Ruutanan seisake

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ruutana
Perustiedot
Lyhenne Rtn
Rataosa Tampere–Haapamäki
Ratakilometri 203+490
Kunta Kangasala
Avattu 1. elokuuta 1907
Lakkautettu 27. toukokuuta 1990
 • henkilöliikenne  27. toukokuuta 1990
 • tavaraliikenne  26. toukokuuta 1968

Ruutanan seisake oli rautatieliikennepaikka Ruutanan kylässä Kangasalla.

Ruutanassa pysähtyivät ennen myös Tampereelta Orivedelle ja Haapamäelle liikennöineet henkilöjunat, joiden avulla Ruutana kasvoi merkittäväksi taajamaksi. Ruutanan seisake avattiin Tampere–Haapamäki-radan ja Kangasalta Teiskoon menevän maantien risteyksessä vuonna 1907. Paikalle siirrettiin liikennepaikkarakennus Kirkkonummen Tolsasta vuonna 1933. Rakennus korvattiin uudella vuonna 1954. Tavaraliikenne Ruutanan seisakkeella lopetettiin vuonna 1968 ja liikennepaikka muutettiin miehittämättömäksi vuonna 1972. Liikennepaikkarakennus myytiin huutokaupalla purettavaksi vuonna 1971. Pysähdykset lopetettiin vuonna 1990.[1] Aika ajoin on esiintynyt toiveita palauttaa henkilöjunapysähdys Ruutanaan, viimeksi Dm12-kiskobussien tullessa liikenteeseen Tampereen ja Haapamäen välille, Tampereen pikaraitiotiekeskustelun yhteydessä sekä Tampereen seudun lähijunaliikenteen käynnistyessä.

  1. Jussi Iltanen: Radan varrella: Suomen rautatieliikennepaikat (2. painos), s. 175. Helsinki: Karttakeskus, 2010. ISBN 978-951-593-214-3.