Önningebyn taiteilijasiirtokunta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Önningebyn taiteilijoita kahvitauolla siirtokunnan ensimmäisenä kesänä vuonna 1886. Maassa istuvat vasemmalta oikealle: Hanna Rönnberg, Hilma Westerholm, Elin Danielson ja Nina Ahlstedt. Tuolilla Alexander Federley, Victor Westerholm seisoo. Aksel Paulin (1863–1927) valokuva.
J. A. G. Acke: Postivene ahtojäissä 1889. Acke harrasti ulkoilmamaalausta Ahvenanmaalla myös talvella.

Önningebyn taiteilijasiirtokunta oli taiteilijasiirtokunta, joka toimi maisemamaalari Victor Westerholmin johdolla Jomalassa Ahvenanmaalla 1800–1900-lukujen vaihteessa.[1] Önningebystä tuli tärkeä ja innostava taiteilijoiden kokoontumispaikka, jossa harrastettiin ulkoilmamaalausta impressionismin hengessä.[2] Suomalaisten ohella siellä vieraili ruotsalaisia ja myöhemmin myös virolaisia taiteilijoita. Ajankohtaan nähden huomattava osa taiteilijoista oli naismaalareita, kuten Elin Danielson, Amélie Lundahl ja Hanna Rönnberg[3].

Önningeby sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Maarianhaminasta.[4] Sieltä oli aikanaan nopeat ja suorat laivayhteydet Tukholmaan ja Turkuun. Suosittuja aiheita olivat Saaristomeren luonto[5] ja Önningebyn kylän näkymät.[6] Lisäksi vierailijat maalasivat muotokuvia toisistaan. Siirtokunta toimi vuodesta 1886 vuoteen 1914 asti.[7]

Ulkoilmamaalausta ja uusien vaikutteiden sulattelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Victor Westerholm: Lehmiä koivumetsässä, 1886.
Victor Westerholm: Näköala Ahvenanmaalta 1896. (Knutsbodan laelta.)

Önningebyläisille tärkeitä tyylisuuntia olivat ulkoilmarealismi ja valovaikutelmia korostava impressionismi, jotka olivat tulleet Suomeen Pariisin kautta. Usein ne sekoittuivat, mutta impressionismi sai vahvemman aseman 1880-luvun loppupuolella.[8][9] Impressionismi vaikutti Düsseldorfin koulun käyneeseen Victor Westerholmiin, joka alkoi siirtyä viimeistellystä realismista kohti nopeaa luonnosmaista sivellintekniikkaa ja puhtaampia värejä. Westerholmin ulkoilmamaalausta muistuttanut, mutta ateljeessa tehty teos Lehmiä koivumetsässä oli herättänyt hänessä tarpeen irrottautua Düsseldorfin opeista ulkoilmamaalauksen hyväksi. Samantyyppisiin päämääriin pyrkivän taiteilijaryhmän perustaminen vaikutti parhaalta tieltä kohti uudenlaista maalausta.[8]

Myös karelianismilla ja kansallisromanttisilla pyrkimyksillä oli vaikutusta siihen, että suomalaiset maalarit hakeutuivat maalaamaan Önningebyhyn ja Ahvenanmaalle ylipäätään. Ahvenanmaan luonto toimi jonkinlaisena vastineena Karjalalle. Westerholm kuvasikin melko herooisessa hengessä seudun maisemia, kuten näkymiä Knutsbodan vuorelta.[10] Karelianismin läntisessä versiossa oli kuitenkin vähemmän kansallista paatosta.[5]

Taiteilijasiirtokunnan vaiheita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Önningebyn yhteisön taustalla oli 1870-luvulla perustettu tanskalainen Skagenin taiteilijasiirtokunta, jolla puolestaan oli ranskalaiset esikuvat.[8] Önningebyn sanotaan olleen paitsi ensimmäinen, myös ainoa varsinainen taiteilijasiirtokunta Suomessa.[2]

Yhteisö sai alkunsa pian sen jälkeen, kun Victor Westerholm oli asettunut Önningebyhyn vuonna 1885.[1] Westerholmin uusi ”Tomteboksi” nimetty koti sijaitsi Lemströmin kanavan rannalla.[6] Vuodelta 1885 on peräisin muun muassa Westerholmin tunnettu maalaus Eckerön postilaituri, joka on maalattu Eckerön posti- ja tullitalon edustalla.

Tomtebo, Westerholmin ostama entinen kauppa, sopi pienikokoisena parhaiten perheen asunnoksi, joten hän rakennutti erillisen ateljeen. Tilaa ei riittänyt myöskään muille taiteilijoille, jotka vuokrasivat tiloja kylän maalaistaloista. Aluksi Westerholm aikoi muuttaa kokonaan Ahvenanmaalle. Harvaanasutulla saarella oli kuitenkin vaikea saada maalauksia myydyksi ja hänellä oli virka Turun piirustuskoulussa, joten Tomtebosta tuli kesäasunto.[11]

Aktiiviset alkuvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elias Muukka: Piharakennus Övre Knapanilla, 1888.
Victor Westerholm: Rantamaisema Ahvenanmaalta, 1893.

Westerholm kutsui siirtokuntaan vieraita heti kesällä 1886. Ensimmäisiä tulijoita olivat muun muassa Elin Danielson, Alex Federley, Ali Munsterhjelm ja Hanna Rönnberg. Myös ruotsalainen J. A. G. Acke tuli mukaan jo ensimmäisenä kesänä. Toisena kesänä mukaan liittyivät Eva Topelius ja ruotsalainen Edvard Westman.[8]

Siirtokunta toimi aktiivisimmin kuutena ensimmäisenä vuotenaan eli 1892 asti. Muiden muassa Elin Danielson ja Acke maalasivat tuolloin joka kesä Önningebyssä.[11] Siellä järjestettiin juhlia, naamiaisia ja retkiä saaristoon, sekä maalattiin ulkoilmassa Pariisin ja Skagenin inspiroimina.[12]

Tässä vaiheessa lehdet seurasivat tapahtumia tiiviisti. Tieto levisi nopeasti, ja uusia tulokkaita ilmaantui tätäkin kautta. Runsas näkyvyys etenkin Turun lehdissä teki Önningebystä muodikkaan kohteen.[11]

Hanna Rönnberg oli Önningebyn ensimmäisiä vieraita, ja hän palasi sinne uskollisimmin yhä uudestaan. Rönnbergin maalaukset kuvasivat onnellisia maalaisihmisiä, ja hänen parhaat maalauksensa ovat Önningebystä 1890-luvulta. Hänen ensimmäisen kirjansa julkaisemisen 1899 jälkeen kirjailijan ura alkoi syrjäyttää maalausta. Hän kirjoitti Ahvenanmaalla kuulemastaan perinteestä ja kokemuksistaan Önningebyssä.[11]

Myös Elin Danielson maalasi paljon ihmisiä ja kylänäkymiä, joissa oli kyläläisiä. Westerholm taas maalasi enemmänkin puhtaita maisemia tai muotokuvia.[11] Siirtokunnan ensimmäinen ruotsalainen taiteilija J. A. G. Acke maalasi myös parhaat maalauksensa Ahvenanmaalla. Hän käytti malleina kyläläisiä, kuten kalaa perkaavaa vanhaa naista ja maalaisia elonkorjuussa. Hän teki monumentaalisia talviaiheisia maalauksia muun muassa pilkkijöistä.[11]

Noor-eestiläiset Önningebyssä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1906–1913 Noor-Eestiksi kutsuttu joukko virolaisia maalareita ja kirjailijoita oleskeli Önningebyssä ja muuallakin Ahvenanmaalla. Mukana olivat ainakin Friedebert Tuglas (1907, 1909, 1910 ja 1913) Konrad Mägi (1906), Anton Starkopf (1913), Aleksander Tassa (1906 ja 1913), Rudolf Tassa ja Nikolai Triik (1906).[4][13] Virolaisilla ja muilla Önningebyn taiteilijoilla oli yhteisiä näyttelyitä.[12] Noor-eestiläisten Ahvenanmaalla vierailun satavuotismuistoksi Virossa järjestettiin kuvanveistokilpailu vuonna 2005. Önningebyhyn sijoitetun teoksen kilpailun voitti kuvanveistäjä Jüri Ojaver ehdotuksellaan Penkki.[14]

Virolaisten Ahvenanmaalle matkustamisen taustalla oli Venäjän kiristynyt poliittinen tilanne. Monet virolaiset opiskelivat Pietarissa Stieglitzin taidekoulussa. Verisunnuntain levottomuuksiin 1905 osallistui virolaisia taideopiskelijoita, minkä seurauksena heidän opiskelunsa keskeytyivät. Radikaaleimmat, kuten Jaan Koort, Mägi, Triik ja Tassa erotettiin koulusta. Taantumuksen kiristyessä he päättivät lähteä Venäjältä ja pakotie kulki Suomen kautta. Triik ja Mägi opiskelivat jonkin aikaa Helsingissä, mutta parhaiten he viihtyivät Ahvenanmaalla, vaikka heidän lopullinen päämääränsä oli Pariisi.[15] Myös kirjailija Friedebert Tuglas oleskeli vuodesta 1906 alkaen Suomessa ja myöhemmin Pariisissa poliittisena pakolaisena osallistuttuaan Venäjän vallankumousyritykseen ja kärsittyään vankilatuomion.

Nuorille virolaisille taiteilijoille Ahvenanmaan luonto oli innostava kokemus, joka ilmenee heidän tuotannostaan ja säilyneestä kirjeenvaihdostaan. Friedebert Tuglasin kirjoitusten kautta Ahvenanmaan kesistä tuli suorastaan kulttuurihistoriallinen legenda.[4]

Siirtokunnan loppuvaihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siirtokunta toimi kolmenkymmenen vuoden ajan, mutta se alkoi hiljentyä jo kuuden ensimmäisen vuoden jälkeen. Westman ja Rönnberg suuntautuivat tuolloin enemmän Skagenin kuin Ahvenanmaan suuntaan ja J. A. G. Acken vierailut harvenivat.[12] Acke oli tehnyt Pariisin salonkia varten monumentaalista talviaiheista maalausta. Hän oletti talvisen ulkoilmamaalauksen saavan menestystä jo eksoottisuutensa ja vaativuutensa takia, mutta maalausta ei hyväksytty edes näyttelyyn mukaan. Tapaus vähensi hänen kiinnostustaan Ahvenanmaahan.[11]

Lopulta ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen katkaisi siirtokunnan toiminnan. Muut kuin vakituiset asukkaat eivät saaneet oleskella Ahvenanmaalla, joten Tomteby pysyi tyhjänä koko sodan ajan.[11]

Westerholm palasi sodan päätyttyä 1918 ja maalasi innokkaasti, mutta hän sairastui ja kuoli vuonna 1919. Samana vuonna kuolivat myös Elin Danielson ja Ellen Favorin. Westman oli menehtynyt jo pari vuotta aiemmin. Hanna Rönnberg ja Anna Wengberg tulivat Önningebyhyn vielä tämänkin jälkeen, mutta siirtokunnan hengestä ei ollut enää mitään jäljellä.[11]

Önningebyhyn yhdistettyjä taiteilijoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Önningebyn taiteilijasiirtokunta museoissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Önningebyssä on taide- ja kulttuurihistoriallinen museo, jossa on esillä taidetta sekä esineitä ja kuvia Önningebyn taiteilijoiden ajalta.[6] Museon johtajana toimii etnologi Kjell Ekström, joka on kirjoittanut monia kirjoja niin Önningebyn yhteisöstä kuin muustakin ahvenanmaalaisesta taiteesta.[16] Museossa on tehty aiheesta pääosin arkistokuvista koostuva dokumenttifilmi Bland kor, björkar och paletter, jonka musiikin sävelsi Arvo Pärt.[17] Yhteistyössä virolaisten kanssa järjestetään Tallinnassa Viron kansallismuseossa 2011 näyttely Önningebyn naismaalareista. Museossa on ollut myös Noor-Eestiläisten Önningebyssä työskennelleiden taiteilijoiden näyttely.[3]

Önningebyn museon kokoelmat karttuvat hankintojen ohella lahjoitusten kautta. Muun muassa Hanna Rönnbergin sisarentytär on testamentannut museolle useita Elin Danielsonin ja Rönnbergin maalauksia sekä yhden Ilja Repiniltä. Museo on suunnitellut taiteilijaresidenssiä, jolloin siirtokuntatoiminta saisi jatkoa nykyajassa.[11]

Myös Ahvenanmaan taidemuseon perusnäyttelyyn Maarianhaminassa kuuluu Önningebyn taiteilijasiirtokuntaa esittelevä osio.[9] Kokoelma önningebyläisten maalauksia on lisäksi Andersuddessa, joka on Anders Wiklöfin perustama yksityinen museo Etelä-Ahvenanmaalla.[18]

Maalauksia Önningebyn taiteilijasiirtolasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Taiteen pikkujättiläinen, s. 838. WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X
  2. a b Serlachiuksen taidemuseo Viitattu 7.8.2009.
  3. a b Mattsson-Eklund, Benita: Kvinnorna i Önningebykoloninblir utställning i Tallinn 2011 7.9.2010. Maarianhamina: Ålandstidningen. Viitattu 4.12.2010. (ruotsiksi)
  4. a b c Koll, Kersti: Noor-Eesti ja Noor-Eestin kuvataiteilijoiden matkat Ahvenanmaalle 1906–1913 Tuglas-seuran jäsenlehti 3/2006. 3.5.2006. Tuglas-seura. Viitattu 5.12.2010.
  5. a b Valkonen, Markku & Valkonen, Olli: Kauneuden jäljillä: Suomen taiteen vuosituhannet, s. 71. Porvoo: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23988-7.
  6. a b c Visit Åland: Önningebymuseet Viitattu 7.8.2009.
  7. Önningebyn taiteilijat Viitattu 7.8.2009.
  8. a b c d Valkonen, Markku: Kuvien Suomi: Suomen taiteen vuosisadat, s. 69–70. Helsinki: Otava, 1992. ISBN 951-1-12418-8.
  9. a b Ålands konstmuseums basutställning Viitattu 4.12.2010. ruotsi
  10. ”Westerholm, Victor”, Facta osa 20, s. 7814. Helsinki: Tietosanakirja Otava, 1971/1981.
  11. a b c d e f g h i j Ekström, Kjell: Önningebykolonin - en bortglömd konstnärsgemenskap från landskapsmåleriets guldålder Tidskriften Skärgård. 4/2001. Turku: Åbo Akademi. Viitattu 4.12.2010. (ruotsiksi)
  12. a b c Ekström, Kjell & Skogsjö, Håkan: Konst på Åland: en guide, Skogsjömedia, Mariehamn 2003. ISBN 951-98576-7-2
  13. Noor-Eestin näyttelyn ja muistomerkin avajaiset Ahvenanmaalla 8.6.2006. Viron Suurlähetystö. Viitattu 2.11.2010.
  14. Jubileum med ny skulptur Nyan.ax. 29.12.2005. Viitattu 2.11.2010. (ruotsiksi)
  15. Sirje Helme ja Jaak Kangilaski: Viron taiteen historia, s. 81-82. Taifuuni, 2000. ISBN 951-581-053-1.
  16. SFV:s skriftserie Viitattu 4.12.2010. (ruotsiksi)
  17. Lundberg, Malin: Filmpremiär i Önningeby 30.6.2009. Maarianhamina: Nya Åland. Viitattu 4.12.2010. (ruotsiksi)
  18. Sörensen, Stig Henrik: Vårresan gick till Åland (pdf) Akvarellspegeln, s. 2. toukokuu 2006. Skärhamn, Ruotsi: Vänföreningen Nordiska Akvarellmuseet. Viitattu 4.12.2010. (ruotsiksi)

Kirjallisuutta ja lähteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]