Ero sivun ”Hercules (yritys)” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Laatuarviointi |
|||
| Rivi 109: | Rivi 109: | ||
[[Luokka:Yhdysvaltalaiset kemianteollisuusyhtiöt]] |
[[Luokka:Yhdysvaltalaiset kemianteollisuusyhtiöt]] |
||
[[Luokka:Entiset yhdysvaltalaiset yritykset]] |
|||
Versio 12. syyskuuta 2020 kello 16.59
 |
Tätä artikkelia on pyydetty laatuarvioitavaksi. Keskustelun tavoitteena on varmistaa, että artikkeli sisältää selkeät perustiedot aiheestaan ja on muutenkin kunnossa. Mikäli artikkeli läpäisee arvioinnin, se merkitään joko lupaavaksi artikkeliksi tai hyväksi artikkeliksi. Artikkelin keskustelusivulla voit ottaa asiaan kantaa.
|
| Hercules Inc. | |
|---|---|
 |
|
| Yritysmuoto | osakeyhtiö |
| Perustettu | 1912 |
| Lakkautettu | marraskuu 2008 (myyty Ashlandille) |
| Kotipaikka | Wilmington, Delaware |
| Toimiala | kemianteollisuus |
| Tuotteet | puu- ja sellu-, lääke- ja rakennustarviketeollisuuden erikoiskemikaalit |
Hercules Incorporated oli yhdysvaltalainen kemianteollisuuden yritys, joka valmisti erikoiskemikaaleja puu- ja sellu-, lääke- ja rakennustarviketeollisuudelle.
Yhtiö perustettiin vuonna 1912 nimellä Hercules Powder Company. Perustamisen taustalla oli DuPontin Yhdysvaltojen räjähdemarkkinoilla saavuttaman määrävän markkina-aseman purkaminen. Hercules sai osan DuPontin tuotantolaitoksista ja muista varoista, joiden turvin se aloitti oman liiketoimintansa. Yhtiöiden välit pysyivät vuosikymmenten kuluessa kuitenkin varsin läheisinä, sillä Herculeksen hallinnossa istui 1970-luvun lopulle du Pont -sukuun kytköksissä olleita henkilöitä. Yhtiö keskittyi alkuvuosikymmeninään räjähdeteollisuuteen, laajentaen liiketoimintaansa pihkanjalostustuotteisiin 1930-luvulla. Räjähdeliiketoiminta kantoi Herculeksen 1930-luvun laman läpi ja yhtiön nousi kukoistukseen sotavuosien kasvattaman menekin ja alan yhtiöiden laittoman kartellin myötä. Sotien päätyttyä Hercules lähti polymeeri- ja aseteollisuuteen, alkaen valmistaa muun muassa ohjusten kiinteää ajoainetta käyttäneitä rakettimoottoreita. Hercules oli yksi napalmia ja kasvimyrkky Agent Orangea Yhdysvaltain puolustushallinnolle Vietnamin sodan aikana toimittaneista yhtiöistä.
Yhtiö ajautui vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen vuoden 1973 öljykriisin seuraksena ja sen liiketoiminta-alojen kokonaismyynti romahti 90 prosentilla vuonna 1975. Vuosi ei ollut hyvä muillekaan kemianteollisuuden yrityksille, mutta vaikeudet osuivat Herculekseen vielä muita pahemmin. Tilanne johti huomattaviin irtisanomisiin ja yhtiön johtoketjun uudelleenorganisointiin. Hercules siirsi liiketoimintansa painopistettä kulutuskemikaaleista korkeamman lisäarvon erikoiskemikaaleihin ja karsi kannattamattomien divisioonia. Yhtiö valikoi propyleenikuidut ja -kalvot, elintarviketeollisuuden makuaineet ja hajusteet, paperiteollisuuskemikaalit, ilmailu- ja avaruusteollisuuden tuotteet ja grafiittikuidut aloiksi, joihin se panostaisi. Hercules menestyi hyvin taloudellisesti 1980-luvulla.
Yhtiö keskitti voimansa kehittyneisiin materiaalien ja elintarviketeollisuuden lisäaineiden, kuten pektiinin ja karrageneenin, kehittämiseen 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa. Lisäainetuotteeet menestyivät 1990-luvun alulla, mutta yhtiön tulosta painoi sen ilmailu- ja avaruusteollisuuden osaston hankaluudet. Näiden ratkettua Hercules kolminkertaisti markkina-arvonsa 1990-luvun kuluessa. Yhtiö teki vuosikymmenen loppupuolella joukon yrityskauppoja, joista monet sujuivat ongelmitta. BetzDearbornin osto vuonna 1998 kuitenkin epäonnistui ja yhtiö ajautui taloudellisesti huonoon tilanteeseen. Myyntihetkellä Yhdysvaltain suurin kemikaalitoimittaja Ashland osti Herculeksen jäljellä olevat toiminnot 2,6 miljardilla dollarilla heinäkuussa 2008.
Historia
Tausta, perustaminen ja varhaiset vuodet
DuPont osti joukon pienempiä räjähdevalmistajia 1880-luvulla, ja yksi ostetuista yhtiöistä oli Hercules Powder Company. Yhtiö oli 1900-luvun alulla saavuttanut alalla määräävä markkina-aseman, sillä se valmisti kaksi kolmasosaa Yhdysvalloissa myydystä dynamiitista ja ruudista. Yhdysvaltain liittovaltion tuomioistuin päätyi hajottmaaan DuPontin Sherman Antitrust Actin nojalla. Yksi DuPontista vuonna 1912 toimitetussa oikeudenkäynnissä irrotetuista yhtiöistä oli siihen vuosikymmeniä aiemmin liitetty Hercules Powder Company. Hajottamisella pyrittiin vahvistaa kilpailua räjähdeteollisuudessa, mutta hajotettujen yhtiöiden annettiin oikeudenkäynnin jälkeenkin jatkaa vanhaa markkinaa dominoinutta suhdettaan. Herculeksen pääkonttori sijaitsi DuPontin tapaan Delawaren Wilmingtonissa, ja sen johtokunta muodostettiin pitkälti tien toiselta puolelta DuPontista lähteneistä johtajista. Yhtiön puheenjohtajina toimi 1970-luvun lopulle du Pont -sukuun kytköksissä olleita henkilöitä.[1]
Yhtiö oli erikoisen perustamisjärjestelynsä myötä vahvassa etulyöntiasemassa jo perustamishetkellään. Sillä oli omistuksessaan useita toimivia räjähdetehtaita ja se hallitsi merkittävää osaa räjähdemarkkinasta. Yhtiö oli pääomitettu viidellä miljoonalla dollarilla ja se teki ensimmäisestä vuodestaan alkaen voittoa. Yhtiön asiakkaita olivat kaivosteollisuus, aseidenomistajat ja Yhdysvaltain asevoimat.[1]
Herculeksen Connecticutin Hazardvillessa sijainnut tehdas räjähti vain kuukausi yhtiön toiminnan alkamisen jälkeen, joskin tehtaan menetys ei vaikuttanut merkittävästi yhtiön talouteen. Herculeksella oli useita pienempiä tehtaita Yhdysvaltain itärannikolla yhden suuremman sijasta. Räjähdetoimituksiin liittyneiden riskien takia tehtaat oli sijoitettu tuotteiden asiakaskunnan läheisyyteen sen sijaan, että sijoituspaikka olisi valittu raaka-aineiden toimitusreittejä painottaen.[1]
Yhtiön ensimmäinen merkittävä kauppa tapahtui vuonna 1916, kun se solmi rahakkaan sopimuksen asetonin toimittamisesta Britanniaan. Sopimuksessa oli kuitenkin yksi erityispiirre: siinä vaadittiin, ettei tuotanto käyttäisi mitään tuolloin tunnettua pääraaka-ainetta kemikaalin valmistuksessa. Hercules lähetti tämän myötä aluksia tyynelle valtamerelle keräämään päärynälevää, jota käytettiin liuottimen valmistukseen. Tulosta paransi myös ruutikauppa Yhdysvaltain asevoimien kanssa. Yhtiö maksoi suuret osingot osakkeenomistajilleen.[1]
Yhtiö käynnisti pellavaselluloosan valmistamisen pellavansiementen prosessoinnin sivutuotteena syntyneestä nukasta vuonna 1920. Tuotteella oli satoja teollisia käyttökohteita, siitä voitiin valmistaa esimerkiksi räjähdysherkkää nitroselluloosaa nitroglyseriinikäsittelyllä. Muita käyttökohteita oli muun muassa lakkojen ja muovien tuotannossa. Yhtiöstä kasvoi varsin pian maailmanmitassa merkittävä pellavaselluloosan valmistaja. DuPont valmisti myös nitroselluloosaa, muttei nähnyt Herculeksen liiketoiminnan diversifiontia uhkana, sillä yhtiö valmisti ainetta vain omaan käyttöönsä.[1]
Pihkanjalostustuotteet ja toinen maailmansota
Yhdysvaltain senaatin komitea arvioi vuonna 1920, että pihkanjalostustuotteiden saatavuus ehtyisi ja niihin liittyvä yhdysvaltalainen teollisuus kuihtuisi, kun korkealaatuisten kemikaalien tuottamiseen vaaditut käytettävissä olevat neitseelliset metsävarat kuluisivat loppuun. Hercules näki kuitenkin kuihtuvassa tuotteessa mahdollisuuden. Yhtiö alkoi kehittää pihkan tislausta puunkannoista yhteistyössä Yaryanin kanssa, joka oli yksi harvoista prosessia käyttäneistä yrityksistä. Herculeksesta kasvoi varsin nopeasti maailman suurin pihkanjalostustuotteiden valmistaja, kun yhtiö osti oikeudet kantojennostoon suurilla metsäaloilla ja rakensi uuden resiinitislauslaitoksen. Senaatin komitean ennustukset osoittautuivat kuitenkin vääriksi, kun nopeakasvuisten havupuumetsien palautuminen osoittautui odotettua nopeammaksi. Herculeksen sijoitus kannonnosto-oikeuksiin ja uuteen tuotantolaitokseen alkoi menettää arvoaan. Yhtiölle jäi suuret määrät heikompilaatuista kannoista tislattua tärpättiä, joka ei kelvannut huonekaluteollisuuteen tumman värisävynsä seuraksena.[1]
Hercules onnistui kuitenkin pelastamaan DuPontilta lähtöisin olevilla varoillaan kehnoon markkinatilanteeseen ajautuneet pihkabisneksensä. Yhtiö kehitti prosessin vaaleamman tärpätin valmistamiseksi ja pyrki tekemään puupohjaisesta tuotteestaan asiakkaille kannattavamman vaihtoehdon kilpaileviin tuotteisiin nähden. Yhtiön toiseksi suurin investointi tuotti kuitenkin edelleen vuonna 1935 pienimmän osuuden yhtiön tuloksesta. Tästä huolimatta tuoteryhmästä muodostui tärkeä Herculekselle. Pihkabisnes kasvoi hyvin hitaasti ja liiketoiminnasta saatiin voitollista vasta 1970-luvun puolivälissä. Räjähdeliiketoiminta oli Herculeksen kantava voima, ja vei yhtiön 1930-luvun laman lävitse. Hercules koostui vuonna 1935 viidestä divisioonasta, jotka keskittyivät räjäteisiin, pihkajalosteisiin, nitroselluloosaan, kemialliseen puuvillaan ja paperituotteisiin, joista jälkimmäinen oli tullut yhtiöön Paper Makers Chemical Corporationin oston myötä vuonna 1931.[1]
Hercules oli toisen maailmansodan kynnyksellä Yhdysvaltain suurin pihkajalosteiden tuottaja ja kolmanneksi suurin räjähdevalmistaja, ja sen liiketoiminta kukoistikin sotavuosina. Yhtiön kassaa lihottivat niin lailliset kuin enemmän kyseenalaiset tulot, sillä yhtiö jäi kiinni kartellimenettelystä kemikaaliyritysten Atlas ja DuPont kanssa. DuPont tuomittiin kartellista 40 000 dollarin sakkoihin. Herculeksen työvoima oli tuplaantunut sotavuosina ja yhtiön tuon ajan vuosikertomuksissa korostuivat suunnitelmat sodanjälkeisille henkilöstöleikkauksille.[1]
Sodanjälkeinen diversifiointi
Yhtiö havahtui tilanteeseensa noin kolme vuotta sodan päättymisen jälkeen. Yhtiön tuotteiden ytimen muodostaneet nitroselluloosa, paperituotteet ja pihkajalosteet kasvoivat onnettoman hitaasti ja vuosimyynti liikkui alalle keskinkertaisessa 200 miljoonassa dollarissa. Yhtiö päätti investoida 1950-luvulla dimetyylitereftalaatin (DMT) ja Polypropyleenin tuotantoon. Jälkimäisen tuotannossa voitiin hyödyntää muiden prosessien sivutuotteita, jotka olisivat muuten pätyneet jätteeksi. Vahvasti kasvavan polymeeriliiketoiminnan lisäksi yhtiö kehitti uusia käyttökohteita pihkajalosteille, kuten hyönteismyrkkyjä, tekstiilimateriaaleja, maaleja ja kumia. Herculeksen myynti tuplaantui vuosien 1955 ja 1963 välillä pitkälti valtionhallinnon kanssa solmittujen hankintasopimusten ansiosta.[1]
Hercules diversifioi avaruusteollisuuteen vuonna 1959, kun yhtiö käynnisti kiinteiden rakettipolttoaineiden valmistuksen. Sen valmistamia polttoaineita ja propulsiojärjestelmiä käytettiin muun muassa Polaris-, Minuteman- ja Honest John -ohjuksissa. Avaruustekniikan myynti kattoi liki kymmenyksen yhtiön myynnistä vuonna 1961, 15 prosenttia ja vuotta myöhemmin ja neljänneksen seuraavana. Rakettipolttoaineet, elävää voimaa vastaan suunnitellut aseet ja sodassa suurissa määrin käytetyt kemikaalit, kuten Agent Orange ja napalmi tuottivat noin neljänneksen yhtiön myyntituloista Vietnamin sodan ajan.
Yhtiötä johti 1960-luvulla Du Pont -sukuun kuulunut George Thouron, joka lähti ohjaamaan yhtiötä sotateollisuudesta takaisin muovi- ja polymeeriteollisuuteen sekä petrokemianteollisuuteen. Yhtiön Herculon-keinokuidun ja CMC-kumituoteen markkinaosuudet kasvoivat suuriksi varsin nopeasti. 1960-luku ja 1970-luvun alku olivat hyviä aikoja yhtiölle. Se jatkoi tasaista kasvua ja pysyi voitollisena, vaikka liiketoiminnan uudelleensuuntaaminen oli vaatinut merkittäviä pääomia. Hercules Powder Company vaihtoi nimensä vuonna 1968 Hercules Incorporatediksi.[1]
1970-luvun haasteet
Vuoden 1973 öljykriisi ajoi yhtiön hankalaan taloustilanteeseen, jota pahensi edelleen kahta vuotta myöhemmin tapahtunut pihkajalosteiden kysynnän romahtaminen. Jälkimmäisissä oli ennustettu merkitävää pulaa, mikä oli ajanut käyttäjät varastoimaan tuotteita suurissa määrin. Hercules oli pulaa ennustaen tilannut satoja tonneja resiiniä noin kaksinkertaisella hinnalla normaaliin nähden, mutta tuotetta ei saatu kaupaksi asiakaspuolen ylivarastoinnin seurauksena. Yhtiön kuituliiketoiminta ajautui samoihin aikoihin vaikeuksiin ja sen liiketoiminta-alojen kokonaismyynti romahti 90 prosentilla vuonna 1975. Vuosi ei ollut hyvä muillekaan kemianteollisuuden yrityksille, mutta vaikeudet osuivat Herculekseen vielä muita pahemmin. Huono vuosi johti yhtiön osakkeen arvon supistumiseen 17 prosentilla.[1]
Yhtiön johtajana toimi vaikeina vuosina Werner Brown, joka valisi seuraajakseen vuonna 1977 Alexander Giaccon. Uuden toimitusjohtajan johtamistyyli oli edeltäjäänsä terävämpi, mikä näkyi etenkin suurissa irtisanomisissa, jotkan hän ajoi läpi johtajanuransa alulla. Irtisanomisten piiriin kuuluivat yli 700 henkilöä keskijohdossa ja kolme johtokunnan apulaisjohtajaa. Muutokset puolittivat johtotasojen määrän. Hän keskitti yhtiön hallinnon ympärilleen ja investoi tietokoneistamiseen pysyäkseen paremmin ajantasalla eri yksiköiden tilanteesta.[1]
Giacco seurasi yhtiön strategian suhteen edeltäjänsä jalanjäljissä. Brown oli määritellyt tavoitteeksi 1970-luvun alussa siirtymisen kulutuskemikaaleista korkeamman lisäarvon erikoiskemikaaleihin ja yhtiön kannattamattomien divisioonien karsinnan, jolloin voitaisiin keskittyä jäljellä jäävän liiketoiminnan kannattavuuden kehittämiseen. Giacco vähensi myös yhtiön perustutkimusrahoitusta ja keskitti toimintaa välittömästi kannattavampien tuotteiden kehittämiseen. Yhtiö pyrki laajentamaan tuoterepetuaariaan vuoden 1975 talousvaikeuksien kaltaisten tilanteiden välttämiseksi.[1]
Hercules oli myös vuosikymmen vuoden 1975 talouvaikeuksien jälkeen irtautunut kokonaan petrokemianteollisuudesta, joka oli hankalina vuosina kattanut liki 43 prosenttia yhtiön käyttöomaisuudesta. Pihkajalosteiden markkina heikkeni ja veti alas merkittävästi yhtiön tulosta vuonna 1985. Myös CMC-sideaineen kysyntä heikkeni, kun öljyteollisuus ei tarvinnut sitä porauksessa. Yhtiö valikoi propyleenikuidut ja -kalvot, elintarviketeollisuuden makuaineet ja hajusteet, paperiteollisuuskemikaalit, ilmailu- ja avaruusteollisuuden tuotteet ja grafiittikuidut aloiksi, joihin se panostaisi. Hercules myi pois 12 räjähde- ja DMT-tuotantolaitostaan vuosina 1975–1985.[1]
Herculeksen 1960-luvulta harjoittamaa herbisidiliiketoimintaa ei saatu kannattavaksi ja se jatkoi yrityksen toiminnan haittaamista vielä Arkansasin Jacksonvillessä sijainneen Reasor-Hillin herbisiditehtaan sulkmisenkin jälkeen. Agent Orange -kasvimyrkylle altistuneiden yhdysvaltalaisveteraanien ryhmäkanteen käsittely kesti viisi vuotta ja yhtiö joutui maksamaan 18 miljoonaa dollaria korvauksina vuonna 1983. Korvaukset jäivät kuitenkin juttuun vedettyjä muita yhtiöitä pienemmiksi, sillä Herculeksen kasvimyrkyssä oli muita toimittajia huomattavasti pienempiä määriä dioksiiniepäpuhtautta, jota pidettiin myrkyn ensisijaisena haittoja aiheuttaneena ainesosana.[1]
Polyropyleeni osoittautui menestyväksi liiketoimintahaaraksi. Hercules muodosti yhteisyrityksen italialaisen Montedison kanssa voidakseen hyödyntää italialaisten kehittämää erittäin hyvällä hyötysuhteella toiminutta polypropyleenin valmistustekniikkaa. Montedison ja Hercules olivat aiemmin tehneet yhteistyötä lääketeollisuuden yhteisyritys Adria Labsin muodossa. Uusi polypropyleenin valmistumenetelmä alensi tuotantokustannuksia niin merkittävästi, että materiaali korvasi edeltäjiään laajassa tuoteskaalassa aina kertakäyttöisiin tupakkafilttereihin saakka.[1]
Ilmailu- ja avaruusteollisuuden tuotteet sekä grafiittiliiketoiminta menestyivät myös hyvin. Hiilikuiturakenteet olivat alkaneet yleistyä suorituskykyisten ilma-alusten rakennusmateriaalina ja kasvattaneet näin tuotteen menekkiä. Herculeksen valmistama Magnamite-hiilikuitu oli muun muassa yhtäjaksoisen maailmanympärilennon vuonna 1986 tehneen Rutan Voyagerin päärakennusmateriaalina.[1]
Liiketoiminta 1980- ja 1990-luvuilla
David Hollingsworth seurasi Giaccoa yhtiön toimitusjohtajana ja sen hallituksen puheenjohtajana vuonna 1987. Hercules myi HIMONT-polypropyleenilaitoksensa Montedisionille. Tuotesegmentin kasvuun uskonut Giacco irtisanoutui yhtiön hallituksesta Hollingsworthin ajaman kaupan seuraksena, sillä piti polypropeeniliiketoimintaa varmana kasvualana. Edellisen toimitusjohtajavaihdoksen tavoin Hollingsworth myi yhtiön heikosti kannattavia liiketoimintoja pois. Yhtiö keskitti voimansa kehittyneisiin materiaalien ja elintarviketeollisuuden lisäaineiden, kuten pektiinin ja karrageneenin, kehittämiseen. Se hankki myös vuonna 1989 Henkelin osuuden kolme vuotta aiemmin perustetusta Aqualon Groupista, joka valmisti selluloosan johdannaistuotteita ja vesiliukoisia polymeereja.[1]
Yhtiön sitruspektiinista valmistetun Splendid-rasvakorvikkeen lanseeraus vuonna 1991 oli onnistunut. Tuote saatiin kuluttajamarkkinoille viisi vuotta myöhemmin, kun se sisällytettiin J.R. Simplotin pakasteranskalaisiin. Onnitunutta lisäainelanseerausta varjosti yhtiön ilmailu- ja avaruusteollisuuden osaston kiviseksi osoittaunut Titan IVB -kantoraketin uusien boosterien tuotantoon saattaminen. Pidennettyjen uusien boosterimoottorien prototyypeissä havaitut laatuongelmat ja niiden testauksessa tapahtunut kuolemaan johtanut nosturionnettomuus hidastivat moottorien käyttöönottoa huomattavasti. Nosturionnettomuus oli saanut myös yhden boosterisegmenteistä syttymään tuleen, mikä johti edelleen käyttöönottoa viivästäneeseen tutkintaan. Vuosi jäi kokonaisuutena heikoksi, ja oli heikko aloitus yhtiön toimitusjohtajana aloittaneelle Tom Gossagelle.
Ongelmat eivät päättyneet kuitenkaan ensimmäiseen moottoriin. Toinen moottoriprototyyppi saatiin koottua ilman ongelmia, mutta se räjähti ensimmäisessä maakoekäytössä. Räjähdystä seurannut tutkinta paljasti boosterista merkittävän suunnitteluvirheen, minkä seurauksena moottorit suunniteltiin pitkälti uudelleen. Hanketta edelleen viivästyttänyt uudelleensuunnittelu tuotti kuitenkin lopulta tulosta, kun viiden moottorin maakoekäytöt onnistuivat vuonna 1993.[2] Päivitetyn raketti laukaistiin ensi kertaa Floridan Cape Canaveralin lentotukikohdasta helmikuussa 1997.[3]
Gossage onnistui triplaamaan yhtiön markkina-arvon 1,6 miljardista 4,4 miljardiin dollariin toimitusjohtajakautensa aikana. Hänen paikkansa otti vuonna 1996 R. Keith Elliott, jonka ohjauksessa yhtiö myi menestyneen komposiittiliiketoimintansa Hexcel Corporationille ja perusti uuden karrageenituotantolaitoksen matalampien tuotantokustannusten perässä Filippiineille. Yhtiö perusti myös polypropyleenikuitujen tuotantoa tehneen yhteisyhtiön tanskalaisen Jacob Holm & Sønners Fabrikerin kanssa vuonna 1997. Yhtiö teki myös sopimuksen Beijing Yanshan Petrochemical Companyn kanssa hydrattujen hiilivetyresiinien yhteistuotannosta ja myi pienemmän Aqualon do Brasil -tytäryhtiönsä Grupo Gusmaolle. Hercules ja Mallinckrodt myivät myös vuonna 1997 Tastemaker-liiketoimintansa Hoffmann-La Rochelle 1,1 miljardilla dollarilla.[1]
1990-luvun loppupuolen ja 2000-luvun alun haasteet
Hercules teki 1990-luvun viimeisinä vuosina useita ongelmallisia yritysjärjestelyjä. Merkittävin näistä oli BetzDearbornin osto 2,4 miljardilla dollarilla vuonna 1998. Kaupan odotettiin vahvistavan yhtiön markkina-asemaa puuteollisuuden kemikaalitoimittajana ja laajentavan sen toimintaa vedenpuhdistukseen. Kaupan varjopuolena oli kuitenkin sen mukanaan tuoma 700 miljoonan dollarin velkataakka. Osto ei lopulta tuottanut odotettua tulosta ja yhtiö päätyi myymään BetzDearbornin vedenpuhdistustoiminnot GE Specialty Materialsille 1,8 miljardilla dollarilla vuonna 2001. Yhtiö myi myös merkittävän osan resiinituotannostaan samana vuonna.[1]
Hercules pyrki pienentämään yhtiövelkaansa muodostamalla Monsanton kanssa CP Kelco -yhteisyrityksen, joka yhdisti molempien yhtiöiden elintarvikekumituotannot. Yritys ajautui kuitenkin vaikeuksiin nostettuaan 430 miljoonan dollarin oikeuskanteen Monsanton aiempaa emoyhtiötä Pharmaciaa vastaan. Hercules päätyi luopumaan 28,6 prosentin osuudestaan yhtiössä vuonna 2004.[1]
Yhtiön johtohenkilöitä vaihtui myös useita kertoja sen ongelmavuosina. Sen talousjohtajaksi (COO) palkattiin vuonna 1999 Vincent Corbo, joka kuitenkin irtisanoutui tehtävästä jo vuotta myöhemmin. Gossage palasi myös samaan aikaan toimitusjohtajan paikalle, mutta häntä seurasi William Joyce jo vuotta myöhemmin. Hän taisteli lyhyen uransa yhtiössä kymmenesosan äänivaltaa pitäneen International Specialty Productsin (ISP) puhemiestä Samuel J. Heymania vastaan, joka tavoitteli ylivaltaa yhtiön hallituksessa vuonna 2003. Heyman ei pitänyt Joycen päätöksestä myydä BetzDearbornin toiminnot ja väitti, ettei Joyce ollut toiminut yhtiön kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. ISP:n pyrkimyksistä huolimatta se ei saavuttanut määräysvaltaa Herculeksen hallituksessa ja myi lopulta osuutensa yhtiössä. Joyce irtisanoutui toimitusjohtajan paikalta vuoden 2003 lopussa ja siirtyi Nalco Companyn palvelukseen. John K. Wolff otti yhtiön hallituksen puheenjohtajan roolin ja Craig A. Rogerson aloitti yhtiön toimitus- ja pääjohtajana.[1]
Yhtiön arvo ei palautunut koskaan epäonnistuneesta BetzDearborn-kaupasta. Myyntihetkellä Yhdysvaltain suurin kemikaalitoimittaja Ashland osti Herculeksen jäljellä olevat toiminnot 2,6 miljardilla dollarilla heinäkuussa 2008.[4] Kauppa saatiin päätökseen saman vuoden marraskuussa.[5]
Lähteet
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v Hercules Inc. History fundinguniverse.com. Viitattu 12.9.2020. (englanniksi)
- ↑ Eleazer, Wayne: Launch failures: Titan Groundhog Day The Space Review. 26.10.2015. Viitattu 12.9.2020. (englanniksi)
- ↑ Rumerman, Judy A.: ”Luku 2: Launch Systems”, NASA Historical Data Book, Vol. VII: NASA Launch Systems, Space Transportation, Human Spaceflight, and Space Science, 1989–1998, s. 61–63. NASA History Division, 2009. NASA SP-4012. ISBN 978-016-08050-1-1. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 12.9.2020). (englanniksi)
- ↑ Ashland to buy Hercules for $2.6 billion nytimes.com. 11.7.2008. The New York Times Company. Viitattu 12.9.2020. (englanniksi)
- ↑ Ashland, Form 8-K, Current Report (PDF) secdatabase.com. 14.11.2008. Viitattu 12.9.2020. (englanniksi)
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hercules (yritys) Wikimedia Commonsissa
