Susi kulttuurissa

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Susi luolamaalauksessa. Font-de-Gaume, Ranska.
Gerhard Munthe 1899: Kuvitusta Harald Hårfagres saga.

Sutta on kuvattu kulttuurissa tuhansien vuosien ajan eri puolilla maailmaa.

Sadut ja mytologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska susi on suurikokoinen petoeläin joka on ollut levinnyt laajoille alueille, siitä kerrotaan monien kansojen mytologiassa ja saduissa. Japanissa maanviljelijät palvoivat sutta, koska se suojeli viljasatoa kauriilta ja villisioilta.[1] Aisopoksen tarinoissa susi oli lammaspaimenten vihollinen. Myös kristillisissä vertauksissa sudet ovat olleet pahassa roolissa. Kuuluisa tarina kertoo, että Franciscus Assisilainen puhutteli Gubbion kaupunkia riivannutta sutta, joka jätti sen seurauksena kaupungin rauhaan.[2]

Antiikin Roomassa susi nautti kunnioitusta kaupungin perustajien Romuluksen ja Remuksen kasvattiemona. Roomassa oli muun muassa useita susipatsaita ja kaupungissa vietettiin vuosittain susimaiselle Faunus-jumalalle omistettua Lupercalia-juhlaa.[3] Susi toimi myös Rooman valtiollisena symbolina [4] ja on edelleen Rooman kaupungin tunnuseläin.[5] Roomassa vältettiin susien vahingoittamista eläimen uskonnollisen erityisaseman vuoksi. Susia ei esimerkiksi nähty amfiteattereiden metsästysnäytöksissä, toisin kuin muita suuria petoeläimiä. [6]

Susi huolehtii ihmislapsista myös monissa villilapsista kertovissa tarinoissa kuten Kiplingin Viidakkokirjoissa.[2]

Punahilkka ja Iso paha susi Gustave Dorén satukuvituksessa.

Satu Punahilkasta Charles Perraultin kertomana on Euroopassa ollut suden pahuuden symboli. Kirjallisuuden historiantutkimus on kuitenkin paljastanut sadun vanhemmat juuret ja eri versiot eri puolilta maailmaa. Sadun tärkein opetus on ollut, ettei lasten pidä luottaa vieraisiin ihmisiin.[7][8]

Ihmissusi on tarujen hirviö, joka on päivisin tavallinen ihminen, mutta muuttuu yöllä sudeksi.[9] Alun perin ihmissusi kuului germaaniseen kansanperinteeseenlähde?, jossa ihmissusi oli metsiin paennut soturi, joka tuli hädän hetkellä suojelemaan heimoa vainoojilta. Myöhempi ja yleinen käsitys ihmissuden verenhimosta on Hollywoodin elokuvateollisuuden tarpeisiinsa luoma käsitys.lähde?

Skandinaavisen mytologian Fenris on jättiläismäinen susi, joka Ragnarökin koittaessa tappaa Odinin mutta kuolee myöhemmin itse.

Joissakin intiaanikulttuureissa sutta pidetään tiennäyttäjänä ja opettajana.

Susi suomalaisessa perinteessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sudenmarja
Sudenmaito

Sutta ei ole Suomessa perinteisesti, ainakaan kristillisenä aikana, arvostettu juuri lainkaan, vaan siihen on suhtauduttu lähes aina vihamielisesti. Tämä voi johtua osittain tai pitkälti Raamatusta ja muista kristillisistä kertomuksista, joissa susi on yksinomaan paha, ja ainoita Suomessa esiintyviä petoeläimiä, jotka mainitaan. Susi on myös voitu samaistaa kristillisten tarinoiden lohikäärmeeseen, jota ei sillä nimellä suomalaisessa kansantarustossa ilmeisesti alun perin tunnettu (katso Suden ja koiran synty). Kuitenkin esihistoriallisena, pakanallisena aikana on laajalti, aivan lähistölläkin arvostettu sutta, ja niin lienee ollut suomalaistenkin keskuudessa (Tämä virke on todellakin vain olettama, suomenkielen kulttuuri kun ei tue sen olettamaa oikeastaan lankaan).

Siinä missä sutta vain vihattiin ja pelättiin, muihin petoihin ja inhottuihin eläimiin suhtauduttiin yleensä kahtalaisesti – niitä myös arvostettiin. Karhua suorastaan palvottiin, ja kaadetun karhun kunniaksi pidettiin peijaiset.

Kielteinen suhtautuminen susiin on jättänyt merkkejä suomen kieleen. Kadonneen tai tuhlatun asian sanotaan menneen hukkaan (hukka on suden toinen nimitys) tai ”joutuneen suden suuhun”. Kelvoton tai huono tavara on susi. Luvatonta, yleensä avioitumatonta pariskuntaa kutsuttiin susipariksi. Suden on arveltu saalistavan suden hetkellä. Muita sanontoja, joissa susi esiintyy: ”Ken on illalla iloinen, sen aamulla hukka syö.” ”Kun lähtee sutta pakoon, tulee karhu vastaan.”

Mielikuvista ja asenteista kertoo myös suomalainen termi ”yksinäinen susi”, vaikka todellisuudessa susi on laumaeläin.

Sutta on myös kuvattu entisaikojen demoniksi.

Kansa on antanut syömäkelvottomalle (myrkylliselle) marjaliljalle nimen sudenmarja ja punertavalle tai vaaleanpunaiselle pisaramaiselle limasienelle nimityksen sudenmaito.

Suden mukaan nimettyjä asioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Susi Sipoon vaakunassa.
Susi Valtimon vaakunassa.

Monissa kielissä on sutta tarkoittavia etu- ja sukunimiä, esimerkiksi germaanisten kielten Ulf ja Wolf ja suomalainen sukunimi Susi.

Heraldiikassa susiaiheita on muiden petoeläinten tavoin käytetty usein. Hyvä esimerkki tästä on esimerkiksi Sipoon kunnan 1950-luvulla käyttöön ottama kunnanvaakuna. Sipoolaisen urheiluseuran nimikin on Sibbo-Vargarna – Sipoon Sudet. Käsite Sipoon sudet tunnetaan jo 1700-luvulta, jolloin alkuna on saattanut olla lampaiden katoaminen naapurikunnasta.[10]

Suomen koripallomaajoukkue on lempinimeltään Susijengi.

Elokuvia sudesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Japanese Mythology Wolf Army USA. Viitattu 30.8.2015.
  2. a b Myths, legends and stories Wolf Country. Viitattu 30.8.2015.
  3. Lupercalia Encyclopedia Britannica. Viitattu 30.8.2015.
  4. Mika Rissanen: The Lupa Romana in the Roman Provinces Acta Archaeologica Academiae Scientiarum Hungaricae. Akadémiai Kiadó. Viitattu 1.4.2016.
  5. Romulus and Remus symbol of Rome could be medieval replica The Telegraph. Viitattu 30.8.2015.
  6. Mika Rissanen: Was There a Taboo on Killing Wolves in Rome? Quaderni Urbinati di Cultura Classica. Fabrizio Serra Editore. Viitattu 28.3.2016.
  7. Punahilkka on 2 600 vuotta vanha Historianet. Viitattu 30.8.2015.
  8. Fairy tales have ancient origin The Telegraph. Viitattu 30.8.2015.
  9. Werewolves Wolf Country. Viitattu 30.8.2015.
  10. Sipoon kunta, pdf-tiedosto
  11. Hietaneva, Panu: Seppo ja Suomen sudet HS.fi. 25.11.2013. Viitattu 26.11.2013.