Suomen Arkkitehtiliitto

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Suomen arkkitehtiliitto)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomen Arkkitehtiliitto (lyhenne SAFA[1], täydellinen nimi Suomen Arkkitehtiliitto – Finlands Arkitektförbund ry. SAFA) on suomalaisten arkkitehtien ammatillinen ja aatteellinen yhteisö sekä edunvalvoja. Yhdistyksen tehtävä on toimia aktiivisesti rakennustaiteen ja laadukkaan elinympäristön puolesta. Sen edeltäjä Arkitektklubben perustettiin vuonna 1892, ja vuonna 1919 klubin jäsenet muodostivat nykyisellä nimellään toimivan itsenäisen yhdistyksen.[2] Vuoden 2016 lopussa liittoon kuului 3 059 jäsentä ja lisäksi 497 opiskelijajäsentä.[3] Liiton jäsen voi käyttää titteliä ”arkkitehti SAFA”. Pääosa yhdistyksen jäsenistä käyttääkin loppupäätettä, sillä Suomessa arkkitehdin ammattinimike ei ole suojattu. Pääte ”SAFA” takaa, että arkkitehti on liiton jäsen ja siten taatusti suorittanut yliopistotasoisen arkkitehtikoulutuksen.

Liitto julkaisee kaksikielistä arkkitehtuurilehteä Arkkitehti – The Finnish Architectural Review.

Liitto myöntää useita palkintoja

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä järjestöön, yhdistykseen tai organisaatioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.