Ero sivun ”Demoni” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 13: Rivi 13:
'''Kristinuskossa''' demonit yhdistetään usein [[Lucifer|Luciferiin]], joka on myöhemmin [[Uusi kirkkoraamattu|1992 vuoden kirkkoraamatussa]] käännetty "Kointähti, sarastuksen pojaksi". Luciferin lisäksi demoneihin yhdistetään usein [[Saatana]], jota lisäksi nimitetään muun muassa paholaiseksi, sielunviholliseksi ja perkeleeksi. Demonit ovat siis ikään kuin Saatanan kätyreitä. [[Tanak|Heprealaisessa Raamatussa]] Saatana kuvataan enkelinä, jonka tarkoituksena on koetella ihmiskuntaa. [[Uusi Testamentti|Uudessa testamentissa]] Saatana taas on demoni, joka on niin Jumalan kuin ihmisenkin suurin vihollinen. Demonit koettavat siis langettaa ihmiset syntiin, sekä erottamaan ihmiset Jumalasta. Kristinuskossa demoneita ajetaan pois niin ihmisistä kuin esineistä tai paikoistakin [[Eksorkismi|Eksorkismin]] avulla. [[Raamattu|Raamatussa]] lopulta kuitenkin kerrotaan, että Jumala lopulta kukistaa Saatanan ja siten myös demonit kaikkoavat. Saatanan ja demonien katoamisesta ja tuhosta on kuitenkin monia eri näkemyksiä, teorioita ja oletuksia.

'''Islamissa''' uskotaan, että demoneita on niin hyviä kuin pahojakin. Heitä kutsutaan [[Jinni|jinneiksi]]. Jinni voi kääntyä myös islamiin, ja profeetta Muhammed lähetettiinkin tuomaan ilosanomaa myös jinneille<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Patrick Sookhdeo|Nimeke=Understanding Islamic Theology|Vuosi=2013|Sivu=113|Julkaisija=Isaac Publishing}}</ref>
'''Islamissa''' uskotaan, että demoneita on niin hyviä kuin pahojakin. Heitä kutsutaan [[Jinni|jinneiksi]]. Jinni voi kääntyä myös [[islam]]<nowiki/>iin. Profeetta [[Muhammed]] lähetettiin tuomaan pelastuksen ilosanomaa myös jinneille<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Patrick Sookhdeo|Nimeke=Understanding Islamic Theology|Vuosi=2013|Sivu=113|Julkaisija=Isaac Publishing}}</ref>

== Katso myös ==
== Katso myös ==

Versio 11. helmikuuta 2020 kello 15.38

Tämä artikkeli kertoo jumalolennosta. Universumien tomu -kirjasarjan hahmosta kertoo artikkeli Daimoni (Universumien tomu).
Baphomet

Demoni eli daimoni (m.kreik. δαίμων, daímōn) oli antiikin kreikkalaisilla muun muassa Homeroksen mukaan jumaluusolento, joka oli ihmisen kaksoisolento tai suojelushenki. Sokrates kertoi, että hänellä on oma daimonion, joka antoi hänelle neuvoja.[1]

Myöhemmin demoneista tuli alempien jumalolentojen yleisnimi. Antiikin lopulla ja kristinuskossa ja sen värittämässä länsimaisessa noituudessa demoni tuli merkitsemään riivaajia ja pahoja henkiä, jotka olivat niitä enkeleitä jotka olivat langenneet arkkienkeli Luciferin, Saatanan mukana. Platonin oppilas Ksenokrates määritteli demonit viimein pahoiksi henkiolennoiksi. Kristillisessä yhteydessä Saatanan alaisuuteen sijoittuneille on kehittynyt selkeitä persoonallisuuksia nimineen, arvojärjestyksineen ja tehtävineen. Kristityt kehittivät demonin tilalle oman suojelusolennon, enkelin, antaen alkuperäiselle kielteisen kuvan. Demoni-sanaa käytetään usein myös muiden kuin kristillisten tai länsimaisten uskomusjärjestelmien pahoista henkiolennoista. Japanilaisessa kulttuurissa demoni-nimitystä on käytetty hyvistä tai pahoista henkiolennoista, jotka saattavat asustaa esimerkiksi esineissä ja luonnonpaikoissa.

Teologiassa ja okkultismissa demoneja koskevia oppeja kutsutaan demonologiaksi.

Demonit abrahamilaisissa uskonnoissa

Juutalaisen uskonnollisen selitysteoksen Talmudin mukaan demoneita on olemassa 7 405 926 kappaletta.lähde?

Kristinuskossa demonit yhdistetään usein Luciferiin, joka on myöhemmin 1992 vuoden kirkkoraamatussa käännetty "Kointähti, sarastuksen pojaksi". Luciferin lisäksi demoneihin yhdistetään usein Saatana, jota lisäksi nimitetään muun muassa paholaiseksi, sielunviholliseksi ja perkeleeksi. Demonit ovat siis ikään kuin Saatanan kätyreitä. Heprealaisessa Raamatussa Saatana kuvataan enkelinä, jonka tarkoituksena on koetella ihmiskuntaa. Uudessa testamentissa Saatana taas on demoni, joka on niin Jumalan kuin ihmisenkin suurin vihollinen. Demonit koettavat siis langettaa ihmiset syntiin, sekä erottamaan ihmiset Jumalasta. Kristinuskossa demoneita ajetaan pois niin ihmisistä kuin esineistä tai paikoistakin Eksorkismin avulla. Raamatussa lopulta kuitenkin kerrotaan, että Jumala lopulta kukistaa Saatanan ja siten myös demonit kaikkoavat. Saatanan ja demonien katoamisesta ja tuhosta on kuitenkin monia eri näkemyksiä, teorioita ja oletuksia.

Islamissa uskotaan, että demoneita on niin hyviä kuin pahojakin. Heitä kutsutaan jinneiksi. Jinni voi kääntyä myös islamiin. Profeetta Muhammed lähetettiin tuomaan pelastuksen ilosanomaa myös jinneille[2]

Katso myös

Lähteet

Viitteet

  1. Platon: Sokrateen puolustuspuhe 31c-d, 40a; suomennoksessa ”daimonin merkki”.
  2. Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 113. Isaac Publishing, 2013.

Aiheesta muualla

Tämä mytologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.