Ero sivun ”Kaija Rahola” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 9: Rivi 9:
[[Jatkosota|Jatkosodan]] aikaan Rahola tahtoi filmiuransa ohessa etsiä muita töitä ja olla hyödyksi. Muiden sota-ajan naisten tavoin hän päätyi hakemaan avustustyötä kaupungeista. Hän pyrki sekä apusisareksi että [[Lotta Svärd|lotaksi]] Helsingissä ja Tampereella, kunnes pääsi lottatöihin [[Vaasa]]an. Siellä hän työskenteli lottakanttiinissa.
[[Jatkosota|Jatkosodan]] aikaan Rahola tahtoi filmiuransa ohessa etsiä muita töitä ja olla hyödyksi. Muiden sota-ajan naisten tavoin hän päätyi hakemaan avustustyötä kaupungeista. Hän pyrki sekä apusisareksi että [[Lotta Svärd|lotaksi]] Helsingissä ja Tampereella, kunnes pääsi lottatöihin [[Vaasa]]an. Siellä hän työskenteli lottakanttiinissa.


Rahola näytteli useissa suomalaisissa elokuvissa [[1940-luku|1940-luvulla]], jolloin hän teki monia merkittäviä rooleja sekä psykologisissa että salonki[[draama|draamoissa]] ja romanttisissa [[komedia|komedioissa]]. Häntä kuvailtiin lehdistöarvioissa "tyttömäiseksi ja suloiseksi". Rahola sai myönteistä palautetta roolistaan Marttana elokuvassa ''Antreas ja syntinen Jolanda'', jolloin hänellä havaittiin "edullinen ulkomuoto ja sielukkuutta." Aikalaiskriitikon mukaan hän hoiti osansa "ilahduttavan varmasti ja välittömän herttaisesti. Tosin tekniikassa on vielä paljon oppimista, mutta luontevuus ja välittömyys ovat ilmeisiä." Hän sai myös osakseen kritiikkiä puutteellisesta replikoinnin taidostaan, joka on useimmiten aloittelevan näyttelijän ensimmäinen kompastuskivi. Yleisesti lehdistö luonnehti Kaija Raholaa "raikkaaksi ja luonnolliseksi." Lisäksi Raholalla oli kaunis ja kirkas lauluääni, jota hän sai myös toisinaan käyttää edukseen roolihahmoissaan. Filmitreenaukseen kuuluivat säännölliset laulutunnit [[Hanna Granfelt]]in opetuksessa. ''Morsian yllättää''-elokuvan filmauksen aikana Rahola suoritti lauluharjoituksia studiossa seuranaan ohjaaja Vaala, naispääosan esittäjä [[Lea Joutseno]] sekä säveltäjä [[Harry Bergström]].
Rahola näytteli useissa suomalaisissa elokuvissa [[1940-luku|1940-luvulla]], jolloin hän teki monia merkittäviä rooleja sekä psykologisissa että salonki[[draama|draamoissa]] ja romanttisissa [[komedia|komedioissa]]. Häntä kuvailtiin lehdistöarvioissa "tyttömäiseksi ja suloiseksi". Rahola sai myönteistä palautetta roolistaan Marttana elokuvassa ''Antreas ja syntinen Jolanda'', jolloin hänellä havaittiin "edullinen ulkomuoto ja sielukkuutta." Aikalaiskriitikon mukaan hän hoiti osansa "ilahduttavan varmasti ja välittömän herttaisesti. Tosin tekniikassa on vielä paljon oppimista, mutta luontevuus ja välittömyys ovat ilmeisiä." Hän sai myös osakseen kritiikkiä puutteellisesta replikoinnin taidostaan, joka on useimmiten aloittelevan näyttelijän ensimmäinen kompastuskivi. Yleisesti lehdistö luonnehti Kaija Raholaa "raikkaaksi ja luonnolliseksi."
Lisäksi Raholalla oli kaunis ja kirkas lauluääni, jota hän sai myös toisinaan käyttää edukseen roolihahmoissaan. Filmitreenaukseen kuuluivat säännölliset laulutunnit [[Hanna Granfelt]]in opetuksessa. ''Morsian yllättää''-elokuvan filmauksen aikana Rahola suoritti lauluharjoituksia studiossa seuranaan ohjaaja Vaala, naispääosan esittäjä [[Lea Joutseno]] sekä säveltäjä [[Harry Bergström]].


Kaija Raholan rooli kartanonneito Ringa Littowina [[kauhuromantiikka|kauhuromanttisessa]] klassikossa ''Linnaisten vihreä kamari'' sai sekä kiittäviä että kielteisiä arvioita. Hänen sanottiin olevan "viehättävä roolissaan, riehakas ja tyttömäinen", ja toisaalta häntä pidettiin Ringan raisuun ja pirteään hahmoon liian vakavana ja yksitoikkoisena. Kriitikon mukaan Ringan rooli elokuvassa ei vastannut [[romaani]]n henkilöä, joka oli "enemmän 'rasavilli' ja reipas, nyt ansioiksi jäivät vain herttaisuus ja entisestään vapautunut näytteleminen." Raholan itsensäkin mukaan hän soveltui paremmin vakavampiin rooleihin, vaikka hän rakastikin Ringan hahmoaan, sillä se poikkesi suuresti hänen muista osistaan. ''Linnaisten vihreä kamari'' oli Raholan viimeinen merkittävä elokuvatyö, ja hänen aktiiviuransa loppui 1940-luvun puolivälissä.
Kaija Raholan rooli kartanonneito Ringa Littowina [[kauhuromantiikka|kauhuromanttisessa]] klassikossa ''Linnaisten vihreä kamari'' sai sekä kiittäviä että kielteisiä arvioita. Hänen sanottiin olevan "viehättävä roolissaan, riehakas ja tyttömäinen", ja toisaalta häntä pidettiin Ringan raisuun ja pirteään hahmoon liian vakavana ja yksitoikkoisena. Kriitikon mukaan Ringan rooli elokuvassa ei vastannut [[romaani]]n henkilöä, joka oli "enemmän 'rasavilli' ja reipas, nyt ansioiksi jäivät vain herttaisuus ja entisestään vapautunut näytteleminen." Raholan itsensäkin mukaan hän soveltui paremmin vakavampiin rooleihin, vaikka hän rakastikin Ringan hahmoaan, sillä se poikkesi suuresti hänen muista osistaan. ''Linnaisten vihreä kamari'' oli Raholan viimeinen merkittävä elokuvatyö, ja hänen aktiiviuransa loppui 1940-luvun puolivälissä.

Versio 31. joulukuuta 2012 kello 15.17

Kaija Marja Rahola (oik. Kaija Lampela, 22. maaliskuuta 1920 Tampere – 24. kesäkuuta 1962 Ruovesi) oli suomalainen näyttelijä. Parhaiten hänet muistettaneen Ringa Littowin roolista elokuvassa Linnaisten vihreä kamari (1945). Elokuva sai kolme Jussi-palkintoa.

Monien aikansa nuorten tähtien tavoin Rahola oli "valkokangaslöytö", ja hänellä ei ollut teatterikokemusta. Raholan filmiura kesti vain lyhyen aikaa, mutta hän oli tähtiaikanaan yleensä arvostelijoiden suosiossa. Linnaisten vihreän kamarin lisäksi merkittävimmät roolinsa Rahola teki elokuvissa Jumalan myrsky (1940), Morsian yllättää (1941), Antreas ja syntinen Jolanda (1941) ja Kuollut mies vihastuu (1944). Hän osasi myös laulaa, ja oli äänialaltaan sopraano.

Ura

Kaija Rahola syntyi musikaaliseen perheeseen. Hänen isänsä harrasti säveltämistä ja sisarensa pianonsoittoa. Laulajanuraa suunnitellut tamperelainen ylioppilas oli sisarensa kannustamana lähettänyt kirjeen valokuvansa kera ohjaaja Valentin Vaalalle vuonna 1939. Vaala vastaanotti kirjeen palattuaan Aulangolta Helsinkiin näyttelijä Sirkka Sarin traagisen onnettomuuden jälkeisenä päivänä heinäkuun lopulla 1939. Hän availi kirjeitä, ja yhdestä putosi kuva tytöstä, jonka profiili muistutti Saria: pehmeä vaalea tukka, kauniit merenvihreät silmät. Vaala kutsui Raholan koekuvauksiin, ja talvisodan jälkeen nuoren näyttelijättären ura alkoi saada tuulta siipiensä alle, jolloin hänestä tuli Suomi-Filmin vakituinen näyttelijä. Filmidebyyttinsä Rahola teki Hanna Tainin ja Olavi Reimaksen tähdittämässä elokuvassa Vihreä kulta.

Jatkosodan aikaan Rahola tahtoi filmiuransa ohessa etsiä muita töitä ja olla hyödyksi. Muiden sota-ajan naisten tavoin hän päätyi hakemaan avustustyötä kaupungeista. Hän pyrki sekä apusisareksi että lotaksi Helsingissä ja Tampereella, kunnes pääsi lottatöihin Vaasaan. Siellä hän työskenteli lottakanttiinissa.

Rahola näytteli useissa suomalaisissa elokuvissa 1940-luvulla, jolloin hän teki monia merkittäviä rooleja sekä psykologisissa että salonkidraamoissa ja romanttisissa komedioissa. Häntä kuvailtiin lehdistöarvioissa "tyttömäiseksi ja suloiseksi". Rahola sai myönteistä palautetta roolistaan Marttana elokuvassa Antreas ja syntinen Jolanda, jolloin hänellä havaittiin "edullinen ulkomuoto ja sielukkuutta." Aikalaiskriitikon mukaan hän hoiti osansa "ilahduttavan varmasti ja välittömän herttaisesti. Tosin tekniikassa on vielä paljon oppimista, mutta luontevuus ja välittömyys ovat ilmeisiä." Hän sai myös osakseen kritiikkiä puutteellisesta replikoinnin taidostaan, joka on useimmiten aloittelevan näyttelijän ensimmäinen kompastuskivi. Yleisesti lehdistö luonnehti Kaija Raholaa "raikkaaksi ja luonnolliseksi."

Lisäksi Raholalla oli kaunis ja kirkas lauluääni, jota hän sai myös toisinaan käyttää edukseen roolihahmoissaan. Filmitreenaukseen kuuluivat säännölliset laulutunnit Hanna Granfeltin opetuksessa. Morsian yllättää-elokuvan filmauksen aikana Rahola suoritti lauluharjoituksia studiossa seuranaan ohjaaja Vaala, naispääosan esittäjä Lea Joutseno sekä säveltäjä Harry Bergström.

Kaija Raholan rooli kartanonneito Ringa Littowina kauhuromanttisessa klassikossa Linnaisten vihreä kamari sai sekä kiittäviä että kielteisiä arvioita. Hänen sanottiin olevan "viehättävä roolissaan, riehakas ja tyttömäinen", ja toisaalta häntä pidettiin Ringan raisuun ja pirteään hahmoon liian vakavana ja yksitoikkoisena. Kriitikon mukaan Ringan rooli elokuvassa ei vastannut romaanin henkilöä, joka oli "enemmän 'rasavilli' ja reipas, nyt ansioiksi jäivät vain herttaisuus ja entisestään vapautunut näytteleminen." Raholan itsensäkin mukaan hän soveltui paremmin vakavampiin rooleihin, vaikka hän rakastikin Ringan hahmoaan, sillä se poikkesi suuresti hänen muista osistaan. Linnaisten vihreä kamari oli Raholan viimeinen merkittävä elokuvatyö, ja hänen aktiiviuransa loppui 1940-luvun puolivälissä.

Yksityiselämä

Vuonna 1941 Kaija Rahola meni naimisiin ohjaaja ja vänrikki Viljo Lampelan kanssa, joka jatkosodan aikaan toimi hävittäjälentäjänä. Pariskunnalle syntyi viisi lasta, joista ensimmäinen oli poika Heikki. Kolmas lapsista on oopperalaulaja Pirkko-Liisa Tikka (s. 1947), joka on muun muassa esiintynyt Spede Pasasen elokuvissa, ja neljäs Pekka Lampela (s. 1948), joka tunnetaan lähinnä Uuno Turhapuro-elokuvien äänittäjänä.

Rahola piti usein yksityiselämänsä omanaan ja poissa julkisuudesta, mutta antoi monia lehtihaastatteluja uraansa liittyen. Ihmisenä Kaija Raholaa on luonnehdittu ystävälliseksi, tarmokkaaksi ja iloiseksi, hyvin paljon "kiltin tytön" roolihahmojensa kaltaiseksi.

Rahola perheineen asui Helsingin Huopalahdessa. Kesäisin perhe vietti aikaa Ruovedellä Pirkanmaalla, jossa Kaija Rahola kuoli syöpään vain 42-vuotiaana, itselleen rakkaassa perheen kesäkodissa.

Filmografia

Lähteet

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kaija_Rahola&oldid=12516851”