Kadonnutta aikaa etsimässä
Kadonnutta aikaa etsimässä on suomenkielinen yleisnimitys ranskalaisen kirjailijan Marcel Proustin romaanisarjalle À la recherche du temps perdu, jonka hän kirjoitti vuosina 1908-1909 ja 1922. Kirja julkaistiin ensimmäisen kerran Ranskassa vuosina 1913-1927. Teossarja on lähes kokonaisuudessaan julkaistu myös suomeksi.
Proustin teos on kuvaus kertojan muistista, sen toiminnasta ja lisäksi siinä kuvataan aikaa, johon ei voi palata ja josta muistiin on jäänyt syvät jäljet. Lisäksi kirja on ajankohdalleen uskomattoman rohkea, homoeroottiset kuvaukset liittyvät kiinteästi teoksen henkilökuviin. Proustin kieli on monipolvista, mutta tarkkaa ja täsmällistä ja siten erittäin ilmaisukykyistä. Näiden usein tekijöiden summasta koostuu teoksen maine, jonka mukaan kyse on yhdestä 1900-luvun keskeisimmästä kaunokirjallisesta teoksesta.
Rakenne
Teos rakentuu seitsemästä osasta, joista kolme viimeisintä ilmestyi painettuina vasta kirjailijan kuoleman jälkeen. Teos ei suinkaan ole mikään tarkasti tai edes epämääräisesti määriteltyjen tapahtumien kuvaus. Se on pikemminkin pyrkimys keskittyä kertojan muistiin, hänen muistoihinsa sekä niiden välisiin siteisiin. Tämä muistikuvien etsiminen, yhdistely ja kirjoittaminen ei suinkaan John Miltonin Kadotettu paratiisi-teoksen mukaisesti saanut nimeä Kadotettu aika, vaan nimeksi tuli kirjoittajan työprosessia ja teoksen rakennetta paremmin kuvaava Kadonnutta aikaa etsimässä.
Teoksen osat
Kadonnutta aikaa etsimässä teoksen osat ja niiden suomennokset ovat:
- Du côté de chez Swann, kirjailijan kustannuksella, Grasset, vuonna 1913, sittemmin muokattu versio, Gallimard, vuonna 1919. Suomeksi:
- À l'ombre des jeunes filles en fleurs, 1919, Gallimard, Teos saa samana vuonna Goncourt-kirjallisuuspalkinnon. Suomeksi:
- Le côté de Guermantes, kahdessa osassa, Gallimard 1921-1922. Suomeksi: **Osi 1: Guermantesin tie 1, suomentanut Inkeri Tuomikoski. Helsinki, Otava, 1985.
- Osa 2: Guermantesin tie 2, suomentanut Inkeri Tuomikoski. Helsinki, Otava, 1986.
- Sodome et Gomorrhe I et II, Gallimard, 1922-1923. Suomeksi: Sodoma ja Gomorra I-II, suomentanut Inkeri Tuomikoski. Helsinki, Otava, 1989.
- La prisonnière, postuumi 1925, Gallimard. Suomeksi: Vanki, Suomentanut Inkeri Tuomikoski. Helsinki, Otava 1994.
- Albertine disparue, postuumi 1927, Gallimard, alkuperäinen nimike La Fugitive. Suomeksi: Pakenija, suomentanut Inkeri Tuomikoski. Helsinki, Otava, 2003
- Le Temps retrouvé, postuumi 1927, Gallimard. Ilmestyy suomeksi keväällä 2007.
Teoksen lähtökohdat
Kadonnutta aikaa etsimässä on eittämättä koko maailmankirjallisuuden keskeisimpiä teoksia. Teos on muodostunut lähteeksi useille käsitteille, sanonnoille, mielikuville ja analyyseille. Teoksen pohjalta on kirjoitettu tuhansia artikkeleita ja lukuisa määrä jopa lääketieteellisiä väitöskirjojakin. Teos alkaa kertojan pohdinnalla vaikeudestaan saada lapsena unta "Longtemps je me suis couché de bonne heure". Lisäksi teoksen ehkä kaikkein tunnetuimmaksi kohtaukseksi on noussut tapahtuma, jossa kertoja kastaessaan Madeleine-leivosta teehen, elää uudelleen erään lapsuutensa tapahtuman.
Proustin teos luokitellaan niin sanottuun tajunnanvirtaa hyväkseen käyttävään kirjallisuuteen. Joskin Proust eittämättä loi aivan oman sovellutuksensa tästä kirjallisuuden lajista. Usein puhutusta vaikeaselkoisuudesta huolimatta teos kuuluu Ranskassa muun muassa koululaisten luettaviin kirjoihin. Kyse on tällöin tosin ensimmäisen niteen osasta Swanin rakkaus, joka on usein julkaistu omana niteenään. Tässä osassa Proust käsittelee Charles Swanin, erään kirjan keskeisen henkilön, ja Odette de Crécyn suhteen tunteellisia ja äkillisiä muutoksia. Koska tämä osa on myös suhteellisen lyhyt, niin sitä pidetään usein eräänlaisena hyvänä johdantona Kadonnutta aikaa etsimässä teoksen lukunautintoihin.
Kirjallista taustaa
Proustin varhaiset kirjoitukset olivat hänelle suurena apuna kun hän lopulta päätti kirjoittaa massiivisen teoksensa Kadonnutta aikaa etsimässä. Nämä kaksi postuumina ilmestynyttä teosta olivat Contre Sainte-Beuve, jota Proust kirjoitti vuodesta 1908 lähtien aina siihen saakka kun aloitti Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksen kirjoittamisen noin vuonna 1910 ja joka ilmestyi viimeistelemättömänä fragmenttina 1954 ja joka myös sisältää lukuisia filosofisia ajatuksia, jotka saavat paikkansa myöhemmin Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksessa. Toinen näistä teoksista on vuosina 1896 ja 1899 kirjoitettu Jean Santeuil, joka ilmestyi keskeneräisenä vuonna 1954. Vaikka viimemainitussa kerrontametodi on täysin erilainen kuin Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksessa, niin se sisältää kuitenkin lukuisia kokonaisuuksia, jotka sisältyivät myöhemmin Proustin pääteokseen.
Vaikka Marcel Proustia pidettiin yleisesti vain hienostelevana dandynä, joka haaveili kirjailijan urasta, niin toki hän ennen suurtyötään ehti julkaista vuonna 1896 kirjasen Les plaisirs et les jours, jossa hän esseiden kirjoittamisella valmistaa kykyään kirjalliseen ilmaisuun. Samoin kaksi merkittävää käännöstyötä englannista ranskaksi, John Ruskinin La Bible D’Amiens 1904, ja Sésame et les lys 1906 toivat esille hänen kykynsä tarkkaan ja monivivahteiseen ilmaisuun, joka on oleellista Kadonnutta aikaa etsimässä -teokselle.
Tiivistelmä
Proustin teoksen nopea ja yksiselitteinen yhteenveto on vaikeata. Kirjassa ei ole varsinaista juonta, sillä ei ole keskeistä tapahtumaa tai yhtä ainoata teemaa, jonka ympärille yhteenvedon voisi rakentaa. Monty Python on eräässä sketsissään järjestänyt kilpailun parhaasta Proustin yhteenvedosta 15 sekunnissa. Kuitenkin eräänlainen yksinkertainen yhteenveto kirjan kerronnallisista puitteista voidaan tehdä.
Marcel on erikoisen herkkä nuorimies, joka on syntynyt pariisilaiseen porvarisperheeseen 1800-luvun loppupuolella. Hän haluaa tulla kirjailijaksi. Kuitenkin sosiaalisen elämän viehätykset ja houkutukset saavat hänen huomionsa pitkäksi aikaa ja varsinainen tavoite, kirjailijaksi tuleminen, unohtuu. Belle Époquen aristokratian ihmeellisyys ja loisto kiinnostavat häntä, samoin muodissa olevat kylpyläkaupungit (Balbec Normandian rannikolla). Samaan aikaan hän vähitellen löytää maailman, rakkauden ja homoseksuaalisuuden olemassaolon. Sairaus ja sota kuitenkin katkaisevat hänen suhteensa sosiaaliseen maailmaan ja saavat hänet tiedostamaan äärimmäisen sosiaalisen turhamaisuutensa sekä hänen omat tavoitteensa kirjailijan urasta, joka lopulta toteutuu ja realisoituu kadonneen ajan etsinnässä.
Vaikka on olemassa liian voimakkaan yksinkertaistamisen riski, niin Kadonnutta aikaa etsimässä -teosta voidaan pitää kertomuksena siitä, miten teos itsessään tulee kirjoitetuksi. Jo hyvin nuorena kertoja, joka kutsuu itseään myöhemmin myös Marceliksi, haaveilee kirjailijan urasta. Kuitenkin hän on fyysisesti niin sairas ja herkkä, että vanhemmat eivät pakota häntä ajattelemaan tai hankkimaan mitään muuta elämänuraa. Niin hän omistautuukin sosiaaliselle elämälle ja ajanvietteille. Eräänä esikuvana hänellä on kirjailija Bergotte ja viimeisen osan lopulla kertoja ymmärtää, että hänen kohtalonsa on kirjoittaa kirja omasta elämästään.
Pohdinnan osiot
Proustin teoksen esitystapa on paradoksaalinen. Teos on tutkielma kirjoittajan omasta elämästä kaikkein vähäisimmätkin yksityiskohdat mukaan ottaen. Tässä hyvin erityisessä yhteisössä, joka koostuu 1900-luvun alun Ranskan ylemmästä porvaristosta ja aristokratiasta, hän kohoaa universaaliuteen.
Proustin teoksen filosofia ja estetismi eivät kuitenkaan voi olla kuin osanen aikakaudesta:
- Bergsonin filosofiasta,
- Impressionismista,
- Debussyn musiikista ja
- Dreyfusin skandaalista.
Proustin kirjoitustyyli on hyvin omaperäinen. Hänen lauseensa ovat pitkiä, ja vaikka ne muistuttavatkin tässä mielessä Saint-Simonin herttuan, Proustin usein siteeraaman kirjailijan, tyyliä, niin tarvitaan kuitenkin Proustin omaa erityislaatuista henkevyyttä, jotta on syntynyt Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksen omaperäinen tyyli. Aikalaiset ovat kertoneet, että tyyli oli pitkälti sama kuin kirjoittaja käytti omassa puheessaan.
Tämä omaperäinen tyyli mahdollistaa kirjoittajalle totuuden käsittelyn sen kaikissa ulottuvuuksissa, sen kaikissa mahdollisissa aistihavainnoissa, kaikissa mahdollisissa prisman vivahteissa. Kyseessä on impressionistien esittämä kysymys; todellisuudella ei ole merkitystä kuin aistihavainnon kautta esitettynä, olipa kyseessä sitten todellinen tai kuviteltu.
Prisma ei toimi ainoastaan teoksen eri henkilöiden välityksellä. Se on myös kertojan tapa kokea ja havainnoida, sillä hän on useissa eri näkökulmissa kohden aikaa: kuluvan hetken näkökulmassa, menneen hetken näkökulmassa sekä menneen hetken näkökulmassa sellaisena kuin se ilmenee nykyisyydessä.
Proustin teos ei rajoitu vain psykologiseen ja sisäiseen ulottuvuuteen, vaan usein hyvinkin ankaralla tavalla se käsittelee oman aikansa yhteiskuntaa: vastakohtaisuutta Guermantesien aristokraattisten sfäärien ja Verdurin tapaisten nousukasporvareiden välillä. Tähän tulee vielä palveluskunnan maailma kotiapulainen Françoisen kautta. Eri osiensa kautta teos heijastelee oman aikansa historiallisia tapahtumia kuten esimerkiksi Dreyfus-skandaalia ja ensimmäistä maailmansotaa.
Teemat
Proust rakasti suuresti John Ruskinin teoksia, joista kaksi hän käänsi ranskaksi. Ruskinilla oli merkittävä vaikutus Proustin tyyliin kirjoittaa. Proust myös ilmoitti, että Kadonnutta aikaa etsimässä olisi hänen pyrkimyksensä kirjoittaa ranskalainen versio Tuhannen ja yhden yön tarinoista.
Proust, joka oli Sigmund Freudin aikalainen, esittää teoriat persoonallisuudesta ja psykologiasta, jotka käyttävät hyväkseen muistia sekä lapsuuden muodostamia kokemuksia. Muistin rooli on siis keskeinen ja tämän takia Madeleine-leivoksesta kertova kohtaus on kirjan keskeinen avain. Proust tuntuu kertovan meille, että me olemme ihmisinä yhtä kuin omat muistomme. Osa tuota itseemme keskittymisen prosessia on myös keskittyminen pois omista muistoistamme, se toimii eräänlaisena puolustusmekanismina tuskan ja surullisuuden estämiseksi. Kun kertojan isoäiti kuolee, niin kertojan kuolemantuskaa kuvataan näennäisesti täydellisenä hajalle menemisenä ja eritoten hänen muistonsa näyttävät lentävän tiehensä hänen muististaan.
Suuri osa teoksesta käsittelee taiteen luonnetta. Eräs kirjan suuria hetkiä on kirjailija Bergotten kuolema, joka tapahtuu hänen vieraillessaan Vermeerin taidenäyttelyssä. Museossa kertoja käyttää kokonaisen sivun kertoakseen pienestä keltaisesta läiskästä Näkymä Delftistä taulun keskellä. Proust tuokin voimakkaasti esille demokraattista taiteentuntemuksen teoriaa, jonka mukaan jokainen meistä on kykenevä tuottamaan taidetta. Avaimena tähän on elämänkokemus, teoksen täydentäminen sen avulla ja sen muuttaminen taiteellisesti luovaksi prosessiksi.
Guermantesin tie osasta alkaen homoseksuaalisuus on kirjan eräs keskeinen teema. Kirjassa on useita selkeästi homoseksuaaleja henkilöitä ja Proust käyttää tätä tutkiskellakseen poikkeavuuden asemaa yhteiskunnassa sekä tuodakseen esille seksin merkityksen ihmisten elämänmenossa.
Julkaisuhistoria
Alkuperäinen ranskankielinen teos julkaistiin useassa osassa vuosien 1913 ja 1927 välisenä aikana. Viimeiset siis postuumisti ja siten ilman Proustin lopullisia korjauksia, joita Proust varmasti olisi tehnyt jos olisi ollut elossa.
Proust ei löytänyt teoksensa ensimmäiselle osalle Du côté du chez Swann kaupallista kustantajaa. Eritoten arvostettu NRF/Gallimard-kustantaja hylkäsi teoksen Proustin diletantin ja seurapiirihenkilön maineen vuoksi. Teos kuitenkin ilmestyi Grasset -kustantomon toimesta kirjoittajan itsensä kustantamana vuonna 1913. Teos sai ristiriitaisen vastaanoton arvostelijoilta. Kuitenkin monissa kirjallisissa piireissä todettiin julkaistun jotain sellaista merkittävää, jolla olisi merkitystä kirjallisuudelle ja samalla sen todettiin olevan alkua uudelle taiteelliselle hankkeelle.
Vuonna 1914 André Gide, joka oli Gallimard-kustantamossa hylkäämässä Proustin teosta, kirjoitti Proustille anteeksipyyntönsä ja onnittelunsa kirjan johdosta. Samalla hän kertoi kustantamonsa olevan kiinnostunut julkaisemaan teoksen muut osat. Proust kuitenkin valitsi kustantajakseen Grasset'n.
Seuraavan osan ilmestymisen sekoitti ensimmäinen maailmansota. Grasset-kustantamon omistajan oli lähdettävä sotaan ja siten kustantamon ovet sulkeutuivat. Tämä antoi Proustille mahdollisuuden tarttua Giden tarjoukseen ja siirtyä Gallimardin kustannettavaksi. Aikaa myöten kirjan koko kasvoi kasvamistaan - aluksi sen piti oleman vain kahden tai kolmen niteen pituinen.
Keskeiset henkilöt
- Kertoja (Marcel),
- Kertojan äiti,
- Albertine Simonet, Marcelin rakastajatar, elämän nainen, joka tutkimusten mukaan kuitenkin on ennemminkin maskuliininen Albert,
- Françoise, Marcelin ja aiemmin hänen isotätinsä Leonien kotiapulainen,
- Charles Swann, varakas pankkiiri ja Marcelin perheen läheinen ystävä, joka solmii epämääräisen avioliiton, esikuvana Charles Haas (1833-1902),
- Odette de Crécy. Charles Swanin puoliso, pariisilainen kurtisaani ja epämääräisen menneisyyden omaava nainen,
- Gilberte Swann, eräänlainen Marcel-tyttönä -henkilö, on myös Swannin ja Odetten lapsi sekä aikanaan myös de Saint-Loupin vaimo,
- Robert de Saint-Loup, Marcelin paras ystävä, vanhan aristokraattisen suvun jäsen, upseeri,
- Palamède de Guermantes eli paroni de Charlus, aristokraatti, esteetikko ja kirjan ehdottomia päähenkilöitä, joka harhaviettisyydellään elävöittää koko teosta,
- Guermantesin herttuatar, esikuvina Geneviève Halévy eli Rouva Straus sekä Élisabeth de Riquet de Caraman eli Greffulhen kreivitär,
- Rouva Verdurin, nousukas, joka perintöjen, avioliittojen ja yksinkertaisen mielensä avulla nousee yhteiskunnan huipulle,
- Morel, viulisti, joka pitää paroni Charlusta suojelijanaan.
Teoksen koko henkilögalleriaan voi tutustua ranskankielisen Wikipedian artikkelissa Liste des personnages de « À la recherche du temps perdu ».
Teoksen kronologia
Ennen Marcelia
Kertojan vanhempien avioliitto. Swann tutustuu Odetteen. 30. tammikuuta: Grévy valitaan tasavallan presidentiksi. 18. joulukuuta: Paris-Murcien juhla. Vuoden 1879 lopulla: Swann «yhdistyy Odetten kanssa».
Swannin ja Odetten suhteet viilenevät. Kesäkuu: Swann kuulee Saint-Euvertin juhlissa uuden pienen musiikkiesityksen. Heinäkuu: kertojan syntymä. Loka-marraskuu: syntyvät Albertine ja jeunes filles en fleurs -teoksen Morel, Mlle de Vinteuil et Gilberte, Odetten tytär. Vuoden 1880 lopulla ja 1881 alussa: Odette osallistuu kaksi vuotta kestävään Välimeren risteilyyn.
Alkuvuodesta: Swann kohtaa omnibussissa Mme Cottardin, joka kertoo Odetten jumaloivan Swannia, jonka mustasukkaisuus laimenneen. Swann lähtee Combrayhin tavaten Mme de Cambremer-Legrandin.
Kertojan lapsuus
Kertoja vierailee äitinsä kanssa uutena vuotena Léonie -tädin luona. Täti asuu aina talvet Pariisissa. Kertojan tulee antaa viiden frangin rahan tädin kotiapulaiselle Françoiselle.
Kertoja käy setänsä Adolphen luona. Setä tapaa kotonaan tuona päivänä Odetten. Setä suljetaan tämän jälkeen pois perhepiiristä eikä hän enää saa vierailla Combrayssa.
Swann nai Odetten.
Kertojan pitää mennä nukkumaan saamatta hyvänyön suudelmaa äidiltään, sillä Swan on tullut vierailulle Léonie-tädin taloon Combrayssa.
Lomat Combrayssa. Kertoja tekee kävelyretkiä kohden Tansonvilleä, missä hän näkee Gilberten ja kohden Guermantesia, jossa hän ei kuitenkaan koskaan pääse linnalle saakka. Kertoja kiinnostuu kahdesta naisesta. Combrayssa hän osallistuu tohtori Pervepiedin tyttären vihkiäisiin ja näkee samalla Guermantesin herttuattaren. Pariisissa hän näkee rouva Swannin.
Vinteuilien tytär viettää skandaalimaista elämää ystävättärensä (rakastajattarensa) kanssa. Kertoja (14 vuotiaana) masturboi ja kokee, ensimmäistä kertaa, rakkauden erään serkkunsa kanssa Léonie-tädin sohvalla. Léonie-täti kuolee syksyllä. Kertoja perii tämän. Hän lukee Augustin Thierryä. Léonie-tädin kotiapulainen Françoise siirtyy kertojan vanhempien palvelukseen.
Nuoruus
Alkuvuosi: kertoja (15-vuotias) toivoo matkustavansa Firenzeen ja Venetsiaan, mutta sairauden tähden hänen on luovuttava suunnitelmista. Champs-Élysées -kadulla kertoja tutustuu Gilbertiin. Teatterissa hän näkee kuuluisan näyttelijättären Berman. Herra de Norpois käy päivällisellä hänen vanhempiensa luona. Kertoja mainitsee kuningas Théodosen vierailun.
1. tammikuuta: kertoja ehdottaa Gilbertelle uuden ystävyyden solmimista. Mutta onnellisen alun jälkeen heidän suhteensa väljähtyy. Lokakuu: kertoja käy ulkona Gilbertin ja tämän vanhempien kanssa ja siellä he kohtaavat prinsessa Mathilde de Bonabarten kun tsaari Nikolai II on vierailulla Pariisissa (7. lokakuuta). Tähän aikaan (16-vuotiaana) Bloch vie kertojan ilotaloon.
1. tammikuuta: kertoja havaitsee, että hän ei ole onnistunut valloittamaan Gilberten sydäntä. Vuoden alkupuoliskolla, 17-vuotiaana, hän on yksi Odetten ympärillä pyörivistä nuorukaisista. Kesä - heinäkuu: kertoja menee Combrayhin osallistuakseen Léonie-tädin äidin hautajaisiin. Hän käyskentelee maaseudulla ja huomaa skandaalimaisen elämän jota neiti Vinteuil viettää rakastajattarensa kanssa Montjouvain'issa isänsä, herra Vinteuilin, kuoleman jälkeen. Elokuu: kertoja tutustuu Balbecissa Kukkaan puhkeavien tyttöjen varjossa teoksen henkilöihin. Marraskuu: Dreyfus skandaalin alkuvaihe, asiakirjojen julkaistaminen. Kertojan vanhempien muutto. Hän käy oopperassa ja näkee Guermantesin herttuattaren. Hän rakastuu perätysten rouva Swan'iin ja Guermantesin herttuattareen.
Seuraelämän alku
13. tammikuuta: otetaan esille ns. Esterhazyn oikeudenkäynti. 14. tammikuuta: Émile Zola julkaisee kuuluisan kirjeensä «J'accuse» (syytän), jossa hän voimakkaasti arvostelee syytttömän Alfred Dreyfusin tuomiota ja vaatii sen oikaisemista. Picqartin ensimmäinen pidätys. 7. - 13. helmikuuta Zolan oikeusprosessi ja tuomitseminen. Zola valittaa tuomiosta ja uusi oikeudenkäynti on heinäkuussa. Kesäkuu: isoäitinsä kuoleman jälkeen kertojalla on kuuden kuukauden suruaika ja vasta joulukuussa kertoja palaa seuraelämään. Talvi: kertoja osallistuu Guermantesin herttuattaren tarjoamille illallisille.
Kertoja kutsutaan Guermantesin prinsessan illallisille. Siellä hän havaitsee paroni Charluksen ja Jupienin välisen erikoisen suhteen. 3. kesäkuuta: Picquart pääsee vapauteen vankeudesta. Swan tekee kuolemaa.
Lääkäreiden määräyksestä kertoja (20 vuotiaana) matkustaa Balbeciin, jossa hän on viettänyt kesäänsä vuonna 1897. Parooni Charlus tutustuu Moreliin, joka on myös 20 vuotias ja suorittaa asepalvelustaan Doncièresissä. Raspelièressä Morel on kutsuttu soittamaan Degyssy-juhlaan. Kertoja ja Albertine on kutsuttu vierailemaan Verdurinien luona (20 vuotta Swannin ja Odetten jälkeen). Toukokuu: Sarah Bernardt esiintyy L'Aiglonissa. Kertoja jää Balbeciin 15. syyskuuta saakka. Tästä päivästä lähtien Albertine asuu kertojan luona Pariisissa.
Huom. Vanki kirjasta lähtien Proustilla ei ole ollut aikaa harmonisoida teoksensa kronologiaa. On siis erotettava toisistaan sisäinen kronologia (henkilöiden ikä) ja ulkoinen kronologia (historialliset tapahtumat, jotka ovat tapahtuneen sisäisen kronologian tapahtumien jälkeen).
Aikuinen Marcel
Kertoja elää Albertinen kanssa. Talvi: vierailu Guermantesin herttuattaren luona. Paroni Charlus on 62-vuotias. Albertine jättää lopullisesti kertojan. Kevät: Albertine pakenee ja kuolee onnettomuudessa. Kertoja alkaa unohtaa Albertinen helluntaina.
Vuoden alku: Keskustelu Andréen kanssa. Kevät: matka Venetsiaan. Kertojan huomaa rouva de Villeparisisin ja rouva de Norpoisin vanhentuneen, he ovat yli 80-vuotiaita. Hän ihastuu lasiliikkeen myyjättäreen, joka on 17-vuotias (kuten oli Albertine Balbecissa). Venetsiassa muusikko laulaa O Sole mion (joka oli sävelletty 1901). Gilbert ilmoittaa avioliitostaan Robert de Saint-Loupin kanssa. Kesä: kolmas oleskelu Balbecissa. Gilbert on raskaana.
Gilberte synnyttää tyttären, joka teoksessa on neiti de Saint-Loup. Kertoja suorittaa asepalveluksensa.
Kertoja elää useita kertoja eri parantoloissa.
Eulenburg-skandaali.
_ritratto_da_Valentin_Aleksandrovich_Serov.jpg)
Les Ballets russes eli Venäläinen baletti Pariisissa.
Sodan syttymisen tähden Gilberte matkustaa Combrayhin.
Vuoden alku: Saint-Loup kuolee rintamalla, hänen hautajaisensa ovat Combrayssa. Herra de Verdurin kuolee. Hänen leskensä avioituu Durasin herttuan ja Guermantesin prinssin kanssa. Tämä on köyhtynyt Baijerin vallankumouksen seurauksena.
Marraskuu: Tunteellinen ja nostalginen kävelyretki Bois de Boulognen puistometsässä.
Vuoden alku: Kertoja on sairas, flunssa vaivaa häntä. Madeleine-leivoksen tapahtuma muistuttaa hänelle Combraysta. Toukokuu - kesäkuu: Palattuaan parantolasta, kertoja vierailee eräänä aamupäivänä Guermantesin prinsessan luona; hän on 39-vuotias, tapaa Guermantesin herttuan (83-vuotias) ja haluaa tavata neiti de Guermantesin (16-vuotias). Kertoja päättää kirjoittaa Kadonnutta aikaa etsimässä teoksen, tuo on hänen elämänsä kaikkein kaunein päivä (kaikkein kamalimman ollessa vuonna 1890 kun äiti kieltäytyi antamasta hyvänyönsuukkoa).
Teoksen paikat
Combray
Combray on pieni kaupunki Pariisista lounaaseen, joka oli oikealta nimeltään Illiers ja myöhemmin Proustin kunniaksi Illiers-Combray. Kaupungissa oli Léonie-tädin kesäasunto, jossa Proustin perhe ja muu suku vierailivat. Proust vieraili siellä siis usein lapsuudessaan ja hän säilytti Léonie-tädin talon puutarhasta taianomaisia muistikuvia, jopa talon tuhoamisen jälkeenkin.
Illiers oli Proust-suvun vanhaa asuinseutua ja se kiihotti nuoren miehen ja tulevan kirjailijan mielikuvitusta. Perheen keskinäiset suhteet ja suhteet naapureihin ovat jatkuvasti kehityksen alainen kokonaisuus kun kirjailija kirjoittaa Léonie-tädin kodista. Myös ympäristön keskiaikaiset arkkitehturaaliset jäänteet ovat jatkuvan ilon lähde nuorelle kirjan kertojalle.
Le côté de Guermantes, eräs Proustin kävelyreiteistä Combrayssa. Reitti johti ikivanhan aatelissuvun Guermantesien linnalle, mutta koskaan kävelyretket eivät yltäneet sinne saakka.
Le côté de chez Swan, johti kohden Méséglisen kylää, oli toinen kävelyreitti, jonka varrella kohdattiin muut Combrayn mielenkiintoiset asiat.
Näiden kävelyretkien avulla Proust voi romaanissaan kuvailla Eaucen maisemia, joilla on keskeinen osa kirjailijan muistoissa. Alueen halki virtaava Loire-joki muuttuu romaanissa Vivonne-joeksi, jossa Proustin kertomuksen mukaan lumpeet kukkivat. Nämä kukinnot ovat kuitenkin muistoja vuoden 1900 taidenäyttelystä Durand-Ruel-galleriasta, jonne Claude Monet oli asettanut näytteille kuuluisat lummetaulunsa.
Tämä lapsuuden maiseman kuvaus kertoo hyvin miten todellisuus ja fiktio sekoittuvat luontevasti Kadonnutta aikaa etsimässä teoksen ensimmäisessä osassa luoden myyttisen kuvan onnellisesta lapsuudesta, jonka kertoja sai viettää lähellä äitiään. Teoksen loppuosassa kertoja palaa uudelleen tuohon maisemaan, mutta Gilberte Swanin talo, joka on vierailun kohde, ei herätä enää samoja tunteita ja myös kertojan tunteet Gilbertiä kohtaan ovat samalla tavoin viilenneet.
Pariisi
Pariisi oli Marcel Proustin kotikaupunki koko hänen elämänsä ajan. Hän jopa asui lähes koko elämänsä 8. kaupunginosassa Monceaun puiston välittömässä läheisyydessä. Vain elämänsä loppuvaiheessa hän vietti joitain hetkiä naapurustossa 16. kaupunginosassa. Pariisista kertovat lukuisat kohdat Proustin teoksessa. Kuvaukset antavat tarkan ja yksityiskohtaisen kuvauksen erään sosiaaliluokan elämästä 1800-luvun lopun Pariisissa.
On ilmeistä, että Proust on tuntenut erinomaisen hyvin kaikki kuvaamansa Pariisin paikat.
- Bulevardit Trocaderolta Bois de Boulogneen,
- Akaasioiden puistokatu, jossa Odette Swan ja koko elegantti Pariisi käyskentelevät,
- Bulevard Hausmanin seudut,
- Champs-Elyséen puistikot, joissa kertoja kokee ensimmäiset rakkauden värinänsä,
- Champs-Élysées -katu, jossa kertoja tapaa sodan aikana Pariisiin tulleen paroni Charlusin, jota ei meinaa muutoksen vuoksi edes tuntea,
- Hotelli Ritz, josta oli perustamisensa jälkeen vuonna 1917 tullut Proustin suosituin paikka tavata vieraitaan ja järjestää illallisia.
Oman lukunsa ansaitsee Faubourg Saint-Germain, jonka vanhoihin ylellisiin yksityisastuntoihin (palatseihin) ovat asettuneet asumaan niin todellisuudessa kuin Proustin kirjassakin korkeaan aatelistoon kuuluvat suvut, joita edustaa eritoten Guermantesin herttuatar. Jopa teoksen viimeisessä osassa kertoja palaa tuonne suuresti kaipaamaansa maailmaan, jossa kuitenkin uuden ajan tuulet ovat aiheuttaneet suuria muutoksia.
Balbec
Balbec on kylpyläkaupunki, joka pitkään oli teoksessa nimellä Quequeville, ja eräänlainen ideaalinen symboli lomailun ja seurapiirielämän yhdistelmälle. Siellä myös miellyttävällä tavalla yhdistyivät meren ja hiekkarantojen jatkuva leikki.
Proust saapui Trouvilleen ensimmäisen kerran vuonna 1891 ja oli sen Grand Hôtel Cabourgin uskollinen vieras myös vuosina 1907 ja 1913. Näiden lomiensa aikoina hän ajeli autonkuljettajansa Alfred Agostinellin kanssa tutustumassa Normandian maaseutuun.
Kukkaanpuhkeavien tyttöjen varjossa osassa Balbec saa kertojan uneksimaan kaikesta, joka saa alkunsa siitä kun Swan kertoi, että siellä on 1100-1200-lukujen vaihteessa rakennettu kirkko, joka on vielä puoliksi romaanista tyyliä ja puoliksi gotiikkaa. Kirkko olisi ehkä mielenkiintoisin esimerkki normandialaisesta gotiikasta, tyyliltään jopa niin yksinkertainen, että sitä voisi kutsua, Proustin mukaan, jopa persialaiseksi.
Omien halujensa tuntemisessa Balbes kuitenkin merkitsee hyvin keskeistä paikkaa teoksen kertojan minälle. Siellä hän kohtaa taidemaalari Elstir'n ja rannalla nuorten tyttöjen ryhmän, jonka yksi jäsen on Albertine, koko romaanin eräs keskeinen päähenkilö. Albertinen rakkaus ja rakkaus Albertineen värisyttävät koko loppua teosta ja siten myös kertojan elämää. Rakkaudesta kuitenkin jää oikeastaan vain kipeitä muistoja, jotka ovat voimakas vastakohta Balbecissa vietetyille onnellisille hetkille.
Teos muissa taiteissa
- The Proust Screenplay, Harold Pinterin kirjoittama käsikirjoitus, jota ei ole koskaan filmattu.
- Un amour de Swann, Volker Schlöndorffin elokuva vuodelta 1984, pääosissa Jeremy Irons ja Ornella Muti.
- Le temps retrouvé, Raoul Ruitzin elokuva vuodelta 1999, pääosissa Catherine Deneuve, Emmanuel Béart ja John Malkovich.
- La captive, Chantgal Akermanin elokuva vuodelta 2000.
- My life with Albertine, Off-Brodway musikaali vuodelta 2003.
Oppaat Kadonneen ajan etsimisen lukemiseen
- Luettelo kirjan henkilöistä (ranskaksi)
- Luettelo kirjan paikoista (ranskaksi)
- Kirjan kronologia (ranskaksi)
- Teoksen eri editioiden julkaisemiset (ranskaksi)
Lähteet
- Antoine Compagnon; Proust entre deux siècles. Seuil, 1981.
- Ghislain de Diesbach; Prousti. Perrin, 1991.
- Anne Henry; Proust. Balland, 1986.
- André Maurois; Marcel Proust. Suom. Inkeri Tuomikoski, WSOY, 1984.
- Ambert Mingelegrün; Theme et structures biblique dans l'oeuvre de Marcel Proust. L'Age d'homme, 1978.
- George D. Peinter; Marcel Proust.
- Léon Pierre-Quint; Marcel Proust, sa vie, son oeuvre. Le Saigitaire, 1976.
- Jean-yces Tadié; Proust et le roman. Gallimard, 1971.
- Jean-Yves Tadié; Proust. Pierre Belfond, 1983.
Aiheesta muualla
- [1] Proustin koko teos digitaalisessa muodossa.
- [2] Kolmen ensimmäisen osan tekstit digitaalisina eli Projet Gutenberg.
- [3], [4], [5] Tiedosto Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksen paikoista.
- [6] Sivulla on tajolla lyhyet oppaat teoksen paikoilla vierailemisesen ja erittäin hyviä valokuvia.
- [7] Marcel Proustin ystävät ja Léonie-tädin museo Illiers-Combrayssa.
- [8] Tutkijoille ja harrastelijoille erinomainen digitalisoidun tiedon lähteistö.
- [9] Proustin käyttämän kielen tutkimiseen erikoistunut sivusto.
- [10] Englanninkielinen sivusto Proustin teokseen tutustumiseksi.
- [11] Proustin teoksen uusin englanninkielinen nettikäännös.
- [12] Asko Korpela: Marcel Proustin elämä ja teokset (kronologia suomeksi).