Suomen ja Neuvostoliiton vankien vaihto 1926

Suomen ja Neuvostoliiton vankien vaihto oli kesäkuussa 1926 tapahtunut vankien vaihto, jossa Suomi vapautti kahdeksan valtiollista vankia vastineeksi Neuvostoliiton vapauttamasta kahdeksasta Suomen kansalaisesta. Neuvostoliitossa vangittuina olleet suomalaiset olivat jääneet kiinni salaisissa tehtävissä ja tuomittu kuolemaan vakoilusta. Suomi puolestaan vapautti kuusi suomalaista kommunistia ja kaksi heimosotien aikana Itä-Karjalassa vangiksi jäänyttä Neuvostoliiton kansalaista. Vankien vaihdon yhteydessä suomalaiset kommunistit luopuivat Suomen kansalaisuudestaan ja muuttivat Neuvostoliittoon ottaen maan kansalaisuuden. Neuvostoliitto oli aikaisemmin vaihtanut poliittisia vankeja muun muassa Puolan ja Viron kanssa.

Neuvottelut

Ajatuksen vankien vaihdosta esitti ensimmäisenä Tammisaaren pakkotyölaitoksessa tuomiotaan istunut laittoman Suomen Kommunistisen Puolueen jäsen Arvo Tuominen vuonna 1922. Asia nytkähti viimein eteenpäin marraskuussa 1924, jolloin Neuvostoliitto pyysi SKP:lta luetteloa vapautettavista vangeista neuvotellessaan Suomen ulkoministeriön kanssa. Vaihdon toteutuminen kuitenkin kariutui erimielisyyksiin menettelytavoista Suomen viranomaisten vaatiessa vangeilta armonanomusta, johon kommunistit eivät suostuneet. Keväällä 1925 Suomen Moskovan-lähetystö jatkoi neuvotteluja Neuvostoliiton ulkoasiainkansankomissariaatin kanssa. Suomen puolelta neuvotteluihin osallistui lähettiläs Antti Hackzell ja Neuvostoliiton edustajana oli muun muassa ulkoasiainkansankomissariaatin Baltian-osaston päällikkö M. A. Loganovski. Talvella 1926 Suomen hallitus muutti linjaansa armonanomuksen suhteen. Vankien piti nyt ainoastaan luopua kansalaisuudestaan ja anoa Neuvostoliiton kansalaisuutta, minkä jälkeen heidät voitaisiin armahtaa ja karkottaa Suomesta. Maiden väliseen sopimukseen päästiin lopulta kesällä 1926. Presidentti L. K. Relander armahti vangit 18. kesäkuuta, ja vaihto suoritettiin Rajajoen ylittävällä Valkeasaaren sillalla juhannuspäivänä 25. kesäkuuta kello 18.

Vaihdetut vangit

Tammisaaren pakkotyöslaitoksesta vapautetut kommunistit Kaukasiassa vapautumisensa jälkeen 1926. Ylärivissä Kalle Summanen (vas.) ja Alexander Weckman. Eturivissä Elo Syvänen (vas.), Jukka Lehtosaari ja Kalle Lepola.

SKP halusi alun perin vaihdettavaksi 20 henkilöä, joista puolet oli Suomeen maanalaisiin tehtäviin lähetettyjä puolueen jäseniä ja puolet laillisesti toimineen Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen poliitikkoja, joita oli vangittu muun muassa vuoden 1923 ”Kallion leikkauksen” yhteydessä. Kun vaihdettavien määrä pieneni keskityttiin vapauttamaan kaikkien pisimpimpiä tuomioita kärsineitä SKP:n jäseniä. Osa SSTP:n johtohahmoista, kuten K. L. Kulo, Ellen Mäkelin ja Niilo Wälläri, ei myöskään halunnut luopua Suomen kansalaisuudesta ja siirtyä Neuvostoliittoon. Alkuperäisellä listalla oli myös jo neuvottelujen aikana ehdonalaiseen päässyt Arvo Tuominen.

Suomen hallituksen vapauttamista vangeista Arvi Enroth ja Alexander Weckman oli tuomittu pitkiin vankeusrangaistuksiin kenraali C. G. E. Mannerheimin murhayrityksestä vuonna 1920. Muut olivat saaneet valtiopetoksesta langetetut tuomionsa maanalaisesta kommunistisesta toiminnasta sekä sisällissodan ja yleislakon aikaisesta toiminnastaan. Vapautettavat Neuvostoliiton kansalaiset oli tuomittu heimosotien aikaisista murhista. Sörnäisten kuritushuoneessa istunutta Enrothia lukuunottamatta muut suomalaiset kärsivät tuomioitaan Tammisaaren pakkotyölaitoksessa.

Neuvostoliitossa vangittuina olleet suomalaiset oli tuomittu kuolemaan vakoilusta 1920-luvun alkuvuosina, mutta Suomen viranomaiset olivat onnistuneet lykkäämään tuomioiden täytäntöönpanon toistaiseksi. Terijoelta kotoisin olleen Adolf Henrikssonin kerrottiin istuneen vankilassa jo lähes kuusi vuotta. Georg Narbut (Juri Narbuth) oli vuonna 1920 Venäjältä Suomeen paennut valkoinen emigrantti, joka oli vuonna 1922 tehnyt vakoiluretkiä Neuvostoliittoon Suomen yleisesikunnan toimeksiannosta mutta jäänyt kiinni jo samana vuonna. Hän oli saanut Neuvostoliitossa vakoilusta kuolemantuomion, joka lievennettiin viiden vuoden vankeudeksi Suomen viranomaisten esitettyä väärennettyjä asiakirjoja, joiden mukaan hän olisi ollut Suomen kansalainen.

Suomen vapauttamat Arvi Enroth Ivan Kempujeff (Neuvostoliiton kansalainen) Jukka Lehtosaari Kalle Lepola Aleksi Mihejeff (Neuvostoliiton kansalainen) Kalle Summanen Elo Syvänen Alexander Weckman

Neuvostoliiton vapauttamat Adolf Henriksson Aleksander Grube Tuomas Juvonen Georg Narbut Pietari Paukku Juho Pelkonen Juho Paajanen Paavali Siljansalo

Vapautumisen jälkeen

Neuvostoliittoon saapuneet suomalaiset saivat sankarin vastaanoton torvisoittokuntineen ja esiintyivät kymmenissä juhlatilaisuuksissa ja joukkokokouksissa eri puolilla maata. Lopulta he pääsivät lomailemaan syksyyn saakka Mustanmeren rannalle Sotšiin. Osa nousi myöhemmin johtaviin asemiin, sillä esimerkiksi Elo Syvänen toimi Karjalan pedagogisen instituutin rehtorina ja Jukka Lehtosaari Lenin-koulun suomalaisen osaston johtajana. Useimpien kohtaloksi kuitenkin tulivat myöhemmin Stalinin vainot. Kuudesta suomalaisesta kaksi teloitettiin varmuudella ja yksi kuoli vankileirillä. Arvo Tuomisen vuonna 1958 ilmestyneen muistelmateoksen Maan alla ja päällä mukaan viisi heistä katosi Stalinin puhdistuksissa vuosina 1937–1938.

Neuvostoliiton Suomeen palauttama Georg Narbut sai vuonna 1929 oikean Suomen kansalaisuuden. Hän oli aktiivinen valkoisten emigranttien poliittisissa järjestöissä, kuten Venäläisen totuuden veljeskunnassa (BRP) ja 1930-luvulla mladorosseissa. Jatkosodan jälkeen hän esiintyi neuvostomielisenä ja värväytyi valvontakomission venäläisten edustajien tulkiksi ja autonkuljettajaksi. Siitä huolimatta hänet luovutettiin vuonna 1945 valvontakomission vaatimuksesta niin sanottujen Leinon vankien joukossa takaisin Neuvostoliittoon, jossa hän sai 20 vuoden vankileirituomion toiminnasta Neuvostoliittoa vastaan. Hän kuoli vuonna 1951 vankilassa Neuvostoliitossa.

Reaktioita

Neuvostoliiton bolševikkihallituksen kanssa tehdyt vaihtokaupat aiheuttivat runsaasti keskustelua porvarilehdistössä. Uuden Suomen mukaan Neuvostoliitossa tuomittujen palauttaminen kotimaahan oli kiitettävä asia, mutta lehti ei pitänyt periaatteellisesti oikeana ”törkeiden rikollisten” armahtamista ilman heidän omia ansioitaan. Uusi Suomi pelkäsi myös Neuvostoliiton jatkossa vangitsevan maassa oleskelevia Suomen kansalaisia tekaistuilla syillä ja vaihtavan heitä Suomessa istuviin poliittisiin vankeihin. Lisäksi lehti epäili mahdollisen vapautumisen rohkaisevan maanalaisia kommunisteja entistä rohkeampaan toimintaan. Toisessa kirjoituksessa Uuden Suomen tunnettu kolumnisti ”Henrikki” piti myös tärkeänä, ettei tapahtumasta tule ennakkotapausta. Satakunnan Kansa yhtyi Uuteen Suomeen ja huomautti paheksuen vieraan vallan päässeen vaikuttamaan Suomen oikeudenkäyttöön. Karjala puolestaan piti Suomen kansalaisten antamista venäläisille ja heidän vapauttamista kansalaisvelvollisuuksistaan ”vastenmielisenä”.

Sosialidemokraattiset lehdet eivät juurikaan kommentoineet asiaa, mutta STPV:n Työväenjärjestöjen Tiedonantaja moitti porvarilehtien näkemyksiä ja toivoi, ettei vankien vaihto jäisi ainoaksi. Kominternin monikielinen tiedotuslehti Inprecor huomioi vankien vaihdon julistaen Neuvostoliiton pelastaneen suomalaiset vallankumoukselliset vaihtamalla heidät ”valkokaartilaisiin urkkijoihin”. SKP:n kannalta vankien vaihto muodostui myös ongelmalliseksi, koska samalla myönnettiin kommunisteilla olevan selvä kytkös Neuvostoliittoon, mikä aikaisemmin oli pyritty kieltämään.