Maan alla ja päällä

Maan alla ja päällä
Kirjailija	Arvo ”Poika” Tuominen
Genre	muistelmateos
Kustantaja	Tammi
Julkaistu	1958
Sivumäärä	356
Sarja: Arvo ”Poika” Tuomisen muistelmat
Edeltävä	Kremlin kellot
Seuraava	–
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
Infobox OK

Maan alla ja päällä : muistelmia vuosilta 1921–1933 on Arvo Poika Tuomisen muistelmien vuonna 1958 ilmestynyt toinen osa, joskin ilmestysjärjestyksessä kolmas. Tuominen käsittelee kirjassa vaiheitaan Suomessa vuosina 1921–1933. Sen kattama ajanjakso sijoittuu teosten Sirpin ja vasaran tie (1956) ja Kremlin kellot (1956) väliin.

Teos ilmestyi julkaisuvuonnaan myös ruotsiksi N.-B. Stormbomin kääntämänä. Suomessa sen julkaisi Söderströms nimellä Hemligt ränkspel på jorden och under jorden ja Ruotsissa Tidens förlag nimellä På jorden och under jorden.

Sisältö

Tuominen esittelee kirjassa tuolloisen suomalaisen kommunismin tarkkaan jäsenneltynä ja analysoituna. Erityisen voimakkaasti siinä käsitellään Tammisaaren pakkotyölaitoksen vartijoita. Tuomisen mukaan jokainen Tammisaareen joutunut, vaikka olisi ollut kuinka nimellinen vasemmistolainen tai jopa epäillen vasemmistolaisuuteen suhtautunut, lähti sieltä ulos kiihkeimmän lajin kommunistina.

Kaikkein säälittävimmän kuvan Tuominen maalaa silloisesta kommunistijohdosta. Heitä pelastui vain muutamia, ja siitä kuuluu hänen mukaansa kiitos Etsivälle Keskuspoliisille, joka kaappasi miehet Tammisaaren ja myöhemmin Kakolan turviin. Tuomisen kirjasta käy ilmi, millaisia he olivat. Esimerkkinä Tuominen mainitsee Eeva Sassi-Korhosen levittäneen sanaa, että työväen tulisi varastella puunpalasia, joista sitten tehtäisiin puukonpäitä toimitettavaksi Neuvostoliittoon maan nälkää näkevän kansan auttamiseksi. Eikä Sassi-Korhonen edes vaivautunut pitämään varaansa kenelle puhui. Näin tieto asiasta meni niihinkin korviin, joihin sitä ei ollut tarkoitettu. Ajatus lisäksi muuttui matkan varrella, ja ruvettiin puhumaan erilaisten pikkutyökalujen näpistelystä. Samoin Yrjö Mäkelin sai Tuomisen mukaan omiltaan herjauksia osakseen. Hänen moraaliaan kutsuttiin ”huuhkainten moraaliksi”, koska hän ei hyväksynyt varkautta Neuvostoliiton avustamisen toimintamuodoksi. Hän itse sanoi, että sellainen pikku näpistely vain pahentaisi asioita.

Työmarkkinaneuvotteluja Tuominen kuvaa siten, että työnantajan edustajat eivät suostuneet istumaan samassa huoneessa vastapuolen kanssa, vaan valtion välitysmies sai kuunnella ensin yhden kannanoton, sitten mennä kertomaan sen toiseen huoneeseen toiselle osapuolelle ja päinvastoin. Tämän menettelyn katkaisi Tammikuun kihlaus vuonna 1940, kun työmarkkinajärjestöt saivat neuvotteluoikeuden. Tuomisen kertomatyyli on juoheva ja leppoisa ja hän näkee monissa asioissa myös humoristisen puolen.