Rauno Aaltonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rauno Aaltonen
Rauno Aaltonen 1970-luvun loppupuolella
Rauno Aaltonen 1970-luvun loppupuolella
Henkilötiedot
Koko nimi Rauno August Aaltonen
Syntynyt7. tammikuuta 1938 (ikä 84)
Turku, Suomi
Kansalaisuus  Suomi
WRC-ura
Aktiivivuodet 19731987
Kartanlukija(t) Kenia Lofty Drews
Yhdistynyt kuningaskunta Paul Easter
Yhdistynyt kuningaskunta Robin Turvey
Ruotsi Claes Billstam
Länsi-Saksa Willi-Peter Pitz
Länsi-Saksa Wolfgang Stiller
Entiset tallit Opel, Datsun
Kilpailuja 25
Voittoja 0
Palkintosijoja 6
Erikoiskoevoittoja 11
MM-pisteitä 65
Ensimmäinen kilpailu Monte Carlon ralli 1973
Viimeinen kilpailu Safari-ralli 1987

Rauno August Aaltonen (s. 7. tammikuuta 1938 Turku) on suomalainen uransa lopettanut rallikuljettaja ja 1960-luvun yksi niin sanotuista lentävistä suomalaisista. Hän voitti kaikkien aikojen ensimmäisenä suomalaisena rallin MM-sarjaa edeltäneen rallin EM-sarjan vuonna 1965.

Aaltonen voitti urallaan kaksi kertaa rallin Suomen mestaruuden (1961 ja 1965), yhden SM-hopean (1960) ja yhden SM-pronssin (1963). Hän ehti myös osallistua rallin MM-sarjan ensimmäisiin kilpailuihin. Hän teki MM-debyyttinsä Datsunilla Monte Carlo-rallissa vuonna 1973, minkä jälkeen hän ajoi vielä 24 muuta maailmanmestaruustason kilpailua. Aaltosen suosikkiralli oli Keniassa ajettu Safari-ralli, johon hän osallistui 23 kertaa.

Aaltonen menestyi rallin lisäksi myös muissa mottoriurheilulajeissa. Hän voitti muun muassa moottoriveneilyn Suomen mestaruuden, alle 350-kuutioisten maarata-ajon Suomen mestaruuden, speedwayn joukkuesuomenmestaruuden ja saavutti menestystä motocross-kilpailuissa ja ratamoottoripyöräilyssä.[1]

Ennen ralliuraa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aaltonen aloitti moottoriurheilu-uransa kilpaveneillä vuonna 1951 13-vuotiaana, ja vuonna 1953 hän voitti moottoriveneilyn Suomen mestaruuden.[1] 16-vuotiaana hän voitti kilpaveneilyn Pohjoismaiden mestaruuden.[2] Veneurheilussa Aaltonen saavutti urallaan kaikkiaan seitsemän Suomen mestaruutta.[3]

Moottoripyörillä ajettuihin kilpailuihin Aaltonen siirtyi vuonna 1954 voittaen Suomen mestaruuden heti ensimmäisellä kaudellaan alle 350-kuutioisten maarata-ajon SM-sarjassa. Vuonna 1954 ajoi myös speedway-maajoukkueessa ja voitti speedwayn joukkuesuomenmestaruuden. 1956 Aaltonen voitti Leningradissa ajetun 125-kuutioisten motocross-kilpailun.[1]

Aaltosen paras moottoripyöräurheilusaavutus oli TT-ajon GP-osakilpailun voitto 125-kuutioisten luokassa Ruotsin Hedemorassa vuonna 1957.[3] Hänestä tuli samalla ratamoottoripyöräilyn ensimmäinen suomalainen GP-voittaja.[4] Osakilpailu sisältyi MM-sarjaan vasta seuraavana vuonna, mutta vaikka kilpailulla ei ollut virallista MM-arvoa, olivat mukana kuitenkin kaikki sen aikaiset huippukuljettajat.

Ralliura ja myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aaltonen ajoi ensimmäisen rallinsa vuonna 1956 Saabilla. Aaltonen oli kaavaillut rallia pelkäksi harrastukseksi, mutta se imaisikin hänet lopulta täysin mukaansa.[5]

Kymmenen moottoriurheilun parissa vietetyn vuoden Aaltonen suunnitteli moottoriurheilu-uran lopettamista. Lopettamispäätös vahvistui Aaltosen jouduttua keskeyttämään vuoden 1961 Ruotsin Keskiyön auringon -rallissa viimeisellä EK:lla. Aaltonen pyörsi kuitenkin päätöksensä, kun Karl Kling soitti hänelle ja pyysi tätä Mercedes-Benzin tehdaskuljettajaksi.

Mercedes-Benz ja Böhringerin kakkoskuljettajan paikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aaltonen allekirjoitti vuonna 1961 Stuttgartissa Mercedes-Benzin kanssa vuoden loppuun asti ulottuvan sopimuksen. Alkusyksystä Aaltonen voitti omalla Mercedes-Benzillään Jyväskylän Suurajot, jossa saksalaistehdas tuki tätä nimellisesti lähettämällä tälle renkaita. Menestys jatkui myöhemmin Keski-Euroopassa, mutta Aaltonen sai toimia ykköskuljettajan, saksalaisen Eugen Böhringerin, kakkoskuljettajana. Böhriger ajoi asfaltti- ja Aaltonen soraosuudet, jonka ansiosta he voittivat muun muassa sen ajan klassikoihin kuuluneen Puolan rallin.

Mercedes-Benziltä Minille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalevi Häkkinen (vas.) ja Rauno Aaltonen laskivat kilpaa mäkeä Turussa vuonna 1967. Aaltonen voitti hiuksenhienosti Mini Cooperilla.

Aaltosen ja Mercedes-Benzin yhteistyö päättyi juuri ennen vuoden 1962 Monte Carlo -rallin alkua. Talli oli luvannut Aaltoselle ykköskuljettajan paikan kyseiseksi kaudeksi, mutta juuri ilmoittautumisajan loputtua Aaltonen sai kirjeen, jossa hänelle kerrottiin, että hänet oli jälleen istutettu Böhringerin kakkoskuljettajksi. Saksalaisautotehdas pelkäsi, että Aaltonen syrjäyttäisi Keski-Euroopassa suurta suosiota nauttineen saksalaisen.

Aaltonen ei kuitenkaan halunnut olla toista kautta Böhringerin varjossa, vaan soitti puhelun Stuart Turnerille, josta juuri oli tullut BMC:n tallipäällikkö. Sitä kautta Aaltonen siirtyi BMC:n talliin, jossa hän kuitenkin joutui yksityiskuljettaja Geoffrey Mabbsin kakkoskuljettajaksi. Monte Carlo-rallin lähtöpaikalla BMC kuitenkin vaihtoi kuljettajien paikkoja istuttaen Aaltosen Minin ratin taakse. Vuoden 1962 Monte Carlo -ralli päättyi Aaltosen osalta keskeytykseen, kun hänen ajamansa Mini törmäsi kesken ajon kallionkielekkeeseen, pyörähti katolleen ja syttyi tuleen. Aaltonen ja Mabbs onnistuivat pelastautumaan autostaan viime hetkellä selviten lievin palovammoin. Samalla kerralla myös Aaltosen kilpakumppani Pauli Toivonen joutui keskeyttämään kilpailun ulosajon vuoksi.[6] Tuosta Monte Carlo -rallista sai alkunsa Aaltosen, Timo Mäkisen ja Miniä kuvaamaan luoto käsite Flying Finns ("lentävät suomalaiset").

Vuoden 1963 Monte Carlo -rallissa Aaltonen sijoittui kolmanneksi ruotsalaisen Erik Carlssonin ja Pauli Toivosen jälkeen.[7] Vuonna 1965 Aaltonen ajoi Minillä Euroopan Mestariksi pääasiallisena kartanlukijanaan britti Tony Ambrose. Pari voitti kauden EM-ralleista viisi. Suurajoissa Aaltosen vierellä istui Anssi Järvi ja pari sijoittui rallissa toiseksi. Vuoden 1966 rallissa Aaltonen saavutti aluksi toisen sijan, kunnes hänen ja kahdeksan muun brittiläisellä autolla ajaneen kilpailijan suoritukset hylättiin "sääntöjen vastaisten" valojen vuoksi.[8] Kilpailun järjestäjät olivat jo ennakolta päättäneet että kilpailun voittaisi ranskalainen auto ja kaikki edelle ehtineet hylättäisiin.[9] Vihdoin vuonna 1967 Aaltonen voitti Monte Carlo -rallin kartanlukijanaan Henry Liddon.[10] Monte Carlon lisäksi Aaltonen voitti samoina vuosina myös Ranskan alppirallin (1963), Spa–Sofia–Liege -ajon (1964), RAC-rallin, Unkarin rallin ja Puolan rallin (1965), Alankomaiden Tulppaanirallin (1966) sekä kahdesti Tšekkoslovakian rallin (1965 ja 1966).[11]

Vuoden 1966 Suurajojen jälkeen Aaltonen kilpaili Suomessa ainoastaan vuoden 1974 Tunturirallissa. Syynä tähän oli mm. salaharjoitteluun liittyvät erimielisyydet AKK:n kanssa.[9]

Myöhemmät vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luku oli Rauno Aaltosen menestyksekkäintä kilpailuaikaa, mutta hän jatkoi autourheilu-uraansa läpi 1970-luvun.[12] Aaltonen osallistui kansainvälisiin kilpailuihin muun muassa Datsun 240Z:lla ja Opel Asconalla. Vuonna 1973 perustetussa rallin MM-sarjassa Aaltonen ehti ajaa 26 osakilpailua, joissa hän saavutti kuusi palkintopallisijoitusta. Nämä sijoitukset tulivat vuosien 1977, 1978, 1980, 1981 ja 1984 Keniassa ajetusta Safari-rallista sekä vuoden 1973 Akropolis-rallista.[13] Aaltonen voitti myös lokakuussa 1977 Australian rallin.[14] Tämä osakilpailu ei kuitenkaan kuulunut ralliautoilun MM-sarjaan. 1980-luvulla Aaltonen osallistui lähinnä Safari-ralliin.[13]

Aaltonen ja Safari-ralli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uransa varrella Aaltonen ajoi lähes kaikissa häntä kiinnostaneissa kilpailuissa. Hänen oma suosikkinsa oli kuitenkin Kenian Safari-ralli. Aaltonen rakasti kyseistä rallia, koska se kuvasti hänen mielestään parhaiten sitä, mitä ralli on eli fyysisesti koettelevaa ja arvaamatonta seikkailua. Aaltonen kilpaili Safarissa 23 kertaa sijoittuen parhaimmillaan toiselle sijalle kuusi kertaa.[15][9] Erityisen huonoa onnea hänellä oli vuonna 1985, jolloin hän johti rallia yli kahdella tunnilla ennen moottorin hajoamista viimeisellä siirtymätaipaleella. Vuonna 1981 rallin järjestäjät manipuloivat tuloksia hylkäämällä jälkikäteen yhden etapin ajokelvottomana. Kyseisellä etapilla Aaltosen tallitoveri, kenialainen Shekhar Mehta, oli juuttunut jokeen ja menettänyt runsaasti aikaa. Pudottamalla kyseisen etapin pois tuloksista voittajaksi saatiin oman maan kuljettaja.[9]

Autourheilu-uran jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aaltonen on koulutukseltaan ekonomi. Hän perusti 1970-luvun alussa oman ajokoulunsa, ja Aaltonen on oman arvionsa mukaan antanut ajo-opetusta noin 20 000:lle ihmisille. Aaltonen on ollut mukana kehittämässä BMW:n ajokoulutusjärjestelmää ka toiminut BMW:n ajokoulun johtajana. Hän on saanut Saksassa liikenneturvallisuuden edistämisestä tunnustuspalkinnon ja kirjoittanut ajotekniikasta Saksaksi kirjan Revolution am Steuer, jota on myyty yli 120 000 kappaletta.[16][9]

Aaltonen on osallistunut kuljettajana useisiin historic-ralleihin vielä 2010-luvullakin.[13] Lisäksi hän on kilpaillut tasanopeusajossa.[16]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aaltosta pidetään yhtenä vasemman jalan jarrutuksen kehittäjistä yhdessä Timo Mäkisen kanssa.[17] Aaltonen nimettiin ralliautoilun Hall of Famen yhdeksi ensimmäisistä jäsenistä Timo Mäkisen, Paddy Hopkirkin ja Erik Carlssonin kanssa vuonna 2010.[18]

Vuonna 1963 Rauno Aaltonen sijoittui Vuoden urheilija -äänestyksessä yhdeksänneksi. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun autourheilija kelpuutettiin listan kärkikymmenikköön.[19]

Vuonna 1966 Aaltonen voitti Australiassa Bathurstin 500 mailin ajon ensimmäisenä eurooppalaisena kuljettajana.[9] Vuoden 1964 Span 24 tunnin kilpailussa Aaltonen ajoi yhdessä Hubert Hahnen kanssa toiseksi.[20] Hän saavutti menestystä myös muissa rata-autokilpailuissa.[1]

Aaltosen vanhemmat olivat yrittäjä, moottoriurheilija ja -urheilun kehittäjä August Aaltonen ja Laina Sirkka Kaarina Ylitalo.[21]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Aarni Virtanen: Aaltonen, Rauno : Suomen urheiluhistoriallinen seura suhs.fi. Viitattu 8.6.2022.
  2. Reima Rautiainen: 70 vuotta huomenna: Ralliprofessori osaa perustella Turun Sanomat. 5.1.2008. Viitattu 8.6.2022.
  3. a b Tomi Tuominen: Rauno Aaltonen kertoo erikoisista tapahtumista vuonna 1967 – rallilegendan mukaan voitto Monte Carlossa yritettiin sabotoida Yle Urheilu. 23.6.2021. Viitattu 8.6.2022.
  4. Janne Aittoniemi: Ralliteiden professorin Rauno Aaltosen huima lukema: ”Olen kouluttanut noin 20000 ihmistä ajamaan autoa paremmin” Ilta-Sanomat. 7.1.2018. Viitattu 8.6.2022.
  5. Rauno Aaltosen ura esittelyssä Suomen MM-rallissa mtvuutiset.fi. 10.4.2008. Viitattu 8.6.2022.
  6. Helge Nygren ja Juhani Melart: Rallin maailma, s. 34. Helsinki: Otava, 1967.
  7. Nygren & Melart, 1967, s. 37.
  8. Nygren & Melart, s. 34.
  9. a b c d e f Janne Aittoniemi: Suomalaislegendalta ryövättiin kahdesti MM-rallin voitto – ”Keksivät, että hylätään Aaltonen, niin saadaan rahaa” Urheilulehti. 16.11.2017. Viitattu 28.7.2018.
  10. Mitä Missä Milloin: Kansalaisen vuosikirja 1968, s. 25. Helsinki: Otava, 1967.
  11. Nygren & Melart, s. 146–147.
  12. Hannu Lindell: Klassikko: Rauno Aaltosen entinen Austin-Healey 3000 entisöitiin ja myytiin ulkomaille Moottori. Viitattu 8.6.2022.
  13. a b c Shacki: Rauno Aaltonen - rally profile eWRC-results.com eWRC-results.com. Viitattu 8.6.2022. (englanniksi)
  14. Lounasheimo, Ilmo: Mitä Missä Milloin 1979, s. 417. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1978. ISBN 951-1-04873-2.
  15. Nurmi, Juhani: Rauno Aaltonen – Mottoriurheilun Lentävä Suomaalinen. DeLuxe, 2012, nro 2.
  16. a b Ari Pusa: Monte Carlon rallin 50 vuotta sitten voittanut Rauno Aaltonen kisaa taas samoilla seuduilla – tällä kertaa tasanopeusrallissa Helsingin Sanomat. 19.1.2017. Viitattu 8.6.2022.
  17. Ari Pusa: Simo Lampinen sairastui lapsena polioon ja oli suuri ihme, että hänestä tuli ”Flying Finn” – pyörätuoli vaihtui moottoripyörään kun kaverit auttoivat sen käyntiin Helsingin Sanomat. 5.8.2018. Viitattu 8.6.2022.
  18. Rallin Hall of Fame sai uuden suomalaisjäsenen mtvuutiset.fi. 9.2.2011. Viitattu 8.6.2022.
  19. Juha Kanerva: Ennen Lontoota. IS Urheilu, 17.1.2012, s. 7.
  20. Complete Archive of Rauno Aaltonen Racing Sports Cars. Viitattu 28.7.2018.
  21. Biografia-sampo: August Aaltonen Viitattu 6.9.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]