Syyllisiäkö?

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Syyllisiäkö?
Ohjaaja Jorma Nortimo
Käsikirjoittaja Jorma Nortimo
Perustuu Toivo Pekkasen näytelmään Sisarukset (1933)
Tuottaja T. J. Särkkä
Säveltäjä Martti Similä
Kuvaaja Eino Kari
Leikkaaja Eino Kari
Lavastaja Karl Fager
Pääosat Kaisu Leppänen
Eino Kaipainen
Henny Waljus
Joel Rinne
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus SF Oy
Ensi-ilta 25. syyskuuta 1938
Kesto 91 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Syyllisiäkö? on Jorma Nortimon ohjaama vuonna 1938 valmistunut suomalainen elokuva. Elokuva perustuu Toivo Pekkasen esikoisnäytelmään Sisarukset vuodelta 1933.

Elokuvan ensi-ilta oli 25. syyskuuta 1938 Helsingissä Bio Rexissä ja myös Kotkassa. Yleisömenestys oli keskitasoa heikompi. Elokuvaa esitettiin myös Yhdysvaltain suomalaisalueilla.[1]

Syyllisiäkö? on psykologinen tragedia, jossa on nähtävissä antiikin murhenäytelmän sävyjä. Työläisperheen salaisuus paljastuu, kun tytär alkaa seurustella lehtorin kanssa.[2] Paatokselliseksi melodraamaksi luonnehdittu Syyllisiäkö? on Nortimon esikoisohjaus, jonka kerronnassa kriitikko näkee selkeää elokuvallista kunnianhimoa. Kuvaus ja äänitys eivät kuitenkaan onnistu teknisesti täysin.[3]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Ansa Ikonen  … Helvi Heinonen  
 Kaisu Leppänen  … Emmi Hytönen  
 Eino Kaipainen  … Erkki Hytönen  
 Henny Waljus  … Emmin ja Erkin äiti  
 Joel Rinne  … lehtori Aarre Einola  
 Yrjö Tuominen  … rehtori Notkola  
 Siiri Angerkoski  … rouva Isola  
 Toppo Elonperä  … tuomari Isola  
 Kaarlo Kytö  … Allu  
 Eero Kilpi  … järjestysmies  
 Dagmar Parmas  … vaatenaulakon hoitaja  
 Aino Haverinen  … emännöitsijä  
 Maikki Sälehovi  … vanhempainneuvoston jäsen  
 Heikki Anttila  … koulupoika  
 Heikki Hedlund  … koulupoika  
 Kalle Hedlund  … koulupoika  
 Pentti Hongisto  … koulupoika  
 Hannes Häyrinen  … koulupoika  
 Arvo Kantola  … koulupoika  
 Unto Kumpulainen  … koulupoika  
 Aulis Lipponen  … koulupoika  
 Jooseppi Pälsi  … koulupoika  
 Eero Rikala  … koulupoika  
 Sakari Salmio  … koulupoika  
 Jalmari Rinne  … 1. herra  
 Elsa Turakainen  … 1. rouva  
 Uuno Montonen  … 2. herra  
 Eine Laine  … 2. rouva  
 Tuire Orri  … 1. nuori seurapiirinainen  
 neiti Linnala  … 2. nuori seurapiirinainen  
 Kaarlo Kartio  … merimies  
 Harriet Ingelius  … nainen kangaskaupassa  
 Ina Kajander  … nainen kangaskaupassa  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Muut tiedot, Elonet.fi
  2. Päivän elokuvia, Tv-maailma, 31/2012 sivu 21
  3. Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 4.4.2012, sivu D 7
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.