Taarapita

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Taarapita eli Tarapita, Tooru tai Taara oli virolaisten ja liiviläisten palvoma jumaluus. Toorun palvominen loppui Baltian ristiretkien jälkeen, jolloin virolaiset käännytettiin kristinuskoon. Ristiretkien jälkeisessä rahvaanuskossa Tooru ei enää esiinny,[1] vaikkakin Taara-sana vaikuttaa säilyneen osana tiettyjä paikannimiä.[2] Tooruun uskottiin Länsi-Virossa ja Saarenmaalla.[3]

Jumaluus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiemmin on esitetty, että nimitys Tooru olisi lainattu skandinaavien Thórr-jumalan nimityksestä. Samoin on ehdotettu, että Henrikin Liivinmaan kronikassa mainittu nimitys Tharapitha olisi muodostunut huudahduksesta ”Taara, avita!” eli ”Taara, auta!”.[3] Kielitieteellisestä näkokulmasta vaikuttaa kuitenkin uskottavimmalta, että Taara-sana palautuu vanhaan uralilaiseen sanaan, jonka merkitys on ”korkea”.[4] Täten Taara-nimityksen sukulaissanoja olisivat saamen Tiermes ja hantin Torem.[5] Nimityksen Taarapita loppuosa saattaa olla samaa kantaa kuin suomen sana pitkä; pita-sanan merkitys olisi tällöin ”suuri”.[5]

Henrikin Liivinmaan kronikassa Taarapita-nimitys mainitaan viisi kertaa. Ensimmäisellä kerralla kerrotaan, että Taarapitalla oli palvontapaikka Virumaalla Ebaveren mäellä. Toisen kerran Taarapita mainitaan Muhun valloittamisen yhteydessä vuonna 1227. Tällöin Henrik kertoo, kuinka Taarapita on ajettu pois kansan kastamisen kautta.[6]

Paikannimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rahvaanperinteen mukaan Raplamaalla sijaitsevan Palukylan Hiidenmäen yksi nimi on ollut Taaralepa mägi. Palukylan mäki on rahvaanuskon kulttipaikka, ja Taaralepp-sana viittaa mäellä kasvaneisiin yhteen tai useampaan leppäpuuhun, joita on todennäköisesti pidetty pyhinä. Taara-sana tavataan paikannimen osana myös muualta Virosta.[2] Myös Janakkalassa Kanta-Hämeessä sijaitsee Tarinmaa-niminen kylä, jonka yhteydessä Laurinmäellä olevan Laurinlähteen uskotaan olleen esikristillisellä ajalla Taara-jumalan uhrilehto.[7]

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalais-karjalaisessa tarustossa Taarapitan muunnoksina on pidetty ainakun Tuuria ja Tuuraa. Kalevalassa mainitaan, kuinka taivaanhalki putoaa tulikipuna ”Tuurin uutehen tupahan”, josta se päätyy Aluen järveen. Sen seurauksen palaa paljon maita "suurena palo kesänä" ja Auluen järvi kuohuaa tulena yli puiden latvojen. Lopuksi kolme kalaa nielee jälleen vettyneessä järvessä pudonneen punasorosen ja piiloutuu kipua kivikkoon. Kalevalassa Tuurin uuden tuvan kerrotaan olevan laeton eli ilman kattoa. Kirjassaan Hopeanvalkea Viron entinen presidentti Lennart Meri spekuloi Tuurin vanhan tuvan sijainneen Ebaveren mäellä, josta Taarapita lensi Saarenmaalle synnyttäen Kaalin kraatterijärven. Janakkalassa lähellä Hakoisten linnavuorta sijaitsee pyhän Laurin lähde, jota on käytetty Taaran palvomiseen. Lisäksi Tuurin rinnakkainimi Palvoinen viittaa palvottuun jumaluuteen.

Fredrik Oskar Groundstroem on tallentanut 1800-luvun loppupuolella Soikkolasta runon, jossa Tuuri osallistuu maailmaluontiin suistamalla pääskysen munat mättäältä mereen, jolloin surullinen pääskyemo pyytää seppää keräämään särkyneet munat rautaisella haravalla.

Pääskölintu, päivälintu, Tuo ihala ilmoijen
lintu Lenteli kesoisen päivän, Sykysyisen yön pimeän,
Etsi maata maataksensa, Lehtoa leväteksensä.
Sai tuo mättähän merosta, Muni kultaisen munaisen,
Valoi vaskisen pesoisen. Tuli Tuuri Laukahalt[a], Vihkura Viron#1 välilt[ä],
Vieritti munat vetehen, Laski peson Laukahase#1.
Täyti pääskö itkemähän, Lensi sep[p]yen katolle.
”Seppyeni, selvyeni, Taoit ennen, taoit eglen, Tao rautainen harava,
Teräksen piit panee, Mie haravoin meron kokoon,
Löysin puolet valkiai[s]t[a], Toinen puoli ruskiaist[a].”
  1. 1 kk:sa pieni alkukirjain

SKVR III1 486.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kriiska ja Tvauri 2007, s. 234
  2. a b Hiiemäe, Remmel ja Västrik 2004
  3. a b Zetterberg 2007, s. 52
  4. Sutrop 2004, s. 30
  5. a b Sutrop 2004, s. 29
  6. Kriiska ja Tvauri 2007, s. 233
  7. Janakkalan Pyhän Laurin kirkko Häme-Wiki. Viitattu 14.12.2015.