Tämä on lupaava artikkeli.

Terjo Markkanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Terjo Tapani Markkanen
Terjo Markkanen vuonna 1958
Terjo Markkanen vuonna 1958
Eteenpäin Osakeyhtiön hallituksen 13. puheenjohtaja
19751988
Edeltäjä Paavo Ropa
Seuraaja ?
Henkilötiedot
Syntynyt 24. maaliskuuta 1934
Kotka, Suomi
Kuollut 24. heinäkuuta 2007 (73 vuotta)
Kotka, Suomi
Ammatti puhelinasentaja, radisti, poliitikko
Puoliso Seija Marita, o.s. Halm
Tiedot
Puolue SDP
Uskonto -

Terjo Tapani Markkanen (24. maaliskuuta 1934, Kotka24. heinäkuuta 2007, Kotka)[1] oli kotkalainen järjestöaktiivi ja paikallispoliitikko sekä Eteenpäin Osakeyhtiön hallituksen puheenjohtaja ennen eteläisen Kymenlaakson sanomalehtiuudistusta vuonna 1989, jolloin paikalliset lehdet Eteenpäin ja Etelä-Suomi yhdistyivät Kotkan Sanomiksi (myöh. Kymen Sanomat).

Markkanen toimi Kotkan kaupunginhallituksessa 1973–1981[2][1], Metallityöväen Liiton liittotoimikunnassa telepuolen edustajana vuosina 1975–1983[3][1] ja Eteenpäin Osakeyhtiön johtokunnan jäsenenä vuosina 1972–1974 sekä sen puheenjohtajana 1975–1988[4][1]. Lisäksi Markkanen oli paikallisen Länsi-Kotkan sosiaalidemokraattisen työväenyhdistyksen johtokunnassa 1970–1983 sekä 1996–2003 ja toimi sen puheenjohtajana 1973–1976[1].

Sukutausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Markkasen isänpuoleinen suku oli lähtöisin Pieksämäeltä, josta Markkasen isoisä Abel siirtyi Kotkaan 1900-luvun alussa[5][6][7]. Abel Markkanen (1877–1948)[7] oli köyhistä lähtökodista ja joutui elättämään itsensä jo pienestä lapsesta saakka, muun muassa renkinä ja paimenpoikana ja Kotkassa hän päätyi saha- ja lautatarhatyöhön[7]. Kotkassa tästä työmiehestä muuntui ahkera paikallispoliitikko, järjestöaktiivi ja ennen kaikkea vankkumaton sosiaalidemokraatti[6][7][8][9]. Eritoten osuuskauppatoiminta oli lähellä Abelin sydäntä ja hän kuului jäsenenä Kyminlaakson Osuusliikkeen keskeisiin hallintoelimiin kymmeniä vuosia, aina osuusliikkeen perustamisesta vuonna 1905 lähtien[9][7]. Näin ollen Terjo Markkasen isä Arvo aloitti uransa varsin luontevasti Kyminlaakson Osuusliikkeen myymäläapulaisena vuonna 1920[10].

Terjon isoisä, kaupunginvaltuutettu Abel Markkanen, kuvattuna toukokuussa 1928 Kotkan kaupungin 50-vuotisjuhlan yhteydessä.

Abel Markkasta on kuvattu suorasukaiseksi ja työväestön etua tinkimättömästi valvovaksi aktiiviksi[8], ja hän toimikin useita vuosia Kotkan kaupunginvaltuutettuna sekä otti osaa useiden lauta- ja johtokuntien toimintaan. Abelin poliittista uraa tarkastelemalla voikin löytää useita yhtymäkohtia myöhemmin samassa kaupungissa vaikuttaneeseen pojanpoikaansa Terjo Markkaseen, merkittävimpänä huomattakoon molempien jäsenyydet useissa lautakunnissa[8][6][11][1]. Suomen sisällissodan aikaan Abel Markkanen toimi hetkellisesti punaisen Kotkan rahatoimikamarin puheenjohtajana, kunnes pakeni Venäjälle huhtikuun lopussa 1918[12]. Venäjällä hän oleskeli parisen vuotta, kunnes palasi itsenäiseen Suomeen ja nousi taustastaan huolimatta uudelleen kotkalaiseen paikallispolitiikkaan[8].

1930-luvulla Abel Markkanen valittiin Kotkan kauppahallin vahtimestariksi ja tässä tehtävässä hän toimi miltei parikymmentä vuotta, eläköityen vain muutama vuosi ennen kuolemaansa vuonna 1948[7].

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Terjo Markkasen vanhemmat olivat kotkalaissyntyinen osuuskauppamies, toimitusjohtaja Arvo Abelinpoika Markkanen (1904–1977)[13] ja hänen vaimonsa Ida Rissanen (1907–1968)[13][14][10]. Terjon lisäksi perheeseen kuuluivat kuusivuotiaana kuollut isosisko Raija, Lahdessa 1939 syntynyt veli Ilpo ja Turtolassa, Lapissa 1947 syntynyt kuopus Arimo[10].

Isänsä ammatin takia nuori Terjo Markkanen joutui muuttamaan jo vuoden vanhana 1935 Lahteen, josta Arvo Markkanen oli saanut työn myymälänhoitajana. Lahdesta Arvo-isä siirtyi toimitusjohtajaksi Torniolaakson Osuusliikkeeseen sota-aikaan 1942, minkä takia perhe asui Pellossa aina vuoteen 1948. Terjo kuitenkin muutti isovanhempiensa Abel ja Venla Markkasen luokse Kotkaan heti jatkosodan päätyttyä syksyllä 1944 ja siirtyi Kotkan kaupungin kansakoulun oppilaaksi syyslukukaudella 1944[10][15].

Markkanen oli aloittanut koulutiensä Lahdessa, josta hän siirtyi Pellon kansakoulun oppilaaksi syksyllä 1942. Takaisin vanhempiensa luokse Markkanen muutti vuonna 1948, kun Arvo siirtyi Turtolasta Hämeenkyröön Osuusliike Oman toimitusjohtajaksi, ja keskikoulun päästötodistuksen Terjo saikin Ikaalisten yhteiskoulusta vuonna 1952[14]. Keskikoulunsa hän oli aloittanut Kotkan Lyseossa vuonna 1945[16].

Asepalveluksen Markkanen suoritti 1953 Mikkelissä ja aliupseerikoulun käytyään hänen sotilasarvonsa oli alikersantti[14]. Aina vuoteen 1956 Terjo työskenteli sähköasentajana Lahti-Tampere alueella ja aloitti tämän jälkeen radiosähköttäjän opinnot Helsingissä[14].

Arvo Markkanen perheineen noin vuonna 1943. Vasemmalta oikealle: Ida, Arvo, Ilpo ja Terjo.

Radiosähköttäjänä & avioliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Terjo Markkanen suoritti II luokan radiosähköttäjän tutkinnon 27. huhtikuuta 1957, ja pian tämän jälkeen hän pestautui valtamerilaiva s/s Hermeksen radistiksi. Markkanen työskenteli kolmella eri laivalla radiosähköttäjänä vuosina 1957–1960 ja kiersi maailmaa Venezuelasta Ranskan Länsi-Afrikkaan, kunnes hän 1960 palasi Suomeen ja nyt kotikaupunkiin Kotkaan.[14][17][1]

Markkanen avioitui Seija Marita Halmin kanssa 10. tammikuuta 1959.[14] Kasvava perhe veti Markkasen takaisin maihin ja työpaikka valtion Posti- ja lennätinlaitoksella mahdollisti pysyvän asettumisen Kotkaan. Markkasten omakotitalo valmistui Kotkan Lankilaan vuonna 1963. Talo oli Myyntiyhdistys Puutalon markkinoima Pähkinä-valmistalo, mutta sen kokosi kuitenkin Terjon vaimon Seijan kirvesmies-isä Eino Halm[18][19]. Samoihin aikoihin tapahtui myös Terjo Markkasen poliittinen valveutuminen, kun hän 1963 liittyi SDP:n paikallisosastoon ja päätyi Metallityöväen Liiton jäseneksi telealan kautta[1].

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Markkanen pääsi Länsi-Kotkan sosiaalidemokraattisen työväenyhdistyksen johtokuntaan 1970, ja sitä seuraavina vuosina hän otti vastaan useita poliittisia luottamustehtäviä. Vuodesta 1972 Terjo istui sosiaalidemokraattisesti sitoutuneen, Eteenpäin-sanomalehteä julkaisseen, Eteenpäin Osakeyhtiön johtokunnassa. Kolme vuotta myöhemmin, 15. tammikuuta 1975 hänet valittiin johtokunnan uudeksi puheenjohtajaksi, kun edellinen puheenjohtaja Paavo Ropa oli kutsuttu yhtiön toimitusjohtajaksi[20]. Samana vuonna Terjo Markkanen valittiin myös Metallityöväen Liiton liittotoimikuntaan.

Kotkan kaupunginhallituksessa Markkanen oli vuodesta 1973 aina vuoteen 1981. Hän muun muassa johti peruskoulujärjestelmään siirtymiseksi määriteltyä suunnittelutoimikuntaa 1970-luvulla[21][11]. Kaupunginhallituksen jäsenenä Markkanen osallistui myös muihin merkittäviin toimikuntiin, mukaan luettuna satamalautakunta, matkailulautakunta, sekä ammattioppilaitoslautakunta.[1][2]

1970-luvun alussa Markkanen johti toimikuntaa, jonka tehtävänä oli yhdistää Kotkan sosiaali- ja terveyshallinnot yhdeksi organisaatioksi[11].

Terjo Markkasen puheenjohtajakaudella Eteenpäin Osakeyhtiössä Eteenpäin-lehti kasvoi levikiltään alueen suurimmaksi sanomalehdeksi. Vielä 1960-luvulla sen kilpailija Etelä-Suomi oli pitänyt selkeää johtoasemaa Kotkan alueen johtavana sanomalehtenä ja kilpailu oli näyttänyt jo lähes turhalta[22]. Kuitenkin joukko mittavia uudistuksia muutti tilannetta, ja 1980-luvun lopulla Etelä-Suomi ja Eteenpäin olivat levikiltään lähes tasavertaisia ja Eteenpäin oli noussut alueellisesti johtavaksi 7-päiväiseksi sanomalehdeksi[23].

1978 oli Eteenpäin Osakeyhtiölle valmistunut uusi toimitalo Kotkan Hovinsaarelle vanhan ja auttamattoman ahtaaksi käyneen painotalon tilalle. Vuonna 1980 oli lehden julkaisu muuttunut seitsenpäiväiseksi, ja 1980-luvun puoliväliin mennessä osakeyhtiön toimintaa oli hajautettu tytäryhtiölle, jotka julkaisivat useita muita lehtiä (muun muassa Kotkansilmää ja PK-lehteä)[24][25]. Tämän lisäksi Eteenpäin Osakeyhtiön painettavaksi oli siirtynyt muita painotuotteita, joista merkittävimpinä mainittakoon Anjalankosken Sanomat ja AKT:n sekä Paperiliiton jäsenlehdet[26]. 50-vuotishaastattelussaan Markkanen toteaa Eteenpäin-lehden kuitenkin olleen yhtiön päätuote ja että tästä lähtökohdasta oli pohdittu kaikkia suuria uudistuksia[11].

Kaikesta huolimatta 1980-luvun loppupuolella osakeyhtiön tulos kääntyi miinusmerkkiseksi, ja Kotkan päivälehdet päätyivät yhdistymään 1989 Kotkan Sanomiksi (joskin Eteenpäin työtä sosiaalidemokraattisena päivälehtenä jatkoi Viikko-Eteenpäin)[27].

Loppuelämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo 1980-luvun puolivälissä huoli terveydestä astui Terjo Markkasen elämään, ja hän vetäytyi vähitellen poliittisista tehtävistään. Markkanen toimi kuitenkin SDP:n paikallisosaston johtokunnassa vielä 1996–2003[1].

Markkanen kuoli Kotkassa 73-vutiaana 24. heinäkuuta 2007[1]. Hänet haudattiin Kotkassa sijaitsevalle Parikan hautausmaalle[28].

Tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskuskauppakamari myönsi Terjo Markkaselle pronssisen ansiomerkkinsä 11. marraskuuta 1986 maan elinkeinoelämän tunnustuksena 15 vuotta jatkuneesta ansiokkaasta työstä Eteenpäin Osakeyhtiön hallituksen puheenjohtajana[29].

Entinen kansanedustaja ja Eteenpäin-lehdessä vuosina 1961–1988 toimittajana työskennellyt[30] Risto Tuominen kirjoitti Markkasen muistokirjoituksen Kymen Sanomiin elokuussa 2007 tunnustuksena hänen pitkästä urastaan Eteenpäin Osakeyhtiössä ja kotkalaisessa paikallispolitiikassa[1]. Lisäksi Markkasen 50-vuotispäivänä Eteenpäin julkaisi hallituksensa puheenjohtajasta Jouni Viitasen kirjoittaman haastattelun, jossa Markkanen kertoo poliittisen uransa kohokohdista[11].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Honka-Hallila, Helena: Eteenpäin 1905–1988. Eteenpäin Osakeyhtiö, 1995.
  • Ketola, Eino: Suomen Metallityöväen liitto 1961–1983. Otava, 2007. Sivut 569 ja 721.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l Tuominen, Risto: Tuonen viita - Terjo Markkanen. Kymen Sanomat, ?.8.2007
  2. a b Kuka Kukin Kotkassa 1978-1979. Kotkan Urheilun Tuki ry., 1978, s. 65
  3. Ketola, Eino: Suomen Metallityöväen liitto 1961–1983. Otava, 2007, s. 721
  4. Honka-Hallila: s. 170
  5. Abel Markkasen kuolinilmoitus. Eteenpäin 16.7.1948
  6. a b c Vahtimestari A. Markkanen 60-vuotias. Eteenpäin 29.5.1937
  7. a b c d e f Abel Markkanen kuollut. Eteenpäin 17.7.1948
  8. a b c d Puoluetoveri Abel Markkanen täyttää tänään 50 vuotta. Eteenpäin 30.5.1927
  9. a b Abel Markkanen 70-vuotias. Eteenpäin 29.5.1947
  10. a b c d Osuuskauppamiehiä 2 – 1950. Kulutusosuuskuntien Keskusliitto, 1950, s. 73
  11. a b c d e Viitanen, Jouni: Terjo Markkanen 50 vuotta: Kunnan kehittämisessä aina omat riskinsä. Eteenpäin 23.3.1984
  12. Useita kirjoittajia: Kotkan historia 1. Suomen Punaisen Ristin Kymen piirihallitus, 1953, s. 182-183
  13. a b Anneli Kotisaaren sukututkimussivut, taulu 202. Viitattu 5.2.2013
  14. a b c d e f Koivisto, Erkki (toim.): Suomen Radiosähköttäjäliitto r.y.. Erikoispaino Oy., 1961, s. 118
  15. Terjo Markkasen lukukausitodistus Kotkan kaupungin kansakoulusta 1944
  16. Savolainen, Pekka (toim.): Kotkan lyseon juhlakirja 1896-1996. Kotkan Teksti-Paino Oy, 1996, s. 135
  17. DNA-testi osoitti ettei Jere Markkasen isoisä ollutkaan hänelle mitään sukua – sitkeä salapoliisityö vei lahtelaisen tanssiravintolan kautta Ruotsin Taalainmaalle Yle Uutiset. Viitattu 28.2.2020.
  18. Tynninen, Petra: Päältä pieni, sisältä tilava. Kymen Sanomien asuntoliite Asunto Sunnuntai, 1.3.2009
  19. Kotiseutumme värikuvina - Kotka. Aero-Kuva Oy, 2008, s. 452
  20. Terjo Markkanen Eteenpäin Oy:n puheenjohtajaksi. Eteenpäin, 17.1.1975
  21. Saarinen, Juhani: Kotkan kaupungin kansa- ja peruskoululaitos 1880-1980. Eteenpäin Osakeyhtiö, 1980, s. 284
  22. Honka-Hallila: s. 153
  23. Honka-Hallila: s. 153, 154, 155
  24. Markkanen, Terjo: Puhe Eteenpäin Osakeyhtiön hallituksen yleiskokoukseen., 1987
  25. Honka-Hallila: s. 138-140, 144
  26. Honka-Hallila: s. 140
  27. Honka-Hallila: s. 148-149
  28. Jere Markkasen valokuva Parikan hautausmaalta. Katsottu 5.2.2013
  29. Eteenpäin palkitsi väkeään. Eteenpäin, 12.11.1986
  30. Honka-Hallila, s. 172