Petri Liski
| Petri Liski | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Petri Juhana Liski |
| Syntynyt | 20. lokakuuta 1965 Turku, Suomi |
| Ammatti | näyttelijä, ohjaaja, muusikko ja juontaja. |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1990– |
| Merkittävät roolit | Sotamies Jokinen
Prior Walter
Tämän joulun henki Tuomas Diafoirus Charley Töyryn isäntä, agitaattori Eetu Salin ja Jussi Muilu |
| Aiheesta muualla | |
| Viralliset kotisivut | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| Svensk Filmdatabas | |
Petri Juhana Liski (s. 20. lokakuuta 1965 Turku) on suomalainen näyttelijä, teatteriohjaaja ja muusikko.[1]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Teatterissa ja elokuvissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Petri Liski kiinnitettiin näyttelijäksi Suomen Kansallisteatteriin suoraan Teatterikorkeakoulusta vuonna 1990, jossa hän edelleen on kiinnitettynä. Kansallisteatterissa hän on näytellyt päärooleja muun muassa näytelmissä Sotamies Jokisen vihkiloma, Pinokkio, Kolmen pennin ooppera, sekä Mika Myllyahon ohjaamissa Mansikkapaikassa ja Kauppamatkustajan kuolemassa, Johanna Freundlichin Kissani Jugoslaviassa, Arto af Hällströmin Luulosairaassa sekä Kurt Nuotion Saiturin joulussa. Liskin viimeisimmät roolit Kansallisteatterissa ovat näytelmissä Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset sekä Täällä Pohjantähden alla. Toukokuussa 2025 sai ensi-iltansa Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä Liskin ohjaama Lallukan taiteilijakotisäätiön satavuotisjuhlanäytelmä "Lallukka, kauppaneuvos Karjalasta", jolla oli suuri yleisömenestys. Vuosina 1997–2000 Liski vieraili Lahden kaupunginteatterissa muun muassa musikaaleissa Laulavat sadepisarat ja Annie – Mestariampuja, sekä monissa puhenäytelmissä. Kesällä 2003 hän esiintyi myös Linnanmäellä UIT:n 25-vuotisjuhlarevyyssä Me olemme taas. Liski on näytellyt mm. Claes Olssonin elokuvissa Akvaariorakkaus sekä Rikinkeltainen taivas. Lisäksi hän on näytellyt muun muassa elokuvissa Uuno Turhapuron poika, Yöjuna sekä Rauni Mollbergin elokuvissa Tuntematon sotilas ja Ystävät, toverit. Liski on toiminut myös Tuuloksen Ruuttanäyttämön ohjaajana vuosina 2009-2019 ja 2024 sekä Nastolan Pisarateatterin ohjaana vuonna vuosina 2019-2023. Pääsiäisinä 2012, 2016 ja 2024 Liski ohjasi Lahteen Kärsimystie-katunäytelmän, jossa oli mukana satoja esiintyjiä ja jota seurasi yhteensä noin 20 000 katsojaa. Suomen Kansallisteatterin näyttelijäin eläkekassan johtajana Liski on toiminut vuodesta 2005 lähtien. Liski on kuulunut Juho ja Maria Lallukan taiteilijakotisäätiö r.y:n hallitukseen vuodesta 2017 lähtien.
Televisiossa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Liski juonsi Nelosen kisailuohjelmaa Mitä maksaa?. Yhdysvaltalaiseen formaattiin perustuvaa ohjelmaa esitettiin vuosina 1998–2000, ja sen voi katsoa tehneen Liskistä tutun suurelle yleisölle. Keväästä 2004 kevääseen 2005 Liski nähtiin MTV3:lla Salatut elämät -sarjan Juha Viljasen roolihahmossa. Yle Teema -kanavalla Liski nähtiin Teatron-nimisen teatteriaiheisen ohjelman juontajana alkuvuodesta 2005. Syksyllä 2011 Liski teki TV2:n Uusi päivä -sarjassa Samin roolin. Liski on esiintynyt kahdesti huippusuositussa Bumtsibumissa ja myös monissa muissa television viihde- ja musiikkiohjelmissa.
Ääninäyttelijänä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Liski on tehnyt myös paljon dubbauksia. Hän on lainannut ääntään suomenkieliselle Hessu Hopolle vuodesta 1988. Liski on dubannut mm. lastenohjelmissa Benin salainen maailma ja Elias, Tohtori Koira, Mikin Kerhotalo sekä elokuvissa Pinokkio, Ice Age, Valiant ja Bernard ja Bianca Australiassa. Televisioon Liski on dubannut Ankronikka-piirrossarjan Kepulia. Uransa aikana Liski on spiikannut tuhansia tv- ja radiomainoksia.
Muusikkona
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Petri Liskin musiikkiharrastus alkoi jo varhain ja ensimmäiset yhtyeviritykset tulivat mukaan 13-vuotiaana, aikana jolloin 1950-luvun rock ’n’ roll ja rockabilly olivat suurta huutoa. Liski aloitti Hammond-urkujen, musiikin teorian ja säveltapailun opinnot Oulunkylän Pop-Jazz -opistossa vuonna 1979, mutta vaihtoi muutaman vuoden kuluttua rumpuihin. Ensimmäiset levytykset olivat Rock-SM -85 finalistiksi yltäneen Bermuda-yhtyeen kanssa. Vuosina 1987–1992 Liski soitti Päät-nimisessä yhtyeessä. Rumpujen soiton jäätyä tauolle hän perusti Korpraali Palmu ja Muukalaislegioona -orkesterin, joka toimi vuosina 1992–2002 esiintyen useissa televisio-ohjelmissa ja muun muassa kahdessa Suomen Kansallisteatterin näytelmässä. Muukalaislegioona oli mukana neljässä levytyksessä: Pitkäsoitto Afrikan tähti, cd-single "Rakkauden voima" / "Kaksi baakelsia", Musiikkia näytelmästä Kolmen pennin ooppera sekä Kape Rüster -tarina. Vuosina 2010–2011 Liski esiintyi Elvis-aiheisessa show’ssa Elvis * 3 – The Ultimate Comeback Special 1968. Vuonna 2013 Liski palasi rumpaliksi ja aloitti sävellysuran uudessa elektro-edm vaikutteisessa poprock-kokoonpanossa Adam & Eve, joka on julkaissut musiikkia digitaalisilla alustoilla.
Petri Liski juontaa myös erilaisia yritys- ja yleisötilaisuuksia.
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Syntymäkaupunkinsa Turun lisäksi Liski on asunut 1968–1972 Kuopiossa ja 1972–1975 Oulussa, jossa hän aloitti opintiensä ensin Heinäpään ja sitten Koskelan kansakouluissa. Koulunkäynti jatkui Helsingissä, ensin Meilahden ja sitten Kannelmäen kansakouluissa sekä Etelä-Kaarelan oppikoulussa ja lukiossa, josta hän kirjoitti ylioppilaaksi keväällä 1984. Liski asui Helsingissä 1975–1997 ja 2000–2007. Nykyisessä kotikaupungissaan Lahdessa Liski on asunut 1997–1999 ja edelleen vuodesta 2007 lähtien. Teatterikorkeakouluun Liski pääsi ensi yrittämällä vuonna 1985. Liski suoritti asepalveluksen teatterikoulun puolivälissä 1987–1988 Kymen Jääkäripataljoonassa Haminassa ja toimi siellä Jääkäritoimikunnan täysipäiväisenä puheenjohtajana. Sotilasarvoltaan hän on korpraali. Liski oli yli 20 vuotta aviossa rehtori ja tanssitaiteilija Mia Mironoffin kanssa; liitto päättyi eroon tammikuussa 2016. Heillä on kaksi poikaa. Liski kihlautui 31.12.2019 biologian lehtori, erityisopettaja Susanna Alakarhun kanssa. Heillä on yksi tytär.
Liskin isä oli professori Paavo Liski,[2] joka oli tunnettu teatterinjohtaja, teatteriohjaaja sekä näyttelijä. Liskin äiti on erikoiskirjastovirkailija Irja-Leena Liski (o.s. Heikkilä).
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuva- ja televisioroolit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Elokuvat | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| Vuosi | Elokuva | Rooli | |||
| 1985 | Tuntematon sotilas | vänrikki Kariluodon lähetti | |||
| 1989 | Portinvartija | rekkakuski | |||
| Me olemme syyllisiä | poikaystävä | ||||
| 1990 | Ystävät, toverit | Eskelandin sihteeri | |||
| Iskelmäprinssi | James-orkesterin rumpali | ||||
| 1993 | Akvaariorakkaus | Maritan rakastaja | |||
| Uuno Turhapuron poika | poliisi | ||||
| 1996 | Yöjuna | Greenpeace-aktivisti Jalo Armas Lavonen | |||
| 1997 | Vääpeli Körmy ja kahtesti laukeava | kriitikko | |||
| 2020 | Rikinkeltainen taivas | ministeri Juhana Heikkilä | |||
| Televisiosarjat | |||||
| Vuosi | Sarja | Rooli | |||
| 1996 | Lämminveriset | Henkka Mäki | |||
| 1997 | Ota ja omista | Pate | |||
| 2004–2005 | Salatut elämät | Juha Viljanen | |||
| 2011 | Uusi Päivä | Sami | |||
Ääninäyttelijänä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Liski, Petri: CV Liskin kotisivu. Viitattu 2.11.2014.
- ↑ Liski, Petri: In Memoriam Paavo Liski – Biografia Liskin kotisivu. Viitattu 2.11.2014.