Väinö Wäinölä
Väinö Arvi Stenlund myöh. Wäinölä (5. syyskuuta 1894 Pietari – 23. huhtikuuta 1943) oli suomalainen jääkärimajuri. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri, joka sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan Valkoisen armeijan riveissä joukkueenjohtajana ja myöhemmin Päämajan alaisessa viestiosastossa. Hän osallistui vielä talvi- ja jatkosotaankin, ensin mainitussa prikaatin esikuntapäällikkönä ja jälkimmäisessä muun muassa Kevyt Osasto 15:n komentajana.[1][2]
Perhetausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hänen vanhempansa olivat kultaseppä Oskar Jakob Stenlund ja Hulda Sofia Viberg. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Ilta Maria Airaksisen kanssa.[1][2]
Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Stenlund kävi kaksi luokkaa Terijoen yhteiskoulua ja suoritti yksityisesti viidennen luokan Viipurin reaalikoulussa vuonna 1924. Ratsastuskurssin Harjoituseskadroonassa hän suoritti vuonna 1919 ja Taistelukoulun komppanianpäällikkökurssin vuosina 1927–1928.[1][2]
Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Stenlund työskenteli tullivartijana Terijoen tullitoimistossa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 10. joulukuuta 1915. Komppaniasta hänet siirrettiin 10. tammikuuta 1917 sairauden takia pataljoonan täydennysjoukkoon, mistä hänet palautettiin takaisin 2. komppaniaan 20. toukokuuta 1917. Hänet siirrettiin 53 muun miehen kera 2. lokakuuta 1917 perustettuun pataljoonan tiedonanto-osastoon.[3] Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella.[1][2]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Stenlund saapui Suomeen aselastia seuranneen jääkäreiden etukomennuskunnan mukana S/S Virgolla (Vaasaan) 3. maaliskuuta 1918. Saksassa hänet oli ylennetty vänrikiksi. Vaasasta hänet komennettiin Suomen sisällissotaan aluksi joukkueenjohtajaksi 15. jääkäripataljoonaan, josta hänet siirrettiin 10. huhtikuuta 1918 opetusupseeriksi Päämajan kipinälennätinosastolle. Stenlund vaihtoi vuonna 1918 sukunimensä Väinöläksi.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wäinölä toimi sisällissodan jälkeen Kipinälennätinlaitoksessa, (tunnettiin myöhemmin nimillä Kipinälennätinpataljoona ja Radiopataljoona). Hänet siirrettiin 19. elokuuta 1920 Hangon kenttälennätinaseman ja 11. lokakuuta 1921 Viipurin radioaseman päälliköksi. Savon jääkärirykmenttiin hänet siirrettiin 29. huhtikuuta 1925, missä hän toimi aluksi 5:nnen ja 29. kesäkuuta 1925 alkaen 8:nnen ja 29. joulukuuta 1925 lähtien 7. komppanian nuorempana upseerina ja 18. kesäkuuta 1926 alkaen 3. konekiväärikomppanian päällikkönä. Hänet siirrettiin 27. toukokuuta 1927 alkaen päälliköksi Savon prikaatin 3. konekiväärikomppaniaan, josta hänet siirrettiin edelleen 13. helmikuuta 1930 Karjalan kaartin rykmenttiin, missä hänet määrättiin ensin 7. komppanian ja 31. heinäkuuta 1933 alkaen Viestiosaston sekä 1. tammikuuta 1934 alkaen 1. komppanian päälliköksi. Rykmentin esikuntaupseeriksi hänet nimitettiin 16. toukokuuta 1937.[1][2]
Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Väinölä osallistui talvisotaan 4. prikaatin esikuntapäällikkönä ja osallistui taisteluihin Lipolassa, Valkjärvellä, Pasurissa, Parkkilassa, Oinolassa, Hotakassa, Ilveksessä, Heinjoella ja Kuparsaaressa. Välirauhan aikana hän toimi pataljoonan komentajan apulaisena 10. prikaatissa, mistä hänet siirrettiin myöhemmin aluepäälliköksi Pohjois-Savon suojeluskuntapiirin Kuopion kaupungin alueelle.[2]
Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin rykmentinkomentajanapulaiseksi ja myöhemmin pataljoonankomentajaksi Jalkaväkirykmentti 30:een. Myöhemmin hän toimi Osasto Wäinölän komentajana, kunnes hänet siirrettiin 7. divisioonan linnoitusupseeriksi. Linnoitusupseerin tehtävästä hänet siirrettiin vielä vuonna 1941 Kevyt osasto 15:n komentajaksi, mistä hän palasi vuonna 1942 takaisin 7. divisioonan linnoitusupseeriksi. Vielä vuonna 1942 hänet siirrettiin Vosnesenjan varuskunnan komendantiksi, missä tehtävässä hän oli kaatumiseensa saakka, mikä tapahtui 23. huhtikuuta 1943 Syvärinniskalla. Hänet haudattiin Helsinkiin sukuhautaan.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
       |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
- Suomalainen, Jaakko, Sundvall, Johannes, Olsoni, Emerik ja Jaatinen, Arno (toim.): Suomen jääkärit: toiminta sanoin ja kuvin II, 2. painos. Kuopio: Osakeyhtiö Sotakuvia, 1933.