Tämä on lupaava artikkeli.

Platonin poliittinen filosofia

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Platonin poliittinen filosofia perustui Sokrateen ajatteluun, jossa keskeisin kysymys oli kysymys hyvästä elämästä. Politiikkaan sovellettuna seurasi kysymys, millainen valtio mahdollistaa hyvän elämän. Platon käsitteli näitä aiheita useissa dialogeissaan. Hänet voidaan nähdä koko länsimaisen poliittisen filosofian perustajana. Samalla hän katsoi, että poliittinen filosofia liittyy kiinteästi muuhun filosofiaan, kuten etiikkaan, metafysiikkaan ja tietoteoriaan.[1]

Platonin poliittiset teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Platon käsittelee poliittisia teemoja, kuten ihannevaltiota ja ihanteellista hallintoa, useissa dialogeissaan. Laajimmin aihetta käsittelevät Valtio, Lait ja Valtiomies. Näiden lisäksi poliittisia ovat erityisesti dialogit Minos, Epinomis ja Kritias. Eettisen ulottuvuuden kautta poliittisen ajattelun voidaan kuitenkin nähdä olevan osana kaikkia Platonin teoksia.[1]

Keskeinen ongelma Platonin filosofian suhteen on niin kutsuttu sokraattinen ongelma, eli Sokrateen ja Platonin ajattelujen erottaminen toisistaan. Platonin poliittisen filosofian suhteen ongelma ei ole aivan yhtä suuri: Valtion ajatuksia pidetään usein monia muita ajatuksia selkeämmin juuri Platonin omina; Laeissa Sokrates ei esiinny lainkaan; ja Valtiomiehessä Sokrates esiintyy vain dialogin alussa.[1]

Platonin varhais- ja myöhäisvaiheen ajattelussa voidaan kuitenkin nähdä tietty ristiriita; Valtio, joka kuuluu hänen keskikauden tuotantoonsa, esittää hyvin erilaisen valtion kuin Lait, joka on hänen viimeinen teoksensa. Kussakin dialogissa Platon perustaa ajatuksensa metafyysisiin, tietoteoreettisiin ja psykologisiin ajatuksiin. Nämä kuitenkin muuttuvat dialogista toiseen.[1]

Platonin filosofian keskeinen piirre oli pyrkimys määritelmien muodostamiseen eri asioille. Myös oikean poliittisen järjestyksen löytämisessä oli kyse samasta asiasta; tällaista tärkeää asiaa ei voitu jättää pelkästään yleisen mielipiteen varaan. Näin käsitteiden selventäminen ja erilaisten käsitysten arvioiminen ovat myös Platonin poliittisessa filosofiassa merkittäviä esiaskelia, ja niitä seuraa ihanteellisen poliittisen järjestelmän hahmottelu. Tämä järjestys ilmenee erityisesti Valtion rakenteessa.[2]

Kolme dialogia valtiollisesta tiedosta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oksyrhynkhoksen papyruksiin kuuluva kappale Platonin Valtiosta (P.Oxy 3679).

Valtion keskeinen kysymys on eettinen: se käsittelee ennen kaikkea oikeudenmukaisuutta ja sen suhdetta onnellisuuteen (eudaimonia). Samalla se käsittelee sitä, millainen valtio on kaikkein oikeudenmukaisin ja mahdollistaa onnellisuuden. Platonin Sokrates hahmottelee ihannevaltion, jonka hyve vertautuu yksittäisen ihmisen hyveeseen. Tämän perusteella hän esittää väitteitä siitä, kuinka hyvä ja huono valtio ovat järjestetyt. Samalla Sokrates esittää, että on aina parempi toimia oikeudenmukaisesti kuin epäoikeudenmukaisesti. Valtio käsittelee myös paljon muita kuin poliittisen filosofian ja etiikan alan kysymyksiä. Samalla kun kysymys kuuluu, kuinka tieto voisi valtiossa hallita, käsitellään laajasti muun muassa tiedon olemusta.[3]

Valtiomies pyrkii muodostamaan ”valtiomiehen” määritelmän, vastakohtanaan ”sofisti” ja ”filosofi”. Platonin mukaan hallitseminen vaati tietynlaista tietoa, ja valtiomies oli se henkilö, jolla tällainen tieto oli. Tieto koski sitä, kuinka hallitaan oikeudenmukaisesti ja hyvin. Platonin mukaan tällaisen tiedon tulee johtaa politiikkaa. Sofistit sen sijaan ainoastaan antoivat sen kuvan, että heillä oli tällaista tietoa.[4]

Lait on Platonin viimeinen teos. Siinä hän hahmottelee Magnesia-nimisen ihannevaltion poliittisen järjestelmän ja lait. Samalla se käsittelee poliittisen filosofian, etiikan ja teologian keskeisiä kysymyksiä. Dialogi käyttää ateenalaisia ja spartalaisia lakeja taustana lakien valinnalle. Samalla Lait käsittelee muun muassa jumalallista lakia ja luonnollista lakia sekä luonnonoikeutta; järjen merkitystä lainsäätämisessä; filosofian, uskonnon ja politiikan välisiä suhteita; sekä liikunnan, musiikin ja tanssin roolia kasvatuksessa. Teos on kuitenkin usein jäänyt Valtion varjoon.[5] Lakien voidaan nähdä ennakoivan Aristoteleen poliittista filosofiaa ja myöhempää oikeusfilosofiaa.[6]

Valtion ydin voidaan nähdä siinä, että se pyrkii osoittamaan, että sekä valtion että sielun terveydelle on oleellista, että kummankin hallitseva osa perustaa toimintansa järkeen ja tietoon. Valtiomies pyrkii hahmottelemaan, millaista tämä hallitsemisessa käytettävä tieto olisi. Lait puolestaan pyrkii osoittamaan, kuinka tämä tieto voidaan saattaa osaksi valtion itsensä rakennetta. Valtiota ja Lakeja on Platonin muita dialogeja pidemmän pituutensakin vuoksi pidetty usein Platonin poliittisen filosofian pääesityksinä; Valtiomies puolestaan on lyhyempi ja abstraktimpi, mutta sen merkitys on siinä, että se tutkii niitä filosofisia, erityisesti tietoteoreettisia, perusteita, joiden päälle Valtio ja Lait rakentuvat.[1]

Koska sekä Valtio että Lait esittävät hahmotelman ihannevaltiosta, voidaan kysyä, mikä niiden välinen suhde on. Usein on ajateltu, että Valtio esittää, millainen ihanteellinen valtio parhaimmillaan olisi, kun taas Lait esittää sen, millainen valtio olisi paras, jos ihmisluonnon suhteen ei tehdä yhtä optimistisia oletuksia. Tällöin voidaan joko katsoa, että Platon piti Valtion ihannevaltiota alun perinkin hankalana toteuttaa, tai että hän muutti näkemyksiään ihmisluonnosta dialogien välillä.[5]

Valtiomiehessä Platon tekee sen tärkeän huomion, ettei tieto hyvästä yleisesti riitä; valtiomiehellä on oltava tietoa hyvästä ajassa. Tällaisen olosuhteiden mukaan muuttuvan tiedon on myös käytävä yli lakien, joiden säädökset ovat muuttumattomia.[1]

Muut poliittiset dialogit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dialogi Kritias kertoo tarinan Atlantiksesta, ja käsittelee samalla ihannevaltiota. Kritias kertoo dialogissa, että 9000 vuotta aiemmin Ateena oli ollut ihannevaltio, joka oli hyvin järjestäytyneen yhteiskuntansa ansiosta kyennyt voittamaan mahtavan Atlantiksen valtion.[7]

Dialogissa Minos tutkitaan lain luonnetta. Samalla ylistetään Minosta, Kreetan myyttistä kuningasta ja Ateenan muinaista vihollista.[8]

Dialogin Epinomis nimi tarkoittaa ”lakien jälkeen”, koska se on julkaistu alun perin ja usein yhä edelleenkin teoksen Lait jälkeen. Teos aloittaa käsittelemällä samoja asioita kuin Lait, mutta haarautuu myöhemmin tähtitieteeseen ja matemaattisiin spekulaatioihin.[8]

Ihanteellinen perustuslaki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sekä Valtio että Lait hahmottelevat kuvan siitä, millaiselta hyvä valtio voisi näyttää.[1] Platon tunnisti sen, että valtioissa on erilaisia yhteiskuntaluokkia, joiden intressit ovat usein ristiriidassa keskenään. Tämä voi johtaa yhteiskunnallisiin levottomuuksiin. Platon katsoi, että erilaiset sisäiset ryhmäkunnat ja sisällissota ovat suurimpia vaaroja valtiolle, jopa suurempia kuin ulkoiset uhat, kuten sota muiden valtioiden kanssa. Rauha on saavutettava valtion eri osapuolten yhteistyöllä.[2]

Platon uskoi optimistisesti, että yhteiskunnan eri osapuolten ristiriitaiset edut voitiin sovittaa yhteen. Paras, järkevin ja oikeudenmukaisin poliittinen järjestelmä johtaa yhteiskunnassa sopusointuiseen ykseyteen.[2]

Filosofikuninkaiden hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtiossa Platon antoi yhteiskuntarauhan takaamisen filosofikuninkaiden tehtäväksi. Platon oli sitä mieltä, että yhteiskunta koostuu kolmesta yhteiskuntaluokasta, jotka vastaavat yksittäisen ihmissielun jakoa kolmeen osaan. Nämä yhteiskuntaluokat olivat:[9]

  • Työläiset – työntekijät, käsityöläiset, kauppiaat, maanviljelijät jne. Tämä luokka vastaa sielun kolmijaossa himosielua.
  • Vartijat – rohkeat, vahvat, vaaroja rakastavat. Tämä luokka vastaa intosielua.
  • Hallitsijat, ylemmät vartijat – älykkäät, järkevät, itsensä hillitsevät, viisautta rakastavat, päätöksentekoon kykenevät. Tämä luokka vastaa järkisielua.

Platon katsoi, että ihmisten sielunkyvyt ovat erilaiset, ja vain pieni vähemmistö, filosofit, voi saavuttaa kokonaisnäkemyksen siitä, mikä on valtion yhteinen hyvä. Siksi heidän tuli toimia hallitsijoina:[6]

»Valtioissa on joko filosofien tultava kuninkaiksi tai sitten niiden, joita me nyt sanomme kuninkaiksi ja hallitsijoiksi, on ryhdyttävä toden teolla ja vakavasti harrastamaan filosofiaa, niin että poliittinen valta ja filosofia sulautuvat yhteen; sen sijaan kaikki ne luonteet, jotka nyt suuntautuvat yksinomaan toiseen tai toiseen, on pakostakin suljettava pois. Muussa tapauksessa [...] ei valtioiden eikä luultavasti koko ihmissuvunkaan kohdalla tule onnettomuuksista loppua.[10]»

Paras hallintomuoto olisi näin eräänlainen filosofinen aristokratia tai monarkia.[2]

Filosofien hallitsija-asema perustui heillä olevaan tietoon. Filosofien tuli elää askeettisesti, käytännössä kommunistisesti, muun yhteiskunnan tuella. Johtavan luokan sisäinen yhtenäisyys perustui tähän tasa-arvoon.[6] Platon kuvasi nämä ”filosofikuninkaat” niiksi, jotka ovat kiinnostuneet oppimisesta ja kaikista tiedonaloista,[11] ja käyttää vertauskuvana kapteenia ja hänen laivaansa, tai lääkäriä ja hänen määräämäänsä lääkettä. Purjehtiminen ja lääkintä eivät ole asioita, joita kaikki voisivat harjoittaa luonnostaan. Filosofien lisäksi valtion johtavaan kerrokseen kuuluivat heidän lähimmät avustajansa, ”vartijat”.[6]

Magnesian hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laeissa yhteiskuntarauhan takaaminen on puolestaan valtion kirjoitettujen lakien tehtävänä. Teoksessa esitetyssä yhteiskuntamallissa on piirteitä sekä aristokraattisesta, oligarkkisesta että demokraattisesta hallintomallista.[2]

Platon hahmotteli valtioon neljä omistuksen mukaan määriteltyä yhteiskuntaluokkaa. Lisäksi valtiossa oli orjia ja ulkomaalaisia. Hän myös asetti valtiolle useita poliittisia instituutioita. Merkittävimmät olivat kansankokous (koinos syllogos, ekklēsia); neuvosto (boulē); erilaiset virkatehtävät, kuten lakien vartijat (nomofylakes); yksityis- ja julkisoikeudelliset oikeusistuimet; sekä yöllinen kokous (nykterinos syllogos).[5]

Lainsäätäjien tehtävänä oli taivutella järkiperustein kansalaiset noudattamaan lakeja, sekä opettaa heitä; ei pelkästään määrätä lait noudatettaviksi. Yöllisen kokouksen tarkoituksena on opettaa niitä, jotka ovat syyllistyneet rikkomuksiin. Kokoontumiset ovat yöaikaan siksi, että tällöin kaikilla on parhaiten vapaata aikaa erilaisista toimistaan.[5]

Arvostelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Platonin Valtiossa kuvaama valtio on nähty muun muassa utopistisena, kommunistisena, feministisenä ja totalitaristisena.[3] Valtio on utopia sikäli, ettei Sokrates ota lähtökohdaksi mitään olemassa olevaa valtiota, vaan pyrkii järkeilyn avulla muodostamaan ihannevaltion kokonaan alusta alkaen. Platonin esittämä utopia on myöhemmin saanut paljon seuraajia, mutta sitä on myös arvosteltu paljon, muun muassa sillä perusteella, että Platonin utopia perustuisi epärealistiseen kuvaan ihmisluonnosta; vaikka valtio on kuviteltavissa, ihmiset eivät todellisuudessa voi muodostaa kuvatun kaltaista valtiota tai pitää sitä toiminnassa.[3]

Valtion ”kommunistisuus” ilmenee yksityisten perheiden hylkäämisessä sekä yksityisomaisuuden rajoittamisessa filosofikuninkaiden ja vartijoiden muodostamissa kahdessa ylimmässä yhteiskuntaluokassa. Tämä piirre on ollut arvostelun kohteena Aristoteleesta lähtien. Valtion ”feministisyys” ilmenee siinä, että Platonin Sokrates avaa koulutuksen ja hallintotehtävät myös naisille;[3] Sokrates sanoo, että mieheyden ja naiseuden välinen ero on yhtä merkityksellinen kuin pitkä- ja lyhythiuksisuuden välinen ero.[12]

Totalitaristisena valtiota on pitänyt tunnetuimmin Karl Popper.[3] Platonin valtio kuitenkin eroaa totalitaarisista monissa merkittävissä kohdissa. Platon muun muassa sanoo, että vapaus on eräs yhteiskunnan tärkeimmistä arvoista.[13] Platon puolustaa myös oikeudenmukaisuutta, ystävyyttä, viisautta, rohkeutta ja maltillisuutta; ei totalitaariseen valtioon kuuluvaa terroria.[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Lane, Melissa: Plato's Political Philosophy: The Republic, the Statesman, and the Laws. Teoksessa Gill, Mary Louise & Pellegrin, Pierre: A companion to ancient philosophy, s. 170-191. Oxford: Wiley-Blackwell, 2009. ISBN 1405188340. Teos Google Booksissa. (englanniksi)
  2. a b c d e f Korab-Karpowicz, W. J.: Plato’s Political Philosophy The Internet Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 11.1.2011. (englanniksi)
  3. a b c d e Brown, Eric: Plato's Ethics and Politics in The Republic The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. Viitattu 11.1.2011. (englanniksi)
  4. Vertaa Lane 2009.
  5. a b c d Bobonich, Chris: Plato on utopia The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. Viitattu 11.1.2011. (englanniksi)
  6. a b c d Thesleff, Holger: Platon ja platonismi. Teoksessa Korkman, Petter & Yrjönsuuri, Mikko (toim.): Filosofian historian kehityslinjoja, s. 31–56. Helsinki: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-708-0.
  7. Platon: Teokset. Viides osa. Suomentaneet Marja Itkonen-Kaila, A. M. Anttila, Marianna Tyni. Helsingissä: Otava, 1999. ISBN 951-1-15896-1.
  8. a b Platon: Teokset: Seitsemäs osa. Suomentaneet A. M. Anttila, Marja Itkonen-Kaila. Helsingissä: Otava, 1999. ISBN 951-1-15898-8.
  9. Aalto-Heinilä, Maija: Historiallinen johdatus filosofiaan. Esisokraatikoista Kantiin 2009. Viitattu 15.9.2010.
  10. Platon: Valtio 473d, suomennos Marja Itkonen-Kaila.
  11. Platon: Valtio 475c.
  12. Platon: Valtio 454b-456b.
  13. Platon: Lait 701d.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Blitz, Mark: Plato's political philosophy. Baltimore, Maryland: Johns Hopkins University Press, 2010. ISBN 0801897653. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]