Porajärvi (Suojärven piiri)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee nykyistä Karjalan tasavallan kuntaa. Entistä Aunuksen Karjalan kuntaa käsittelee artikkeli Porajärvi (Aunuksen Karjala). Sanan muista merkityksistä katso täsmennyssivu.
Porajärvi
Поросозеро, Porosozero
vaakuna
vaakuna

Porajärvi

Koordinaatit: 62°43′3″N, 32°43′53″E

Valtio Venäjä
Tasavalta Karjalan tasavalta
Piiri Suojärven piiri
Hallinto
 – Asutustyyppi taajama
 – Hallinnon tyyppi maalaiskunta
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 4 935,46 km²
Väkiluku (2012) 3 100
Aikavyöhyke UTC+3 (MSK)









Porajärven kunta Suojärven piirin kartalla.

Porajärvi[1] (eteläkarj. Porarvi[2], ven. Поросо́зеро, Porosozero) on maalaiskunta ja sen keskustaajama Karjalan tasavallan Suojärven piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Suunujoen varrella 80 kilometriä Suojärveltä maanteitse pohjoiseen.[3] Taajamassa on 2 900 ja kunnassa 3 100 asukasta (vuonna 2012)[4].

Maantiede ja asutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porajärven kunnan pinta-ala on 4 935,46 neliökilometriä[5]. Se rajoittuu pohjoisessa Mujejärven piiriin Lentieran ja Sukkajärven, koillisessa Karhumäen piiriin Paatenen ja Tšopinan, kaakossa Kontupohjan piirin Hirvaan ja etelässä Suojärven piirin Naistenjärven ja Loimolan kuntiin sekä lännessä Suomeen[6]. Pinta-alasta 99,4 % on metsää[5].

Seudun maisemaa leimaavat luoteis-kaakkoissuuntaiset harjut ja niiden välissä levittäytyvät suot[7]. Tärkein joki on Kivijärvestä kaakkoon virtaava Suunujoki[8]. Muita jokia ovat Gumarina, Irsta, Lomtšezerka ja Megri. Suurimmat järvet ovat Jänkäjärvi (Jangozero), Tširnijärvi (Tšinozero), Soutujärvi (Sovdozero), Himolanjärvi, Roikonjärvi, Kuutamajärvi, Vonkajärvi, Tšuudojärvi (Tšudozero), Tumasjärvi (Tumasozero), Märätjärvi ja Ala-Vieksjärvi.[9]. Hyötykaivannaisiin kuuluvat kulta, kupari, rautamalmi, graniitti, kvartsiitti, hiekka ja sora[10]. Luonnonsuojelualueita ovat Taloje-järven rauhoitusalue ja kaksi luonnonmuistomerkeiksi julistettua suota. Seudulle suunnitellaan Koitajoen rauhoitusaluetta.[11] Ympäristön kokonaistila on melko hyvä[12].

Keskustaajaman lisäksi kuntaan kuuluvat Gumarinon ja Kostamuksen asutukset sekä Soutujärven kylä. Porajärven taajamassa asuu 93,8 % väestöstä. Kunnan asukasluku on laskenut 7,3 % vuodesta 2008.[4] Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan asukkaista 65 % on kansallisuudeltaan venäläisiä, 13 % karjalaisia, 13 % valkovenäläisiä ja 2 % ukrainalaisia[13].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Novgorodin Lapin Sellin pogostaan kuulunut kahdeksantaloinen Porajärven kylä mainitaan vuonna 1597. Tuolloin se kuului Valamon luostarille. Seudulla valmistettiin suomalmista rautaa. Stolbovan rauhan rajankäynnissä ruotsalaiset väittivät kylän olleen aikaisemmin osa Käkisalmen lääniä.[14] Vuosina 1868–1908 Porajärven lähistöllä toimi Valasmon rautatehdas[3].

1900-luvun alussa Porajärvi lähiseutuineen muodosti Aunuksen läänin Poventsan kihlakuntaan kuuluneen volostin eli kunnan. Se rajoittui luoteessa Poventsan kihlakunnan Repolan, koillisessa Paatenen ja kaakossa Mäntyselän sekä etelässä Petroskoin kihlakunnan Munjärven kuntiin ja lännessä Suomeen.[15] Porajärven 14 kylän lisäksi siihen kuului samankokoinen Klyyssinvaaran kyläkunta. Vuonna 1905 volostissa oli 2 300 asukasta.[16]

Aunuksen sotaretken aikana 6. kesäkuuta 1919 Porajärvellä päätettiin liittyä Repolan tavoin Suomeen, minkä jälkeen suomalaiset miehittivät alueen. Tarton rauhan jälkeen molemmat kunnat luovutettiin takaisin Neuvosto-Venäjälle 15. helmikuuta 1921.[17] Suomalainen vapaaehtoisretkikunta valtasi Porajärven jälleen joulukuussa 1921, mutta joutui pian vetäytymään takaisin[18].

Porajärven volosti lakkautettiin vuonna 1927,[3] jolloin muodostettiin aluksi Petrovskin piiriin kuulunut Porajärven kyläneuvosto. Vuonna 1933 sen kahdeksassa asutuksessa oli 815 asukasta, joista neljä viidesosaa oli karjalaisia ja loput lähinnä venäläisiä.[19][20] Talvisodan jälkeen vuonna 1940 Porajärvi liitettiin Suojärven piiriin[3]. Jatkosodan aikana alue oli suomalaisten miehittämä. Vuodesta 1957 lähtien Porajärvellä oli kaupunkimaisen taajaman status. Sen yhteyteen kuului myös Soutujärvi sekä sittemmin autioitunut Kuutamalahti[21].

Nykyinen Porajärven kunta muodostettiin vuonna 2006 Venäjän kuntauudistuksen myötä yhdistämällä entinen Porajärven asutushallinto, Kostamuksen kylä Naistenjärven asutushallintoalueelta ja Vegaruksen kylähallinnon pohjoisosat. Porajärven asutushallinnon alaisia kyliä olivat Porajärvi, Gumarino ja Soutujärvi.[22] Nykyisen kunnan alueeseen kuuluu Suomen Neuvostoliitolle luovuttama osa Ilomantsia, muun muassa autioksi jäänyt Kuolismaan kylä, sekä osa entisestä Suojärvestä[23].

Liikenne, talous ja palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porajärven kautta kulkee Suojärven, Juustjärven ja Karhumäen välinen sorapäällysteinen maantie, josta haarautuvat paikallistiet Paateneelle ja Himolan kautta Mujejärvelle. Taajamasta on linja-autoyhteydet Suojärven ja Hirvaan kautta Petroskoihin. Suojärven ja Jyskyjärven välisellä rautatiellä on Porajärven ja Kostamuksen asemat. Radalla kulkee päivittäin kaksi henkilöjunaparia Petroskoista, Kostamuksen kaupungista ja Pietarista sekä keskimäärin viisi tavarajunaparia. Porajärvellä on kaksi bensiiniasemaa.[24]

Talous perustuu metsä- ja kaivosteollisuuteen. Kunnassa toimii puunhakintayrityksiä ja sahalaitoksia. Rakennuskivestä valmistetaan sepeliä.[25] Tärkeitä työnantajia ovat myös erilaiset palvelut[26]. Maataloutta edustavat asukkaiden palstaviljelmät, joilla tuotetaan maitoa, lihaa ja perunaa[27].

Keskustaajaman palveluihin kuuluvat lastentarha, kaksi keskikoulua, lasten taidekoulu, vapaa-ajankeskus, paikallissairaala ja sosiaalipalvelukeskus. Vähittäiskaupasta vastaa joukko yksityisyrittäjiä. Ravintolapalveluja edustaa pieni ruokala.[28]

Kyläkuva ja kulttuuriperintökohteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porajärven taajama sijaitsee Suunujoen muodostaman Porajärven rannoilla. Se koostuu etupäässä puutarhapalstojen ympäröimistä omakotitaloista sekä matalista usean perheen asuintaloista.[29] Suuri osa asuinrakennuksista on huonokuntoisia ja asumismukavuus on heikko[30]. Palvelut sijaitsevat taajaman koillisosassa ja tuotantolaitokset sen luoteispuolella[29].

Seudulta on löydetty useita kivikautisia asuinpaikkoja. Historiallisia kohteita ovat Valasmon tehtaan sijaintipaikka sekä vuonna 1920 kaatuneiden puna-armeijalaisten ja toisessa maailmansodassa kaatuneiden neuvostosotilaiden yhteishaudat. Autioituneella Jänkäjärven kylällä on historiallisen asutuksen status.[31][32]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Venäjän federaation paikannimiä, s. 191. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2.
  2. ↑ Karjalan kieli: murdehet Karjalan Sivistysseura. Viitattu 28.7.2020. varsinaiskarjala: eteläkarjala
  3. ↑ a b c d Karelija: entsiklopedija. Tom 2, s. 411. Petrozavodsk: Petropress, 2009. ISBN 978-5-8430-0125-4.
  4. ↑ a b Generalnyi plan, s. 50.
  5. ↑ a b Generalnyi plan, s. 57.
  6. ↑ Generalnyi plan, s. 13.
  7. ↑ Generalnyi plan, s. 19.
  8. ↑ Generalnyi plan, s. 20.
  9. ↑ Generalnyi plan, s. 26.
  10. ↑ Generalnyi plan, s. 22.
  11. ↑ Generalnyi plan, s. 41–42.
  12. ↑ Generalnyi plan, s. 119.
  13. ↑ Haku vuoden 2010 väestönlaskennan tietokannasta (vieras-kirjautumisella) std.gmcrosstata.ru. Arkistoitu 27.3.2019. Viitattu 19.2.2014. (venäjäksi)
  14. ↑ Kirkinen, Heikki: Karjala idän ja lännen välissä I: Venäjän Karjala renessanssiajalla (1748–1617), s. 31, 225–226. Helsinki: Kirjayhtymä, 1970.
  15. ↑ Karjalan kirja, s. 828.
  16. ↑ Spisok naseljonnyh mest Olonetskoi gubernii po svedenijam za 1905 god, s. 278–279. Petrozavodsk: Olonetski gubernski statistitšeski komitet, 1907.
  17. ↑ Aunuksen Repola, s. 211–212, 225–227. Joensuu: Repola-seura, 2001. ISBN 952-91-3711-7.
  18. ↑ Karjalan kirja, s. 754.
  19. ↑ Karjalan ASNT:n asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1926 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 55. Petroskoi: KASNT:n tilastohallinto, 1928.
  20. ↑ Karjalan Autonominen Sosialistinen Neuvosto-Tasavalta: Asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1933 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 31. Petroskoi: KASNT:n KTLH, Sojusorgutshet, 1935.
  21. ↑ Karelskaja ASSR: administrativnoje delenije, s. 52. Petrozavodsk: Gosudarstvennoje izdatelstvo Karelskoi ASSR, 1960.
  22. ↑ Karjalan tasavalta vuonna 1997. Jyväskylä: Yrityspalvelu Karelski, 1997. ISBN 952-90-8324-6.
  23. ↑ Materialy po obosnovaniju projekta generalnogo palan munitsipalnogo obrazovanija ”Porosozerskoje selskoje poselenije” Suojarvskogo raiona Respubliki Karelija: Karta territori objektov kulturnogo nasledija fgis.minregion.ru. Viitattu 23.10.2013. (venäjäksi)
  24. ↑ Generalnyi plan, s. 90–92.
  25. ↑ Generalnyi plan, s. 46.
  26. ↑ Generalnyi plan, s. 51–52.
  27. ↑ Generalnyi plan, s. 47.
  28. ↑ Generalnyi plan, s. 76–81.
  29. ↑ a b Generalnyi plan, s. 59.
  30. ↑ Generalnyi plan, s. 73–75.
  31. ↑ Generalnyi plan, s. 39–40.
  32. ↑ Objekty istoriko-kulturnogo nasledija Karelii monuments.karelia.ru. Viitattu 23.10.2013. (venäjäksi)[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Porajärvi_(Suojärven_piiri)&oldid=21825072”