Rentun ruusu (elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rentun Ruusu – elokuva Irwin Goodmanista
Rentun ruusu
Rentun ruusu kansikuva DVD.jpg
Ohjaaja Timo Koivusalo
Käsikirjoittaja Timo Koivusalo
Tuottaja Timo Koivusalo
Kuvaaja Timo Heinänen
Leikkaaja Jyrki Luukko
Timo Koivusalo
Pääosat Martti Suosalo
Ilkka Koivula
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Suomi
Tuotantoyhtiö Artista Filmi
Ensi-ilta Suomi 12. tammikuuta 2001
Kesto 98 min
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 2 236 169 $lähde?
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Rentun ruusu (koko nimi: Rentun Ruusu – elokuva Irwin Goodmanista[1]) on vuonna 2001 ensi-iltansa saanut Timo Koivusalon ohjaama ja käsikirjoittama elokuva, joka kertoo laulaja Irwin Goodmanista. Elokuva oli yli 350 000 katsojallaan Suomessa vuoden katsotuin kotimainen elokuva. Elokuva alkaa kuolemansairaan Irwinin viimeisistä hetkistä ja siirtyy siitä 1960-luvun tapahtumiin.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapio Rautavaarasta ja Reino Helismaasta kertovan Kulkurin ja joutsenen (1999) jälkeen Koivusalo jatkoi kansantaitelijan muotokuviaan seuraavalla elokuvallaan. Koivusalo sai elokuvaan yhteistyökumppaniksi Vexi Salmen, joka toimi Irwin Goodmanin managerina ja laulujen sanoittajana 1960-luvulta alkaen.[1]

Rentun Ruusua kuvattiin useissa jaksoissa talven, kevään ja kesän 2000 aikana. Kuvauspäiviä oli kaikkiaan 35. Elokuvassa oli yli 50 varsinaista roolia ja avustajia yli tuhat. Pääroolin esittäjäksi valittiin Koivusalon luottonäyttelijäksi noussut Martti Suosalo, joka sai roolistaan Jussi-patsaan. Elokuvaa kuvatiin Arista Filmin studiolla Ulvilassa ja ympäri Etelä-Suomea muun muassa Porissa, Ulvilassa, Hämeenlinnassa, Harjavallassa, Hämeenkyrössä ja Luvialla sekä ulkomailla Saksan Oldenburgissa ja Gran Canarialla Las Palmasissa.[1]

Elokuva lyheni kuvaamisen aikana ja vielä leikkausvaiheessa elokuvan kohtauksia joko lyhennettiin tai poistettiin. Käsikirjoitus julkaistiin Liken kustantamana. Elokuva sai ensi-iltansa 12. tammikuuta 2001 ja se on toistaiseksi Timo Koivusalon paras katsojamenestys elokuvateattereissa. Elokuvan tuotantokustannukset olivat 918 242 euroa ja se sai Suomen elokuvasäätiöltä tuotantotukea ja markkinointi- ja levitystukea 605 476 euroa sekä myöhemmin Valtion elokuvatuotannon laatutukea 100 000 markkaa.[1]

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Martti Suosalo   … Irwin Goodman  
 Ilkka Koivula   … Vexi Salmi  
 Vexi Salmi   … Kertoja  
 Esko Nikkari   … Väiski  
 Eeva-Maija Haukinen   … Irwinin äiti, Kirsti Hammarberg  
 Hannu Kivioja   … Kaspar  
 Pertti Koivula   … Sepe  
 Riitta Salminen   … Riitta Feirikki-Hammarberg  
 Matti Mäntylä   … Toivo Kärki  
 Tom Lindholm   … Eikka  
 Kunto Ojansivu   … Alpo  
 Raimo Grönberg   … Honkanen  
 Mikko Kivinen   … Tappi Suojanen  
 Seppo Sallinen   … Kalevi Keihänen  
 Erkki Ruokokoski   … Ilmari Kianto  
 Timo Julkunen   … Mape  
 Maarit Niiniluoto   … Radiohaastattelija  
 Harri Ekonen   … Lentäjä  
 Aimo Santaoja   … Lentäjä  
 Matti Nurminen   … Taksikuski torilla  
 Kai Tanner   … Taksikuski lentokentällä  
 Raimo Viitanen   … Nimismies  
 Seppo Helenius   … Virkamies  
 Risto Luukko   … Tuomari  
 Sonja Saarinen   … Kaija  
 Tapani Mäki   … Vartija  
 Johanna Jokela   … Nuori ihailijatyttö  
 Jevgeni Haukka   … Venäläinen tullimies  
 Martti-Mikael Järvinen   … Otto  
 Timo Nissi   … Eki  
 Martti Palo   … Erik Lindström  
 Alexander Pritoup   … Venäläinen tullimies  
 Taneli Rinne   … Verotarkastaja  
 Raino Rissanen   … Vartija  
 Kielo Tommila   … Aila  
 Andrei Tsumak   … Venäläinen tullimies  
 Harry Viita   … Ralliperuna  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Rentun Ruusu – elokuva Irwin Goodmanista Elonet. Viitattu 26.10.2021.