Turku Science Park

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Turku Science Parkin logo.gif
Yksi Turku Science Parkin keskeisistä kiinteistöistä on BioCity.

Turku Science Park on Turussa sijaitseva tutkimuslaitosten ja liike-elämän keskittymä. Kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta sijaitsevalla alueella toimii muun muassa kaksi tiedekorkeakoulua (Turun yliopisto ja Åbo Akademi), kolme ammattikorkeakoulua, Turun yliopistollinen keskussairaala Tyks ja yli 300 muuta yritystä ja yhteisöä. Turku Science Parkin alueella käy työssä arviolta 17 500 ja opiskelee yli 30 000 henkilöä. Tohtoreita alueen yliopistoista valmistuu vuosittain noin 200.

Tiedepuisto sijaitsee aivan E18-moottoritien varressa ja aluetta palvelee myös Kupittaan rautatieasema. Turun kansainväliselle lentoasemalle on alle puolen tunnin ajomatka.

Turku Science Park Oy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turku Science Parkissa toimivien yhteisöjen liiketoiminnan kehittämistä tukee Turku Science Park Oy. Turku Science Park Oy:n perustamishetkenä voidaan pitää päivämäärää 7.9.1988. Tuolloin aloitti toimintansa Oy DataCity Center Ab ja tiedepuistoalueen rakentaminen pääsi vauhtiin. Uudenlainen, ict- ja bioaloihin keskittynyt tiedepuisto osoittautui vuosituhannen vaihteessa tarpeelliseksi ja nykyinen Turku Science Park Oy perustettiin joulukuussa 2001

Kiinteistöjen rakentaminen jatkui painopistealojen kehittämisen, hautomotoiminnan ja markkinoinnin ohessa, kunnes vuonna 2007 tytäryhtiörakenne purettiin ja otettiin käyttöön uusi toimintamalli. Sen myötä yhtiö on viime vuodet keskittynyt ydintehtäväänsä: korkean osaamistason liiketoiminnan edistämiseen ja kasvattamiseen Turun seudulla ja Varsinais-Suomessa. Valtaosan Turku Science Parkin alueella sijaitsevista kiinteistöistä omistaa nykyisin Turun Teknologiakiinteistöt Oy, joka vuokraa alueen toimitiloja yrityksille ja yhteistöille sekä kehittää Turku Science Parkin aluetta.

Turku Science Park Oy on neutraali ja taloudellista voittoa tavoittelematon yhtiö, joka toimii kumppanina ja yhteistyön rakentajana yliopistojen ja korkeakoulujen, julkisen sektorin ja yritysten välillä. Yhtiö tukee kaikkien uuteen osaamiseen perustuvien liikeideoiden jalostamista, liiketoiminnan kasvattamista ja kansainvälistämistä, mutta erityisiä painopisteitä ovat bioteknologia (BioTurku - life science), tieto- ja viestintäteknologia (ict) sekä kemia- ja cleatech-toimialat. Yhtiön johdolla toimivat Raisiossa sijaitseva kemianalan yrityksiin keskittynyt Smart Chemistry Park sekä Turku Science Park -alueella toimiva uuden yritystoiminnan ja kasvun yhteisö SparkUp.

Turun Teknologiakiinteistöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turun Teknologiakiinteistöt Oy Logo

Turun Teknologiakiinteistöt Oy on Turku Science Parkin alueella toimiva kiinteistösijoitusyhtiö. Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n omistamien kiinteistöjen pinta-ala on noin 96 000 m² ja tilojen keskimääräinen käyttöaste 95 % (2013.)

Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n omistavat Turun kaupunki, Turun Seudun Osuuspankki, Eläkevakuutusyhtiö Veritas, Stiftelsen för Åbo Akademi ja Stiftelsen Eschnerska Frilasarettet. Yritys on perustettu vuonna 2010 ja sen toimitusjohtajana toimii Mikko Lehtinen.

Konserni vuonna 2013[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vuokralaisten määrä: 147 kpl
  • Keskimääräinen käyttöaste: 95 %
  • Vuokrasopimuksia: n. 300 kpl
  • Julkisia yhteisöjä vuokralaisista: n. 70 %
  • Keskimääräinen neliövuokra: 13,70 €/kk
  • Maturiteetti: 8,3 v
  • Taseen loppusumma: 155 milj. eur.
  • Henkilöstön määrä: 9

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]