Estado Novo
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Lähes lähteetön |
| Portugalin tasavalta República Portuguesa |
|||
|---|---|---|---|
1933–1974 |
|||
|
|||
|
|
|||
| Valtiomuoto | autoritäärinen korporatistinen yksipuoluevaltio (tasavalta) | ||
| Presidentti |
Óscar Carmona (1926–1951) Francisco Craveiro Lopes (1951–1958) Américo Tomás (1958–1974) |
||
| Pääministeri |
António de Oliveira Salazar (1932–1968) Marcello Caetano (1968–1974) |
||
| Pääkaupunki | Lissabon | ||
| Pinta-ala | |||
| – yhteensä | 2 168 071 km² | ||
| Väkiluku | 22 521 010 (1970) | ||
| – väestötiheys | 10 / km² | ||
| Uskonnot | roomalaiskatolisuus | ||
| Historia | |||
| – Perustettu | 19. marraskuuta 1933 | ||
| – Neilikkavallankumous | 25. huhtikuuta 1974 | ||
| Viralliset kielet | portugali | ||
| Valuutta | Portugalin escudo | ||
| Kansallislaulu | A Portuguesa | ||
| Edeltäjä(t) |
 Ditadura Nacional |
||
| Seuraaja(t) |
Kansallisen pelastuksen juntta |
||
Estado Novo (äännetään: [(ɨ)ʃˈtadu, -ðu ˈnovu], suom. Uusi valtio) oli Portugalin konservatiivinen ja autoritaarinen hallintojärjestelmä, joka perustettiin vuonna 1933. Tämä hallitusjärjestelmä seurasi ensimmäisen tasavallan vallankaappauksella 28. toukokuuta 1926 lopettanutta sotilashallitusta. Estado Novon pääkehittelijä oli Portugalia vuosina 1932–1968 johtanut António de Oliveira Salazar. Estado Novon päätti 16. toukokuuta 1974 tehty sotilasvallankaappaus eli neilikkavallankumous.
Hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hallinto oli tyypillinen aikansa eurooppalainen järjestelmä, joka yhdisti konservatiivisuutta, korporativismia, katolisuutta, kansallismielisyyttä ja fasismia. Estado Novo ei kuitenkaan autoritaarisuudessaan yltänyt aikansa radikaaleimpien järjestelmien, kuten Italian ja Saksan tasolle. Se omaksui fasistiset piirteet ja tunnukset lähinnä pintapuolisesti, jotta se olisi vaimentanut keski- ja alaluokista lähtöisin olevat radikaalimmat aatteet ja yhteiskunnalliset vaatimukset. Estado Novon juuret olivat kirkon ja yhteiskunnan ylempien luokkien aatteissa toteuttaa voimakas ja yhteiskuntajärjestyksen takaava konservatiivinen valtio. António Salazar oli katolinen traditionalisti, jonka mukaan valtion oli tarpeellista säädellä voimakkaasti modernisoituvaa taloutta. Tämä oli tarpeen, jotta yhteiskunnassa säilyisi maaseudun perinteiset katoliset arvot. Uuden valtion keskeinen toimija ja ylläpitäjä oli Portugalin salainen poliisi Polícia Internacional e de Defesa do Estado, (PIDE). Toisinajattelijat vangittiin, joista merkittävimmät karkotettiin Afrikan rannikon saarille, kuten Kap Verdelle.
Estado Novo vahvisti portugalilaisen yhteiskunnan isänmaallisia ja katolisia arvoja. Koulutusjärjestelmässä korostettiin Portugalin kansakunnan ja sen merentakaisten siirtomaiden (Ultramar) merkitystä. Järjestelmän mottoon Deus, Pátria e Familia (Jumala, Isänmaa ja Perhe) kiteytyivät Estado Novon tärkeimmät aatteet. Kansainvälinen yhteisö alkoi suhtautua kielteisesti Portugalin poliittiseen järjestelmään toisen maailmansodan jälkeen vuodesta 1945 lähtien, kun enemmistö Euroopan autoritaarisista ja korporatiivisista hallinnoista oli kaatunut.
Estado Novoon ei kuitenkaan ulkomailta kohdistunut suurta painetta ja se sai olla rauhassa generalissimo Francisco Francon johtaman saman henkisen Espanjan kainalossa. Salazarin ja Francon välit eivät olleet mitä parhaimmat, mutta silti Salazar oli tukenut Espanjan sisällissodassa Francon johtamia kansallisten joukkoja. Sodan jälkeen Portugalin asema yhdessä Espanjan kanssa oli parempi, koska Salazar oli suunnitellut ja allekirjoittanut Francon kanssa Ibeerien puolueettomuussopimuksen toisessa maailmansodassa puolueettomaksi jäämisestä. Näin ollen puolueeton Portugali liittyi Natoon sen perustamisvuonna 1949.
Estado Novo oli voimakkaasti antikommunistinen, mutta Salazar ei silti suostunut allekirjoittamaan Antikomintern-sopimusta vuonna 1938 toisin kuin Espanja, joka allekirjoitti sopimuksen vuonna 1941. Estado Novo pyrki kuitenkin tukahduttamaan kommunistisen toiminnan täysin ja Portugalin kommunistinen puolue jäikin kovien vastatoimien kohteeksi. Samoin joutuivat mm. liberaalit, anarkistit ja tasavaltalaiset. Koska ainoa sallittu puolue oli Kansallinen liitto (União Nacional), siihen kuului laaja kirjo eri aatesuuntien edustajia, kuten eri oikeistopoliitikkoja, kansallismielisiä, monarkisteja, fasisteja sekä korporatismin ja kapitalismin kannattajia.
Estado Novossa oli puolisotilaallinen järjestö Legião Nacional (Kansallislegioona), jolla oli yhtenäistä muiden eurooppalaisten vastaavien järjestöjen, kuten mustapaitojen kanssa. Partiopojat korvasi nuorisojärjestö Mocidade Portuguesa (Portugalin nuoriso). Nämä järjestöt olivat sotilaallisen järjestyksen mukaisia ja ne olivat valtion voimakkaasti tukemia.
Talous ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1940–1950-luvuilla Portugalin talous kasvoi voimakkaasti, koska sodan runtelema ja jälleenrakentava Eurooppa tarvitsi raaka-aineita. Salazar oli onnistunut järjestämään talouden kuntoon 1910–1926 hallinneen kaoottisen ensimmäisen tasavallan jäljiltä. Aivan uusi tiejärjestelmä sekä siltoja rakennettiin.
Estado Novo perui ensimmäisen tasavallan koulutusuudistukset. Vaikka Lissaboniin perustettiin uusi teknillinen yliopisto 1930, muun koulutuksen kehitys jäi kolmeksi vuosikymmeneksi. Ammattikoulutusta ei juuri järjestetty. Vasta 1960-luvun puolivälissä joka paikkakunnalle järjestettiin peruskoulutus 6–12-vuotiaille. Peruskoulun jälkeistä jatkokoulutusta ei suosittu, vaan vain pienelle vähemmistölle annettiin siihen oikeus ja mahdollisuus.[1] Salazarin mukaan liiallinen koulutus vieraannuttaisi kansalaiset perinteisistä arvoista ja altistaisi nämä valtiolle vihamielisille aatteille. Tämä pieni jatkokoulutettu vähemmistö taas solmi tiukat siteet järjestelmään eli Estado Novoon. Koulutusjärjestelmän heikkoudella oli pitkäkantoiset vaikutukset Portugalin talouteen. Maaseutu taantui uusfeodalismiin ja elinkeinoelämä ja koulutus olivat Länsi-Euroopan heikoimpia. Vielä 2003 kuutisen prosenttia portugalilaisista oli lukutaidottomia, naisista 8,7 %[2]
Myös tasavaltalaishallinnon vuoden 1910 perustuslain tasaveroisuudesta lain edessä, siviiliavioliitosta ja tasa-arvosta peräännyttiin. Vuoden 1933 perustuslaki määräsi kaikki tasavertaisiksi lain edessä, paitsi naiset, johtuen heidän erilaisesta luonteestaan ja perheen edun vuoksi. Vuoden 1940 konkordaatti valtion ja katolisen kirkon välillä antoi kirkossa solmituille avioliitoille lain suojan ja kielsi kirkossa solmituilta liitoilta avioeron. Toisen asteen koulutuksen saaneet naiset saivat kuitenkin äänestää, miehiltä vaadittiin vain luku- ja kirjoitustaito. Naiset olivat täysin aviomiehensä päätösvallan alaisina. Vasta vuonna 1969 naimisissa olevat naiset saivat oikeuden saada passi ja matkustaa Portugalista ilman miehensä lupaa.[3]
Koska Portugalin talouskasvu oli ollut riippuvainen jälleenrakentavan Euroopan tarpeista, sen talous taantui ja kääntyi laskuun Euroopan päästyä jaloilleen 1960-luvulla. Kansallisen unionin eräiden osien toiveista huolimatta Portugalissa ei haluttu lähteä Espanjan mallin mukaisiin talouden liberalisoimistoimiin, koska voimakas teollistaminen olisi synnyttänyt työväenluokkaa, jonka pelättiin vahvistavan kommunistisia ja muita vasemmistolaisia liikkeitä. Estado Novon virallinen talousjärjestelmä oli korporativismi.
Akateeminen kriisi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1962 syntyi nk. Akateeminen kriisi (Crise Académica), jonka aikana useita opiskelijajärjestöjä lakkautettiin ja niiden toimintaa vaikeutettiin. Näiden järjestöjen joukossa lakkautettiin merkittävä Portugalin opiskelijoiden kansallinen neuvosto, jonka jäsenistä suurin osa oli kommunistisia militantteja. Kaikki lakkautetut opiskelijajärjestöt olivat vasemmistolaisesti värittyneitä tai niiden jäsenkunnissa oli paljon vasemmistolaisia.
Kriisi huipentui 23. maaliskuuta Portugalin kommunistisen puolueen tuella järjestettyyn opiskelijoiden suurmielenosoitukseen Lissabonissa. Poliisi murskasi mielenosoituksen voimakkaasti ja useita opiskelijoita loukkaantui. Tämän jälkeen opiskelijat aloittivat lakon, josta tuli myöhemmin hallinnon vastaisen taistelun tunnus. Neilikkavallankumouksen jälkeen kyseisestä tapahtuman vuosipäivästä tuli kansallinen opiskelijoiden päivä.
Syvä taloudellinen taantuma pakotti tuhannet portugalilaiset siirtymään muihin maihin etsimään parempia taloudellisia ja yhteiskunnallisia oloja. 15 vuodessa miljoona portugalilaista siirtyi Ranskaan, toinen miljoona Yhdysvaltoihin sekä satoja tuhansia siirtyi Saksaan, Sveitsiin, Britanniaan, Luxemburgiin, Venezuelaan ja Brasiliaan. Samoin nykyisen Portugalin toinen valtapuolue Sosialistinen puolue perustettiin maanpaossa.
Estado Novon loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Estado Novon kaatuminen alkoi 1960-luvun poikkeuksellisista hallinnon vastaisista opiskelijailmauksista ja samoihin aikoihin sijoittuvista siirtomaiden kansallisista vapaustaisteluista. Kaiken pohjana oli merkittävänä syynä 1960-luvun alun taloudellinen taantuma. Portugalin siirtomaiden Portugalin Angolan (nyk. Angola), Portugalin Itä-Afrikan (nyk. Mosambik) ja Portugalin Guinean (nyk. Guinea-Bissau) vapautusliikkeitä tukivat Neuvostoliitto sekä Yhdysvallat lopettaakseen vanhat siirtomaavallat saaden näin suurempaa vaikutusta vastaitsenäistyvissä valtioissa.
Portugalin siirtomaasodat söivät valtion muutenkin kehnoa taloutta, niillä ei ollut kansan tukea ja ne olivat verisiä. Samoin sodat olivat taakkana valtion ideologialle ja toisin päin. Portugali menestyi aluksi erikoisjoukoillaan ja modernilla teknologiallaan, mutta lopulta sodat kääntyivät verisen kuluttaviksi vapautusliikkeiden saamien ulkomaalaisten varustetuen ansiosta. Tilanne paheni entisestään, kun hallinnon voimahahmo ja Estado Novon kärkihahmo António de Oliveira Salazar kuoli 1970. Salazarin lähin mies ja tukija Marcelo Caetano yritti demokratisoida maata yrittäen samalla säilyttää Estado Novon. Kauan jatkunut tulehtunut kriisitilanne päättyi sotilaiden vasemmistomieliseen vallankaappaukseen eli ns. neilikkavallankumoukseen vuonna 1974.