Tämä on hyvä artikkeli.

Sugar Ray Leonard

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 13. tammikuuta 2011 kello 09.24 käyttäjän George Esayas (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sugar Ray Leonard
Henkilötiedot
Koko nimi Ray Charles Leonard
Syntynyt17. toukokuuta 1956 (ikä 68)
Wilmington, Pohjois-Carolina
Kansalaisuus  Yhdysvallat
Nyrkkeilijä
Lempinimi Sugar
Pituus 178 cm
Painoluokka Alempi välisarja,
Välisarja
Ylempi välisarja
Keskisarja
Ylempi keskisarja
Raskas keskisarja
Kätisyys Oikeakätinen, eli nyrkkeilytermein orthodox
Ammattilaistilastot
Ottelut 40
Voitot 36
– tyrmäysvoitot 25
Tappiot 3
Ratkaisemattomat 1
Ei tuomiota/
mitätöity		 0
Aiheesta muualla
www.sugarrayleonard.com
Mitalit
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Montreal 1976 kevyt välisarja

Ray Charles Leonard, paremmin tunnettu nimellä Sugar Ray Leonard, (s. 17. toukokuuta 1956 Wilmington, Pohjois-Carolina, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen entinen nyrkkeilijä, joka saavutti uransa aikana amatöörinä olympiakultaa kevyessä välisarjassa Montrealin olympialaisissa 1976 ja ammattilaisena välisarjan, ylemmän välisarjan, keskisarjan, ylemmän keskisarjan ja raskaan keskisarjan maailmanmestaruudet. Hänen lempinimensä Sugar on lainattu Sugar Ray Robinsonilta.

Ray Leonard herätti huomiota jo amatööriuransa aikana, mutta päätti kaikkien yllätykseksi lopettaa nyrkkeilyuransa Olympiavoittonsa jälkeen. Harkittuaan asiaa uudelleen hän päätti kuitenkin aloittaa ammattilaisuransa saaden aloittelijaksi poikkeuksellisen paljon huomiota jo ensimmäisestä ottelustaan lähtien. Hän nousi nopeasti välisarjan maailmanmestariksi voitettuaan Wilfred Benitezin vuonna 1979, mutta menetti mestaruutensa jo seitsemää kuukautta myöhemmin Roberto Duránille 1980. Hän voitti mestaruutensa takaisin vuotta myöhemmin käydyssä uusintaottelussa, minkä jälkeen hän voitti myös WBA:n maailmanmestari Thomas Hearnsin, nousten välisarjan kiistattomaksi mestariksi. Tämän jälkeen Leonard lopetti uransa vasemman silmänsä verkkokalvon irtauman vuoksi, mutta palasi vielä takaisin kehään ja onnistui vuonna 1987 voittamaan Marvelous Marvin Haglerin keskisarjan maailmanmestaruusottelussa. Hän lopetti jälleen uransa vain palatakseen ja voittaakseen ylemmän keskisarjan maailmanmestaruuden 1988. Kaikkiaan Sugar Ray Leonard ehti lopettaa uransa viisi kertaa ennen viimeistä otteluaan vuonna 1997. Hän hävisi uransa kaksi viimeistä ottelua.

Leonard oli aikanaan suosittu nyrkkeilijä, joka tunnettiin lähes täydellisestä tyylistään ja luovuudestaan. Hän ja Wilfred Benitez olivat ensimmäiset ei-raskaansarjan-nyrkkeilijät, joille maksettiin yli miljoonan dollarin ottelupalkkio, minkä lisäksi Leonard on ensimmäinen urallaan yli 100 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria tienannut nyrkkeilijä. Monet pitävät häntä parhaana ei-raskaansarjan nyrkkeilijänä Sugar Ray Robinsonin jälkeen.

Elämä ja ura

Lapsuus ja ensikosketus nyrkkeilyyn

Ray Charles Leonard syntyi 17. toukokuuta 1956 Wilmingtonissa, Pohjois-Carolinassa Getha ja Cicero Leonardin perheeseen.[1][2][3] Hän oli viides perheen seitsemästä lapsesta, ja sai nimensä laulaja Ray Charlesin mukaan, koska äiti toivoi hänestä laulajaa.[1][2] Leonardin perhe muutti Washingtonin pohjoisosiin hänen ollessaan kolme vuotias ja asettui myöhemmin kaupungin itäpuolen lähiöön, ensin Seat Pleasantiin ja vuotta myöhemmin Palmer Parkiin, Marylandiin.[2] Isä sai töitä kaupan yövartijana ja äiti työskenteli sairaanhoitajana.[2][4]

Lapsena asuessaan Seat Pleasantissa Leonard oli vähällä hukkua puroon tulvan aikana, mutta tätä tapausta lukuunottamatta hänen lapsuutensa oli rauhallinen; Leonard kulutti aikaansa lukien sarjakuvia ja leikkien perheen saksanpaimenkoiran kanssa. Äiti Getha on kuvaillut Rayta hiljaiseksi lapseksi ja sanonut, ettei hänen: ”tarvinnut kertaakaan mennä käymään koulussa hänen (Ray Leonard) takiaan”.[2] Nyrkkeilystä Leonard kiinnostui 3 vuotta itseään vanhemman isoveljensä Rogerin kautta, joka oli aloittanut lajin harrastamisen aiemmin.[1][4] Roger oli heiluttanut voittamiaan nyrkkeilypalkintoja veljensä Rayn edessä ja vaatinut tätäkin tulemaan mukaansa virkistyskeskukselle, jossa Roger oli yhdessä keskuksen johtajan kanssa aloittanut nyrkkeilyjoukkueen toiminnan. Vuonna 1969 Leonard kävi ensimmäistä kertaa tutustumassa lajiin keskuksessa[2] ja vuonna 1971, 14-vuotiaana, hän aloitti totisen harjoittelun.[3][4] Keskuksessa hän tutustui myös kuljetusauton kuljettaja Dave Jacobsiin ja vakuutusmeklari Janks Mortoniin, jotka vapaa-ajallaan kouluttivat amatöörinyrkkeilijöitä.[1][2] He ottivat Leonardin siipiensä suojaan ja koulivat hiljaisesta pojasta nyrkkeilijän.[1] Mortonista tuli myöhemmin yksi Leonardin läheisimmistä ystävistä ja neuvonantajista.[2]

Amatööriura

Jacobs on myöhemmin sanonut Leonardin olleen nuorena rakastettava ja ujo lapsi, joka ei puhunut paljon, mutta teki salilla kaiken mitä käskettiin. Leonard suhtautui harjoitteluun alusta alkaen kurinalaisesti, eikä ole myöhemminkään osannut kunnolla selittää, miksi halusi menestystä amatöörinyrkkeilijänä niin paljon.[2] Poikkeuksellisen nopeutensa ansiosta hän onnistui herättämään huomiota jo amatööriuransa aikana, jolloin hänestä jo povattiin tulevaisuuden mestaria.[3][5] Palmer Parkin asukkaat jopa antoivat rahaansa lahjoituksina tai järjestivät myyjäisiä, jotta nuori ja lupaava nyrkkeilijä sai maksettua matkansa muissa kaupungeissa järjestettyihin kilpailuihin.[2] Leonard voitti amatööriurallaan kolme kansallista Golden Gloves -mestaruutta,[1] AAU:n Yhdysvaltain mestaruuden 63,5 kilon sarjassa vuosina 1974 ja 1975 Potomac Valleyn ja Palmer Parkin joukkueissa ja Pan-Amerikan-kilpailujen kultaa Meksikon México Cityssä 1975.[5] Leonard oli myös mukana Yhdysvaltain nyrkkeilymaajoukkueessa Neuvostoliitto-Yhdysvallat-nyrkkeilymaaottelussa Moskovassa vuonna 1974 ollessaan tuolloin vain muutamaa päivää alle 18-vuotias.[3][5] Leonard tunsi itsensä koko Neuvostoliiton matkan ajan masentuneeksi, koska neuvostoliittolaiset tuntuivat jatkuvasti tuijottavan häntä, koska hän oli musta. Hän pyysi tuona aikana huonetoveriaan jopa rukoilemaan puolestaan.[2] Neuvostoliitto voitti kokonaiskilpailun 7–4 ja Leonard hävisi oman ottelunsa Anatoli Kameneville pistein 2–1.[5]

Leonardin amatööriuran huipentuma oli kevyen välisarjan kultamitali vuoden 1976 kesäolympialaisista Montrealissa. Ennen kilpailuja hän vietti kuukauden Burlingtonissa, Vermontissa sijainneella nyrkkeilijöiden harjoitusleirillä, jonka jälkeen hän muutti aidattuun ja sotilaiden vartioimaan olympiakylään Montrealissa. Noiden kuukausien aikana Leonard tunsi itsensä usein vangiksi.[2] Hän otteli tyttöystävänsä Juanita Wilkinsonin kuva teipattuna sukkaansa, ja nousi nopeasti julkisuuteen Yhdysvalloissa nyrkkeilykilpailujen näkyvän televisioinnin avulla.[1][4] Leonard voitti kaikki kuusi vastustajaansa kolmentoista päivän aikana yksimielisesti tuomaripistein 5–0[2]: ruotsalaisen Ulf Carlssonin, neuvostoliittolaisen V. Limasovin, brittiläisen Clinton McKenzien, itäsaksalaisen Ulrich Beyerin, puolalaisen Kazimierz Szczerban sekä loppuottelussa kuubalaisen Andrés Aldaman.[6] Ennen kilpailuja avustaja oli teipannut Leonardin kädet huonosti eräisiin harjoituksiin, minkä takia hänen rystysensä kipeytyivät koko kisojen ajaksi.[2] Aldamaa vastaan käymässään ottelussa Leonardin molemmat kädet olivat loukkaantuneet, minkä lisäksi hän kärsi 13 päivän tarkan painonvartioinnin seurauksena nestehukan aiheuttamasta uupumuksesta.[1][2] Lisäksi hän kärsi voimakkaasta koti-ikävästä, koska ei ollut vieraillut Marylandissa moneen kuukauteen, ja lähti kohti kotiaan Palmer Parkia jo voittoaan seuranneena iltana.[2]

Kilpailujen jälkeen Leonard hämmästytti monia katsojia ilmoittamalla haastattelussa, ettei aio siirtyä ammattilaiseksi, koska nyrkkeilijän ura ei kiinnostanut häntä.[3][4] Leonard totesi Aldamaa vastaan käymänsä ottelun jäävän uransa viimeiseksi kamppailuksi ja perusteli päätöstään sanomalla Olympiavoiton myötä ”unelmansa olevan nyt täytetty”.[1][2] Leonard saavutti amatööriurallaan 150 ottelussa 145 voittoa.[2]

Päätös ammattilaisuran aloittamisesta ja taustaryhmän kokoaminen

Ray Leonardin tarkoituksena oli olympiavoiton jälkeen jatkaan loppuun kilpailujen takia kesken jääneet yliopisto-opinnot Marylandissa ja hankkia varmat tulot takaava ammatti.[4] Hän halusi työskennellä lasten parissa,[2] ja uskoi voivansa tienata olympiamenestyksensä myötä mainoksilla tarpeeksi rahaa kustantaakseen opintonsa sekä sairaiden vanhempiensa elämän.[1] Hänen isänsä Cicero sairastui olympialaisten jälkeen aivokalvontulehdukseen ja äitinsä koki kaksi lievää sydänkohtausta, minkä takia molemmat joutuivat sairaalahoitoon.[2] Mainostulojen mahdollisuus kuitenkin kuihtui, kun hänen tyttöystävänsä, lapsensa äiti ja tuleva vaimonsa Juanita Wilkinson joutui tekemään Leonardista isyyskanteen elättäkseen lapsensa.[1] Leonard päätti ryhtyä ammattinyrkkeilijäksi, kun valmentaja Janks Morton neuvoi Leonardia tekemään nopeasti päätöksen elämänsä suunnasta, sillä ihmiset unohtaisivat pian hänen olympiamenestyksensä. Hän matkusti takaisin Vermontin Burlingtoniin, jossa oli harjoitellut olympialaisia varten, ja päätti viikon harkinnan ja rentoutumisen jälkeen ryhtyä ammattilaiseksi. Ratkaisuun vaikuttivat hänen käsiensä parantuminen olympialaisten jälkeen sekä merkittävästi hänen vanhempiensa joutuminen työkyvyttömiksi.[2]

Leonard aloitti ammattilaisena tekemällä suurimman aloittelevalle nyrkkeilijälle koskaan tarjotun sopimuksen, joka takasi hänelle 40 000 Yhdysvaltain dollarin ottelupalkkion jo ensimmäisestä ottelusta.[3][7] Manageriksi hän palkkasi asianajaja Mike Trainerin, joka ei tiennyt sopimushetkellä mitään nyrkkeilystä, mutta jonka Morton tunsi entuudestaan ja takasi luotettavaksi.[2] Valmentajaksi palkattiin raskaansarjan maailmanmestari Muhammad Alin valmentajana tunnettu Angelo Dundee, mutta myös Dave Jacobs sai jatkaa tehtäviään valmentajana Dundeen usein keskittyessä tyyliltään sopivan haastavien vastustajien valitsemiseen ja Leonardin uran ohjailemiseen.[1][2][3][7] Tehtävää varten haastateltiin myös Eddie Futchia ja Gil Clancya, mutta lopulta ryhmä päätyi palkkaamaan Dundeen valmentajaksi. Trainerin mukaan Dundeen tehtävä Leonardin taustalla oli toimia ryhmän ”puheenjohtajana” ja kertoa muuten toisensa hyvin tunteville miehille oma ulkopuolinen näkökulmansa asioista.[2]

Ammattilaisuran alku: nousu välisarjan maailmanmestariksi

Ensimmäisessä ammattilaisottelussaan Leonard kohtasi puertoricolaisen Luis Vegan 5. helmikuuta 1977.[2][3][7] Uran aloitus sai poikkeuksellisen paljon huomiota, sillä Baltimoressa, Marylandissa käyty kamppailu oli illan pääottelu, jonka CBS televisioi kaikkialle Yhdysvaltoihin.[3][7] 10 170 paikan päälle saapunutta katsojaa näki, kuinka Leonard aloitti uransa ottamalla pistevoiton Vegasta, jolle maksettiin ottelusta ainoastaan 650 dollarin palkkio.[7] Leonard taas tienasi ottelupalkkionsa lisäksi 30 000 dollarin osuuden lipputuloista ja 10 000 dollarin osuuden CBS:n ostamista televisioikeuksista. Tämän ansiosta manageri Mike Trainer pystyi maksamaan takaisin Leonardin uran alulle saamiseksi otetun 21 000 dollarin velan, jolla hänen harjoituksiaan oli ylläpidetty viimeisten 18 kuukauden ajan.[2]

Jo olympialaisissa Leonardia oli kutsuttu Sugar Ray Robinsoniin viitaten Sugar Rayksi,[2][4] mutta nimi vakiintui vuoden 1978 loppuun mennessä, jolloin hän oli voittanut kaikki 17 otteluaan, mukaan lukien MM-haastajat Randy Shieldsin ja Armando Munizin.[7] Jotkut pitivät lempinimen käyttämistä ylimielisenä käytöksenä nuorelle nyrkkeilijälle, mutta itse Ray Robinsonkin kommentoi olevansa vain mielissään Leonardille lisänimensä omaksumisesta.[1] Monia Ray-nimisiä nyrkkeilijöitä oli myös ennen Leonardia kutsuttu lempinimellä.[5]

Suosion myötä myös palkkiosummat kasvoivat. Leonardin manageri Trainer onnistui neuvottelemaan ottelusopimuksia erilaisten televisiokanavien kanssa ja hankkimaan nyrkkeilijälleen myös osuuden otteluareenojen lipputuloista.[2]

30. marraskuuta 1979 Sugar Ray Leonard kohtasi WBC-liiton maailmanmestarin Wilfred Benitezin Las Vegasin Caesars Palacessa käydyssä mestaruusottelussa.[7] Benitez tienasi kamppailusta 1,2 ja Leonard 1,1 miljoonaa dollaria, mikä teki heistä ensimmäiset nyrkkeilijät raskaansarjan ulkopuolella, joille on maksettu yli miljoonan dollarin ottelupalkkio. Benitezin ja Leonardin kohtaaminen oli myös ensimmäinen ei-raskaansarjan-nyrkkeilyottelu, joka esitettiin televisiossa parhaaseen katseluaikaan.[2] Ennen ottelua Muhammad Ali kehotti Leonardia puhelimitse välttämään kaikkia räikeitä liikkeitä, koska tuomarit todennäköisesti pitäisivät sitä vastustajan ärsyttämisenä.[1] Alin ohjeiden mukaisesti Leonard ottelikin perus ottelun.[1] Hän johti kamppailua alusta loppuun, mutta viimeisessä erässä valmentaja Angelo Dundee halusi ottaa mestaruuden varman päälle ja kehotti suojattiaan hyökkäämään kovemmin.[7] Leonard teki työtä käskettyä ja kaatoi Benitezin kanveesiin aivan erän lopussa. Kehätuomari Carlos Padilla keskeytti ottelun, kun sitä oli jäljellä enää kuusi sekuntia.[1][3][7]

Toinen välisarjan maailmanmestaruus: kaksi ottelua Duránia vastaan

Ensimmäisen kerran Leonard puolusti mestaruuttaan brittiläistä Dave Greenia vastaan ja tyrmäsi tämän neljännessä erässä.[3] Green oli entinen maailmanmestari ja tunnettu nimi, mutta monien mielestä jo liian vanha haastajaksi.[3][7] Seuraavaksi hän kohtasi kevyen sarjan maailmanmestaruutta vuosia hallineen ja nyt välisarjaan nouseen Roberto Duránin Kanadassa Montrealissa.[7] Leonard oli turhautunut ennen kamppailua hänen ja Duránin keskinäiseen sanavaihtoon, ja päätti voittaa hänet tämän omalla tyylillä.[1] Hän seisoi läpi ottelun jalat tiukasti maassa ja yritti voittaa ”Kivinyrkkinä” tunnetun Dúranin suorassa iskunvaihdossa,[1][3] kärsien uransa ensimmäisen tappion 15-eräisen ottelun jälkeen yksimielisesti pistein, kun kaikki kolme tuomaria pitivät Duránia voittajana yhden tai kahden pisteen erolla.[3][8] Myöhemmin Leonard on kommentoinut kamppailua: ”Ottelu Montrealissa ei ollut nyrkkeilyottelu vaan katutappelu. En hyödyntänyt taitojani silloin.”[1]

Leonard ja Durán kohtasivat uusintaottelussa 25. marraskuuta 1980 New Orleansissa.[1][9] Kertoimet ottelijoiden välillä olivat tasan, vaikka Leonardin uskottiinkin pystyvän välttämään aiemman kamppailun ongelmat.[9] Ottelun kuusi ensimmäistä erää olivat tasaisia Leonardin liikkuessa paljon ja pyrkiessä varovaisti tekemään aloitteita.[3][9] Seitsemännessä erässä hän alkoi ärsyttämään Duránia liikkumalla kädet alhaalla ympäri kehää ja nöyryytti tätä läpsäisemällä yllättäen vastustajaansa kasvoille vasemmalla kädellään hämättyään tätä ensin nostamalla oikean kätensä lyöntiasentoon.[1][9] Kesken kahdeksannen erän Durán käänsi selkänsä vastustajalleen ja sanoi: ”No más” (espanjaa, suom. ”Ei enää”) luovuttamisensa merkiksi.[1][9] Ulkoisia syitä Duránin itse tekemälle päätökselle ei huomattu, ja vaikka mestari vetosikin vatsakramppiin ja oikean kätensä kipeytymiseen, pidettiin luovuttamista aiheettomana. Leonard voitti kuitenkin takaisin WBC:n maailmanmestaruutensa ja tulevana haastajana pidettiin selkeästi WBA-liiton maailmanmestari Thomas Hearnsia.[9]

Mestaruuden yhdistäminen ja ylemmän välisarjan maailmanmestaruus

28. maaliskuuta 1981 Leonard puolusti välisarjan mestaruuttaan menestyksekkäästi Larry Bondsia vastaan ja otteli 25. kesäkuuta 1981 ylemmän välisarjan WBA-liiton maailmanmestaruudesta Ayub Kalubea vastaan.[10] Teksasin Houstonissa käytyä ottelua seurasi 30 000 ihmistä. Leonard väsytti Kaluben nopeudellaan ja painostavilla iskusarjoillaan, vaikka Kalube oli aiemmin väsyttänyt omat vastustajansa samalla tyylillä. Leonard voitti uuden maailmanmestaruutensa yhdeksännessä erässä teknisellä tyrmäyksellä Kaluben keskeytettyä. Hän kuitenkin luopui mestaruudestaan jo kuukautta myöhemmin, koska kahta eri painoluokkien titteliä ei saanut pitää hallussaan samanaikaisesti.[11]

Las Vegasissa Caesars Palacessa 16. syyskuuta 1981 Sugar Ray Leonard kohtasi Thomas Hearnsin ottelussa, jossa olivat panoksena Hearnsin WBA- ja Leonardin WBC-liiton välisarjan maailmanmestaruudet. Hearns piti kamppailua käsissään ensimmäisten viiden erän ajan, avaten Leonardin silmäkulman kolmannessa erässä, kunnes ottelu kääntyi Leonardin eduksi hänen horjutettuaan Hearnsia kuudennessa erässä.[11] Arvostelutuomareiden pisteissä Hearns oli kuitenkin johdossa, vaikka Leonard horjutti häntä jälleen 13. erässä. Leonardin iskusarja kaatoi Hearnsin kanveesiin ensi kertaa urallaan aivan kyseisen erän lopussa, mutta kello ehti pelastaa hänet.[12] 14. erässä Leonard pääsi lyömään Hearnsia iskusarjoillaan, minkä seurauksena kehätuomari Dave Pearl keskeytti ottelun, kun sen viimeiseksi jäänyttä erää oli ehditty otella 1,45 minuuttia.[13]

Sittemmin Leonard puolusti mestaruuttaan menestyksekkäästi Bruce Finchiä vastaan helmikuussa 1982. Hearnsin jälkeen Leonardille oli vaikeuksia löytää kiinnostavia vastustajia ja maailmanmestari joutui käyttämään runsaasti aikaa vastustajansa kykyjen esille tuomiseen. Kun Leonard voitti Finchin hän tunsi olonsa pahaksi nähdessään tämän perheen itkevän tappion vuoksi, ja sanoi pettäneensä itseään.[14] mutta Roger Staffordia vastaan toukokuussa käytäväksi sovittu ottelu oli pakko perua, kun Leonardilla todettiin nyrkkeilijöillä yleinen verkkokalvon irtauma vasemmassa silmässä.[3][13][15] Hän oli saanut vamman harjoituksissa ja joutui sen takia leikkaukseen.[15] Leikkauksen jälkeen Leonard ilmoitti jäävänsä puolen vuoden sairaslomalle, mutta monien yllätykseksi julkistikin 9. marraskuuta Baltimoren Civic Centerissa (ensimmäisen ottelunsa areenalla) lopettavansa uransa.[13] Suunnitteilla ollut 20 miljoonan dollarin arvoinen ottelu keskisarjan maailmanmestaruudesta Marvelous Marvin Hagleria vastaan jouduttiin näin perumaan.[13][15]

Paluu ja keskisarjan maailmanmestaruus

Leonard esiintyi taukonsa aikana ahkerasti julkisuudessa otteluiden tv-kommentaattorina, mutta torjui kysymykset paluustaan.[16] Hän on myöhemmin sanonut uransa lopettamisen 26-vuotiaana olleen suuri henkinen taakka, joka painoi häntä joka päivä.[14] Leonard julkisti paluunsa puolitoista vuotta viimeisimmän ottelunsa jälkeen joulukuussa 1983.[16] Hän mainosti tulevaa otteluaan 23-vuotiasta Kevin Howardia vastaan lehdistökonfrenssissa pitämällä käsissään ”The Best Is Back” (suom. ”Paras on tullut takaisin”)-kylttiä.[16][3] Paluuottelun piti tapahtua jo 25. helmikuuta 1984, mutta kun lääkärintarkastuksessa havaittiin vika Leonardin oikeassa silmässä, siirtyi ottelu 11. päivään toukokuuta.[16] Leonard kävi kamppailun neljännessä erässä ensimmäistä kertaa urallaan kanveesissa, eikä hän ollut enää yhtä nopea, kuin ennen.[15] Lopulta hän voitti ottelun yhdeksännessä erässä teknisellä tyrmäyksellä, mutta ilmoitti kamppailun jälkeen lopettavansa jälleen uransa.[3][15][16] Hän sanoi menettäneensä halunsa nyrkkeillä ja tajunneensa heti kellon soitua, ettei: ”halunnutkaan olla kehässä”.[17] Leonard jatkoi työtään lajin parissa esiintymällä ottelutapahtumissa asiantuntijana sekä nyrkkeilykommentaattorina HBO:n ottelulähetyksissä.[16][15]

Leonard palasi harjoitussalille keväällä 1986 ja ilmoitti haluavansa edelleen kohdata Marvelous Marvin Haglerin ottelussa keskisarjan maailmanmestaruudesta.[17] Leonard oli aiemmin vastannut toimittajan kysymykseen mahdollisesta paluustaan palaavansa ainoastaan kohdatakseen Haglerin, jonka kanssa hän oli saman vuoden tammikuussa keskustellut kasvotusten siitä, miten mahtava ottelu heidän välisestä kohtaamisestaan olisi tullut. Leonard oli myös sanonut samalle toimittajalle ottelevansa Hagleria vastaan, jos tämä haluaa otella häntä vastaan. Manageri Mike Trainerin mukaan tämän kommentin jälkeen ”helvetti pääsi irti”.[15]

Leonard esitti virallisen haasteensa Haglerille 1. toukokuuta 1986 ja 109 päivää myöhemmin 18. elokuuta sai Haglerilta myöntävän vastauksen tämän edustajan kautta. Hagler oli harkinnut saman vuoden aikana jo vetäytymistä eläkkeelle, mutta väitetysti kommentoi haasteen hyväksymistä sillä, ettei halunnut tulla muistetuksi Sugar Ray Leonardin välttelemisestä.[15] Pari kohtasi 6. huhtikuuta 1987 maailmanmestaruusottelussa,[3] johon Leonard lähti vedonlyöntisuhteessa 5–2 altavastaajana.[18] 33-vuotias Hagler oli otellut voittamattomana viimeiset kymmenen vuotta ja hallinut niistä seitsemän ajan keskisarjan mestaruutta. 30-vuotias Leonard taas ei ollut otellut kolmeen vuoteen.[14] Leonard tienasi ottelusta 11-12 miljoonaa, kun maailmanmestari Haglerin palkkio oli 13-14 miljoonaa dollaria.[19]

Ottelun väitettiin ennen toteutumistaan herättäneen enemmän huomiota, kuin raskaansarjan maailmanmestaruusottelu Thrilla in Manila Muhammad Alin ja Joe Frazierin välillä.[15] Kamppailun alussa Leonard liikkui paljon ja pyrki lyömään iskusarjoja häntä takaa-ajaneeseen Hagleriin. Leonard voitti selvästi ottelun neljä ensimmäistä erää,[18] joissa Hagler kokeili muuttaa tilannetta vaihtelemalla ottelukätisyyttään vasen- ja oikeakätisen (southpaw ja orthodox) välillä.[14] 5. ja 6. erässä Hagler pääsi haluamalleen etäisyydelle, ja onnistui voittamaan erät nimiinsä. Yhdeksännessä erässä Hagler onnistui saamaan Leonardin ajettua nurkkaan ja lyötyä tätä iskusarjoilla, mutta tämä onnistui pääsemään pois ja lyömään iskusarjoilla Hagleria kasvoihin.[18] Ottelu päättyi 12. erän jälkeen pistetuomioon, joka jakoi mielipiteitä asiantuntijoiden ja nyrkkelyfanien keskuudessa,[3] sillä tasaisen ottelun jälkeen kaksi tuomaria nimesi Leonardin voittajaksi pistein 118–110 ja 115–113, kun taas yksi tuomari piti Hagleria voittajana pistein 115–113.[18] Näin Leonardista tuli 30-vuotiaana keskisarjan maailmanmestari. Ring Magazine nimesi kamppailun Vuoden otteluksi ja Leonardin voiton Vuoden yllätykseksi.[3] Seuraavassa kuussa Leonard ilmoitti jälleen lopettavansa uransa.[3]

Viimeiset ottelut

Leonardin lopettamispäätös ei taaskaan pitänyt, vaan hän otteli 7. marraskuuta vuonna 1988 Don Lalondea vastaan. Hän tyrmäsi Lalonden yhdeksännessä erässä ja voitti kaksi titteliä: avoinna olleen ylemmän keskisarjan mestaruuden sekä Ladonen hallussa olleen raskaan keskisarjan mestaruuden.[3] Hän puolusti mestaruuttaan kahdesti ja kohtasi vuonna 1989 toista kertaa Thomas Hearnsin 12-eräisessä ratkaisemattomana päättyneessä ottelussa ja kuusi kuukautta myöhemmin kolmannen kerran Roberto Duránin, joka hävisi hänelle 12. erässä pistein tuomarien yksimielisellä päätöksellä.[3]

Vuoden 1990 Leonard piti taukoa, mutta kohtasi vuonna 1991 alemman keskisarjan mestarin Terry Norrisin Madison Square Gardenissa. Leonard kävi ottelussa kaksi kertaa lattiassa ja hävisi yksimielisellä päätöksellä. Välittömästi ottelun jälkeen hän ilmoitti lopettavansa uransa,[3] mutta palasi vielä vuonna 1997 kehään, kärsien murskatappion Hector Camacholle.[3]

Yksityiselämä

Leonard meni naimisiin Juanita Wilkinson -nimisen naisen kanssa vuonna 1980.[1] Heillä oli jo tuolloin yhteinen lapsi Ray Jr.,[2] ja vuonna 1984 syntyi toinen poika Jarrel.[20] Juanita ei koskaan pitänyt nyrkkeilystä.[17] Hän esimerkiksi sanoi tappavansa miehensä, jos tämä kohtaisi Haglerin oltuaan sitä ennen sivussa nyrkkeilyotteluista kolmen vuoden ajan,[14] ja vaati tätä käymään jokaisen ottelunsa jälkeen läpi useita lääketieteellisiä testejä ollakseen varma miehensä terveydestä.[21]

Avioliitto päättyi kymmenen vuotta myöhemmin 1990 avioeroon.[1] Avioeron aikana Juanita syytti Leonardia fyysisestä hyväksikäytöstä, jota tämä oli harjoittanut hänelle alkoholin vaikutuksen alaisena aiempana kesänä. Skandaalin tultua ilmi Leonard ilmoitti maaliskuussa 1991 pitämässään lehdistötilaisuudessa käyttäneensä kokaiinia ja runsaasti alkoholia vuosina 1982–1986, jolloin hänen nyrkkeilyuransa oli katkolla. Hän yritti omien sanojensa mukaan aineiden avulla hakea samaa jännitystä, jota oli aiemmin kokenut nyrkkeillessään, ja kertoi pitävänsä jälkikäteen noita vuosia omalta osaltaan lapsellisina ja typerinä.[22]

Leonard tapasi näyttelijätär/malli Bernadette Robin vuonna 1989 ja meni hänen kanssaan naimisiin elokuussa 1993. Heillä on kaksi lasta, Camille ja Daniel Ray.[21]

Nyrkkeilijänä

Tyyli

Sugar Ray Leonard oli nopea nyrkkeilijä, joka kykeni väistelemään vastustajansa iskuja ja lyömään iskusarjoja.[3] Hänen tekniikkaansa on pidetty lähes täydellisenä,[2][3] minkä lisäksi hän kykeni otteluissaan tekemään usein luovia ratkaisuja.[3] Nuorempana hän käytti Joe Frazierin kumartumiseen ja ylävartalon heiluttamiseen perustuvaa tyyliä, mutta vaihtoi sitä tutustuttuaan Muhammad Alin otteluihin. Alin kautta hän alkoi opiskelemaan toiseksi esikuvakseen nimeämänsä Sugar Ray Robinsonin tyyliä.[1]

Leonard tunnettiin nopeasta älystään ja siitä, miten hän opiskeli uusia asioita katselemalla vanhojen nyrkkeilijöiden otteluista kuvattuja filmejä.[2]

Merkitys

Monet pitävät Leonardia nykyään parhaana ei-raskaansarjan-nyrkkeilijänä Sugar Ray Robinsonin jälkeen.[1] Reutersille, ESPN:lle ja TigerBoxing.comille kirjoittava nyrkkeilytoimittaja Kieran Mulvaney sijoitti hänet ESPN:n listalla 50 kautta aikojen parhaimmasta nyrkkeilijästä sijalle 12 vuonna 2009.[23] Hänet valittiin nyrkkeilyn Hall of Fameen kesäkuussa 1997.[21]

Leonard oli ensimmäinen yli sata miljoonaa dollaria urallaan tienannut nyrkkeilijä.[1]

Näyttelijänä

Leonard esiintyi näyttelijänä ensimmäisen kerran yhdessä Kauhua kryptasta -sarjan jaksossa, jossa hän esitti haudankaivajaa.[21] Hän on tämän jälkeen esiintynyt pienissä rooleissa monissa tv-sarjoissa ja elokuvissa, kuten etsivä Benny Lewisina kolmessa L.A Heat-tv-sarjan jaksossa ja cameo-roolissa elokuvassa I Spy.[24] Hän oli mukana tekemässä Contender – Haastaja -tv-sarjaa vuosina 2005–2007. Sarjassa 16 ammattinyrkkeilijää kilpaili keskenään miljoonan dollarin palkinnosta. Hän toimi sarjassa tuottajana, juontajana ja nyrkkeilijöiden valmentajana yhdessä Sylvester Stallonen kanssa.[25]

Ottelutilastot

36 voittoa (25 KO), 3 tappiota (1 KO), 1 tasapeliä[26]
KO = Tyrmäys, TKO = Tekninen tyrmäys, PTS = Pisteillä
Tulos Vastustaja Tuomio Erä Päivä Paikka Huomio
Voitto Luis Vega PTS Yksimielinen 6 5.2.1977  Yhdysvallat, Baltimore, Maryland Debyyttiottelu ammattilaisena
Voitto Willie Rodriquez PTS Yksimielinen 6 14.5.1977  Yhdysvallat, Baltimore, Maryland
Voitto Vinnie DeBarros TKO 3 6 10.6.1977  Yhdysvallat, Hartford, Connecticut
Voitto Frank Santore KO 5 8 24.9.1977  Yhdysvallat, Baltimore, Maryland
Voitto Augustin Estrada KO 5 8 5.11.1977  Yhdysvallat, Las Vegas, Nevada
Voitto Hector Diaz KO 2 8 17.12.1977  Yhdysvallat, Washington, D.C
Voitto Rocky Ramon PTS Yksimielinen 8 4.2.1978  Yhdysvallat, Baltimore, Maryland
Voitto Art McKnight TKO 7 8 1.3.1978  Yhdysvallat, Dayton, Ohio
Voitto Javier Muniz KO 1 8 19.3.1978  Yhdysvallat, New Haven, Connecticut
Voitto Bobby Hayman TKO 3 10 13.4.1978  Yhdysvallat, Landover, Maryland
Voitto Randy Milton TKO 8 8 13.5.1978  Yhdysvallat, Utica, New York
Voitto Rafael Rodriquez PTS Yksimielinen 10 3.6.1978  Yhdysvallat, Baltimore, Maryland
Voitto Dick Ecklund PTS Yksimielinen 10 18.7.1978  Yhdysvallat, Boston, Massachusetts
Voitto Floyd Mayweather TKO 10 10 9.9.1978  Yhdysvallat, Providence, Rhode Island
Voitto Randy Shieds PTS Yksimielinen 10 6.10.1978  Yhdysvallat, Baltimore, Maryland
Voitto Bernardo Prada PTS Yksimielinen 10 3.11.1978  Yhdysvallat, Portland, Maine
Voitto Armando Muniz TKO 6 10 9.12.1978  Yhdysvallat, Springfield, Massachusetts
Voitto Johnny Gant TKO 8 12 11.1.1979  Yhdysvallat, Landover, Maine
Voitto Fernand Marcotte TKO 8 10 11.2.1979  Yhdysvallat, Miami Beach, Florida
Voitto Daniel Aldo Gonzales KO 1 10 24.3.1979  Yhdysvallat, Tucson, Arizona
Voitto Adolfo Viruet PTS Yksimielinen 10 21.4.1979  Yhdysvallat, Las Vegas, Nevada
Voitto Marcos Geraldo PTS Yksimielinen 10 20.5.1979  Yhdysvallat, Baton Rouge, Louisiana
Voitto Tony Chiaverini TKO 4 10 24.6.1979  Yhdysvallat, Las Vegas, Nevada
Voitto Peter Ranzany TKO 4 12 12.8.1979  Yhdysvallat, Las Vegas, Nevada Voitti NABF:n välisarjan kansallisen mestaruuden.
Voitto Andy Price KO 1 12 28.9.1979  Yhdysvallat, Las Vegas, Nevada Puolusti NABF:n välisarjan kansallista mestaruutta.
Voitto Wilfred Benitez TKO 15 15 30.11.1979  Yhdysvallat, Las Vegas, Nevada Voitti WBC:n välisarjan maailmanmestaruuden.
Voitto Dave Green KO 4 15 31.3.1980  Yhdysvallat, Landover, Maryland Puolusti WBC:n välisarjan maailmanmestaruutta
Tappio Roberto Durán PTS Yksimielinen 15 20.6.1980  Kanada, Montreal, Quebec Menetti WBC:n välisarjan maailmanmestaruuden
Voitto Roberto Durán TKO 8 15 25.11.1980  Yhdysvallat, New Orleand, Louisiana Voitti WBC:n välisarjan maailmanmestaruuden
Voitto Larry Bonds TKO 10 15 28.3.1981  Yhdysvallat, Syracuse, New York Puolusti WBC:n välisarjan maailmanmestaruutta
Voitto Ayub Kalule TKO 9 15 25.6.1981  Yhdysvallat, Houston, Teksas Voitti WBA:n ylemmän välisarjan maailmanmestaruuden.
Luopui mestaruudesta heinäkuussa.
Voitto Thomas Hearns TKO 14 15 16.9.1981  Yhdysvallat, Las Vegas, Nevada Puolusti WBC:n välisarjan maailmanmestaruutta.
Voitti WBA:n välisarjan maailmanmestaruuden.
Voitto Bruce Finch TKO 3 15 15.2.1982  Yhdysvallat, Reno, Nevada Puolusti WBC:n/WBA:n välisarjan maailmanmestaruutta.
Ilmoitti lopettavansa uransa verkkokalvon irtauman vuoksi.
Voitto Kevin Howard TKO 9 10 11.5.1984  Yhdysvallat, Worcester, Massachusetts
Ilmoitti lopettavansa uransa.
Voitto Marvelous Marvin Hagler PTS Jaettu (2–1) 12 6.4.1987  Yhdysvallat, Las Vegas, Nevada Voitti WBC:n keskisarjan maailmanmestaruuden.
Ilmoitti lopettavansa uransa.
Voitto Donny Lalonde TKO 9 12 7.11.1988  Yhdysvallat, Las Vegas, Nevada Voitti vapaan WBC:n ylemmän keskisarjan maailmanmestaruuden.
Voitti WBC:n raskaan keskisarjan maailmanmestaruuden.
Tasapeli Thomas Hearns DRAW 12 12.6.1989  Yhdysvallat, Las Vegas, Nevada Puolusti WBC:n ylemmän keskisarjan maailmanmestaruutta.
Ottelu oli WBO:n ylemmän keskisarjan maailmanmestaruudesta.
Voitto Roberto Durán PTS Yksimielinen 12 7.12.1989  Yhdysvallat, Las Vegas, Nevada Puolusti WBC:n ylemmän keskisarjan maailmanmestaruutta.
Ilmoitti lopettavansa uransa.
Tappio Terry Norris PTS Yksimielinen 12 9.2.1991  Yhdysvallat, New York, New York Ottelu oli WBC:n ylemmän välisarjan maailmanmestaruudesta.
Ilmoitti lopettavansa uransa.
Tappio Hector Camacho TKO 5 12 1.3.1997  Yhdysvallat, Atlantic City, New Jersey Ottelu oli IBC:n keskisarjan maailmanmestaruudesta.

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa Schwartz, Larry: Sugar Ray was Ring artist ESPN. 11.7.2006. Viitattu 1.1.2010. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af Nack, William: Sugar Sure is Sweet Sports Illustrated. 26.11.1979. SI Vault: CNN. Viitattu 2.1.2011. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac Romppainen, Janne: Sugar Ray Leonard – Legendojen luokassa Ammattinyrkkeily.net. 27.6.2006. Viitattu 13.12.2010. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f g Lounasheimo, s. 438
  5. ↑ a b c d e Lounasheimo, s. 437
  6. ↑ Kluge, Volker: Olympische Sommerspiele, die Chronik III, s. 499–500. , 2000. ISBN 3-328-00741-5.
  7. ↑ a b c d e f g h i j k Lounasheimo, s. 440
  8. ↑ Lounasheimo, s. 440–441
  9. ↑ a b c d e f Lounasheimo, s. 441
  10. ↑ Lounasheimo, s. 441–442
  11. ↑ a b Lounasheimo, s. 442
  12. ↑ Lounasheimo, s. 442–443
  13. ↑ a b c d Lounasheimo, s. 443
  14. ↑ a b c d e Reilly, Rick: One Will Be Made Whole Sports Illustrated. 30.3.1987. SI Vault: CNN. Viitattu 5.1.2011. (englanniksi)
  15. ↑ a b c d e f g h i Nack, William: ’There Is A Burning Desire In Me’ Sports Illustrated. 8.9.1986. SI Vault: CNN. Viitattu 4.1.2011. (englanniksi)
  16. ↑ a b c d e f Lounasheimo, s. 444–445
  17. ↑ a b c Lounasheimo, s. 445
  18. ↑ a b c d Nack, William: Comeback For The Ages Sports Illustrated. 13.4.1987. SI Vault: CNN. Viitattu 5.1.2011. (englanniksi)
  19. ↑ Callahan, Tom: Sport: Too Moving to Be Mayhem Time. 20.4.1987. Time.com. Viitattu 6.1.2011. (englanniksi)
  20. ↑ Sugar Ray, Juanita Leonard have a son Anchorage Daily News. 15.6.1984. Google News. Viitattu 5.1.2011. (englanniksi)
  21. ↑ a b c d Kiger, Fred W.: Duran wanted ”no mas” of Leonard ESPN. 19.11.2003. Viitattu 5.1.2011. (englanniksi)
  22. ↑ Cocaine days were ’childish, stupid,’ Sugar Ray says Daily News. 31.3.1991. Google News. Viitattu 1.1.2010. (englanniksi)
  23. ↑ http://sports.espn.go.com/sports/boxing/greatest/featureVideo?page=greatest1120 50 Greatest Boxers of All Time
  24. ↑ Sugar Ray Leonard Internet Movie Databasessa (englanniksi)
  25. ↑ Contender – Haastaja (TV-Series 2005–2007) Internet Movie Databasessa (englanniksi)
  26. ↑ http://boxrec.com/list_bouts.php?human_id=000269&cat=boxer Boxrec.com 8.1.2011

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sugar_Ray_Leonard&oldid=9652731”