Tämä on hyvä artikkeli.

S/S Savonmaa

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo höyrylaivasta. Nimellä Savonmaa on myös muita merkityksiä.

S/S Savonmaa
SS Savonmaan hylyn takaosa näkyvillä merenpinnan yläpuolella vuonna 1937.
SS Savonmaan hylyn takaosa näkyvillä merenpinnan yläpuolella vuonna 1937.
Tyyppi rahtihöyrylaiva
Lippuvaltio Suomi
Kotipaikka Helsinki
Aiemmat nimet Franconia, S/S Roland (1921–36)
Omistaja Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiö
Aiemmat omistajat 1921–36 D. Brostrom / Ångfartygs A.B. Tirfing
Rakennustelakka Eriksbergs Mekaniska Verkstad, Göteborg
Vesillelasku 1921
Status upposi 20. tammikuuta 1937
Tekniset tiedot
Pituus 95,5 m
Leveys 13,8 m
Syväys 5,2 m
Bruttovetoisuus 1808 brt
Bruttovetoisuus (GT) 1749
Nopeus 10,5 kn
Miehistö 26
Lastikapasiteetti 2502 t
Lähteet [1][2][3][4][5]

S/S Savonmaa oli suomalainen rahtihöyrylaiva, joka upposi Norjan etelärannikolla Mandalin edustalla, Skagerrakissa 20. tammikuuta 1937. Onnettomuus, jossa koko sen 26 hengen miehistö sai surmansa, teki suuren vaikutuksen paikallisiin norjalaisiin asukkaisiin.[6] Sekä valtakunnallisesti radioituun miehistön siunaustilaisuuteen helmikuussa 1937 että laivan onnettomuuspaikalle pystytetyn muistomerkin paljastustilaisuuteen elokuussa 1938 osallistui tuhansia ihmisiä. Nykyisin laivan hylky on harrastajasukeltajien keskuudessa tunnettu kohde.

Omistajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laiva valmistui Eriksbergin telakalla Göteborgissa, Ruotsissa vuonna 1921[5]. Laivaa kutsuttiin rakennusvaiheessa nimellä Franconia, mutta se valmistui nimellä Roland, jolla nimellä se luovutettiin omistajalleen Svenska Levantlinjen Dan Brostromille rahtiliikenteeseen. Yhtiön osakekanta siirtyi vuonna 1927 emoyhtiö Tirfingille, jolta Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiö osti aluksen vuonna 1936. Laiva nimettiin uudelleen S/S Savonmaaksi.[3]

Viimeinen matka ja onnettomuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo joulukuusta 1936 lähtien, 30 vuorokauden ajan, Pohjois-Atlantilla ja Pohjanmerellä oli puhaltanut lähes taukoamaton hirmumyrsky. Useita laivoja oli tuhoutunut, ja noin 300 merimiestä oli kuollut. Myrskystä huolimatta S/S Savonmaa oli lastattu valmiiksi Helsingissä 16. tammikuuta 1937 matkalle kohti Manchesteria sekä Liverpoolia. Lastiruumissa oli 1 904 tonnia erilaista kappaletavaraa, kuten puuta, selluloosaa, graniittisia hautakiviä sekä Britannian Helsingin suurlähettilään paluumuuttokuorma.[5] Laivan päällikkö oli nimeltään Ragnar Bäckman.[4]

Savonmaa tuli Skagerrakiin 19. tammikuuta, jolloin se kohtasi saman varustamon höyrylaiva S/S Castorin. Castorin kapteeni Hänninen, joka sattui olemaan Bäckmanin lanko, keskusteli tämän kanssa radion kautta. Hänninen, joka ei ollut aiemmin nähnyt Savonmaata, kuvaili radioon, kuinka kaunis näky laiva oli kapeine runkoineen ja terävine muotoineen seilatessaan voimakkaassa etelälounaisessa myrskyssä kohti Castoria.[5]

Göteborgin radioasema oli yhteydessä Savonmaahan kello 17.45[5]. Sään kovuutta keskiyön jälkeen 20. tammikuuta kuvaa se, että Songvårin majakanhoitaja Theodor Gundersenin piti naulata kiinni 18 metriä merenpinnan yläpuolella olevan vanhan majakan kellarin ikkunat, jottei kellari olisi täyttynyt sinne roiskuvasta merivedestä. Gundersen kertoi myös tunteneensa höyrylaivan hiilistä tulevaa savunhajua noin viisi minuuttia puoli yhden jälkeen yöllä. Seuraavana aamuna uutiset kuultuaan hän ymmärsi kyseessä olleen S/S Savonmaa.[7]

Laivasta kuultiin varsinaisesti lisää vasta kello 01.28, jolloin Göteborgin radioasema vastaanotti hätäsanoman: ”Ashore outside Songvår.” (”Karilla Songvårin ulkopuolella.”). Kello 01.35 puolestaan Kristiansandin edustalla sijaitsevan Flekkerøyn radioasema vastaanotti hätäsanoman: ”Steamer Savonmaa touched ground outside Songvår.” (”Höyrylaiva Savonmaa pohjakosketuksessa Songvårin ulkopuolella.”)[5] Aluksen sähköttäjä oli pyytänyt radioasemia suuntimaan alusta ja selvittämään aluksen sijaintia, jota sen oli itse hankala tehdä kovan merenkäynnin aiheuttaman rullauksen vuoksi.[8] Göteborgin asema lähetti suuntimaviestin, jonka Savonmaa kuittasi vastaanotetuksi. Kello 01.42 laiva paikannettiin Oksøyn saarelta. Tjømen radioasema oli myös yhteydessä Savonmaahan, ja kello 01.50 Kristiansandin rannikkopelastus sekä Arendalissa sijainnut pelastusalus Ula saivat hälytyksen. Myös Ny-Hellesundin luotsiasemaan yritettiin saada yhteyttä, mutta puhelinlinjat olivat poikki.[5] Alueella puhalsi 11-12 boforin myrsky, joka vastaa noin 30 m/s tuulennopeutta[9]. Lumituisku oli tiheää, ja näkyvyys oli lähellä nollaa. Myös eräs toinen luotsi hälytettiin, mutta hän ei uskaltanut lähteä myrskyn keskelle pienellä luotsialuksellaan.[5]

Flekkerøyn radioaseman sähköttäjä pyysi Søgnen keskusasemaa tiedottamaan alueen kalastajia Savonmaan merihädästä. Kello 02.00 Blaavandin radioasema Tanskassa oli yhteydessä alukseen kysyen: ”Ønsker De øyeblikkelig assistanse?” (”Haluatteko välitöntä apua?”). Savonmaa vastasi ”Yes” ja vähän sen jälkeen ”Ja” (”Kyllä”). Minuuttia myöhemmin Savonmaa lähetti kysymyksen: ”Finnes det noen livredningsstasjon?” (”Onko olemassa pelastusasemaa?”). Tämä oli sähköttäjä Gustav Erik Forsblomin viimeinen viesti alukselta.[5]

Onnettomuuspaikka Mandalin edustalla
Onnettomuuspaikka Mandalin edustalla
Haaksi-
rikkoutumis-
paikka

Savonmaan on arvioitu todennäköisesti törmänneen Balderskjærene (tai Ballastskjærene) -nimiselle karikolle, josta alus on sittemmin ajautunut edelleen kohti Kneblingenin luotoa. Aiemmin aluksen on arveltu kulkeneen läheltä Songvårin majakkaa, koska majakanvartija oli tuntenut aluksen piipuista lähteneeksi arvioitua savunhajua kyseisenä ajankohtana. Myrskyn aiheuttama voimakas lounainen merivirta oli painanut aluksen viisi merimailia kurssistaan sivuun, minkä vuoksi se ei päässyt suunnitellusti ja turvallisesti ohittamaan Ryvingenin ja Lindesnesin majakoita, vaan kariutui Mandalin edustalle.[5]

Etsinnät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska Savonmaa oli ilmoittanut sijainnikseen Songvårin, ei hälytystä annettu aluksi lainkaan lännemmäksi Mandalin rannikolle.[5] Etsinnät keskittyivät päivän valjettua siten aluksi oletetulle onnettomuuspaikalle noin kaksi meripeninkulmaa liiaksi itään.[8] Ensimmäisenä aluksen hylyn löysi kalavesiltään lännemmäksi ajautunut[8] flekkerøyläinen kalastusalus Løvspring lähestyessään Kneblingenin luotoa. Aluksella olleet Georg Kristiansen, Birger Berge, Sakarias Johannesen ja Martin Nilsen Kjellevik näkivät laivasta vain mastoja sekä hieman peräosaa merenpinnan yläpuolella. Sää oli edelleen äärimmäisen vaikea, mutta Johannesen ja Kjellevik onnistuivat hyppäämään aluksesta vaikeapääsyiselle Kneblingenin luodolle. Rantautuminen oli erittäin vaarallista, ja miesten täytyi heittää saappaansa edeltä käsin saarelle ja hypätä perässä vasta sitten, jotta he eivät liukastuisi. Miehet etsivät tuloksetta eloonjääneitä lähinnä merta olevista lumikinoksista.[5]

Pari tuntia myöhemmin kalastusalus Rapp miehistönään Oskar Salthaug, tämän poika Sigurd sekä Oskarin veli Sverre Kåløy saapui paikalle. Løvspring lähti kohti rantaa raportoidakseen Savonmaan löytymisestä. Tällä välin Sigurd Salthaug ja Sverre Kåløy onnistuivat pääsemään luodolle pienellä soutuveneellään. Myös he etsivät eloonjääneitä kallionkoloista lähellä rantaa ilman tuloksia.[5] Rannalle oli ajautunut suuria määriä hylkytavaraa. Sen joukossa oli pelastusveneen sirpaleita, radioaseman katto sekä tuhansittain puisia hyrriä, jotka olivat uusia vientiartikkeleita Englannin markkinoille. Lastiruumista purkautui yhä selluloosaa, paperipaaleja ja muuta lastia merenkäynnin jatkuessa. Toisen lähisaaren rannassa nähtiin pelastusveneen puisia ilmasäiliöitä.[5][8] Toiveet eloonjääneiden löytämisestä ankarassa pakkassäässä olivat olemattomat.[8]

Vasta seuraavana päivänä 21. tammikuuta sää oli rauhoittunut siinä määrin, että nimismies Arne Askildsen saattoi järjestää isomman etsintäpartion Kneblingenin luodolle. Merenkäynti oli edelleen äärimmäisen kovaa, sää oli kylmä ja lumituiskuinen. Noin 20 miestä pääsi luodolle jatkamaan etsintöjä. Etsintäpartio löysi lumesta verijälkiä, joita he seurasivat luodon keskustassa sijaitsevalle kalliohuipulle. Partio löysi kallion pohjoispuolelta 23-vuotiaan lämmittäjä Tor Bertil Nymanin ruumiin, joka makasi selällään, pelastusliivit yhä päällään. Hänen poskensa olivat yhä punaiset. Nymanin arvioidaan luopuneen toivosta havaittuaan olevansa luodolla, asettuneen nukkumaan ja paleltuneen kuoliaaksi. Samana päivänä Skogsøy/Buøyltä löytyi 29-vuotiaan lämmittäjä Arvo Vikströmin ruumis. Kneblingenin lahdelta etsijät löysivät hylkytavaran seasta kolmannen konemestarin Olof E. Henrikssonin ruumiin. Seuraavana päivänä löytyi vielä 29-vuotiaan donkey-mies Karl Holmströmin ruumis Landøyn saaren itäpuolelta ja 23. tammikuuta löytyi 18-vuotiaan lämmittäjä Alfons Grönroosin ruumis Langøyn saaren viereltä. Myöhemmin keväällä löytyi vielä kolme ruumista lisää, joista kaksi öysi sukeltaja M. Sørstad hylyn ja rannikon välistä ja yksi löydettiin onnettomuuspaikalta.[5] Onnettomuudessa kuoli koko aluksen 26-henkinen suomalainen miehistö[4] (eräissä lähteissä miehistön lukumääräksi ilmoitetaan virheellisesti 36), joista siis löydettiin yhteensä kahdeksan[5].

Läheisen Landøyn saaren asukas, Otto Udø, oli mukana etsintäpartiossa, joka löysi Nymanin ruumiin. Udø kertoi olleensa jo onnettomuusyönä kello neljä aamuyöstä isänsä Ovin Udøn ja kolmen muun miehen kanssa merellä. Miehet olivat havainneet aikaisemmin edellispäivänä puutavaraa meressä ja lähteneet keräämään sitä tuulen yöllä hetkeksi hieman laannuttua. Heidän 20-jalkainen moottorialuksensa oli käynyt vain puolen merimailin päästä onnettomuuspaikasta. He havaitsivat lisää puutavaraa ja paperipaalin Sæsøyn saaren lähistöllä, ja ne osoittautuvat myöhemmin olevan peräisin Savonmaasta. Miehet olivat kuitenkin olettaneet tavaran olevan peräisin mereltä mahdollisesti yli laidan huuhtoutuneesta lastista, eivätkä he osanneet etsiä vedessä olevia ihmisiä. Udø kertoo olleensa katkera Kristiansandin viranomaisille, koska he eivät olleet tiedottaneet onnettomuudesta aiemmin sinä yönä Mandaliin. Hänen arvionsa mukaan ainakin Nyman olisi saattanut pelastua, mikäli myös ihmisiä olisi osattu etsiä kyseisenä aikana. Vene oli kääntynyt kuitenkin pian takaisin tuulen jälleen yltyessä havaitsematta onnettomuutta.[10]

Uusi Suomi uutisoi onnettomuudesta seuraavasti 21. tammikuuta[8]:

»Suomalainen höyrylaiva Savonmaa tuhoutui hirmumyrskyn ja sakean lumisateen vallitessa Mandalin läheisyydessä olevan Landsön itäpuolella. Aluksen tuhoutuminen on vakavimpia merionnettomuuksia, mitä Norjan rannikolla on tapahtunut tällä vuosisadalla. Aluksen koko miehistö - kaikkiaan 26 miestä - on saanut surmansa. Otaksutaan, että joidenkin on onnistunut päästä uppoavasta aluksesta ja että nämä ovat koettaneet päästä maihin kuohujen läpi, mutta yksikään heistä ei ole elävänä suoriutunut tästä. He ovat joko saaneet surmansa aallokon heittäessä heidät rantakallioita vasten tai ovat paleltuneet keskiviikon vastaisen yön kovassa pakkasessa.»

Jälkeenpäin ensiksi luodolla olleita etsijöitä kritisoitiin voimakkaasti, koska he eivät olleet löytäneet sen huipulla lumeen paleltunutta Nymania. Vaikka kritiikki ei asiaa tutkineen Nils Reidar Christensenin mukaan ollutkaan aivan aiheetonta, se herätti kuitenkin suurta katkeruutta etsijöissä. Christensenin mukaan kalastusalus Løvspringenin rooli hylyn ensimmäisenä löytäjänä ja etsintöjen aloittajana on myös jäänyt pois sekä onnettomuudesta tehdystä virallisesta raportista että varustamon juhlakirjasta, jossa onnettomuudesta niin ikään kerrotaan.[5]

Onnettomuudessa kuolleet [11]
Ragnar Bäckman (päällikkö) A. Ehrnström L. Fager E. Forsblom (sähköttäjä)
E. Froberg (perämies) A.H. Grönroos P.R. Grönroos B. Gustafson (konemestari)
A.A. Haapanen O.E. Henriksson (konemestari) K. Holmström L. Hämäläinen
R.M. Kosonen A.F. Kronman (konemestari) N. Leppänen M. Liesi
W.E. Lind G. Moberg E. Nieminen (perämies) K. Nieminen
T.B. Nyman T.H. Råbergh N. Schafranoff N. Vuori
H. Wikeström A.A. Wikström

Siunaustilaisuus Mandalissa 1937[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Onnettomuus teki syvän vaikutuksen paikallisiin Mandalin ja Søgnen asukkaisiin. Miehistön siunaustilaisuuteen Mandalin kirkossa ja sen ulkopuolella osallistui 7. helmikuuta 1937[12] yli 3 000 paikallista asukasta.[9] Mandalin kirkko, johon mahtuu 1 800 ihmistä, oli ääriään myöten täynnä, ja ulkopuolella arvioitiin tilaisuutta seuranneen kovaäänisten välityksellä yhtä paljon ihmisiä.[5] Varustamo oli lähettänyt paikalle höyrylaiva Carelian kapteeni Isakssonin johdolla Lontoosta noutamaan siihen mennessä löydettyjen miehistön jäsenten ruumiit kotimaahan. Norjan yleisradio NRK lähetti tilaisuuden valtakunnallisessa radiossa. Pääpuheen tilaisuudessa piti piispa Maroni, ja Mandals Sangforening esitti Suomen laulun. Tilaisuuden jälkeen Mandalin merimiesyhdistyksen edustajat kantoivat viiden miehistön jäsenen arkut Careliaan.[5]

Varustamon juhlakirjan ja ajalta peräisin olevien lehtiartikkelien mukaan paikallisväestön valtaisa osanotto viiden tuntemattoman suomalaismerimiehen siunaustilaisuuteen yllätti kaikki asianosaiset. Noin 4 000 ihmisen kerrotaan seuranneen arkkua Klevenin laivasatamaan, minkä on arvioitu olevan Mandalin kaupungin ja kenties koko norjalaisen saaristohistorian suurin yksittäinen surukulkue. Arkut nostettiin laivaan, ja liikuttunut kapteeni Isaksson kiitti kaupungin väestöä myötätunnosta. Carelia alkoi kotimatkan luotsi Edvardsenin opastamana, Suomen lippu puolitangossa.[5]

Muistomerkki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SS Savonmaan muistomerkki Kneblingenin luodolla lännestä päin nähtynä toukokuussa 2010.
Onnettomuudessa menehtyneen miehistön jäsenten nimet hylyn lastista peräisin olevaan, graniittiseen hautakiveen ikuistettuna muistomerkin kaakkoisseinällä.

Radioitu siunaustilaisuus sai erään kuuntelijan lähettämään piispalle kirjeen, jossa hän ehdotti muistomerkin pystyttämistä onnettomuudessa kuolleille merimiehille. Anonyymi kuuntelija oli liittänyt kirjeeseensä myös 100 kruunun lahjoituksen muistomerkkirahaston alkusummaksi. Aloite johti yleiseen keräykseen, jonka järjesti Mandalin merimiesyhdistys. Komiteaa johti Suomen kunniakonsulina Mandalissa tuolloin toiminut Christen A. Christensen. Komitean muita jäseniä olivat kunniakonsulin poika, arkkitehti Christon Christensen, joka suunnitteli muistomerkin, muistojuhlassa puhunut pastori Iversen ja myöhemmistä etsinnöistä vastannut nimismies Askildsen. Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiö, majakkavirasto ja muutkin viranomaiset hyväksyivät muistomerkkiesityksen. Maanomistaja Tobias Rasmussen lahjoitti paikan muistomerkille Kneblingenin luodolta (luodon sijainti: 57.97831°N, 7.631664°E ).[5] Muistomerkki pystytettiin kesällä 1938[9] talkoovoimin muurari Syvertsenin johdolla[5].

Muistomerkki koostuu kahdeksan metriä korkeasta nelisivuisesta pyramidista, jonka huipulla on kahden metrin korkuinen raudasta tehty risti. Perustus on muurattu Marius Christensenin lahjoittamasta spangereid-graniitista. Muistomerkin kaakkoissivuun, hylyn sijaintipaikan suuntaan, on upotettu hylyn lastista nostettu graniittinen hautakivi. Hautakiveen on kaiverrettu turmassa kuolleiden miesten nimet ja onnettomuuden päivämäärä.[5]

Muistomerkki paljastettiin 7. elokuuta 1938. Luodolle oli saapunut arviolta yli 300 erilaista venettä ja alusta[5] ja tilaisuuteen arvioitiin osallistuneen yhteensä 4 − 6 000 ihmistä.[5][9] Tilaisuudesta otetut valokuvat kertovat luodon olleen täynnä ihmisiä.[9] Luotsialukselta puheen pitänyt merimiespastori Daniel Orädd siunasi vainajat Suomesta tuodulla maalla, ja monumentin vierelle pystytetyltä puhujankorokkeelta pidettiin lukuisia muistopuheita. Paikallaolijat lauloivat Maamme-laulun. Tilaisuuden kuluessa eräs Den Norske Amerikalinjen matkustajahöyrylaivoista ohitti paikan lippu puolitangossa antaen kolme pitkää äänimerkkiä.[5]

Mandalin merimiesyhdistys (Mandals sjømannsforening) pitää muistomerkkiä edelleen yllä vuosittaisilla talkoilla. Onnettomuuden jälkeen Ballastskjærene-karikolle saatiin määräraha lyhtyä varten, jota Mandalin merimiesyhdistys oli anonut jo vuodesta 1892 lähtien lukuisten onnettomuuksien tapahduttua alueella. Esimerkiksi kolme vuotta aikaisemmin islantilainen kutteri Hjalmur oli tuhoutunut samassa paikassa. Lyhty saatiin paikalle vuosi Savonmaan onnettomuuden jälkeen.[5]

Mandalissa vietettiin Savonmaan onnettomuuden 70-vuotismuistopäivää Mandalin ja Søgnen merimiesyhdistysten järjestämänä 20. tammikuuta 2007. Juhlaan osallistui noin 250 henkeä. Suomen Merimieskirkkoa tilaisuudessa edusti sen entinen pääsihteeri Jorma Bäckman, joka sattui olemaan myös onnettomuudessa kuolleen päällikkö Bäckmanin serkun poika.[4] Muistojuhlan yhteydessä järjestettiin näyttely, jossa oli yli 60 laivasta peräisin olevaa esinettä.[13]

Hylky[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmikuun loppupuolella 1937 Savonmaan hylkyyn tehtiin kaksi sukellusta. Merenkäynti oli yhä kovaa, eikä alukseen päästy sisälle. Molemmat paapurinpuoleiset pelastusveneet oli laskettu merille, mutta tyyrpuurin puoleisissa pelastusvenetelineissä roikkuivat yhä veneiden jäännökset. Pohja oli painunut sisään pitkältä matkalta, peräkeula oli vääntynyt ja peräsin oli poissa. Molemmat ankkurit olivat paikallaan. Lastiruumien luukut olivat poissa, ja paperi- sekä selluloosapaalit olivat tukkineet ruuman aukot.[5]

SS Savonmaan hylky vuonna 1937.

Muutamia päiviä hylyn löytämisen jälkeen paikallinen sukeltaja Ovin Udø nouti kapteenin hytistä tämän univormun, vaatteita, postimerkkikokoelman, kirjeenvaihtoa, rahaa ja muita irtotavaroita.[10] Kapteenin kirjoituspöydän laatikossa ollutta revolveria ja kaapissa ollutta kultakelloa ei löytynyt. Myös laivan lokikirja oli poissa, minkä johdosta täydellinen selitys onnettomuudelle jää vajaaksi.[5] Sukeltajat nostivat myös 150 hautakiveä lastista. Myöhemmin lastin nostamisesta vastasi sukellusyritys, eivätkä paikalliset sukeltajat enää puuttuneet asiaan.[10]

Hylkyä, jonka peräosa oli pitkään näkyvillä merenpinnan yläpuolella, räjäytettiin osiin lastin pelastamisen yhteydessä. Operaatio vaati vielä yhden sukeltajan hengen seuraavana kesänä.[5] Sukeltaja oli huutanut emoalukselle jääneensä kiinni, joutunut paniikkiin ja kuollut huolimatta happiletkun toimivuudesta. Apuun hälytetty sukeltaja Ovin Udø havaitsi, että kuollut sukeltaja ei ollut erityisesti jumissa. Syyksi sukeltajan panikointiin epäiltiin sairaskohtausta, minkä johdosta tämä oli menettänyt arvostelukykynsä.[10]

Hylky vajosi lopullisesti pinnan alle vasta joulukuussa 1937, ja sen osat ovat nykyisin 18–25 metrin syvyydessä. Hylyn sijainti on 57°58′41″N, 7°38′11″E [1], ja se on suosittu harrastajasukeltajien kohde. Hylky sijaitsee muistomerkin ja Ballastskjærene-karikon lyhdyn välisellä linjalla noin neljänkymmenen metrin päässä luodolta.[14] Mandalin sukelluskerhon tietojen mukaan vain aluksen perä on säilynyt suhteellisen alkuperäisessä muodossaan. Hylkytavaraa on edelleen löydettävissä laajalta alueelta hylyn ympäriltä.[15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Christian Skauge: D/S Savonmaa. Dykking, 2012, nro 4, s. 74–75. Artikkelin verkkoversio Viitattu 6.4.2016. (norjaksi)
  2. Swiggum, S. & Kohli, M.: Finland Steamship Company Ltd. / Finska Ångfartygs Aktiebolaget (FÅA) TheShipsList®™. 5.2.2005. Viitattu 6.4.2016. (englanniksi)
  3. a b Svenska Levantlinjen Dan Brostrom / Rederi AB Sverige-Levanten 1911-1927/ Svenska Orient Linien 1927-1984 TheShipsList. TheShipsList®™. Viitattu 6.4.2016. (englanniksi)
  4. a b c d Bäckman, Jorma: Savonmaan haaksirikosta 70 vuotta. Mandalin kaupungin asukkaat vaalivat suomalaisten muistoa Norjassa. Merimieskirkko – Sjömanskyrkan, 2007, 125. vsk, nro 2, s. 12. Helsinki: Suomen Merimieskirkko ry. ISSN 1457-5167. Artikkelin verkkoversio Viitattu 13.5.2007.
  5. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad Nils Reidar Christensen: Historien om Savonmaa. (Esitelmän käsikirjoitus. 70 års markering for ”Savonmaa”s forlis i ”Venterommet” lørdag 20. januar 2007) Slekters gang, 2007, 16. vsk, nro 1. Mandal Kystlag, Søgne Kystlag, Mandal Historielag, Mandals Sjømannsforening. (norjaksi)
  6. Tieteen kuvalehti Historia 2/2014, s.74
  7. Jostein Andreassen: Støtt opp om Songvår kystlag! www.songvaarfyr.com. 2007. Søgne: Songvaar fyrs venner. Viitattu 13.5.2010. (norjaksi)
  8. a b c d e f Paul J. Lammi: Meripelastuksen alkuajoilta. Kovaa on ollut meren leipä.. Meripelastus, Marraskuu 1995, nro 4, s. 16-17. Helsinki: Helsingin meripelastusyhdistys. Artikkelin verkkoversio Viitattu 10.5.2010.
  9. a b c d e Aage A. Wilhelmsen: Fra det gamle album. Lindesnes, 26.2.1999, s. 6. (norjaksi)
  10. a b c d Hartvig W. Dannevig: Siste havn : Skipsforlis langs Sørlandskysten. Spangereid: Sampress, 1983. ISBN 82-90210-15-9. Katkelma kirjasta (viitattu 25.2.2011). (norjaksi)
  11. lähde: S/S Savonmaan muistomerkki, Kneblingen, Mandal.
  12. Lindesnes-lehden mukaan tilaisuus tosin olisi ollut 14. helmikuuta.
  13. Liv Kirsten Rølland: Slekters gang. Egde, 2008, 32. vsk, nro 1, s. 11. Agder historielag. Artikkelin verkkoversio Viitattu 11.5.2010. (norjaksi)
  14. Thomas Torjusen: Savonmaa Dykkesiden.com. 2005. Viitattu 14.5.2010. (norjaksi)
  15. Savonmaa 6.5.2010. Mandal dykkerklubb. Viitattu 11.5.2010. (norjaksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]