Wikipedia:Kahvihuone (tekniikka)/Arkisto 28

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä sivu on arkisto. Älä muokkaa tätä sivua. Luettelo kaikista arkistoista löytyy hakemistosta.

Botit ja wikidatan siirtymäkausi[muokkaa wikitekstiä]

Jonkun aiemman kahvihuonekeskustelun sivupolkuna tuli joskus esiin ilmiö, että kun nyt wikidatan myötä piti päästämän bottien vailla mitäänn tolkkua tai etenkään aivoja sotkemista interwikeistä, niin todellisuudessa näin ei olekaan käynyt, vaan päin vastoin kun wikidataan on saatu jotain korjattua ja bottien arpomat väärät linkit poistettua, niin sitten kumminkin, kun osa wikeistä on vielä wikidatan ulkopuolella, niin botit käyvät sitten kopioimassa näistä wikidatassa vielä mukana olemattomista wikeistä näitä wikidatasta jo kertaalleen poistettuja vanhoja vääriä linkkejä takaisin. (En jaksa nyt enää hakea missä kahvihuonekeskustelussa tämä tuli esiin, mutta siellä mainittiin joku konkreettinen esimerkki. Jos joku muistaa ko. keskustelun niin voi kaivaa linkin.)

Mutta kun näin on, niin eikö kaiken järjen mukaan pitäisi säätää botit olemaan tekemättä moista myyräntyötä enää nyt kun meillä wikidata on?

Eli ne poimivat sieltä wikidatan ulkopuolella vielä olevista wikeistä wikidatasta jo kertaalleen ehkä poistettuja virheitä trkaisin, mikä kai olisi paljon parempi jättää ennemminkin tekemättä.--Urjanhai (keskustelu) 27. elokuuta 2013 kello 00.20 (EEST)[vastaa]

Eivät botit pääse tekemään noin, mikäli:
  1. Poistat Wikidatassa väärät kielilinkit jostain tietystä kohteestä, esim. Q104958
  2. Sen jälkeen lisäät nämä "väärät" kielilinkit johonkin toiseen kohteeseen, esim. Q104959
Mutta jos et lisää näitä vääriä kielinkkejä mihinkään muualle, niin botti pystyy lisäämään ne takaisin kohteeseen Q104958, koska botti ei voi tietää mikä on väärä ja mikä ei, ja että miksi ne on poistettu Q104958:sta, eikä ole lisätty minnekään muualle. Aina kun linkkejä poistaa, niin ne pitäisi lisätä toiseen kohteeseen, ettei tuollaista pääse käymään. --Stryn (keskustelu) 27. elokuuta 2013 kello 06.25 (EEST)[vastaa]

Ongelma Commonscat-mallineessa[muokkaa wikitekstiä]

Onko mallineessa Malline:Commonscat jokin ongelma, koska laatikossa näyttää nykyään lukevan tekstinä Commonsin englanninkielinen luokka eikä sen sivun otsikkoa, jonne malline on sijoitettu? Esimerkiksi sivulla Suomi laatikossa lukee sana Finland eikä Suomi. --Raksa123 (keskustelu) 27. elokuuta 2013 kello 15.21 (EEST)[vastaa]

Musamies näemmä korjasi ongelman. --Zache (keskustelu) 27. elokuuta 2013 kello 16.34 (EEST)[vastaa]
Muutin mallineen näyttämään oletuksena sivun nimen eikä Commons-luokan nimeä [1]. Tämä taitaa olla se miten malline alun perin on toiminut? Jafeluv (keskustelu) 27. elokuuta 2013 kello 16.40 (EEST)[vastaa]
Ahaa, tästä se sitten johtuikin kun kiinnitin huomiota noihin englanninkielisiin nimiin jossain kai toisessa kahvihuoneessa, kun ennen niitä ei ollut ja nyt näkyi olevan. Sivun nimi on tosiaan oletuksena parempi, koska sitä on syytä korjata vain tarvittaessa, mutta englanninkielisen commonsin luokan nnimen joutuisi korjaamaan aina.--Urjanhai (keskustelu) 29. elokuuta 2013 kello 14.11 (EEST)[vastaa]

Voisiko viitteiden sarakejaolle tehdä jonkin alarajan, esimerkiksi neljä viitettä. Tässä ja monessa muussa on vaikea hahmottaa viitteiden sisältöä. --Abc10 (keskustelu) 31. elokuuta 2013 kello 10.36 (EEST)[vastaa]

Tuleeko tuo viitteistyksesi pienoisohjelmasta Palstoittaa viitelistan kahteen palstaan. ? Jos tulee, niin voi ja ihan hyvä idea. --Zache (keskustelu) 31. elokuuta 2013 kello 10.41 (EEST)[vastaa]
Näköjään tulee, koska se on rastittuna. --Abc10 (keskustelu) 31. elokuuta 2013 kello 10.54 (EEST)[vastaa]
Jes, virittelen siihen jossain välissä jonkun tarkistuksen ettei se palstoita lyhyitä viitelistoja. --Zache (keskustelu) 31. elokuuta 2013 kello 11.02 (EEST)[vastaa]
Hmm, lisäsin siihen nyt tarkistuksen onko viitteitä vähemmän kuin 6. Jos on niin silloin ei palstoiteta. Testasin tuon toimivaksi Firefoxilla, Chromella ja Aroralla. Operalla ei toiminut jonkun css-omituisuuden vuoksi. Yritän selvittää sen vielä. --Zache (keskustelu) 31. elokuuta 2013 kello 13.03 (EEST)[vastaa]
Kiitos. --Abc10 (keskustelu) 31. elokuuta 2013 kello 14.54 (EEST)[vastaa]

Ongelmia Wikidatassa[muokkaa wikitekstiä]

Pari kertaa jo käynyt niin etten pysty päivittämään muuttunutta linkkiä Wikidataan. Missä vika piilee? --Memasa (keskustelu) 2. syyskuuta 2013 kello 00.15 (EEST)[vastaa]

Risukarhi ilmoitti samasta ongelmasta jo Wikidatassa. Laitoin ilmoitusta eteenpäin. Itselläni ei ole ollut ongelmia. --Stryn (keskustelu) 2. syyskuuta 2013 kello 00.23 (EEST)[vastaa]

Ongelmia Visual Editorin kuvanlisäystoiminnnon kanssa[muokkaa wikitekstiä]

Siirretty sivulle Wikipedia:Visuaalinen muokkain/Palaute#Ongelmia Visual Editorin kuvanlisäystoiminnnon kanssa  –Kommentin jätti Linnea (keskustelu – muokkaukset) 11. heinäkuuta 2013 kello 23.07 (EEST)[vastaa]

Wiki tykkää monumenteista[muokkaa wikitekstiä]

Mistä tuon ”Wiki tykkää monumenteistä” -mainoksen suomenkielinen teksti tulee? Siihen pitäisi korjata a ä:n tilalle (monumenteista); sanaa muistomerkki olisi tietysti helpompi taivuttaa... Mainoksena tuo toimii vähän huonosti, kun linkki osoittaa samaan sivuun, jossa mainos on. --Silvonen (keskustelu) 2. syyskuuta 2013 kello 11.08 (EEST)[vastaa]

Tulee sivulta meta:MediaWiki:Centralnotice-wlm_2013-text/fi. Laitoin sinne pyynnön, että korjaavat kirjoitusvirheen. --Stryn (keskustelu) 2. syyskuuta 2013 kello 11.23 (EEST)[vastaa]

Tarkkailijoiden lukumäärä[muokkaa wikitekstiä]

Saisiko artikkelien "Sivun tiedot" -työkalun kohtaa "Sivun tarkkailijoiden lukumäärä" säädettyä niin, että se näyttäisi tarkkailijoiden lukumäärän tarkemmin. Nyt melkein kaikilla sivuilla on "Vähemmän kuin 30 tarkkailijaa". --Savir (keskustelu) 4. syyskuuta 2013 kello 11.25 (EEST)[vastaa]

Muistaakseni tarkan luvun näkeminen on rajoitettu jos tarkkailijoita on alle 30. Olisiko ollut että vain ylläpitäjät näkevät tarkan määrän. Tietoa voisi jossain tapauksissa käyttää väärin, esimerkiksi vandaali voisi etsiä sivuja, joilla on mahdollisimman vähän tai ei lainkaan tarkkailijoita, jne. Samasta syystä esimerkiksi toimintosivu, jolla listataan tarkkailemattomat sivut, on rajoitettu ylläpitäjille. Jafeluv (keskustelu) 4. syyskuuta 2013 kello 11.42 (EEST)[vastaa]

Poistoluokka ei täyty enää[muokkaa wikitekstiä]

Merkittävyys kyseenalaistettu -mallineen ajastin ei enää näytä luokittelevan aineistoa luokkaan Pikapoisto. Useiden artikkeleiden määräaika on päättynyt elokuun puolella, mutta ne eivät siirry poistojonoon. --Pxos (keskustelu) 4. syyskuuta 2013 kello 20.56 (EEST)[vastaa]

Näyttää olevan botissa häikkää, täytyy tutkia.. --Harriv (keskustelu) 5. syyskuuta 2013 kello 00.01 (EEST)[vastaa]

Expr-lauseessa vikaa[muokkaa wikitekstiä]

Miksi sivulla [[Wikipedia:Automaattiseulojat]] ja muissa vastaavissa expr-toimintoa käyttävissä laskutoimituksissa on nykyään virhe, vaikka mitään muutoksia lausekkeeseen ei ole tehty? --Pxos (keskustelu) 10. syyskuuta 2013 kello 20.20 (EEST)[vastaa]

{{NUMBEROFUSERS}}, {{NUMBEROFACTIVEUSERS}}, {{NUMBERINGROUP}} olivat alkaneet palauttamaan luvut muotoiltuna (esim: 573 558) jolloin lausekkeeseen tuli välilyöntejä. Korjasin mallineen {{ryhmäkoko}} näin. Korjaus ei mene rikki vaikka edellämainittujen taikasanojen toiminnallisuus palautettaisiin alkuperäiseksi. --Zache (keskustelu) 10. syyskuuta 2013 kello 21.06 (EEST)[vastaa]
Mahtavaa (korjaus), tyhmää (taikasanojen muutos). Hienoa kun löysit vian ja sait korjattua. Tosi tyhmää, kun ohjelmistonkehittäjät tekevät sellaisia temppuja, jotka rikkovat astioita toisaalla. Mitä hyötyä on taikasanojen palauttamien lukujen muotoilusta? Jos luku on 4654654131, niin kyllä sen loppukäyttäjä voi muotoilla haluamakseen (4,654,654,131 tai 4.654.654.131 tai 4 654 654 131). --Pxos (keskustelu) 10. syyskuuta 2013 kello 22.06 (EEST)[vastaa]

ELKAn Word-dokumenttien linkitys[muokkaa wikitekstiä]

Osaisiko joku neuvoa parhaan tavan merkitä Elinkeinoelämän Keskusarkiston doc-dokumenteiksi tallennettuja yrityshistoriikkeja lähdeviittteiksi niin, että ne toimisivat kaikille käyttäjille? Osasin aiemmalla tietokoneellani jonkun tavan, joka ei nyt palaudu mieleen koska uusi selainversio toimii jotenkin eri tavoin. Jos vain kopioin Google-hakutulossivulla näkyvän osoitteen, tulos on tällainen merkkijono, joka ei toimi linkkinä: [elma.elka.fi/ArkHistory/T065.DOC‎] (löydetty haulla Turun Säästöpankki). Miten esimerkiksi tuo lähde kannattaisi tuoda viitemallineeseen, että se toimisi kaikille ja aina? –Kotivalo (keskustelu) 11. syyskuuta 2013 kello 09.18 (EEST)[vastaa]

Linkki toimii, kun laittaa sen eteen http://. --Stryn (keskustelu) 11. syyskuuta 2013 kello 09.26 (EEST)[vastaa]
Klikkaa hakutuloksen otsikon päällä hiiren oikealla painikkeella ja valitse "Copy link location", suomeksi "Valitse linkin osoite" tms. --Savir (keskustelu) 11. syyskuuta 2013 kello 09.39 (EEST)[vastaa]
Ei välttämättä kovin hyvä vaihtoehto. Esim. Googlessa tuolla tavalla tulee itselläni osoitteeksi http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=11&cad=rja&ved=0CJUBEBYwCg&url=http%3A%2F%2Felma.elka.fi%2FArkHistory%2FT065.DOC&ei=kwwwUpL-EcSh4gSR8YDIBQ&usg=AFQjCNHPz5LsjG0gxIyJGAH_ltGFSnbeUQ&sig2=A85k5opDPaU1NZ-PbcoOSg. --Stryn (keskustelu) 11. syyskuuta 2013 kello 09.44 (EEST)[vastaa]
Riippuu ehkä selaimesta. Minulla tulee http://elma.elka.fi/ArkHistory/T065.DOC. En saa tuollaisia ylläolevia rimpsuja muillakaan hauilla tällä Firefoxilla, vaan lyhyet oikeat osoitteet. --Savir (keskustelu) 11. syyskuuta 2013 kello 09.51 (EEST)[vastaa]
Tosiaan, Firefoxillani tulee kopioidessa suora lyhyt osoite, mutta Operalla ja IE:llä se pitkä Google-rimpsu. --Savir (keskustelu) 11. syyskuuta 2013 kello 10.01 (EEST)[vastaa]
Itselläni pitkä rimpsu tulee Firefoxillakin (uusin versio, vanhemmissakin tuli), outoa... --Stryn (keskustelu) 11. syyskuuta 2013 kello 10.04 (EEST)[vastaa]

Minunkin Mac/Chrome-yhdistelmälläni tulee tuo pitkä rimpsu ja tallennuskielto mainossuodattimen takia, mutta tuo Copy link location / Kopioi linkin osoite EDIT Strynin neuvoma http-lisäys toimii minulla. Kiitokset kaikille nopeasta neuvonnasta. –Kotivalo (keskustelu) 11. syyskuuta 2013 kello 10.09 (EEST)[vastaa]

Ainakin tässä kirjoituksessa kehotetaan asentamaan eräs selainlisäosa tuon Googlen sotkuisen linkin siistimiseksi, mutta minulla linkki näkyy hyvin ilmankin sitä jostain syystä. --Savir (keskustelu) 11. syyskuuta 2013 kello 10.32 (EEST)[vastaa]

Tuo pelkkä urlin kopiointi hakusivulta ja "http":n lisääminen siihen ei taida toimia silloin kun url on pitkä, sillä silloin urlista taitaa näkyä vain jokin katkaistu muoto. Voisi olla hyvä että tänne wikipediaan tehtäisiin skripti, joka siistii Google-urlit.--Savir (keskustelu) 11. syyskuuta 2013 kello 10.37 (EEST)[vastaa]

Selvisi, minun Googlehaku-urlini kopioituvat kätevästi suorina All-in-One Gestures -lisäosan ansiosta. En tiedä miksi se sen tekee, mutta hyvä niin. --Savir (keskustelu) 11. syyskuuta 2013 kello 10.53 (EEST)[vastaa]

Firefoxissa voi tiedoston avattuaan / tallennettuaan klikata latauslistalta tiedostoa hiiren oikealla ja valita ”kopioi latausosoite”. Olisiko Chromessa jokin vastaava toiminto? –Kooma (keskustelu) 11. syyskuuta 2013 kello 14.55 (EEST)[vastaa]

Samalla tavalla Chromessakin. Latauksen jälkeen kun menee sivulle chrome://downloads, niin sieltä voi kopioida latausosoitteen. --Stryn (keskustelu) 11. syyskuuta 2013 kello 15.08 (EEST)[vastaa]
Chromessa on "Kopioi linkin osoite", joka kuitenkin kopioi ladatun tiedoston osoitteen kovalevylläni, ei verkossa. Sen sijaan Safarissa toimii "Kopioi linkki" ladatun tiedoston oikeanpuoleisella klikkauksella, se antaa osoitteen lyhyessä muodossa ja http-alkuisena. Täytyy siis käyttää Safaria näissä asioissa, vaikka muutoin käytänkin nyt Chromea wikipediatyössä, koska uusin Safari käyttäytyy editointitilassa omituisesti. Kiitos vinkistä. –Kotivalo (keskustelu) 11. syyskuuta 2013 kello 15.09 (EEST)[vastaa]
Kiitos Stryn, tuo sinun viimeinen niksisi on juuri sitä mitä tarvitsen. Ei tarvi välillä vaihtaa Safariin. –Kotivalo (keskustelu) 11. syyskuuta 2013 kello 15.13 (EEST)[vastaa]

Yritin saada sivun Malline:Norjan kunta käyttämään tätä versiota (kokeiluni omalla hiekkalaatikollani). Tuossa versiossa (id 11357519) on kuitenkin se ongelma, että jos kuvissa on etuliitteenä [[Kuva: tms., niin ne eivät poistu tuon mallinemuutoksen myötä. Tähän yritin ottaa apuun Module:InfoboxImagen, mutta jostain syystä en saanut sitä toimimaan kuten pitäisi. Johtunee siitä, että muutokset pitäisi ilmeisesti tehdä sivuun Malline:Kaupunki2. En uskalla kuitenkaan siihen koskea, enkä kyllä haluakaan, kun näen miten sekavaa koodia se on. Eli siis mitä pyytäisin tässä on se, että kaupunki2-mallineeseen lisättäisiin tuo InfoboxImage-moduuli. --Stryn (keskustelu) 11. syyskuuta 2013 kello 22.11 (EEST)[vastaa]

Ongelmia LaTeXin kanssa?[muokkaa wikitekstiä]

Miten noita LaTeX-kaavoja ladotaan? Esimerkiksi sivulla http://fi.wikipedia.org/wiki/Keskustelu:Kokonaislukujen_tekij%C3%B6ihinjako kaava ei tullut näkyviin.--78.27.127.160 16. syyskuuta 2013 kello 15.01 (EEST)[vastaa]

Tuossa saan itse ainakin esikatselussa kyseisen yhtälön näkymään oikein, jos otan pilkun math-elementtien sisältä pois. --Kulmalukko (keskustelu) 16. syyskuuta 2013 kello 15.08 (EEST)[vastaa]
Kiitos avusta! Mielestäni LaTeXin pitäisi tunnistaa välimerkit tagien sisällä. Ainakaan kotikoneeni LaTeX ei moisesta valita.--78.27.127.160 16. syyskuuta 2013 kello 15.25 (EEST)[vastaa]

Lukijoiden reitit artikkeleihin?[muokkaa wikitekstiä]

Onko olemassa minkäänlaisia tilastoja siitä, mitä kautta wikipedia-artikkeleihin saavutaan: Hae-kentän kautta, Googlen kautta, muiden ulkopuolisten www-sivujen kautta, wikipedian sisäistä linkkiä klikkaamalla ym.? --Savir (keskustelu) 17. syyskuuta 2013 kello 09.57 (EEST)[vastaa]

Muokkausnäkymän muutos[muokkaa wikitekstiä]

Huomasin tässä joskus, että että kun ennen avasi artikkelin muokattavaksi, niin muokkausnäkymässä muokkaustilan alla olivat linkitettyinä joko katsottaviksi tai muokattaviksi myös kaikki artikkelissa käytetyt mallineet. Nyt niitä ei enää ilmesty. Onko tässä tullut joku muutos? - Ei noita sinällään varmaan niin tarvitse, koska mallineeseen pääsee kyllä muutenkin, mutta meinasin että kysyn ihan mielenkiinosta.--Urjanhai (keskustelu) 19. syyskuuta 2013 kello 14.23 (EEST)[vastaa]

On ne siellä vielä, ne pitää vain klikata esiin kohdasta "Tällä sivulla käytetyt mallineet". --PtG (keskustelu) 19. syyskuuta 2013 kello 14.35 (EEST)[vastaa]
Kas, niinpä olikin. --Urjanhai (keskustelu) 19. syyskuuta 2013 kello 14.48 (EEST)[vastaa]

Millä korvata…[muokkaa wikitekstiä]

…sellainen olematon taikasana, jonka nimi voisi olla vaikka {{LOGGEDINUSER}}, mutta kun ei ole. Idea on tehdä sillä lailla, että esimerkiksi Wikipedia:Viikon kilpailu -sivulla voisi olla esim. sellainen boksi, joka näkyisi vain viikon kilpailu vastaaville. Jos sellainen {{LOGGEDINUSER}} -taikasana löytyisi, niin sitten siis tekisi näin

{{#switch: {{LOGGEDINUSER}}
|Gálaniitoluodda
|Nuuskamikkonen
|Samoasambia=Teksti, joka näkyy vain Viikon kilpailu -vastaaville
}}

Minä ja Samoasambia mitetittiin, että voisiko tuon hoitaa Lualla, järjestelmäviesteillä tai niiden yhdistelmällä. Tai vaikka jollain muulla tavalla, kunhan vain onnistuisi. Osaisiko joku teknikko auttaa? --Gálaniitoluodda (keskustelumuokkaukset) 22. syyskuuta 2013 kello 11.27 (EEST)[vastaa]

Viikon kilpailu -vastaavat-luokka on muuten olemassa. Toivottavasti siitä on apua. --Samoasambia Kesk. 22. syyskuuta 2013 kello 12.36 (EEST)[vastaa]
Viritin viikonkilpailu-javascriptiä siten (diffi, diffi2), että se näyttää elementit joiden luokka on vk_organizers_info mikäli käyttäjänimi löytyy {{Viikon_kilpailu_tietolaatikko}} -mallineen järjestäjät-kohdasta. (Muutos mallineeseen voi muuten teoriassa rikkoa botin toiminnan jos tuota mallineen kentää käytettiin johonkin eli asiaa kannattaa vähän seurailla.)
Tuota käytetään siten, että vain organisaattoreille näytettäväksi tarkoitettu sisältö sijoitetaan elementin sisään jossa on luokkana "vk_organizers_info". Scripti toimii ainoastaan viikon kilpailu -sivuilla ja muilla sivuilla teksti pysyy piilotettuna aina. Esimerkki:
<div class="vk_organizers_info">Tämä teksti näytetään vain kilpailun järjestäjille.</div> 
--Zache (keskustelu) 22. syyskuuta 2013 kello 12.44 (EEST)[vastaa]
Paljon kiitoksia, Zache! Katsooko tuo siis, että onko käyttäjä kyseisen viikon kilpailun järjestäjä, vai kenties se näkyy käyttäjälle, joka olisi järjestänyt kilpailunsa jo aikoja sitten? Vai miten? Toinen kysymys on se, että voiko tuota käyttää Viikon kilpailun etusivulla + kaikilla sen alasivuilla? Tuosta on varmaan jotain hyötyä. Toiseksi haluaisin oikeastaan ehkä myös samanlaisen "vk administrators info" -koodin, eli se näkyisi vain minulle, Nuuskamikkoselle ja Samoasambialle. Miten sellainen hoituisi? Aika monta kysymysmerkkiä tuli, mutta kiitos joka tapauksessa. --Gálaniitoluodda (keskustelumuokkaukset) 22. syyskuuta 2013 kello 13.03 (EEST)[vastaa]
Tuo siis on täysin sivukohtainen ja scripti etsii wgUserName-muuttujassa olevaa käyttäjänimeä tietolaatikon käyttäjät boksista ja ainakaan tällä hetkellä se haku ei ole mitenkään fiksu vaan jos joku on nimennyt käyttäjätunnuksensa nimelle "käyttäjä", niin tuo haku löytää sen tuosta kentästä (olettaen, että kentän sisältö on [[käyttäjä:Arla]] ([[keskustelu_käyttäjästä:Arla]])...) ja näyttää boksin ja näyttää sisällön. --Zache (keskustelu) 22. syyskuuta 2013 kello 13.26 (EEST)[vastaa]
En nyt ihan ymmärtänyt… Mutta siis, jos haluan esimerkiksi panna tekstin <big>TESTITEKSTI</big><br/>''Viikon kilpailu -vastaaville'' sivulle Wikipedia:Viikon kilpailu/Tulevat, ja haluan, että se näkyy vain minulle, Nuuskamikkoselle ja Samoasambialle (Viikon kilpailu -vastaaville), niin mitä pitää tehdä? HUOM: Viikon kilpailu -vastaava ≠ Viikon kilpailun järjestäjä --Gálaniitoluodda (keskustelumuokkaukset) 22. syyskuuta 2013 kello 13.35 (EEST)[vastaa]
Äh, luin alunperin huonosti sen mitä haluttiin. Lisäsin teidät kolme nyt tuohon keille näytetään vk_organizers_info -boksi. diffi --Zache (keskustelu) 22. syyskuuta 2013 kello 13.49 (EEST)[vastaa]
Kiitos! Ööö, nyt tulee jo aika paljon pyyntöjä, mutta onnistuisiko tehdä vk_organizers_info kyseisen kilpailun järjestäjää varten (viikkokohtaiselle kilpailusivulle siis), eli siis palauttaa tuo vanha takaisin, plus nimetä tuo nykyien meille kolmelle VK-vastaavalle tarkoitettu koodi nimelle vk_administrators_info? --Gálaniitoluodda (keskustelumuokkaukset) 22. syyskuuta 2013 kello 14.06 (EEST)[vastaa]
Onnistuu, mutta meneepi iltaan. Lähen nyt pois koneen ääreltä loppupäiväksi. --Zache (keskustelu) 22. syyskuuta 2013 kello 14.13 (EEST)[vastaa]
Selvä. Kiitos jo etukäteen! --Gálaniitoluodda (keskustelumuokkaukset) 22. syyskuuta 2013 kello 14.44 (EEST)[vastaa]
UKBot -tunnukselle voisi vielä meidän kolmen VK-vastaavan lisäksi antaa vk_administrators_info -"oikeudet", koska se ei ainakaan ymmärrä <!-- piilotettua tekstiä -->, niin jos haluaa jotain koodia piilottaa joskus tuolla tavalla, niin olisi hyvä jos botti kuitenkin "näkisi" sen. --Gálaniitoluodda (keskustelumuokkaukset) 22. syyskuuta 2013 kello 16.07 (EEST)[vastaa]
Olisko nyt hyvä? --Zache (keskustelu) 22. syyskuuta 2013 kello 21.40 (EEST)[vastaa]
Nyt tuolla administrators-tavalla merkitty ei näy kenellekään… :/ --Gálaniitoluodda (keskustelumuokkaukset) 22. syyskuuta 2013 kello 21.49 (EEST)[vastaa]
tämä näkyy ainakin itselläni. Tuossa esimerkissä pitäisi olla sivun alussa ylimääräistä tekstiä. --Zache (keskustelu) 22. syyskuuta 2013 kello 21.56 (EEST)[vastaa]
Minä näen Zachen esimerkin, mutta en Wikipedia:Viikon kilpailu-sivun VK-vastaava avattavaa, joka tulee yleiskatsausesta. --Samoasambia Kesk. 22. syyskuuta 2013 kello 22.01 (EEST)[vastaa]
Sama minulla, Samoasambia. --Gálaniitoluodda (keskustelumuokkaukset) 22. syyskuuta 2013 kello 22.03 (EEST)[vastaa]
Kopsasin tuon Zachen esimerkin Viikon kilpailun etusivun alkuun, mutta ei näkynyt. Siis onhan se nyt sillä tavalla, että vk_administrators_info on Viikon kilpailu -vastaaville ja vk_organizers_info on Viikon kilpailun järjestäjälle? Niin sen ainakin pitäisi olla. --Gálaniitoluodda (keskustelumuokkaukset) 22. syyskuuta 2013 kello 22.20 (EEST)[vastaa]

──────────────────────────────────────────────────────────────────────────────────────────────────── Esikatselu testailun tulokset: vk_administrators_info: toimi ainoastaan kilpailusivuilla, ei ollut riippuvainen tietolaatikosta. vk_organizers_info: toimi oikein kilpailusivuilla, mutta Etusivulla antoi rivin vaihdon ja sen alasivuilla (lukuun ottamatta kilpailusivuja) välilyönnin. --Samoasambia 22. syyskuuta 2013 kello 23.52 (EEST)[vastaa]

Semi-offtopic: voisiko vastaavien titteli olla "manager"? Ei sekoittuisi administrattoreihin, vaikka titteliä käytetäänkin usein etuliitteen kanssa metawikissä ja en-wikissä. --Pxos (keskustelu) 23. syyskuuta 2013 kello 00.13 (EEST)[vastaa]
Toimiskohan nyt? --Zache (keskustelu) 23. syyskuuta 2013 kello 11.59 (EEST)[vastaa]
Minun osalta toimii. --Samoasambia 23. syyskuuta 2013 kello 15.39 (EEST)[vastaa]
Nyt toimii juuri niin kuin pitää! Kiitos! --Gálaniitoluodda (keskustelumuokkaukset) 23. syyskuuta 2013 kello 17.00 (EEST)[vastaa]

Pulmia näennäisesti samannäköisessä linkissä[muokkaa wikitekstiä]

Laitoin tässä pari päivää sitten artikkelia alkuun eräästä tunnetuimmasta valkovenäläisestä, julkisia rakennuksia suunnitelleesta nykyarkkitehdista. Muistaakseni vaihdoin artikkelinimen synnytysvaiheessa valkovenäjästä translitteroituun muotoon Viktar Kramarenka, vaikka aluksi taisin pyrkiä tekemään artikkelia Viktor Kramarenko (venäjästä translitteroitu nimimuoto), jota kirjoitustapaa näkyy käytettävän myös englanninkielisessä tekstissä enemmän. No, englanti ei ole suomenkieli. Alkuperäisen artikkelin Viktаr Kramarenkа jälkeen tein sille uudelleenohjauksen Viktor Kramarenkosta.

No, pulma tuli siinä, että kun ryhdyin sitten linkittämään teosartikkeleita kuten Valko-Venäjän kansalliskirjasto tähän henkilöartikkeliin keksin, että jotain piilevää kummaa tähän jäi. Kirjoittamalla tuon kaverin nimi ja laittamalla se linkiksi, homma ei toimi (linkki jää punaiseksi näin: Viktar Kramarenka). Sen sijaan kopiomalla nimen alkuperäisestä artikkelista, linkin saa toimimaan. Eli mistä linkin "hiljaisen koodin" saa näkyviin, kun sorsasta sitä ei ihan noin paljailla silmillä heti nää? Eli: Mikä tässä alkuperäisessä artikkelinimessä mättää, miksei se linkittäydy normaalisti??--Paju (keskustelu) 24. syyskuuta 2013 kello 16.25 (EEST)[vastaa]

Artikkelin nimen ensimmäinen ja viimeinen a-kirjain ovat jotenkin vääriä. --Savir (keskustelu) 24. syyskuuta 2013 kello 16.36 (EEST)[vastaa]
Asia on tosiaan näin ja toDistan sen #ifeq-funktiolla: {{#ifeq: Viktаr Kramarenkа | Viktar Kramarenka | yhtäsuuri | erisuuri }} tulostaa: erisuuri. Pienen testailun jälkeen huomasin ensimmäinen ja viimeinen a on kyrillinen a. --Samoasambia 24. syyskuuta 2013 kello 16.48 (EEST)[vastaa]
Esim. täällä voi tarkistaa merkkijonon URL-koodauksen, joka paljastaa erikoismerkit. Kyrillisiä merkkejä sisältävä nimi antaa tällaisen tuloksen: Vikt%d0%b0r+Kramarenk%d0%b0. --Savir (keskustelu) 24. syyskuuta 2013 kello 17.10 (EEST)[vastaa]
Kiittää ja kumartaa! Eli RU-virtuaalinäppis oli jäänyt päälle kun Viktor Kramarenko korjattiin Viktar Kramarenkaksi.--Paju (keskustelu) 25. syyskuuta 2013 kello 01.07 (EEST)[vastaa]

Spam blacklist log[muokkaa wikitekstiä]

Tänne on ilmestynyt uusi loki. Miten se käännetään suomeksi, missä käännetään lokien ja nimiavaruuksien (Module talk) nimet kun ei translatewikissä? Missä on meidän oma "spam blacklist" vai onko se Metassa? --Pxos (keskustelu) 24. syyskuuta 2013 kello 16.52 (EEST)[vastaa]

Itse asiassa ne on juuri siellä translatewiki.netissä. --Samoasambia 24. syyskuuta 2013 kello 16.55 (EEST)[vastaa]
Itsekään en tiedä missä module käännetään, luulisi sen olevan tällä sivulla, mutta eipä jostain syystä ole. --Stryn (keskustelu) 24. syyskuuta 2013 kello 17.03 (EEST)[vastaa]
Kiitos Samballe osoitteesta. No olisiko spam sitten roskaa, kun kerran roska-nimi on nyt vapaa täällä? Roskasuodattimen loki? Ei hyvä. Mikä muu? --Pxos (keskustelu) 24. syyskuuta 2013 kello 17.17 (EEST)[vastaa]
Eikö sanalla "spam" tarkoiteta mainos/roskapostia? Monthy Pythonin sketsistähän tuo sana on peräisin, ja aluksi se tarkoitti säilypurkkilihaa...? --|<-yooshimen_fin->| (keskustelu) 24. syyskuuta 2013 kello 17.19 (EEST)[vastaa]
Mainossuodattimen loki ehkä? Yritin katsoa miten tuota spam (black list) -sanaa suomennettu järjestelmäviesteissä. --Stryn (keskustelu) 24. syyskuuta 2013 kello 17.23 (EEST)[vastaa]
Spam on laajempi käsite kuin mainos (suppeana käsitteenä). Uskaltaisikohan wikipediassa ottaa käyttöön termin "spam" sellaisenaan jo suomeksi? --Pxos (keskustelu) 24. syyskuuta 2013 kello 17.31 (EEST)[vastaa]
Roskapostisuodatin ja roskapostisuodattimen loki olis minusta hyviä käännöksiä. --Zache (keskustelu) 24. syyskuuta 2013 kello 18.35 (EEST)[vastaa]
Se ei ole postia kenellekään vaan yritys laittaa linkki johonkin. Roskaposti viittaa viestiin käyttäjälle. Entäs roskalinkki? --Pxos (keskustelu) 24. syyskuuta 2013 kello 18.41 (EEST)[vastaa]
Roskalinkkien torjuntalista? Pitkä mutta asia selviää siitä kuin rautalankaa söisi. --Pxos (keskustelu) 24. syyskuuta 2013 kello 18.44 (EEST)[vastaa]
"caused a spam blacklist hit on Linda Spalding by attempting to add htöp://www.suite101.com." = X sai aikaan osuman roskalinkkien torjuntalistalla artikkelissa Linda Spalding yrittäessään lisätä htöp://www.suite101.com. --Pxos (keskustelu) 24. syyskuuta 2013 kello 18.53 (EEST)[vastaa]
Löysin itseni kanssa konsensuksen keskustelun innoittamana ja käänsin kaikki viestit translatewikissä. Roskalinkkien torjunta it is. --Pxos (keskustelu) 24. syyskuuta 2013 kello 19.29 (EEST)[vastaa]

Modulesta: tämmöinen, nyt suljettu käännöspyyntö on ollut. Luulisin, että nyt pitää tehdä bugzilla pyyntö tms. Sitten päästään siihen, miten "Module" pitäisi suomentaa: kenties "Moduuli" ja "Keskustelu moduulista"? Pxos: kutsu mieluummin Samoaksi --Samoasambia 28. syyskuuta 2013 kello 22.06 (EEST)[vastaa]

Risuaita-merkki[muokkaa wikitekstiä]

Wikipediassa erilaisista typografisista symboleista kertoviin artikkeleihin pääsee aina kirjoittamalla hakuriville itse symbolin: esim. hakusana ! on ohjaus artikkeliin Huutomerkki, ? johtaa artikkeliin Kysymysmerkki, * artikkeliin Asteriski, ´ artikkeliin Tarke (jossa aksenttimerkit on käsitelty) jne. Huomasin, että poikkeuksena tästä on kuitenkin niin sanottu risuaita, sillä # ei johda sitä käsittelevään artikkeliin Ristikkomerkki, vaan sen sijaan se ohjaa Wikipedian etusivulle. Mielestäni tämä on häiritsevää, sillä moni ei varmasti tiedä symbolin nimeä, ja silloin ainoa keino etsiä siitä kertovaa artikkelia on nimenomaan hakea artikkelia itse symbolilla (niin kuin itsekin tein). Voiko asialle tehdä jotain? Kenelle on hyötyä toiminnosta, jossa syöttämällä #:n hakuriville pääsee etusivulle, kun linkki etusivulle on joka tapauksessa jokaisen wikipedia-sivun vasemmassa laidassa? --Risukarhi (keskustelu) 29. syyskuuta 2013 kello 21.56 (EEST)[vastaa]

Valistunut arvaus: Kysymyksessä lienee web-tekniikkaan liittyvä rajoite. Risuaitamerkillä on linkissä erityismerkitys. --Wähäwiisas (keskustelu) 29. syyskuuta 2013 kello 22.21 (EEST)[vastaa]
Taitaa mennä mediawiki-ohjelman piikkiin. Risuaitaa kun käytetään erottamaan alaotsikko sivun nimestä, esim. Wikipedia:Kahvihuone (tekniikka)#Risuaita-merkki (tai tällä sivulla pelkästään #Risuaita-merkki). Pelkkä # kuitenkin meneekin sitten etusivulle. Hakuun kun laittaa esim. #Uutisissa niin päästäänkin etusivun Uutisissa-osioon (Wikipedia:Etusivu#Uutisissa). --Anr (keskustelu) 29. syyskuuta 2013 kello 22.37 (EEST)[vastaa]
Ilmeisesti kyseessä on samantyyppinen ongelma kuin tämä, josta taannoin keskusteltiin. Noille ei sitten kaiketi voi tehdä mitään. --Risukarhi (keskustelu) 30. syyskuuta 2013 kello 15.59 (EEST)[vastaa]
Tuossa aiemmassa keskustelussa oli kyse Wikimedian käyttämästä lyhenteestä eri projekteille, kun taas risuaitaa käytetään ihan yleisestikin html-koodissa osoittamaan esim. tiettyyn kohtaan nettisivulla. --Stryn (keskustelu) 30. syyskuuta 2013 kello 16.23 (EEST)[vastaa]

Merkinnän syy: <syytä ei ole ilmoitettu>[muokkaa wikitekstiä]

Teksti Merkinnän syy: <syytä ei ole ilmoitettu> on ilmestynyt osaan artikkeleista loppuosaaan esim. Antero Järvinen ja Arktinen yliopisto. Liitty tynkä-mallineisiin? –Makele-90 (keskustelu) 4. lokakuuta 2013 kello 20.57 (EEST)[vastaa]

Liitty kyllä tynkä-mallineisiin. Keskustelua käytännöt-kahvihuoneessa. --Samoasambia 4. lokakuuta 2013 kello 21.04 (EEST)[vastaa]

"Muokkaa lähdekoodia"[muokkaa wikitekstiä]

Kuka on keksinyt muuttaa kaikkialla Muokkaa-painikkeet typerryttäviksi "Muokkaa lähdekoodia" -painikkeiksi? Olisi hauska tietää perustelut tälle muutokselle. ¬Antilope 2. lokakuuta 2013 kello 00.45 (EEST)[vastaa]

Joo. Pelottaa kivasti kaikki uudet muokkaajat pois. Iivarius (keskustelu) 2. lokakuuta 2013 kello 00.56 (EEST)[vastaa]
Veikkaisin että muutos on Visuaalinen muokkaimen työryhmältä (tietenkin suomennos on trenslatewiki.netissä: [2] ja [3]). Muutos helpottaa "original-muokkaimen" ja Visuaalisen muokkaimen erottamista. Visuaalinen muokkain on siis tulossa ja beeta tuli jo 30.9 jokaiselle kirjautuneelle artikkeli ja käyttäjä avaruuksiin. Asetuksista saa Visuaalisen muokkaimen pois päältä, joka palauttaa muokauslinkin muotoon: Muokkaa. --Samoasambia 2. lokakuuta 2013 kello 01.04 (EEST)[vastaa]
Visuaalinen kuokkain on varmasti oikein hyvä uudistus, mutta vanhana konkarina täytyy kieli poskessa ehdottaa suomennoksia "Muokkaa leikisti" ja "Muokkaa oikeasti". Vakavammin, ehkä muoto "muokkaa lähdetekstiä" voisi olla parempi kuin lähdekoodi. --Pxos (keskustelu) 2. lokakuuta 2013 kello 01.57 (EEST)[vastaa]
Voisi vaihtaa. Lähdekoodilla kun tarkoitetaan nimen omaan sivun lähdekoodia (esim. html-koodia), jota ei kuitenkaan täällä pystytä muokkaamaan kuin osittain, eli pelkästään sisällön osalta. --Stryn (keskustelu) 2. lokakuuta 2013 kello 09.32 (EEST)[vastaa]
Miten olisi ”muokkaa wikitekstiä”? Tuota wikiteksti-termiä kun on jo aiemmin käytetty tarkoittamaan juuri sitä asiaa, mistä nyt puhutaan. –Ejs-80 2. lokakuuta 2013 kello 10.07 (EEST)[vastaa]
Kannatan. --Silvonen (keskustelu) 2. lokakuuta 2013 kello 16.36 (EEST)[vastaa]
Kannatan --Memasa (keskustelu) 2. lokakuuta 2013 kello 18.02 (EEST)[vastaa]
Kannatan --Zache (keskustelu) 2. lokakuuta 2013 kello 19.05 (EEST)[vastaa]
Kannatan. --Pxos (keskustelu) 2. lokakuuta 2013 kello 20.16 (EEST)[vastaa]
Muutettu muut paitsi translatewiki:MediaWiki:Tooltip-ca-createsource/fi ja translatewiki:MediaWiki:Visualeditor-ca-createsource/fi. Kuulostavat mielestäni tyhmiltä "Luo sivun wikiteksti" ja "Luo wikiteksti". Jätetäänkö nuo ennalleen, vai muutetaanko joksikin? --Stryn (keskustelu) 2. lokakuuta 2013 kello 20.32 (EEST)[vastaa]
Kiitos! Myös suojattujen sivujen tekstit taisivat jäädä ennalleen? Esimerkiksi etusivulla lukee yhä ”Lähdekoodi” ja vihjeenä ”Näytä sivun lähdekoodi”. --Silvonen (keskustelu) 4. lokakuuta 2013 kello 19.54 (EEST)[vastaa]
Jaa, no pitää tutkia vielä paremmalla ajalla uudelleen mistä johtuu. Varmaan jotain jäi vielä suomentamatta Translatewikissä. Saattaa löytyä kun etsii sieltä haulla "lähdekoodi". En kuitenkaan taida ehtiä ennen sunnuntaita, joten jos joku muu ehtisi/viitsisi katsoa. --Stryn (keskustelu) 4. lokakuuta 2013 kello 20.16 (EEST)[vastaa]
Suojatuilla sivuilla on aina lukenut "Lähdekoodi", jo ennen tätä muutosta. Tiedä sitten, pitääkö se muuttaa muotoon wikiteksti tässä yhteydessä vai jätetäänkö se ennalleen. --Pxos (keskustelu) 4. lokakuuta 2013 kello 21.32 (EEST)[vastaa]
”Muokkaa wikitekstiä” on muuten näköjään jo käytössä Tampereen teknillisen yliopiston TUTWikissä. –Ejs-80 2. lokakuuta 2013 kello 10.14 (EEST)[vastaa]
Sv-wikissä myös "redigera wikitext". --Pxos (keskustelu) 2. lokakuuta 2013 kello 20.16 (EEST)[vastaa]
Kyllä tuo lähdekoodi olisi ollut ja olisi edelleen tavalliselle ei-tekniselle maallikolle ymmärrettävämpi ilmaisu. Sen sijaan tuota "wikiteksti" sanaa on mahdoton käsittää ja ymmärtää muuten kuin katsaomalla mitä mahtaa tapahtua jos painiketta klikkaa. Aiemminkin etusivun kohdalla ym. luki W"muokkaa lähdekoodia" ja siitä välittömästi ymmärsi, mistä oli kysymys. Nyt taas kukaan maallikko, eikä edes monivuotinen wikipedian käyttäjä ei voi tietää, jos ei joku kerro tai jos ei kokeeksi paina painiketta, mikä ihme tuollainen wikiteksti on, onko se esim. wikipediassa oleva teksti vai mikä. Sen sijaan termi "lähdekoodi" on jokaiselle tuttu kaikkien nettisdelainten käyttöliittymistä, ja sen perusteella jokainen ymmärtää että se on se kaiken maailman merkkihäkkyröitä sisältävä systeemi, millä tuotetaan näkyvälle sivulle siinä olevia erikoisominaisuuksia. Siksi aiempi ilmaisu "muokkaa lähdekoodia" on jokaiselle maallikollekin ymmärrettävä. Sen sijaan tuollaista wikitekstiä eivät tiedä edes edes monivuotiset wikipedian käyttäjät, niin mitwen sen voisi tiwetää joku wikipediaan vasta tutustuva. Eli siinä on vähän niin kuin mennyt mielestäni puurot ja vellit sekaisin, että kysymys ei ole juuri siitä html-lähdekoodista, joka tuottaa mutkan kautta sivun lopulölisen ulkoasun, kun 90 % kaikkista käyttäjistä (tai ainakin niistä käyttäjistä, jotka eivät ole atk-ammattilaisia) ymmärtää lähdekoodilla sitä mitä yllä kuvasin, so. se merkkihäkkyröitä sisältävä systeemi, mitä muokkaamalla saadaan eri juttuja näkymään varsinaisella katseltavalla sivulla halutulla tavalla.--Urjanhai (keskustelu) 10. lokakuuta 2013 kello 00.04 (EEST)[vastaa]
Entä ymmärtäisitkö, jos tuo olisi muodossa ”muokkaa wikikoodia”? Sekin olisi yksi vaihtoehto. –Ejs-80 10. lokakuuta 2013 kello 00.10 (EEST)[vastaa]
Tuo tuli itsellenikin (atk-terminologian suhteen täysin maallikkona) mieleen , kun pyysin heti perään tähän kommenttia kielenhuollon asiantuntija Tanárilta. ([4]) --Urjanhai (keskustelu) 10. lokakuuta 2013 kello 00.20 (EEST)[vastaa]
Vaikka siis, niin kuin totesin yllä viitatulla Tanárin keskustelusivulla, niin erikoisalojen vakiintunutta käsitteistöä ei tietenkään pidä ruveta oikomaan maallikoiden huutoäänestyksellä. Mutta kiinnostuin siis juuri siitä (ja kysyin Tanárilta kiellenhuollon asiantuntijana) mikä tulisi ymmärtää tässä tapauksessa sanan lähdekoodi oikeaksi tai perimmäiseksi merkitykseksi.--Urjanhai (keskustelu) 10. lokakuuta 2013 kello 00.32 (EEST)[vastaa]
Minusta lähdekoodin muokkaaminen kuulostaa ohjelmointitaitoa vaativalta hommalta. Tarkoituksena on kai, että ”maallikot” käyttäisivät visuaalista muokkainta, joten pääasia on saada toinen vaihtoehto näyttämään pelottavalta, kunnes ohjeet on luettu. Mutta vakavasti puhuen: wikiteksti on minusta edelleen täsmällisempi termi kuin lähdekoodi. Artikkelit ovat kuitenkin enimmäkseen tekstiä eivätkä muotoilukoodeja, ja lähdekoodi voi tosiaan tarkoittaa myös sivun HTML-koodia. --Silvonen (keskustelu) 10. lokakuuta 2013 kello 06.51 (EEST)[vastaa]
Näin se on. Muokkaan sivuston lähdekoodia kun teen nettisivua, mutta Wikipedian lähdekoodia en pysty muokkaamaan, ainoastaan sisältöä, joka tosin sekin on tavallaan osa lähdekoodia. Artikkelissa Wiki-merkintäkieli puhutaan wiki-merkintäkielestä sekä wikitekstistä. --Stryn (keskustelu) 10. lokakuuta 2013 kello 10.36 (EEST)[vastaa]
Jo pelkästään keväällä toteutettu Muokkaa-linkkien siirtäminen (ilman mitään keskustelua) sivun oikeasta laidasta heti otsikkojen perään oli mielestäni ärsyttävää ja kahvihuonekeskustelussa aika moni muu oli samaa mieltä. Ihan kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi, niin nyt linkin sinisenä oleva teksti on muutettu täysin tarpeetomasti pidemmäksi ja siten entistäkin häiritsevämmäksi. Käyttäjien kiusaksiko noita muutoksia oikein tehdään? Tämän huononnuksen saa onneksi sentään kytkettyä pois päältä, mutta sekin selvisi vasta tämän keskustelun seurauksena. --Risukarhi (keskustelu) 2. lokakuuta 2013 kello 12.52 (EEST)[vastaa]
Ainakin teksti voisi olla pienemmällä, esim. näin [ muokkaa | muokkaa lähdekoodia ], niin kuin aikaisemmin oli, kun sen saattoi itse siihen valita. Kun tietää mitä siinä lukee, ei huonosilmäisempääkään haittaa vaikka teksti olisi kärpäsen kakan kokoista. --Abc10 (keskustelu) 2. lokakuuta 2013 kello 17.26 (EEST)[vastaa]
Lisäämällä omaan css-tiedostoon seuraavat koodit (tai ehkä vain toinenkin riittäisi), noiden tekstin kokoa saa pienennettyä.

.mw-editsection { font-size: 10px; }

.mw-editsection-expanded { font-size: 10px; }
--Stryn (keskustelu) 2. lokakuuta 2013 kello 17.41 (EEST)[vastaa]

Se ratkaisee ongelman minun kohdallani mutta ei kaikkien niiden hiljaisten jotka eivät näitä sivuja lue. Suurin osa artikkelien lukijoista tuskin koskaan päätyy varsinkaan tälle keskustelusivulle. Ehdotan yleistä pienennystä. Kiitos kuitenkin tiedosta. --Abc10 (keskustelu) 2. lokakuuta 2013 kello 17.46 (EEST)[vastaa]
No jos kukaan ei vastusta tekstin pienennystä, niin tuo voidaan lisätä järjestelmäviestiin. --Stryn (keskustelu) 2. lokakuuta 2013 kello 17.54 (EEST)[vastaa]
Yhden käyttäjän eli minun vastustus ei taida riittää kaatamaan ajatusta. Ilmeisesti sitten saan tekstit isommaksi lisäämällä tuon yllä olevan koodin ja säätämällä pikselien lukumäärää hieman suuremmaksi. --Yooshimen_fin (keskustelu) 2. lokakuuta 2013 kello 17.56 (EEST)[vastaa]
Täällä toinen vastustaja. --Otrfan (keskustelu) 2. lokakuuta 2013 kello 17.58 (EEST)[vastaa]
Vastustan yleistä pienennystä. --Pxos (keskustelu) 2. lokakuuta 2013 kello 20.16 (EEST)[vastaa]
Samoin. --Memasa (keskustelu) 2. lokakuuta 2013 kello 21.22 (EEST)[vastaa]
Minä olen huomannut omalta kohdaltani että tekstin värin vaalennus tai harmaannus näyttää paremmalta kuin tekstikoon pienennys. Se ei huononna luettavuutta mutta tekee linkeistä vähemmän silmille hyppääviä. --Savir (keskustelu) 2. lokakuuta 2013 kello 18.00 (EEST)[vastaa]

Unused account[muokkaa wikitekstiä]

Hi,

Sorry, I don't speak Suomi(?). I am now "Keysanger" in all wikis, except the fi:wp and would like to unify my account also in the fi:wp. The username Keysanger is taken in this wp, but it has never been used. Can an admin or any other delete the fi:wp user "Keysanger" in order to complete my universal account?. (please answer here) Best Regards, en:User:Keysanger ( –Kommentin jätti 85.179.197.54 (keskustelu) )

Please see Wikipedia:Käyttäjänimen haltuunotto. –Makele-90 (keskustelu) 5. lokakuuta 2013 kello 15.35 (EEST)[vastaa]

Tarpeettomat bottimuokkaukset artikkelien historiassa[muokkaa wikitekstiä]

Onko mahdollista piilottaa (tai peräti poistaa) kaikkien artikkelien muutoshistorioista "botti lisäsi/poisti kielilinkin" -rivit? Ei kai niitä enää tarvitse nähdä, ainakaan vuosien takaa? Onko sellaista asetusmahdollisuutta jo olemassa, ja jos ei, voisiko sen saada oletuksena päälle? --Savir (keskustelu) 9. lokakuuta 2013 kello 11.54 (EEST)[vastaa]

Ei ole tuollaista vaihtoehtoa asetuksissa tai nykyisissä pienoisohjelmissa. Myöskään mitään css-luokkaa ei ole listoissa bottimuokkauksille. Teknisessä mielessä tuollaisen ominaisuuden voi tehdä pienoisohjelmalla ja varmaankin joku sellaisen tehnytkin. --Zache (keskustelu) 9. lokakuuta 2013 kello 12.50 (EEST)[vastaa]
Itselläni bottimuokkaukset näkyvät skriptin myötä nyt eri taustavärillä, jotta osaan hypätä niiden yli tutkiessani muokkaushistoriaa. Mutta pelkään että artikkelin palautus vaikeutuu jos ne piilotetaan kokonaan. --Savir (keskustelu) 9. lokakuuta 2013 kello 14.06 (EEST)[vastaa]
Toive bugzilla:16228 (filter history of edits on bots) täyttää näemmä kohta viisi vuotta. Sen puolesta voi käydä äänestämässä. --Silvonen (keskustelu) 9. lokakuuta 2013 kello 14.25 (EEST)[vastaa]

Suomennosten korjailua translatewikissä tehty on[muokkaa wikitekstiä]

Olen monta kertaa ihmetellyt joitain wikissä olevia vakiotekstejä lomakkeissa ja sivuilla enkä oikein ole ymmärtänyt, mitä niillä tarkoitetaan. Vasta viime aikoina tajusin, että sehän johtuu siitä, että ne on suomennettu kiireessä tai huolimattomasti englannin kielestä. Sen vuoksi olen tänään korjaillut aika runsaasti MediaWikin käyttöjärjestelmäviestejä translate-wikissä, joten kun päivitykset saapuvat sieltä tänne, jotkut termit tulevat muuttumaan. Ei tarvitse sitten ihmetellä syytä. Jos jotkut muutokset tuntuvat omituisilta, niitä voi käydä palauttamassa vanhempiin muotoihin. Luultavasti useimpia muutoksia ei edes käytössä huomaa. --Pxos (keskustelu) 10. lokakuuta 2013 kello 19.19 (EEST)[vastaa]

Luokkien aakkostuksen ulkonäkö[muokkaa wikitekstiä]

Lieneekö joku päivitys meneillään, kun Wikipedian luokkien aakkostus näyttää aika erikoiselta? Kaikenmoista kummallista merkkiä näkyy normaalien kirjaimien sijaan. --Gálaniitoluodda (keskustelumuokkaukset) 10. lokakuuta 2013 kello 21.14 (EEST)[vastaa]

EDIT: Ohops, anteeksi, selitys näkyy olevan yhden aiheen verran taaksepäin. --Gálaniitoluodda (keskustelumuokkaukset) 10. lokakuuta 2013 kello 21.15 (EEST)[vastaa]

Lupaava artikkeli -ehdotukset[muokkaa wikitekstiä]

Kun mietin sopivia artikkeleita lupaaviksi, tuli mieleen, että olisi kätevä saada lista artikkeleista, jotka ovat olleet ehdolle lupaavaksi mutta eivät menneet läpi. Nythän LA-ehdotuksia ei arkistoida vaan ne käydään suoraan artikkelien keskustelusivulla. Kun lae-malline poistetaan, artikkelit poistuvat myös ehdolla olevien artikkelien luokasta. Eikös tuollainen lista olisi melko yksinkertaista luoda niin, että botti etsisi kaikki artikkelit, joiden keskustelusivulla lukee "lupaava artikkeli -ehdotus" tai "lupaava artikkeli -keskustelu" ja jotka eivät ole lupaavia eivätkä ehdolla lupaavaksi.--Tanár 5. lokakuuta 2013 kello 15.36 (EEST)[vastaa]

Innostus lupaava-keskusteluihin näyttää aika vähältä. Tämäkin on ollut yli vuorokauden ehdokkaana, mutta kukaan ei ole kommentoinut. Myönnän kyllä etten ole itsekään ollut aktiivinen noissa keskusteluissa. --Abc10 (keskustelu) 5. lokakuuta 2013 kello 15.44 (EEST)[vastaa]
No minäpä käyn heti kommentoimassa, kunhan saan tämän kirjoitettua. Onhan se toki totta, että innostus on laimentunut alkuajoista. Mutta yleensä keskustelu kyllä vilkastuu sitä mukaa, mitä enemmän artikkeleita on arvioinnissa. Siksi minua kiinnostaakin ne ehdolla olleet artikkelit, koska uskon että niistä voisi monet saada aika pienelläkin fiksaamisella lupaaviksi.--Tanár 5. lokakuuta 2013 kello 19.33 (EEST)[vastaa]
Näin on: viidestätoista ehdotuksesta on helpompi löytää sellaisia aiheita, joista tietää jotakin ja jotka kiinnostavat, kuin kolmesta. Nytkin kaikki kolme tällä hetkellä olevaa ovat sellaisia, että en osaisi sanoa, mitkä olisivat artikkeliin kuuluvat "perustiedot", joka tekee lupaavuuden arvioinnista vaikeampaa. Iivarius (keskustelu) 5. lokakuuta 2013 kello 20.45 (EEST)[vastaa]
Eihän täällä mikään tulipalokiire ole. Vajaa kaksi vuorokautta on vielä aika lyhyt aika. Ei meistä kuitenkaan kukaan täällä ole ympäri vuorokautta päivystämässä. --PtG (keskustelu) 5. lokakuuta 2013 kello 23.24 (EEST)[vastaa]
Eipä ole, ja joskus teen itsekin niin ihan tarkoituksella, että luen artikkelin vasta kun se on ollut kolme päivää ehdolla, etenkin jos siitä on ollut jo keskustelua. Silloin sen voi nimittäin merkitä lupaavaksi ja arkistoida saman tien, jos kannatusta vain löytyy.--Tanár 6. lokakuuta 2013 kello 14.16 (EEST)[vastaa]
Käyttäjä Joku Muu saa siis aloittaa arvioinnin ja keskustelun. --Thi (keskustelu) 7. lokakuuta 2013 kello 13.19 (EEST)[vastaa]
Jostain alkaenhan lupaava-ehdotuksia on myös arkistoitu keskustelusivuilla, mutta ei ihan alusta.--Urjanhai (keskustelu) 5. lokakuuta 2013 kello 18.04 (EEST)[vastaa]
Voin pyöräyttää listan alkuviikosta. --Zache (keskustelu) 6. lokakuuta 2013 kello 01.15 (EEST)[vastaa]
Kiitoksia! Ehkä sen voisi tehdä niinkin, että botti tsekkaisi artikkelin historiasta, onko siinä ollut lae-malline vaikka se ei ole lupaava. Silloin ei olisi väliä, millä nimellä ehdotuksia on arkistoitu keskustelusivuille tai onko arkistoitu mitenkään.--Tanár 6. lokakuuta 2013 kello 14.16 (EEST)[vastaa]
Vähän kesti, mutta lupaavien artikkelien alla on nyt lista. (ping Tanár; testataan toimiiko notifikaatiot). --Zache (keskustelu) 20. lokakuuta 2013 kello 10.15 (EEST)[vastaa]
Ping ping Zache, hyvin toimi. Mielenkiintoinen lista, eikä haittaa vaikka ei olisikaan täydellinen. Kysyn sitten uudestaan, kun nuo kaikki on saatu lupaaviksi :) --Tanár 20. lokakuuta 2013 kello 22.10 (EEST)[vastaa]
Kiitti listasta. Luulis että noita olis enemmän. Onko jotain mahdollisuutta, että tätä sais ajettua ristiin refcountin kanssa, niin että refcountin listassa merkattaisiin nämä jotenkin (erilailla)? Gopase+f (keskustelu) 20. lokakuuta 2013 kello 10.33 (EEST)[vastaa]
Erittäin hyödyllinen lista. Niistä, missä olen ollut mukana, mutta jotka puuttuvat listasta, muistuu mieleen Valais, Kansanpuisto ja Svinhufvud af Qvalstad. Eräs merkkijono, jolla ainakin nuo olisivat jääneet haaviin olisi keskusteusivulla "==Lupaaava" samoin kuin niissä, missä Gopase+f on käyttänyt omaa arviointipohjaansa, voisi koettaa siitä eristää jonkin haettavan merkkijononpätkän (esim. "ei vielä lupaava" tms.).--Urjanhai (keskustelu) 20. lokakuuta 2013 kello 10.40 (EEST)[vastaa]
On noita varmasti paljon enemmän. Tein nopean Wikipedia-haun keskustelusivulta hakusanalla lupaava. Ensimmäiseltä sivulta tuli heti kaksi listasta puuttuvaa artikkelia, XML-tiedonhaku ja Rheinfeldenin taistelu. --PtG (keskustelu) 20. lokakuuta 2013 kello 13.01 (EEST)[vastaa]
Näemmä "grep" -käsky oli kyykännyt noin puolessa välissä enkä ollut kaiken muun tekstin seasta huomannut virheilmoitusta. Päivitin listan ja komennon jolla se on luotu. --Zache (keskustelu) 21. lokakuuta 2013 kello 01.32 (EEST)[vastaa]

Catscan[muokkaa wikitekstiä]

Sopivien artikkelien etsimisestä tuli mieleen: onko catscan kuollut ihan lopullisesti ja voiko asialle tehdä yhtään mitään? Onko mitään catscania korvaavaa? Gopase+f (keskustelu) 9. lokakuuta 2013 kello 12.03 (EEST)[vastaa]

En tiedä, vielä noin viikko sitten toimi kyllä vallan mainiosti. --PtG (keskustelu) 9. lokakuuta 2013 kello 12.17 (EEST)[vastaa]
Catscan2 on vain rikki. Täältä voi seurailla keskustelua joka korjaamiseen liittyy, yksi ongelma kait oli se että Magnuksen työkalut varailivat resursseja ilman, että olisivat vapauttaneet niitä riittävän nopeaan ja siinä vaiheessa kun käytössä oleva pooli tyhjeni niin homma kosahti kaikkien magnuksen työkalujen osalta. Sitä en osaa sanoa tuon käydyn keskustelun perusteella, että mikseivät työkalut toimi vielä. --Zache (keskustelu) 9. lokakuuta 2013 kello 12.44 (EEST)[vastaa]

Jokin vika luokissa[muokkaa wikitekstiä]

Huomasin äsken että luokissa on esim. kirjaimen "Ȼ" alla luokka Alankomaalaiset tennispelaajat‎, kts. Luokka:Tennispelaajat. Muutkin luokkien nimet väärän kirjaimen alapuolella. Koskee kaikkia luokkia. Toivottavasti korjaantuu pian itsestään. --Stryn (keskustelu) 10. lokakuuta 2013 kello 16.48 (EEST)[vastaa]

Minäkin näin saman. Todella outo tapaus luokille, jopa luokkien nimille. --Sesli12 (keskustelu) 10. lokakuuta 2013 kello 16.50 (EEST)[vastaa]

Katsottuani Strynin linkkaamaa luokkaa, siellä näyttäisi olevan kaikki kunnossa. Mutta itse Huomautus-luokat ovat sikin sokin. Jos jotkut voivat vielä korjata nuo luokkien nimet, niin olisi aika erikoinen päätös, että jos joku edes pystyisi tekemään sen. --Sesli12 (keskustelu) 10. lokakuuta 2013 kello 16.57 (EEST)[vastaa]

Itselläni ainakin tuo kuten muutkin luokat näkyvät edelleen virheellisesti. Sama koskee muita suomenkielisiä projekteja. Muunkielisissä projekteissa en ole samaan törmännyt. --Stryn (keskustelu) 10. lokakuuta 2013 kello 17.24 (EEST)[vastaa]
Niin. Mutta nyt ongelmana se, että kuka pystyy korjaamaan tällaiset virheet? --Sesli12 (keskustelu) 10. lokakuuta 2013 kello 17.28 (EEST)[vastaa]
Onneksi sama bugi ilmenee myös sv-wikipediassa, joten eiköhän tuo joskus korjaannu... ¬Antilope 10. lokakuuta 2013 kello 17.31 (EEST)[vastaa]
Toivottavasti korjaantuu. Lisäsin yhteen artikkeliin luokan ja minun mukaani, muut luokat toimivat ilmielävästi, paitsi nuo Huomautus- ja merkittävyys-luokat. --Sesli12 (keskustelu) 10. lokakuuta 2013 kello 17.33 (EEST)[vastaa]

Bugzilla-pyyntö on tehty: Bugzilla:55565. Koskee wikejä joissa on muutettu noita luokkien aakkosjärjestyksen asettelua. Fi-wikiinhän se tehtiin tänä vuonna. --Stryn (keskustelu) 10. lokakuuta 2013 kello 19.16 (EEST)[vastaa]

Ongelma on merkitty korjatuksi. PHP-päivitykseen oli luiskahtanut väärä versio ICU-kirjastosta. --Silvonen (keskustelu) 11. lokakuuta 2013 kello 07.22 (EEST)[vastaa]

Tuommoista oli joskus aiemminkin mitä lie vuosi pari sitten, kahvihuoneen arkistoista voisi ehkä löytyä. Silloinkin se kai joko meni ohi tai korjattiin.--Urjanhai (keskustelu) 11. lokakuuta 2013 kello 09.10 (EEST)[vastaa]

Muistelet varmaankin huhtikuussa käyttöön otetun suomenkielisen aakkosjärjestyksen uutuudenkarheutta (bugzilla:46330). --Silvonen (keskustelu) 11. lokakuuta 2013 kello 09.32 (EEST)[vastaa]

Kuvan oikaisu?[muokkaa wikitekstiä]

Saako tätä kuvaa oikaistuksi. Koneellani se on pystykuva. --Abc10 (keskustelu) 12. lokakuuta 2013 kello 20.10 (EEST)[vastaa]

Käänsin sen. Toivottavasti Miina pysyy nyt pystyssä. -Htm (keskustelu) 12. lokakuuta 2013 kello 20.28 (EEST)[vastaa]
Voisi vielä tehdä noin 1 asteen custom rotaten.--Urjanhai (keskustelu) 12. lokakuuta 2013 kello 20.30 (EEST)[vastaa]
Kuva on otettu näköjään Canonilla ja sen mukana on (ainakin mulle on tullut) CD, jossa on mm. Digital Photo Professional -ohjelma, jolla suoritin käännön. Jos Abc10 löytää sen, niin voisi harjoitella ihan itse horisontin säätöä, välillä sitä tarttee oikoa. Ensin säätää horisontin ja sitten rajaa. -Htm (keskustelu) 12. lokakuuta 2013 kello 20.35 (EEST)[vastaa]
Kiitos oikaisusta. Kuvankäsittelyohjelmalla tehty oikaisu ei sitten näköjään tällä kertaa riittänyt. Selitys siihenkin varmaan on olemassa. --Abc10 (keskustelu) 12. lokakuuta 2013 kello 21.00 (EEST)[vastaa]
En osaa sanoa muuta kuin että tolla Canonin kameran mukana tulleella ohjelmalla käänsin ja tallensin samalla nimellä, niin että kuvan suunta tuli tallennettua oikeaksi konvertoituna. -Nykykamerat lisäilevät kuvien exif-tiedostoihin kaikenlaista informaatiota havainnoista, joita kamera tekee. Tässä tapauksessa kameran ohjelmiston tekemät johtopäätökset ovat olleet ilmeisesti vähän vääriä. Mutta on noita sattunut ennenkin. -Htm (keskustelu) 12. lokakuuta 2013 kello 21.09 (EEST)[vastaa]

Maininta Ilmoitukset-toiminnossa[muokkaa wikitekstiä]

Ilmoitukset-toiminnon maininnat toimivat siten, että kun erilaisten sivujen keskustelusivuille jättää itse allekirjoittamansa keskusteluviestin, jossa mainitsee toisen käyttäjän wikilinkillä tyyliin "kylläpä [[Käyttäjä:Pxos|Pxos]] onkin loistava", niin kohteena oleva käyttäjä saa tästä ilmoituksen, josta hän voi napsauttaa itsensä keskusteluun mukaan. Käyttöliittymän toteutus on hieman maanantaikappale, mutta pääasia on, että ilmoituksessa oleva linkki toimii useimmiten. Tämä toimii myös Wikipedia-avaruudessa, jolloin kahvihuoneissa tehdystä maininnasta tulee viesti. Suosittelen käyttämään yllä kuvaamani linkitysmuotoa, jos haluaa antaa viestin sille käyttäjälle, josta puhuu. Tämä on kohteliasta, varsinkin jos on syytä uskoa, että kyseinen käyttäjä ei aktiivisesti tarkkaile kahvihuoneita tai kohdesivun keskustelua. --Pxos (keskustelu) 18. lokakuuta 2013 kello 14.47 ja kello 15.08 (EEST)

Kiitos Pxos. Osaatko kertoa noista ilmoituksista tarkemmin? Sinne on ilmestynyt paitsi ilmoituksia maininnoista ja keskustelusivulle jätetyistä viesteistä, myös kiitoksia. Missäs tuollaisia kiitoksia pääsee jakamaan.--Tanár 18. lokakuuta 2013 kello 23.06 (EEST)[vastaa]
Sivulta Wikipedia:Ilmoitukset löytyy yleisesittely ja linkkejä tarkempiin selontekoihin. Kiittäminen onnistuu muokkaushistorioiden kiitä-painiketta napsauttamalla. –Ejs-80 18. lokakuuta 2013 kello 23.19 (EEST)[vastaa]
Huomasinkin muuten vasta nyt, että bottimerkinnän saaneita tunnuksia ei voi kiittää. –Ejs-80 18. lokakuuta 2013 kello 23.22 (EEST)[vastaa]
Taitaa olla joku ihan äskettäin tullut ominaisuus [5]. --Samoasambia 19. lokakuuta 2013 kello 00.03 (EEST)[vastaa]

"Roskalinkkien suodatin on estänyt sivun tallentamisen"[muokkaa wikitekstiä]

WTF? Olen eri mieltä suodattimen arvioinnin kanssa. Olisi kiva jos tuossa ilmoituksessa kerrottaisiin kuinka tällaiset erimielisyydet ratkaistaan... En löydä Wikipediasta halaistua sanaa asiasta. Pieni sarvi nousee otsalle kun robootti on näin nihkeä mua kohtaan rikkoen robotiikan toista pääsääntöä! Mun tapauksessa linkki oli sivulta Näköala Haminalahdelta kohteeseen http://painting db.com/view/7380/ (poista väli, suodatin kun estää linkin postaamisen tännekin...) Jotenkin äkkiseltään ei vaikuta kovin vaaralliselta sivustolta? Palosirkka (keskustelu) 19. lokakuuta 2013 kello 09.49 (EEST)[vastaa]

Jostain syystä paintingdb.com on päätynyt koko Wikimedian laajuiselle kieltolistalle: m:Spam_blacklist. Täytyy katsoa jos tuon saisi sallittua erikseen. --Harriv (keskustelu) 19. lokakuuta 2013 kello 09.56 (EEST)[vastaa]
Tuossa alkuperäinen pyyntö:[6] --Otrfan (keskustelu) 19. lokakuuta 2013 kello 09.57 (EEST)[vastaa]
Näyttäisi joku vain lisäilleen noita harhaanjohtavilla yhteenvedoilla. Kokeilin lisätä Järjestelmäviesti:Spam-whitelist -sivulle, kaiken järjen mukaan nyt pitäisi toimia: http://paintingdb.com/view/7380/ --Harriv (keskustelu) 19. lokakuuta 2013 kello 10.00 (EEST)[vastaa]
Vau, nopeaa palvelua! Ja hyvin tuntuu toimivan. Kiitokset todella nopeasta tämän keissin korjauksesta vielä molemmille! Palosirkka (keskustelu) 19. lokakuuta 2013 kello 10.05 (EEST)[vastaa]

Mikä virheellinen wikikoodi?[muokkaa wikitekstiä]

En löydä tästä [7] muokkauksesta mitään vikaa. --Höyhens (keskustelu) 19. lokakuuta 2013 kello 15.46 (EEST)[vastaa]

Ilmeisesti tuo malline ei tykkää siitä, kun sisäisen wikilinkin muodostavat hakasulkeet poistaa, muuta syytä en tähän keksi. --Yooshimen_fin (keskustelu) 19. lokakuuta 2013 kello 16.07 (EEST)[vastaa]
IP:n muutos vain tarttui Väärinkäyttösuodatin 61:een, ei sen vakavampaa. Joskus virheilmoituksia tulee, vaikkei koodissa mitään vikaa olisikaan. --Stryn (keskustelu) 19. lokakuuta 2013 kello 17.05 (EEST)[vastaa]
OK. Olen nyt oikaissut artikkelinkin niin ettei sitä siinä ole. Vaikkei välttämättä olisi siis tarvinnutkaan. --Höyhens (keskustelu) 19. lokakuuta 2013 kello 17.22 (EEST)[vastaa]
Olihan siellä ([8]) ainakin yksi ylimääräinen aaltosulku. Kyseinen suodatinhan käy kyseisen muutoksen lisäksi myös koko artikkelin läpi, mutta vain ip-käyttäjille ja tuoreille käyttäjätunnuksille (jos oikein tulkitsin), siksi merkintää ei aina tule vaikka virhe siellä olisikin. --Anr (keskustelu) 21. lokakuuta 2013 kello 19.32 (EEST)[vastaa]

Avoimen tiedon työpajapäivä @ YLE 4.11.2013, 12:00-18:30[muokkaa wikitekstiä]

Open Knowledge Finland & YLE järjestävät 4.11.2013 avoimen tiedon työpajapäivän. Päivän pääaiheita ovat Wikidata/Linked Data sekä vaaleihin (vaalikoneisiin) liittyvä avoin data. Tapahtuman tavoitteena on tuoda yhteen YLE:n ja kotimaisen avoimen tiedon yhteisön porukkaa. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki avoimesta tiedosta kiinnostuneet. lisätietoa

Eli tapahtumassa yhtenä pääaiheena on Wikidata ja sen hyödyntäminen, tapahtuma on ilmainen, mutta sinne pitää ilmoittautua ennalta. Paikan päällä lienee ainakin Wikimedia Suomen puolelta ainakin Susanna. Tapahtuma on siis Ylen toimitiloissa, Pasilassa, Helsingissä. --Zache (keskustelu) 21. lokakuuta 2013 kello 12.05 (EEST)[vastaa]

Sellainen lisämaininta vielä, että riippumatta siitä onko tulossa tuonne, niin olisi hauska saada ideoita siitä mihin Wikidataa voisi Wikipediassa ja sen ulkopuolella käyttää. --Zache (keskustelu) 21. lokakuuta 2013 kello 12.07 (EEST)[vastaa]

Susanna kirjoitti uutiset kahvihuoneeseen laajemmin: Wikidata Workshop YLE:llä --Zache (keskustelu) 21. lokakuuta 2013 kello 14.43 (EEST)[vastaa]

Korjattava/kuvitus-malline ei näy[muokkaa wikitekstiä]

Yritin lisätä artikkeliin Säärintama kuvituksen ongelmasta huomauttavan mallineen Korjattava/kuvitus. Toivottavasti artikkelin kirjoittaja huomaisi tarkistaa pulman ja korjata artikkelia tämän perusteella. Kaikkeen ei itse ehdi tai kaikkiin teemoihin ei ole hyvä koskea; enkä nyt kahvitunnilla muutoinkaan ryhtynyt etsimään parempaa kuvaa tilalle. En saanut kuitenkaan aiottua mallinetta näkyviin jostain syystä, vaikka yritin toimia Korjaamon ja ongelmamallineiden sivuston ohjeiden mukaan. Tämän johdosta liitin siihen artikkeliin yleisemmän Korjattava-mallineen. Osaisiko tai ehtisikö joku auttaa, eli laittaa tämän kuvituksen korjaamistarvetta kuvaavan mallineen toimimaan? Ei ole välttämättä hirveän keskeinen juttu, mutta voisi korjata ken osaa ja ehtii.--Paju (keskustelu) 21. lokakuuta 2013 kello 14.27 (EEST)[vastaa]

Mallineen tarkoitus onkin se ettei sitä näy artikkeleissa. Artikkelit joissa on kuvitus-malline, tulevat luokkaan Luokka:Kuvituspyynnöt. --Stryn (keskustelu) 21. lokakuuta 2013 kello 14.48 (EEST)[vastaa]
Eli mallinne tarkoittaa: Pyydetään lisäyksiä/ uutta kuvitusta artikkeliin, eikä Pyydetään korjauksia olemassaolevaan kuvitukseen? Ymmärsin siis tämän mallineen käyttötarkoituksen laajemmaksi tai väärin Korjattava-pääluokan johdosta. Poistin äsken turhan, piiloon jääneen Kuvituspyyntöön viittaavan mallineen. En ymmärtänyt tämän Korjattavaa-mallineen alaluokan rajoittuvan noin, mielestäni hassusti. Paremmaksi: Ajateltu käyttötapa ja maininta piiloon panosta olis hyvä lisätä Korjattava/kuvitus -ohjeistukseen, että käyttäjä voisi tietää, miten homma toimii. --Paju (keskustelu) 21. lokakuuta 2013 kello 15.40 (EEST)[vastaa]

Infolaatikoiden standardisointi[muokkaa wikitekstiä]

Olisiko meidän jo korkea aika standardisoida kaikki infoboksit saman mallin mukaisiksi? On suhteellisen ärsyttävää arvailla jokaista infolaatikkoa lisätessä, että linkittääköhän infoboksi johonkin sarakkeeseen asetetun sanan automaattisesti (kuten esim. tässä valtio- ja tässä sijainti-sarakkeessa) vai eikö (esim. tässä valtio- ja tässä sijainti-sarakkeessa). Lisäksi jotkut infoboksit lisäävät automaattisesti asetetun sanan jälkeen jonkun mittayksikön (esim. tässä pinta-ala) ja osa ei (kuten tässä). Yritäppä siinä sitten arvuutella, että missä muodossa se pinta-ala oikein pitää kirjoittaa. –Kommentin jätti Henswick (keskustelu – muokkaukset)

Puhumattakaan kuvien lisäämisestä niihin. En ole tainnut niitä vielä lisätä, mutta olen huomannut että ne on lisättävä milloin mitenkin: joskus on hakasulkumerkit, joskus pitää olla Tiedosto:, joskus koko. Mutta pystyykö niitä standardoimaan kuin käymällä jokaisen läpi, ja entä sitten artikkeleissa olevat boxit, joissa on jo tiedot? Kuinka ne muutettaisiin? --Markus lo (keskustelu) 21. lokakuuta 2013 kello 18.12 (EEST)[vastaa]
Mallineet pitää käydä yksi kerrallaan läpi, mutta itse muutoksen varmaan pystyy tekemään artikkeleihin boteilla / AWB:llä kunhan muutos on riittävän täsmällinen. --Zache (keskustelu) 21. lokakuuta 2013 kello 19.17 (EEST)[vastaa]
Ei välttämättä tarvitse tehdä muita muutoksia, kuin mallineet käyttämään Module:InfoboxImagea, jos joku osaa... --Stryn (keskustelu) 21. lokakuuta 2013 kello 20.28 (EEST)[vastaa]
Joo parannettavaa ja yhtenäistettävää löytyy. Tuo Kaupunki-mallineen sijaan käytetään kuitenkin kai enemmän jo Kaupunki2-mallinetta? Mutta toivottavasti "standardisointi" ei tarkota yhdysvaltalaisen tiedustelupalvelun julkaisun (World Factbook, aiemmin CIA Factbook) apinointia esimerkiksi valtio-mallineissa. On hassua lukijoittemme kannalta, kun fiwikissä jopa euroalueella käytetään valuuttana jenkkidollaria. Itse törmäsin muutamassa maa-artikkelissa siihenkin, ettei maan oman tai Euroopan tilastokeskuksen bruttokansantuotteen toimialajakoa voinut tämän "jenkkistandardin"/-mallineen takia käyttää valtion euromääräisen bkt-tuotteen esittämisessä (muistanko oikein: esimerkiksi Liettua artikkeliin jäi siksi jenkkiviite, vaikka kansalliset/eurooppalaisemmatkin luvut oli saatavilla). Eli jotain rajaa! On tervettä olla vähän kansallisesti itsekäs omankielisessä tietosanakirjassa, mehän sen työn teemme, vaikken mitään fennomaanista ensyklopediaa kannatakaan. Tällä standardisoinnilla merkitystä myös wikidata-hankkeisiin; kaikkea en toivoisi siirrettävän ylikansallisten mallineiden taakse siinäkään. Polittiset näkemykset, suodatukset ja varovaisuus (rajoitetun sananvapauden maissa) kun näkyy vahvasti myös tietosanakirjoissa, niin painetuissa kuin verkkoversioissakin.--Paju (keskustelu) 22. lokakuuta 2013 kello 01.47 (EEST)[vastaa]
Itse ainakin olen vahvasti sen kannalla, että nuo kaikki automaattiset yksiköt, linkitykset ym. poistetaan kokonaan käytöstä. Infoboksia pystyy käyttämään paljon monipuolisemmin, kun siihen ei ole väkisin tungettu jotakin muokkaamista "nopeuttavaa" automaattista linkitystä.-Henswick 22. lokakuuta 2013 kello 16.37 (EEST)[vastaa]

Tapahtuma-mallineen keskustelusivulla pyydetään apua. --Abc10 (keskustelu) 22. lokakuuta 2013 kello 09.01 (EEST)[vastaa]

Ilmotus henkilökohtaisista viesteistä[muokkaa wikitekstiä]

Kun aina kaikkea muutetaan, niin nyt on näköjään ilmoitus käyttäjän keskustelusivulle tulleista viesteistä muutettu huomaamattomammaksi. Miksi?

Mielestäni se oli parempi entisessä muodossaan.

Kokenut käyttäjä kyllä huomaa tuonkin koska tuossa samassa välilehtivalikossa ei ole ennen ollut mitään oranssinväristä, mutta uudelta tai uudehkolta käyttäjältä, puhumattakaan satunnaisista kirjautumattomista muokkaajista (ja kokeneeltakin muokkaajalta esim. kiireessä), tuollainen luultavasti jää helposti kokonaan huomaamatta, ja sitten ehkä asianomainen huomaa viestin sattumalta puolen vuoden päästä tai kenties muuten räplätessään jotain välilehteä.

Jollekin, joka esim. toimii ylläpitäjänä (tai jonka sivuilla muut heitttävät joutessaan läppää) ja saa viestejä sivuilleen tämän tästä, huomaamaton näyttötapa voi olla ihan mukava, mutta silloin olisi mielestäni parempi, jos sen voisi halutessaan valita asetuksista, mutta oletuksena olisi vanha selkeä ja näkyvä tapa. --Urjanhai (keskustelu) 22. lokakuuta 2013 kello 14.06 (EEST)[vastaa]

Tai oikeastaan, jos tämä on osa kokonaisuudistusta, niin kokonaisuudisttus on hyvä, koskass tieto siitä, että on tullutb mainituksi keskustelussa, on hyödyllinen. Silloin hintana tästä kokonaisuudistuksesta, ilmoityuksen ulkonäön muutos on siedettävä. Mutta uusia tai kirjautumattomia käyttäjiä se tosiaan voi ehkä hämätä (tai kuvittelisin ainakin).--Urjanhai (keskustelu) 22. lokakuuta 2013 kello 22.04 (EEST)[vastaa]
Toimiko se siis? Ja juu, tää on käsittääkseni osa kokonaisuudistusta, josta lisää täällä: [9]. Iivarius (keskustelu) 22. lokakuuta 2013 kello 22.18 (EEST)[vastaa]
Koskee vain sisäänkirjautuneita käyttäjiä. IP:t saavat edelleen keskustelusivuviestistä ilmoituksen samaan tapaan kuin ennen. --Stryn (keskustelu) 22. lokakuuta 2013 kello 22.35 (EEST)[vastaa]

Kuvien astettuminen[muokkaa wikitekstiä]

Artikkelissa Ramirent tulee Historia-otsikon alle ikävästi tyhjää (ainakin mun koneella). Mistähän se johtuu? -Htm (keskustelu) 22. lokakuuta 2013 kello 21.10 (EEST)[vastaa]

Ihan hyvältä tuo näytti! Eli en huomannut häiritsevää tyhjää tilaa Historia-otsikon tai -osuuden alla. Kokeilin parilla eri selaimella ja rullasin hiirellä fontti/näyttökokoa pienemmäksi ja suuremmaksi; en noinkaan havainut suurempaa pulmaa. Tämä näin kannettavaa katselevan kommenttina tällä erää. Kotikoneen päänäyttö kun sanoi monivuotisen yhteistyönsä irti pariviikkoa sitten, eli isommalla näytöllä en artikkelia vielä katsellut. Myöskään tabletilla tai pienemmillä puhelimilla en sivua testannut. PS. Minun kielikorvani mukaan sana taipuisi äällä: Ramirentillä on yhteisyritys... --Paju (keskustelu) 22. lokakuuta 2013 kello 22.52 (EEST)[vastaa]
Kiitos havainnoinnista. Kokeilinkin eri selaimilla kirjautuneena ja kirjautumatta: Cromella näytti nätillä, samoin Operalla ja Firefoxilla. Ainoa ongelma on pääasiallisesti käyttämäni IE 10 (pöytäkoneen 17" näytöllä), jossa näkymä on se, että historia-väliotsikon alla on viitisen senttiä tyhjää ja alaotsikko 1950-1970-luvut ja varsinainen teksti alkaa vasta sinisten parakkien valokuvan alareunan alapuolella. Jos tämä ei ole selainongelma, niin voiko se olla asetusongelma? Kovin laajalle se ei ole levinnyt. -Htm (keskustelu) 23. lokakuuta 2013 kello 04.40 (EEST)[vastaa]
En vielä onnistunut toistamaan IE 10:llä (versio 10.0.9200.16721), vaikka kokeilin eri ikkunakokoja ja selaintiloja kirjautuneena ja kirjautumatta. --Silvonen (keskustelu) 23. lokakuuta 2013 kello 07.03 (EEST)[vastaa]
Aha. Mulla on täysin sama selainversio, ongelman olen havainnut vain tossa artikkelissa. Pitää katsella, jos (normaalin käytön aikana) sattuu samanlaista ilmiötä eteen. Jätetään lepäämään, kiitos vaivannäöstä. - Htm (keskustelu) 23. lokakuuta 2013 kello 07.41 (EEST)[vastaa]

Kiittäminen[muokkaa wikitekstiä]

Onko mitään mahdollisuutta, että myös IP-osoitteiden "kiittäminen" olis mahdollista? Nyt kai pystyy kiittämään vain rekisteröityneitä käyttäjiä, jolloin osa uudistuksen tavoitteesta(?) (positiivisen palautteen antaminen tuoreille käyttäjille) jää vähän niinku puolitiehen. Gopase+f (keskustelu) 24. lokakuuta 2013 kello 14.47 (EEST)[vastaa]

Paikallisin voimin ei onnistu. Kiittäminen vaatii sitä, että ilmoitukset näkyvät käyttäjälle, ja rekisteröitymättömälle käyttäjälle ilmoituksia ei tule. Asia kannattaa ottaa esille löytämällä Echo (Notifications) -järjestelmän kehittäjät, jotka kylläkin ovat jo sanoneet [10], että heille on annettu uusia tehtäviä ja Ilmoitukset-toiminto on valmis. --Pxos (keskustelu) 24. lokakuuta 2013 kello 15.25 (EEST)[vastaa]
Tuleeko IP-käyttäjille enää mitään ilmoitusta uusista kommenteista keskustelusivulla? Gopase+f (keskustelu) 24. lokakuuta 2013 kello 16.08 (EEST)[vastaa]
Samalla tavalla kuin ennenkin, sama "pelottava" oranssi ilmoitus sivun yläosaan. --Stryn (keskustelu) 24. lokakuuta 2013 kello 16.10 (EEST)[vastaa]
IP-osoitteita voi käyttää moni henkilö, jolloin kiitokset menisivät vääriin osoitteisiin. --Hartz (keskustelu) 24. lokakuuta 2013 kello 22.02 (EEST)[vastaa]

Visuaalinen muokkain[muokkaa wikitekstiä]

Poistin juuri asetuksista visualisen muokkaimen. Näytti aika vaikealta kun olin perinteiseen tottunut. Onko opettelu vaivan arvoista? Ja onko tuo muka uusille käyttäjille hyvä? Vanhalla menetelmällä voi katsoa mallia muista artikkeleista miten esim. linkki tehdään. Uudessa pitää sama toiminto arpoa jonkun kuvakkeen takaa. --Jisis (keskustelu) 26. lokakuuta 2013 kello 22.15 (EEST)[vastaa]

Mua ärsyttää lähinnä se, että se on ensisijaistettu, eli vasempana ja sitten vasta vanha muokkaa-linkki. Voisko joku koodata pienohjelman, joka kääntäis noi? Iivarius (keskustelu) 26. lokakuuta 2013 kello 22.41 (EEST)[vastaa]
Joskus muinoin käytin ktisivujenteko-ohjelmaa jossa html-koodia saattoi muokata myös visuaalisesti. Siinä visuaalisella muokkaimeilla pystyi kunnolla muokkaamaan lähinnä leipätekstiä, jossa ei ollut mitään koodia, kaikki vähänkin monimutkaisempi oli helpompaa tehdä lähdekoodin kautta, koska muuten visuaalisen muokkauksen kohteeksi aina joutui jotain koodinpätkiä mitä ei olisi kuulunut. Niinpä en ole tuota viitsinyt edes kokeilla. - Ja olen sentään koodaustaidoton humanisti.--Urjanhai (keskustelu) 27. lokakuuta 2013 kello 00.26 (EEST)[vastaa]
Kokeilin – vaikutti tosi hyvältä idealta (varmasti paljon paljon helpompi aloittelijalle kuin wikiteksti). Tuntui kuitenkin olevan aika paljon bugeja (kursori hyppi vääriin kappaleisiin ja linkkejä tuli minne sattuu, ei linkittänyt taivutusmuodollisia sanoja kunnolla), enkä ymmärtänyt esim. miten lähdeviitekoodi pitäisi kirjoittaa. Korjauksilla voisi olla hienokin juttu. Jotenkin musta vähän perverssiä että wikiteksti tuntuu helpommalta, piti taistella ettei kirjoittanut intuitiivisesti hakasulkeita ym. --Epiq (keskustelu) 27. lokakuuta 2013 kello 00.36 (EEST)[vastaa]
Kannattaa välillä vilkaista uudestaan, editoria päivitetään aktiivisesti. --Harriv (keskustelu) 27. lokakuuta 2013 kello 20.45 (EET)[vastaa]
Pelkän leipätekstin muokkaaminen Visuaalista muokkainta käyttämällä on yksinkertaista. Wikilinkkien tekoon vaaditaan yksi napin painallus, eikä hakasulkujen lisäämistä. Sen sijaan taulukkojen ja mallineiden muokkaaminen voi olla hankalaa/ei onnistu ollenkaan vielä, tulevaisuudessa toki. Jos joku haluaa kokeilla lähteiden lisäämistä, niin paina Visuaalisen muokkaimen ollessa auki "Lisää", josta avautuu eri linkkejä, klikkaa "Sisällytys", ja kirjoita "Uusi malline" -tekstin alapuolella olevaan kenttään esim. "Verkkoviite", sen jälkeen "Lisää malline", ja loppu varmaan hoituu ilman apuakin. --Stryn (keskustelu) 27. lokakuuta 2013 kello 00.44 (EEST)[vastaa]

Esimerkkiongelma[muokkaa wikitekstiä]

Tässä on muuten sellainen esimerkkiongelma, josta visuaalinen muokkain ei kenties tule pääsemään eroon [11]. Kirjoittaja muokkasi aivan oikein näkemäänsä tekstiä muotoon, että miehet ja naiset pelaavat 1-sarjaa, mutta kun hän ei muokannut wikitekstiä, hän ei tajunnut että linkki 1-sarja vie vain miesten sarjaan. Näitä saavat sitten vakiokäyttäjät korjailla jos huomaavat. --Pxos (keskustelu) 30. lokakuuta 2013 kello 07.51 (EET)[vastaa]

Linkin kohteen kyllä näkee, jos vie osoittimen linkin päälle -> kohdeartikkeli näkyy tooltippinä. Tämä kuitenkin edellyttäisi tietämistä ja viitsimistä. --Hartz (keskustelu) 30. lokakuuta 2013 kello 07.55 (EET)[vastaa]

Tulostettavan version kirjasinlaji?[muokkaa wikitekstiä]

Joku on kaiketi käynyt vaihtamassa tulostettavan version fontin sikarumaksi groteskiksi, jossa on kaiken lisäksi viallinen välistys. Vai lieneekö kyse Firefoxin loputtomien päivitysten yhteydessä tapahtuneesta muutoksesta? --Esamatti1 (keskustelu) 27. lokakuuta 2013 kello 20.32 (EET)[vastaa]

Tällä tietokoneella mitä nyt käytän fontti on Internet Explorerilla Times New Romania, Google Chromella Arialia ja Firefoxilla Calibria. – Kuohatti 27. lokakuuta 2013 kello 20.40 (EET)[vastaa]

Loin mallineet Malline:Paimionjoen vesistö ja Malline:Uskelanjoen vesistö kopioimalla koodia parista muusta mallineesta. En ole niihin kuitenkaan ihan tyytyväinen, koska sijoittelusta tuli liian "harva". Sen sijaan että väliotsikot (esim. "sivujoet", "järvet") ovat ko. alakohtien luetteloiden päällä, ne saattaisivat sopia paremmin sivulle, jlloin lopputulos olisi ehkä kompaktimpi, mutta en nyt tähän häötään löytänyt sopivaa mallinetta, jonka olisin voinut kopioida pohjaksi. Jos joku jaksaa tai viitsii askarrella, niin noita saa vapaasti muokata. Tai jos ei, niin voi linkittää jonkun mallineen, josta saa otettua mallia. (En osaa koodata, vaan kopioin vain aina sopivia koodinpätkiä.)--Urjanhai (keskustelu) 27. lokakuuta 2013 kello 20.43 (EET)[vastaa]

Onko näin parempi? --Stryn (keskustelu) 27. lokakuuta 2013 kello 20.50 (EET)[vastaa]
Vähän, mutta sellaisiakin olen nähnyt, missä otsikko on samalla rivillä ikään kuin omassa saraakkeessaan, ja otsikon alla luetellut asiat sen perässä ikään kuin omassa sarakkeessaan.--Urjanhai (keskustelu) 27. lokakuuta 2013 kello 20.58 (EET)[vastaa]
Malline:Esikolumbiaaniset intiaanikulttuurit saa kopsata jos miellyttää. --Tappinen (keskustelu) 27. lokakuuta 2013 kello 21.01 (EET)[vastaa]
Katsotaan.--Urjanhai (keskustelu) 27. lokakuuta 2013 kello 21.04 (EET)[vastaa]
Joo, tuontapaista meinasin, mutta kun tuohon aikajanatyyppisenä sopivat reunaviivalliset solut, niin tämä temaattisena olisi parempi ilman. (Html-taulukoita olen joskus koodannutkin.) --Urjanhai (keskustelu) 27. lokakuuta 2013 kello 21.06 (EET)[vastaa]
Tai toisaalta, jos saisi tyhjää pois rivien väliltä. Tässä esim. otsikot ova rivien päällä, mutta riviväli on pienempi ja kokonaisuus sen takia kompakti ja miellyttävämpi. (Tuosta ehkä osaisinkin kopsata, mutta en taida tänään enää jaksaa.)--Urjanhai (keskustelu) 27. lokakuuta 2013 kello 21.04 (EET)[vastaa]

Kannattaa käyttää mallinetta {{Ryhmätaulu}}, esim. Malline:Olympialaiset ja Malline:Suomen historia. --Stryn (keskustelu) 27. lokakuuta 2013 kello 21.19 (EET)[vastaa]

Joo, noitten pohjalta luultavasti onnistuu. Kiitoksia.--Urjanhai (keskustelu) 27. lokakuuta 2013 kello 21.25 (EET)[vastaa]

Ehdotus ArticleFeedbackv5-laajennuksen käyttöönottamiseksi[muokkaa wikitekstiä]

Olen tykästynyt englanninkielisen Wikipedian puolella ArticleFeedbackv5-laajennukseen, jonka avulla artikkeleiden lukijat voivat jättää kommentteja. Laajennusta voi tutkiskella esimerkiksi artikkelissa Heart failure, jonka yläosassa on puhekupla ja teksti "2 reader comments". Lisäksi viestejä pääsee katsomaan keskustelusivun yläsosasta "View reader feedback" -linkin kautta. Laajennuksen hyötynä olisi, että pidemmällä aikavälillä se auttaisi tekemään artikkeleista ymmärrettävämpiä ja puuttuvia asioita saataisiin lisättyä artikkeleihin -- näkökulmana ovat lukijoiden tarpeet, jotka tulisivat laajennuksen avulla esille (pienempi kynnys kuin jättää keskustelusivulle viestiä). Viestit eivät korvaa keskustelusivua, mutta tukevat sitä. Lisätietoa laajennuksesta osoitteessa mediawiki.org: https://www.mediawiki.org/wiki/Extension:ArticleFeedbackv5 ja englanninkielisessä Wikipediassa: https://en.wikipedia.org/wiki/Wikipedia:Article_feedback. --Hartz (keskustelu) 31. lokakuuta 2013 kello 14.52 (EET)[vastaa]

ArticleStatus-laajennus korvaamaan laadukas-, hyvä- ja suositeltu artikkeli -mallineet[muokkaa wikitekstiä]

Hei, aloitin mediawiki.org-sivustolla statusleima-laajennuksen suunnittelun. Yritän värvätä kiinnostuneita MediaWiki- ja PHP-koodareita Wikipedian eri kieliversioista tekemään sellaista MediaWikin laajennusta, jonka avulla statusleimat olisivat tietokannassa eivätkä mallineina artikkelisivuilla. Mielestäni olisi kätevää, jos statusleimat olisivat lisättävissä napin painalluksella tietokantaan, sen sijaan että eri Wikipedian kieliversioissa näperrellään statusleima-mallineiden kanssa ja pyritään lisäämään statusleiman saaneita artikkeleita joillekin sivuille ja luokkiin. Kiinnostuneille linkki: https://www.mediawiki.org/wiki/Extension:ArticleStatus. --Hartz (keskustelu) 31. lokakuuta 2013 kello 16.21 (EET)[vastaa]

Kysäisin laajennuksen keskustelusivulla, miten tämä suunnitelma suhtautuu bugzilla:40810:een. --Silvonen (keskustelu) 31. lokakuuta 2013 kello 19.28 (EET)[vastaa]
Vastailin keskustelusivulla. Joitain pointteja sain tuotua esille, josko muut ymmärtäisivät ja tarttuisivat asiaan. Summa summarum, en tiedä mikä olisi paras toteutus, mutta jotain tulisi mielestäni tehdä. Nopea eteneminen olisi toivottavaa. --Hartz (keskustelu) 31. lokakuuta 2013 kello 21.27 (EET)[vastaa]

Viitteisiin tooltipit ja taustaväri CSS:llä hover[muokkaa wikitekstiä]

Lisäsin mallineisiin {{kirjaviite}}, {{verkkoviite}} ja {{lehtiviite}} tooltipit "Kirjaviite", "Verkkoviite" ja "Lehtiviite", jotka pongahtavat kun osoittimen vie viitteen tekstin päälle. Tällöin lukija saa tietää minkälainen viite on kyseessä, eikä sitä tarvitse päätellä itse viitteen tekstistä. Lisäksi CSS-asetuksiin voisi lisätä:

li[id*='cite_note-']:hover { background-color: #efefef; }

Tällöin viite saa vaaleanharmaan taustavärin kun osoitin viedään viitteen tekstin päälle. Tämä helpottaa tietyllä rivillä pysymistä kun viitteitä lukee, näkee heti kuinka pitkä viitteen teksti on ja viitelistaus on "more responsive". --Hartz (keskustelu) 3. marraskuuta 2013 kello 14.22 (EET)[vastaa]

Vielä vähän erilainen versio:

li[id*='cite_note-']:hover { border: 2px solid #eaeaea; background-color: #efefef; font-size: 110%; }

--Hartz (keskustelu) 3. marraskuuta 2013 kello 14.48 (EET)[vastaa]

Kielilinkkien fontti muuttunut?[muokkaa wikitekstiä]

Kielilinkkien fontti näyttäisi muuttuneen, ja nykyinen ei näytä kovin hyvältä ainakaan omassa Firefoxissani: http://imgur.com/2UUtbSl

Jos sivua zoomaa yhden pykälän suuremmaksi (ctrl-+), niin teksti näyttää normaalilta. Tietääkö joku mistä on kyse? --Harriv (keskustelu) 6. marraskuuta 2013 kello 15.17 (EET)[vastaa]

Tiedän: bugzilla:56346. --Silvonen (keskustelu) 6. marraskuuta 2013 kello 15.23 (EET)[vastaa]
Joo ja ratkaisu on lisätä css-tiedostoon: #p-lang div.body ul { font-family: sans-serif; } Pitäisköhän lisätä tuo kaikille? --Stryn (keskustelu) 6. marraskuuta 2013 kello 15.25 (EET)[vastaa]
Tai sitten vain käydään äänestämässä bugin korjaamisen puolesta ja odotetaan valmista. Tämä on kuitenkin lähinnä kosmeettinen ongelma. --Silvonen (keskustelu) 6. marraskuuta 2013 kello 15.26 (EET)[vastaa]
Aika häiritsevä kosmeettinen ongelma kuitenkin. Iivarius (keskustelu) 6. marraskuuta 2013 kello 15.40 (EET)[vastaa]
Laitoin itselleni, heti näyttää paremmalta. Mielestäni voisi laittaa kaikille, jolloin sen voisi myös saada keskitetysti pois käytöstä kun tämä joskus korjataan. --Harriv (keskustelu) 6. marraskuuta 2013 kello 16.49 (EET)[vastaa]
Linux-ympäristössä vastaavaa ongelmaa ei esiintynyt, kun kokeilin useilla eri selaimilla (Iceweasel, Google Chrome, Chromium, Konqueror & Epiphany). Brion Vibberin Bugzillaan 2013-11-01 jättämässä kommentissa tuleekin todennäköinen selitys tälle. –Ejs-80 6. marraskuuta 2013 kello 17.22 (EET)[vastaa]

Navbox generic rikki[muokkaa wikitekstiä]

Ainakin minun selaimillani tällä tehdyt avattavat mallineet eivät toimi, siis mallineita ei saa auki: [12] --Jisis (keskustelu) 8. marraskuuta 2013 kello 10.11 (EET)[vastaa]

Piti päivittää common.js:ään. Nyt toimii --Stryn (keskustelu) 8. marraskuuta 2013 kello 11.29 (EET)[vastaa]
Kiitos. --Jisis (keskustelu) 8. marraskuuta 2013 kello 11.45 (EET)[vastaa]

Tässä mallineessa on joku ongelma. Painike ei näy ainakaan minulla (lukuun ottamatta Viikon kilpailun kilpailusivuja ja diffejä esim. [13] ). Tietäisikö joku missä ongelma on? –Samoasambia 10. marraskuuta 2013 kello 15.01 (EET)[vastaa]

Mallinesivulla sanotaan "parameter is empty" [parametri on tyhjä]. Mallinetta täytyy varmaan kutsua parametrin kera joltakin sivulta, jotta se toimisi. Esimerkki {{painike|parametri}}. Tällöin parametri ei ole tyhjä. --Hartz (keskustelu) 10. marraskuuta 2013 kello 15.04 (EET)[vastaa]
Mielestäni malline on toiminut mallinesivullakin ennen, vaikka "parametri oli tyhjä". Tällä ja tällä sivulla on malline mielestäni täytetty oikein, mutta siinä kuitenkin näkyy vain linkki eikä linkkiä ja sen ympärillä olevaa painiketta. –Samoasambia 10. marraskuuta 2013 kello 15.28 (EET)[vastaa]
Varmaan sitten liittyy Malline:Painike/iconclass ja mahdollisiin CSS-asetuksiin (käytetäänkö esim. id="xx" tai class="xx" tunnistamiseen?). --Hartz (keskustelu) 10. marraskuuta 2013 kello 16.02 (EET)[vastaa]

Pakollinen mobiilitarkkailulista ei kiva[muokkaa wikitekstiä]

Tutkin tarkkailulistaani välillä kännykällä, viime aikoina Wikipedia ohjaa aina fi.m.wikipedia.org-osoitteeseen tein mitä tahansa. Asetuksista (myös mobiiliversio) ei löytynyt namiskaa kieltää tätä tai muuttaa mobiilitarkkiksen käyttäytymistä.

Selatessani tarkkailulistaani kännykällä minua ei kiinnosta kuinka monta kuukautta sitten artikkeleita välillä 2060-luku ja Aberdeen on muokattu, haluan nähdä uusimmat muutokset aikajärjestyksessä. Lisäksi haluan mahdollisuuden kieltää mobiiliversion pakotuksen myös mobiiliversiosta käsin.

Anteeksi kärttyisyyteni. Harmittaa. --Pitke (keskustelu) 11. marraskuuta 2013 kello 13.12 (EET)[vastaa]

Tuohon, että tarkkailulistalla näkyisi vain viimeisimmät muutokset eri sivuista, eikä kaikkia muutoksia, on Bugzilla-pyyntö: Bugzilla:56816. Eikös mobiiliversiossa kuitenkin saa valittua työpöytäversionkin sivun alaosasta löytyvän linkin kautta? Ainakin ennen onnistui. Voisiko johtua mobiiliselaimestasi, että ohjautuu automaattisesti mobiilisivulle? --Stryn (keskustelu) 11. marraskuuta 2013 kello 13.26 (EET)[vastaa]
Itse käytän Opera Mini-selainta puhelimessa ja se ohjaa joskus satunnaisesti fi-wikin mobiiliversioon, mutta sivun alareunassa olevan linkin kautta pääsen työpöytäversioon ja se asetus jää voimaan eli päädyn automaattisesti työpöytäversioon jos kirjoitan osoiteriville fi.wikipedia.org (paitsi silloin tällöin tuo asetus unohtuu ja silloin joudun tökkimään itseni takaisin työpöytäversioon. --Yooshimen_fin (keskustelu) 11. marraskuuta 2013 kello 15.36 (EET)[vastaa]
Kirjanmerkiksi voi tallentaa "fi.wikipedia.org/wiki/?mobileaction=toggle_view_desktop". --Harriv (keskustelu) 11. marraskuuta 2013 kello 15.48 (EET)[vastaa]
Itselläni näkyy sivun alareunassa valinta "Mobiili | Työpöytä". Työpöytä -linkkiä napsauttamalla aukeaa tämä "normaali" näkymä. --Harriv (keskustelu) 11. marraskuuta 2013 kello 15.48 (EET)[vastaa]
Tarkkailulistasivulla tuollaista linkkiä ei näy ja jostain syystä sivusto ei "muista" työpöytänäkymävalintaa kuin parin sivulta siirtymisen ajan joten tarkkailulistan ja muutosten selailu on hyvin tuskastuttavaa. --Pitke (keskustelu) 13. marraskuuta 2013 kello 09.14 (EET)[vastaa]

Navigation popups särki?[muokkaa wikitekstiä]

Moi, onko vika mulla vaiko muillakin? Mulla ei näyttäisi Navigation popups pelaavan. Testattu sekä fi- että enwikissä, chromella ja ff:llä sekä parilla eri tietokoneella. --albval(keskustelu) 11. marraskuuta 2013 kello 16.21 (EET)[vastaa]

Minulla lakkasi myös toimimasta joku päivä sitten, eikä johtunut selaimesta. Alkoi toimia kun loin käyttäjäkohtaisen JavaScript-sivun ja asensin sen sinne. Popups oli rikki ainoastaan suomenkielisessä wikipediassa, englanninkielisessä se kyllä toimi (eri tunnuksella).--IA (keskustelu) 11. marraskuuta 2013 kello 16.28 (EET)[vastaa]
Toimiiko se nyt? Muutin tuon navigation popupsin tulemaan suoraan enwikistä samaan tapaan kuin mitä se IA:lla tulee ja lisäsin lokalisoidut tekstit Järjestelmäviesti:Gadget-popups-fi.js -tiedostoon. Entä onko havaittavaa nopeuseroa nykyisen ja aikaisemman navigation popupsin latauksen välillä?--Zache (keskustelu) 12. marraskuuta 2013 kello 05.20 (EET)[vastaa]
Nyt ainakin minulla toimii, ja peräti nopeammin kuin aiemmin (: --Yooshimen_fin (keskustelu) 12. marraskuuta 2013 kello 09.27 (EET)[vastaa]
Jees, toimii. Kiitos! --albval(keskustelu) 12. marraskuuta 2013 kello 11.11 (EET)[vastaa]

Navigation popupsin lokalisoinnin voisi muuten keskittää tuohon Järjestelmäviesti:Gadget-popups-fi.js -tiedostoon. Aikaisemmin käyttäjät Joku Janne, Kahkonen ja Herra Maka ovat ylläpitäneet omia käännöksiään (Käyttäjä:Joku_Janne/popups-fi.js ja käyttäjä:Kahkonen/strings-fi.js) Tuo minun lisäämä käännökseni on Jannelta kopioitu. --Zache (keskustelu) 12. marraskuuta 2013 kello 11.03 (EET)[vastaa]