Rauno Aaltonen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rauno Aaltonen
Rauno Aaltonen ja
Rauno Aaltonen ja
Nimi Rauno August Aaltonen
Syntynyt 7. tammikuuta 1938 (ikä 80)
Turku, Suomi
WRC-ura
Aktiivivuodet 19731987
Entiset tallit Opel, Datsun
Kilpailuja 25
Voittoja 0
Palkintosijoja 6
Erikoiskoevoittoja 11
MM-pisteitä 65
Ensimmäinen kilpailu Monte Carlon ralli 1973
Viimeinen kilpailu Safari-ralli 1987

Rauno August Aaltonen (s. 7. tammikuuta 1938 Turku) on suomalainen entinen rallikuljettaja. Hän oli 1960-luvun yksi niin sanotuista lentävistä suomalaisista, eli Flying finn. Hän oli kaikkien aikojen ensimmäinen suomalainen, joka voitti ennen rallin MM-sarjaa ajetun EM-sarjan 1965.

Vuonna 1963 Rauno Aaltonen sijoittui Vuoden urheilija -äänestyksessä yhdeksänneksi. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun autourheilija kelpuutettiin listan kärkikymmenikköön.[1]

Uransa varrella Aaltonen ajoi lähes kaikissa kisoissa jotka häntä kiinnostivat, mutta hänen oma suosikkinsa ja "kotikilpailunsa" oli Kenian Safari-ralli. Aaltonen rakasti kyseistä rallia ehkä sen takia, koska se kuvasti hänen mielestään parhaiten sitä, mitä ralli on eli seikkailua, fyysisesti koettelevaa ja arvaamatonta. Aaltonen kilpaili Safarissa 23 kertaa, sijoittuen parhaimmillaan toiselle sijalla lähteestä riippuen viisi tai kuusi kertaa. Erityisen huonoa onnea hänellä oli vuonna 1985, jolloin hän johti rallia yli kahdella tunnilla, ennen kuin moottori hajosi viimeisellä siirtymällä. Vuonna 1981 rallin järjestäjät manipuloivat tuloksia hylkäämällä jälkikäteen yhden etapin muka ajokelvottomana. Kyseisellä etapilla Aaltosen tallitoveri, kenialainen Shekhar Mehta oli juuttunut jokeen ja menettänyt siinä runsaasti aikaa. Pudottamalla kyseisen etapin pois tuloksista saatiin voittajaksi oman maan kuljettaja.[2]

Tämän lisäksi Aaltonen voitti urallaan kaksi kertaa rallin Suomen mestaruuden (1961 ja 1965), yhden SM-hopean (1960) ja yhden SM-pronssin (1963). Hän ehti myös osallistua rallin MM-sarjan ensimmäisiin kisoihin. Hän teki MM-debyyttinsä Datsunilla Monte Carlo-rallissa 1973, jonka jälkeen hän ajoi vielä 24 muuta saman tason kisaa. Aaltonen voitti 12. lokakuuta 1977 Australian rallin[3].

Ennen ralliuraa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen ralliuraansa Aaltonen oli kilpaillut myös kilpaveneillä (1951) ja moottoripyörillä (1954). Moottoripyörillä Aaltonen menestyi kohtalaisen hyvin. Hän oli ensimmäisenä suomalaisena voittanut lajin TT-ajon GP-osakilpailun mikä vasta seuraavana vuonna sisältyi MM-sarjaan. Tämä historiallinen tapahtuma oli 1957 Ruotsin Grand Prix Hedemorassa luokassa 125-kuutioiset. Vaikka kilpailulla ei ollut virallista MM-arvoa, oli siellä kuitenkin mukana kaikki sen aikaiset huippukuljettajat. Ennen siirtymistään aktiivisesti rallin pariin Aaltonen voitti kaikkiaan seitsemän suomen mestaruutta kilpaveneilyssä sekä mestaruudet ratamoottoripyöräilyssä, maarata-ajoissa, speedwayssä.

Ralliura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen rallinsa Aaltonen ajoi vuonna 1956 Saabilla. Aaltonen oli suunnitellut, että rallia pelkäksi harrastukseksi, mutta se imaisi lopulta hänet täysin mukaansa. Kymmenen ajovuoden jälkeen Aaltonen suunnitteli moottoriurheilu-uran lopettamista. Lopettamispäätös vahvistui, Aaltosen jouduttua keskeyttämään vuoden 1961 Ruotsin Keskiyönaurinko-rallissa viimeisellä EK:lla. Aaltonen pyörsi kuitenkin päätöksensä, kun Karl Kling soitti hänelle ja pyysi tätä Mercedes-Benzin tehdaskuljettajaksi.

Mercedes-Benz ja Böhringerin kakkoskuljettajan paikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aaltonen allekirjoitti vuonna 1961 Stuttgartissa Mercedes-Benzin kanssa vuoden loppuun asti ulottuvan sopimuksen. Alkusyksystä Aaltonen voitti omalla Mercedes-Benzillään Jyväskylän Suurajot, jossa saksalaistehdas tuki tätä nimellisesti lähettämällä tälle renkaita. Menestys jatkui myöhemmin Keski-Euroopassa, mutta Aaltonen sai toimia ykköskuljettajan, saksalaisen Eugen Böhringerin kakkoskuljettajana. Böhriger ajoi asfaltti- ja Aaltonen soraosuudet, jonka ansiosta he voittivat mm. sen ajan klassikoksi kuuluneen Puolan rallin.

Mercedes-Benziltä Minille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aaltosen ja Mercedes-Benzin yhteistyö päättyi juuri ennen vuoden 1962 Monte Carlo-rallin alkua. Talli oli luvannut Aaltoselle ykköskuljettajan paikan kyseiseksi kaudeksi, mutta juuri ilmoittautumisajan loputtua Aaltonen sai kirjeen, jossa hänelle kerrottiin, että hänet oli jälleen istutettu Böhringerin kakkoskuljettajksi. Saksalaisautotehdas näet pelkäsi, että Aaltonen syrjäyttäisi Keski-Euroopassa suurta suosiota nauttineen saksalaisen.

Aaltonen ei kuitenkaan halunnut olla toista kautta Böhringerin varjossa, vaan otti puhelun Stuart Turnerille, josta juuri oli tullut BMC:n tallipäällikkö. Sitä kautta Aaltonen siirtyi BMC:n talliin, jossa hän joutui yksityiskuljettaja Geoffrey Mabbsin kakkoskuljettajaksi. Monte Carlo-rallin lähtöpaikalla BMC kuitenkin vaihtoi kuljettajien paikkoja, istuttaen Aaltosen Minin ratin taakse. Vuoden 1962 Monte Carlo -ralli päättyi Aaltosen osalta keskeytykseen, kun hänen ajamansa Mini törmäsi kesken ajon kallionkielekkeeseen, pyörähti katolleen ja syttyi tuleen. Aaltonen ja Mabbs onnistuivat pelastautumaan autostaan viime hetkellä selviten lievin palovammoin. Samalla kerralla myös Aaltosen kilpakumppani Pauli Toivonen joutui keskeyttämään kilpailun ulosajon vuoksi.[4]

Tuosta Monte Carlo -rallissa sai alkunsa Aaltosen, Timo Mäkisen ja Minin luoma käsite Flying Finns ("lentävät suomalaiset"). Se on jäänyt elämään ralliurheilun parissa. Vuoden 1963 Monte Carlo -rallissa Aaltonen sijoittui kolmanneksi ruotsalaisen Erik Carlssonin ja Pauli Toivosen jälkeen.[5] Vuonna 1965 Aaltonen ajoi Minillä Euroopan Mestariksi pääasiallisena kartanlukijanaan britti Tony Ambrose. Pari voitti kauden EM-ralleista viisi. Suurajoissa Aaltosen vierellä istui Anssi Järvi ja pari sijoittui rallissa toiseksi. Vuoden 1966 rallissa Aaltonen saavutti aluksi toisen sijan, kunnes hänen ja kahdeksan muun brittiläisellä autolla ajaneen kilpailijan suoritukset hylättiin "sääntöjen vastaisten" valojen vuoksi.[6] Kilpailun järjestäjät olivat jo ennakolta päättäneet että kilpailun voittaisi ranskalainen auto ja kaikki edelle ehtineet hylättäisiin.[2] Vihdoin vuonna 1967 Aaltonen voitti Monte Carlo -rallin kartanlukijanaan Henry Liddon.[7] Monte Carlon lisäksi Aaltonen voitti samoina vuosina myös Ranskan alppirallin (1963), Spa–Sofia–Liege -ajon (1964), RAC-rallin, Unkarin rallin ja Puolan rallin (1965), Alankomaiden Tulppaanirallin (1966) sekä kahdesti Tšekkoslovakian rallin (1965 ja 1966).[8]

Vuoden 1966 Suurajojen jälkeen Aaltonen kilpaili Suomessa ainoastaan vuoden 1974 Tunturirallissa. Syynä tähän oli mm. salaharjoitteluun liittyvät erimielisyydet AKK:n kanssa.[2]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1966 Aaltonen käväisi Australiassa voittamassa Bathurstin 500 mailin ajon ensimmäisenä eurooppalaisena kuljettajana.[2] Vuoden 1964 Span 24 tunnin kilpailussa Aaltonen ajoi yhdessä Hubert Hahnen kanssa toiseksi[9].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Juha Kanerva: Ennen Lontoota. IS Urheilu, 17.1.2012, s. 7.
  2. a b c d Aittoniemi, Janne: Suomalaislegendalta ryövättiin kahdesti MM-rallin voitto – ”Keksivät, että hylätään Aaltonen, niin saadaan rahaa” Urheilulehti. 16.11.2017. Viitattu 28.7.2018.
  3. Lounasheimo, Ilmo: Mitä Missä Milloin 1979, s. 417. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1978. ISBN 951-1-04873-2.
  4. Helge Nygren ja Juhani Melart: Rallin maailma, s. 34. Helsinki: Otava, 1967.
  5. Nygren & Melart, 1967, s. 37.
  6. Nygren & Melart, s. 34.
  7. Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1968, s. 25. Helsinki: Otava, 1967.
  8. Nygren & Melart, s. 146–147.
  9. Complete Archive of Rauno Aaltonen Racing Sports Cars. Viitattu 28.7.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]