Riihimäen Puhelin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Riihimäen Puhelin oli suomalainen puhelinlaitos, joka toimi Riihimäen alueella alkaen vuodesta 1891 ja vuosina 1924–2004 osakeyhtiönä.

Taustaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Riihimäestä oli tullut rautateiden risteyspaikkakunta, kun vuonna 1870 valmistui rautatie Pietariin Riihimäen kautta. Aiemmin Helsinki - Hämeenlinna rautatie oli jo kulkenut Riihimäen kautta. Rautateillä oli käytössä sähkölennätin ja vuodesta 1874 lähtien alettiin välittää Riihimäen asemalta myös yksityisiä sähkösanomia tiettyinä aikoina vuorokaudesta. Vuonna 1875 lähetettiin 422 ja vastaanotettiin 148 yksityistä sähkösanomaa. Riihimäellä aloitti rautateiden lennätinkonepaja v.1881.[H-P 1]. Vuonna 1886 vedettiin Riihimäen ensimmäinen puhelinllnja asemalta ratainsinöörin Karl Thunebergin asunnolle.[100v 1]. Riihimäki oli jäänyt puhelinmottiin koska halukkaita liittyjiä oli ollut liian vähän, kun keskukset rakennettiin 1880-luvun lopulla Hyvinkäälle ja Leppäkoskelle sekä pienempi Hausjärvelle.[H-P 2].

Historiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urjalasta muutti v.1886 telegrafireviisori Knut Schybergson Riihimäelle ja hän sai 21. toukokuuta 1891 luvan vetää puhelinlinjan Hyvinkäälle ja perustaa puhelinkeskuksen. Näin Riihimäki (tarkemmin asemakylä) liitetttiin muuhun puhelinverkkoon, kun puhelinlinja Hyvinkäälle kulki radan varressa.[H-P 3]. Vuotta aiemmin Schybergson oli ostanut käytetyn 8-numeroisen keskuksen Helsingistä Daniel Wadénilta rautateiden Riihimäen telegrafikonepajan päällikön Nikolai Bergmanin luvalla.[100v 2]. Vaikka Riihimäen puhelinkeskus oli pieni vain muutaman muutaman numeron käsittävä sen hoitaminen kävi liian työlääksi yksistään sen perustajalle Schybergsonille. Schybergson myi Hyvinkään johdon Etelä-Suomen kaupunkien väliselle telefoniosakeyhtiölle ja Riihimäelle perustettiin v.1896 puhelinyhdistys nimeltään 'Riihimäki Telefonförening' paikallista puhelinliikennettä varten.[H-P 4]. Puhelinyhdistyksen perustajat olivat: telegrafireviisori Knut Schybergson, telegrafi-insinööri Nikolai Bergman, telegrafireviisori Viktor Sahlberg, leipuri Anders Gustafsson, kauppias Fredrik Henriksson, ratainsinööri Karl Thuneberg, kunnanlääkäri Karl Enckel, rouva Olivia Axeen, pastori Hjalmar Brander, kauppias Ludving Groth, asianajaja S. Piminoff ja kievarinpitäjä A. Theodor Olander.[100v 3]. Yhdistys hankki v.1896 25-numeroisen keskuksen aiemman 8-numeroisen tilalle. Liittymismaksuna oli 40 markkaa, joiden tuottona saatiin uusi keskus maksettua. Lopen keskus liitettiin Riihimäen keskukseen, joten Lopeltakin saatiin puhelinyhteys muualle.[100v 4].

Varsinkin pastori Branderin (sukunimi vuodesta 1906 alkaen Paloheimo) kasvava liiketoiminta tarvitsi paljon kaukopuheluja, toinen suurpuhuja oli Karan kartanonherra Torsten Nordensvan. Näiltä kahdelta kaukopuhelujen suurpuhujalta veloitettiin vuosimaksuna 40 markkaa, kun muille se oli 25 markkaa, tämä siksi kun kaukopuhelut maksettiin yhdistyksen kassasta.[100v 5]. Varuskunnan perustaminen vaati lisää puhelimia ja 1910 ostettiin rautateiltä käytetty 180-numeron keskus, johon liittyivät myös mm. Lopen turvepehkutehdas, Riihimäen lasitehdas ja kolerasairaala sekä insinööri Florinsky.[100v 6]. 1910-luvun alussa keskukseen liitettiin yli 80 uutta tilaajaa. Lisäksi rautatieasemalla oli hyvin tuottava yleisöpuhelin.[100v 7].

Vuonna 1915 ostettiin käytetty keskus Helsingin Puhelinyhdistykseltä, keskuksessa oli kolmessa keskuspöydässä yhteensä 420 paikkaa tilaajille. Keskus sijoitettiin nyt rouva Salme Blomstedtin asuntoon silloiselle Kyläkujalle, joka on nykyisin (v.2024) Maisterinkatu. Aiemmat keskukset olivat olleet neiti Janssonin talossa ja Schybergsonin talossa.[100v 8]. Juho Emil Fagerlundista tuli ensimmäinen vakituinen puhelinlaitoksen asentaja. Monttööri Fagerlund sai apulaisen Tuomas Tammisesta juuri ennen sisällissotaa. T. Tamminen olikin sitten töissä Riihimäen puhelinlaitoksella 42 vuotta.[100v 9].

Osakeyhtiöksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilaajamäärä kasvoi, mutta puhelinyhdistys ei kyennyt vastaamaan kysyntään ja siitä johtuvaan verkon ja keskuksen lisärakentamiseen. Tästä johtuen ensin yritettiin perustaa osuuskunta hoitamaan puhelinasiaa, mutta nopeasti päädyttiin osakeyhtiö-muotoon. Riihimäen Puhelinosakeyhtiö perustettiin 22. toukokuuta 1924. Tuolloin oli 283 tilaajaa, joista vain 160 merkitsi osakkeen. Puhelinosakeyhtiö palkkasi isännöitsijäksi maisteri Lauri Gröndahlin, lisäksi johtajattarena toimi S. Blomstedt ja viisi puhelunvälittäjää ja yksi oppilas sekä yksi asentaja (monttööri).[100v 10].

Automaattikeskus 1930

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1929 17. lokakuuta valmistui yhtiön omana työnä[100v 11]. uusi keskusrakennus, jolle oli hankittu tontti v.1926. Kolmikerroksinen kivirakennus on yhä paikallaan, nykyisen Maisterinkadun varressa. Täysautomaattinen puhelinkeskus otettiin käyttöön 12.huhtikuuta 1930.[R-r 1]. Keskuksen toimittajaksi oli valittu Siemens (tarkemmin Siemens-Schuckert), kisa käytiin Siemensin ja Ericssonin välillä, yksi syy valintaan oli että Helsingissä oli käytössä Siemensin keskus ja liitäntä olisi helpompi saman toimittajan tekniikkaan ja myös ongelmatilanteissa olisi apua saatavissa Helsingistä. Savonlinnan automaattikeskus oli valmistunut vain hieman ennen Riihimäen keskusta, myös Ensossa on ollut automaattikeskus ennen Riihimäkeä.[100v 12]. Joten Riihimäen puhelinolot olivat maan huippuluokkaa 1930-luvun alussa. Automatisoinnin avulla henkilökunnan määrää pystyttiin vähentämään ja kun tekniikka oli kunnossa, niin lainoja pystyttiin lyhentämään nopeasti ja johtokunta pystyi toteamaan 21. toukukuuta 1932, että vekselit Siemensille on maksettu ja puhelinyhtiöllä on täysi omistusoikeus laitteisiin.[100v 13]. Valtion puhelinkeskus oli rakennettu Riihimäelle 1920-luvun lopulla ja tämä mahdollisti kaukopuheluille kaksi reittiä, joko valtion keskuksen kautta tai Etelä-Suomen Kaukopuhelin Oy:n kautta. Vuonna 1934 Etelä-Suomen Kaukopuhelin Oy:n linjat siirtyivät valtiolle ja kaukoliikenteestä tuli valtion monopoli.[H-P 5].

Pulavuosina 1931 ja 1932 tilaajamäärät vähenivät ensin 16 ja sitten 15 tilaajalla.[100v 14]. Tilaajamäärä lähti uudelleen nousuun v.1936, kun johtokunta oli päättänyt alentaa vuosimaksuja.[100v 15]. Vuonna 1933 Riihimäellä oli otettu käyttöön hyvin tuottava automaattinen puhelinkioski Lopentiellä kauppatoria vastapäätä ja seuraavaksi Hämeenkadulle. Kokouspuhelintoiminnolla pystyi puhumaan useampi henkilö samalla linjalla ja sellainen otettiin Riihimäellä käyttöön v.1933, mutta sen käyttö jäi vähäiseksi.[100v 16]. 1930-luvulla Riihimäen Puhelinosakeyhtiöllä oli pieniä sisäisiä kiistoja investoinneista, joita johtaja Gröndahl ei halunnut tehdä, mutta joita asentaja Tamminen vaati. Asentaja Tamminen maksoikin kaapelihankinnan ensin itse ja peri vähitellen summan yhtiöltä. [100v 17]. Toisenlaisia kiistoja oli valtion puhelintoimen kanssa, joka vaati nopeasti lisäjohtoja puhelinyhtiön keskuksesta valtionkeskukseen ja kiistaa oli myös ministeriön kanssa toimiluvan jatkumisesta. Näistä kiistoista kuitenkin selvittiin.[100v 18].

Sotavuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pommitukset vahingoittivat ilmajohtoja, joita oli sekä kaapeleina että avojohtoina. Puhelinkeskus säilyi pommituksissa, vaikka pommeja pudotettiin yhtenä vuoden 1940 helmikuun päivänä noin 600-700 kappaletta.[100v 19]. Sotavuosina uusia tilaajia oli tullut viitisenkymmentä vuosittain, joten puhelinkeskusta jouduttiin laajentamaan. Elokuussa v.1943 saatiin 100 lisänumeroa käyttöön, laajennusosat oli valmistettu Berliinissä. Lisää tarvittiin ja tilattiin kahdensadan tilaajan laajennus, sodan tilanteesta johtuen tilaus myöhästyi ja lopulta laajennusosat tehtiin Siemensin Suomen tehtaalla ja laajennus saatiin käyttöön vasta keväällä 1948. Laajennuksen hinnasta tuli sekava asia, kun hinnan oli sovittu perustuvan Suomen ja Saksan markan keskinäiseen suhteeseen, mutta sodan jälkeen tätä suhdetta oli vaikea määrittää. Johtokunta kuitenkin hyväksyi toimituksen mukana tuleen laskun, kun se katsoi että yhteistyötä Siemensin kanssa ei kannata vahingoittaa.[100v 20]. Puhelinkioskeja käytettiin ahkerasti ja vuonna 1943 niistä puhuttiin yli 21000 puhelua, kuitenkin ne jouduttiin sulkemaan ilkivallan takia vuoden 1943 lopulla ja avattiin uudelleen vasta v.1954.[100v 21].

Riihimäen Puhelimen ensimmäinen maaseutukeskus otettiin käyttöön alkuvuodesta 1944 Vantaan kylässä 13 numerolla.[100v 22]. Paalijärveläiset maksoivat puolet 13 numeron käsikeskuksesta ja lupasivat hoitaa sekä välityksen että puhelumaksut ja niin he liittyivät puhelinverkkoon 1946, kun he olivat itse vetäneet puhelinlinjat. Sittemmin v.1952 Paalijärvelle Sillanpään tilan vintille asennettiin automaattikeskus 30 tilaajalle. Riihimäen puhelinverkko laajentui, vaikka kirja mainitsee isännöitsijä Gröndahlin nuukaksi mieheksi, muttei ahneeksi, kun hänen palkkansa oli usein pienempi kuin ylimekaanikon.[100v 23]. Gröndahl oli valmistunut filosofian kanditaatiksi Helsingin yliopistosta ja jatkanut opiskelua Saksassa Münchenin yliopistossa.[100v 24]. Riihimäellä puhelujen hinnat olivat alhaisemmat kuin Hämeenlinnassa tai Lahdessa 1950-luvun alkuun saakka.[100v 25].

Riihimäen Puhelin Oy

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtio oli antanut uudet määräykset puhelinverkon rakenteeseen v.1954, pitkän työrupeaman tehnyt Tuomas Tamminen oli jo eläkeiässä ja yhtiöön palkattiin ensimmäinen linjateknikko A. Salin. Puhelinverkko muuttui ja valtio rakensi kokomaata käsittävän automaattisen kaukovalinnan. Tämä aiheutti Riihimäen Puhelimelle useita isoja ja kalliita teknisiä töitä. Kaukovalinnan aiheuttaman suunnittelun laati tilauksesta Tuomas Tammisen poika, insinööri Reino Tamminen.[100v 26]. Vuonna 1955 monen kylän asukkaat, mm.Siirtolassa, Punkassa ja Apilistossa, vaativat tomerasti puhelinta ja keskukseen hankittiin sadan numeron laajennus, joka valmistui kesällä 1956.[100v 27]. Puhelinyhtiössä pelättiin 1950-luvun loppupuolella valtion kaappausta, puhuttiin puhelinlaitosten sosialisoinnista. Riihimäen puhelinyhtiössä ehdotettiin liittymistä Helsingin puhelinlaitokseen, mutta asia ei edennyt pidemmälle.[100v 28]. Yhtiöllä oli myös vain väliaikainen toimitusjohtaja 1958-1959, varsinaiseksi toimitusjohtajaksi saatiin teknikko Jukka Koskinen Someron Puhelinosuuskunnasta 1.helmikuuta 1959. J. Koskinen teki suorapuheisen analyysin Riihimäen puhelinosakeyhtiön tilanteesta ja yhtiön hallitus hyväksyi suunnitelman tilanteen parantamiseksi 18. maaliskuuta 1959. Tj. Koskinen oli jo hankkinut Volkswagen pakettiauton ja suunnitelmaan kuuluivat mm.seuraavat työt; siirtyminen suljettuun viisinumeroiseen tilaajanumerointiin, liittyminen automaattiseen kaukopuhelinjärjestelmään, avojohto- ja ilmakaapeliverkon laajennukset, Riihiviidan ja Punkan keskukset sekä Launosten (joka tosin piti muuttaa automaattiseksi) ja Tervakosken keskusten lunastaminen ja Hausjärven Puhelinosuuskunnan laitteiden ostaminen. Tämä kaikki edellytti rahan saamista ja yhtiöjärjestyksen muuttamista osakepohjan laajennuksella, muutokset hyväksyttiin hallituksessa vuoden 1959 huhtikuussa ja toukokuussa. Yhtiön uudeksi nimeksi tuli Riihimäen Puhelin Oy.[100v 29].

Nyt jokainen tilaaja oli myös Riihimäen Puhelin Oy:n osakas, kuten lähes kaikissa muissakin yksityisissa puhelinlaitoksissa. Yhtiömuodon muutos onnistui ja yhtiöön liittyi uusia osakkeenomistajia ja näin yhtiö sai pääomaa, jota tarvittiin teknisiin muutoksiin.[100v 30].

Hieman erikoinen ratkaisu nähtiin Apiliston kylän (Karan) alueella, kun valtio rakensi sinne automaattikeskuksen v.1957. Aiemmin Riihimäen puhelinyhtiö ei ollut suostunut kyläläisten vaatimuksiin ja näin valtio tuli peliin mukaan, joka tosin aiheutti pientä närää. Yhtiössä ymmärrettiin tilanne, että näin tuli kuitenkin hyvä kokonaisuus. Myöhemmin valtio myi Karan keskuksen Riihimäen Puhelimelle v.1978, valtio edellytti keskuksen tilaajien suostumusta, joka saatiin kokouksessa 14. kesäkuuta 1978. Myynti oli sikäli historiallinen, että valtio ei ollut myynyt yhtään puhelinkeskusta aiemmin yksityiselle puhelinlaitoksella.[100v 31].

Puhelinlaitoksia oli suuri määrä, kun tekninen kehitys vaati mm.teknistä kykyä liittymään automaattiseen kaukoverkkoon, niin 575 puhelinlaitoksta fuusioitiin vuosina 1950 - 1962. Fuusioissa puolet meni yksityisiin laitoksiin ja toinen puoli valtion posti- ja lennätinlaitokseen.[100v 32]. Riihimäen alueella käytiin jonkunlainen kisa Hausjärven liittymisestä joko Riihimäen puhelimeen tai valtion verkkoon. Lopullisesti Hausjärven Puhelinosuuskunta päätti 9.syyskuuta 1959 myynnistä Riihimäen Puhelin Oy:lle, jonka voitto oli täpärä äänin 95 -93.[100v 33]. Riihimäen Puhelimen apuna oli Puhelinlaitosten liitto, joka oli perustettu v.1921.[100v 34].

Riihimäen keskus uusittiin v.1961 ja puhelinnumeroista tuli viisinumeroisia ja kaikki tilaajat olivat automaattisen valinnan piirissä joulukuun 17. päivästä alkaen v.1961. Riihimäen Puhelin Oy:llä oli keskuksia vuoden 1961 joulukuussa seuraavasti: Riihimäellä Riihimäen, Paalijärven ja Arolammin keskukset, Janakkalassa Tervakosken ja Punkan keskukset, Lopella Launosten keskus, Lammilla Hietoisten keskus ja Hausjärvellä Hausjärven, Ryttylän, Turkhaudan, Vantaan, Puujaan, Kallion, Kurun, Oitin, Rutajärven, Haminankylän, Mommilan ja Maitoisten keskukset. Talous oli tiukalla, kun Riihimäen Puhelin Oy oli sijoittanut puhelinolojen kehittämiseen 150 miljoonaa markkaa viimeisen 2,5 vuoden aikana. Vakuudet olivat hieman ongelmallisia, mutta pahaan tilanteeseen taloudessa ei yhtiö kuitenkaan joutunut. Riihimäen tilaajien määrä kaksinkertaistui vuosina 1958-1962 ja puheluaika kolminkertastui[100v 35]. Puhelinkaukoliikennettä varten valmistui uusi valtion automaattikeskus kalliosuojaan v.1963, näin parani puhelinliikenne Riihimäellä kun myös kaukopuhelut tulivat tilaajavalinteiseksi 18.elokuuta 1963. Automaattisissa kaukopuheluissa esiintyi alussa kuitenkin ruuhkaa, eikä puhelut aina onnistuneet, syyksi paljastui Helsingin kaukokeskuksen puutteellinen kyky vastata Riihimäen lisääntyneeseen kysyntään.[100v 36].

Puhelujen hinnoittelussa Riihimäen Puhelin Oy siirtyi kestoperusteiseen hinnoitteluun entisestä lukumäärään perustavasta, tämä aiheutti keskustelua. Yhtiö selitti että kaikki muutkin puhelinlaitokset käyttivät kestoperusteista, paitsi Helsingin Puhelinyhdistys. Hinnoittelun muutos tehtiin kun kaikki olivat automaattisen valinnan piirissä.[100v 37].

Digitaalitekniikkaa kohti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusi toimitalo Maisterinkadulla valmistui vuonna 1970 Riihimäen Puhelin Oy:lle. Yhtiö uusi ja laajensi keskuksiaan uuteen Siemensin EMD-tekniikkaan. Myös keskusten väliset yhteydet parannettiin, tässä työssä auttoi Viestirykmentin sotilaat harjoitustyönään.[100v 38]. Ensimmäinen digitaalinen keskus valmistui Riihimäen Puhelin Oy:lle syyskuussa v.1984 se oli tilattu jo vuonna 1978, tekniikkatoimittajana edelleen Siemens, nyt toimitus oli EWSD-tekniikkaa.[100v 39]. Ennen digitaalista keskusta yhtiössä oli alettu käyttämään digitaalisia radiolinkkejä, ensimmäisenä Hikiän ja Riihimäen välillä, tämäkin tekniikka hankittiin Siemensiltä.[100v 40]. Yksi tekninen askel oli valokaapelien käyttöönotto. Ensiksi Maisterinkadulta Kirvaston linkkiasemalle v.1982, tässä yhdessä valokuituparissa kulki 480 puhelua yhtäaikaa.[100v 41].

Kirjauksen uusi rakennus valmistui 1983, jota alettiin kutsua Kirvastoksi Vilho Miettisen keksimän nimen mukaisesti. Kirvastoon muutti Maisterinkadulta puolet henkilökunnasta. Digitaalitekniikan tulon mukana huomattiin, että keskusten tarvitsema tila on huomattavasti pienempi kuin aiemman tekniikan kanssa ja luovuttiin lisärakennushankkeesta Maisterinkadulla.[100v 42].

Riihimäen Puhelin Oy alkoi rakentamaan myös kaapelitv-verkkoa v.1984, koealueena Uhkola. Kaapelitv:ssä oli kilpailua, kun myös Riihimäen Telehuolto rakensi omaa tv-verkkoaan Peltosaareen. Riihimäen Puhelin perusti yhdessä paikallisten yritysten, Riihimäen Sanomien, kaupungin ja kauppakamarin kanssa kaapelitelevisioyhtiön ja Peltosaaren tv-verkko ostettiin tähän yhtiöön. Kaapelitv-yhtiö fuusioitiin Hyvinkään vastaavan yrityksen kanssa v.1986.[R-hyk 1].

Riihimäen Puhelin Oy otti ensimmäisenä puhelinlaitoksena koko henkilökunnan tulospalkkauksen 1980-luvun loppupuolella.[100v 43]. Vuonna 1990 perustettiin Riihimäen Puhelimen, Lohjan Puhelimen ja Hämeen Puhelimen toimesta Tele-Kolmio Oy, joka alkoi hoitamaan telelaitteiden myynnin, asennukset ja huollot.[R-hyk 2].

Yhtiön lopetus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2001 Elisa Oyj oli hankkinut osakevaihdolla 90% Riihimäen Puhelin Oy:n omistuksesta, lopullinen fuusiointi Elisa Oyj:hin tapahtui 30.6.2004.[1]

Tilaajamääriä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 1896 12 tilaajaa
  • 1904 42 tilaajaa, joista Riihimäellä 26 ja sen läheisyydessä, loput Lopella, Hausjärven kirkolla ja Oitissa.[H-P 6]. Riihimäellä puhelin oli 14 kauppiaalle tai muulla liikkeenharjoittajalla, kahdeksalla rautatien virkailijalla tai säätyläisellä ja neljällä tilanomistajalla.
  • 1915 puhelinluettelossa on 142 tilaajaa[H-P 7].
  • 1920 235 tilaajaa
  • 1930 370 tilaajaa
  • 1940 484 tilaajaa
  • 1950 1023 tilaajaa
  • 1959 2612 tilaajaa[H-P 8].
  • 1960 2700 tilaajaa[R-hyk 3].
  • 1971 noin 6000 tilaajaa[100v 44].
  • 1981 noin 11000 tilaajaa[100v 45].
  • 1991 noin 20000 tilaajaa[100v 46].

Toimitusjohtajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteenä, ellei toisin mainita[100v 47].

  • 1891 - 1896 lennätinreviisori Knut Schybergson, aloitti puhelin toiminnan Riihimäellä.
  • 1896 - 1900 lennätinreviisori Knut Schybergson, nyt Riihimäen puhelinyhdistyksen johtajana.
  • 1900 - 1908 lennätininsinööri N.V. Bergman.
  • 1909 - 1912 lennätininsinööri A.B. Bäckström
  • 1913 - 1924 apteekkari Wolter Simberg, hän oli taidemaalari Hugo Simbergin veli.[H-P 9].[100v 48].
  • 1924 - 1958 maisteri Lauri Gröndahl, hallituksen puheenjohtajana oli W. Simberg 1924 - 1949. 1924 oli perustettu Riihimäen Puhelinosakeyhtiö.
  • 1958 - 1959 pankinjohtaja Eero Hilli, oman toimen ohella.[100v 49].
  • 1959 - 1985 teknikko, talousneuvos Jukka Koskinen[H-P 10].
  • 1985 - ? DI Seppo Hänninen

Hallituksen, johtokunnan puheenjohtajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteenä[100v 50].

  • 1896 - 1908 insinööri N.V.Bergman
  • 1908 - 1912 diplomi-insinööri A.B. Bäckström
  • 1912 - 1949 apteekkari Wolter Simberg
  • 1949 - 1959 vuorineuvos Olli Paloheimo
  • 1959 - ? varatuomari Arvi Paloheimo

Henkilökunnan määrä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteenä[100v 51].

  • 1924 noin 10
  • 1932 noin 15
  • 1940 noin 17
  • 1948 noin 17
  • 1956 noin 17
  • 1960 noin 60
  • 1964 noin 32
  • 1972 noin 55
  • 1980 noin 65
  • 1988 noin 95
  • 1.1.1991 73, osa oli siirtynyt Tele-Kolmio Oy:n palvelukseen.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Jouko Hoffrén - Kalevi Penttilä: ”Riihimäen historia I”, 1979/2006, ISBN 951-99205-4-4, sivu 132.
  2. ↑ Jouko Hoffrén - Kalevi Penttilä: ”Riihimäen historia I”, 1979/2006, ISBN 951-99205-4-4, sivu 134.
  3. ↑ Jouko Hoffrén - Kalevi Penttilä: ”Riihimäen historia I”, 1979/2006, ISBN 951-99205-4-4, sivu 134.
  4. ↑ Jouko Hoffrén - Kalevi Penttilä: ”Riihimäen historia I”, 1979/2006, ISBN 951-99205-4-4, sivu 134.
  5. ↑ Jouko Hoffrén - Kalevi Penttilä: ”Riihimäen historia I”, 1979/2006, ISBN 951-99205-4-4, sivu 970.
  6. ↑ Jouko Hoffrén - Kalevi Penttilä: ”Riihimäen historia I”, 1979/2006, ISBN 951-99205-4-4, sivu 134.
  7. ↑ Jouko Hoffrén - Kalevi Penttilä: ”Riihimäen historia I”, 1979/2006, ISBN 951-99205-4-4, sivut 428-429.
  8. ↑ Jouko Hoffrén - Kalevi Penttilä: ”Riihimäen historia I”, 1979/2006, ISBN 951-99205-4-4, sivu 971.
  9. ↑ Jouko Hoffrén - Kalevi Penttilä: ”Riihimäen historia I”, 1979/2006, ISBN 951-99205-4-4, sivu 427.
  10. ↑ Jouko Hoffrén - Kalevi Penttilä: ”Riihimäen historia I”, 1979/2006, ISBN 951-99205-4-4, sivu 970.
  1. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 19.
  2. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 21.
  3. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 28.
  4. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 30.
  5. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 31.
  6. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 37.
  7. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 32.
  8. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 39.
  9. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivut 47, 49.
  10. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivut 50-52.
  11. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 62.
  12. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 57.
  13. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 67.
  14. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 69.
  15. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 70.
  16. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 73.
  17. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 71.
  18. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 80.
  19. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 85.
  20. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 91.
  21. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 100.
  22. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 95.
  23. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 103.
  24. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 180.
  25. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 103.
  26. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivut 107-109.
  27. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 107.
  28. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivut 110-111.
  29. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 117.
  30. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivut 118-119.
  31. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivut 121,123.
  32. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 126.
  33. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 141.
  34. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 125.
  35. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivut 153-155.
  36. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 156.
  37. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 164.
  38. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 157.
  39. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivut 157-158.
  40. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 158.
  41. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 160.
  42. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivut 158-160.
  43. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 194.
  44. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 207.
  45. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 207.
  46. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 207.
  47. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 202.
  48. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 54.
  49. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 112.
  50. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivu 201.
  51. ↑ Sauli Korpimo: ”Sata vuotta puhelimessa, Riihimäen Puhelin Oy 1891-1991”, ISBN 952-90-2949-7, Hämeenlinna, 1991, sivut 203-205.
  1. ↑ Helena Honka-Hallila: ”Riihimäki Hyvien yhteyksien kaupunki, Riihimäki 1960 - 2000”, ISBN 951-8952-63-9, Hämeenlinna, 2000, sivu 250.
  2. ↑ Helena Honka-Hallila: ”Riihimäki Hyvien yhteyksien kaupunki, Riihimäki 1960 - 2000”, ISBN 951-8952-63-9, Hämeenlinna, 2000, sivu 250.
  3. ↑ Helena Honka-Hallila: ”Riihimäki Hyvien yhteyksien kaupunki, Riihimäki 1960 - 2000”, ISBN 951-8952-63-9, Hämeenlinna, 2000, sivu 249.
  1. ↑ Riihimäen kaupunki: ”Riihimäen rakennetut kulttuuriympäristöt”, ISBN 978-952-5571-93-6, 2020, kohde 34.
  1. ↑ Riihimäen Puhelin Oy porssitieto.fi. Viitattu 5.7.2024. (suomeksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Riihimäen_Puhelin&oldid=22495140”