Paimenrunous

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
William-Adolphe Bouguereau, Pastoraali (Paimentyttö), 1889.

Paimenrunous (bukolinen runous, pastoraalirunous) on paimenelämää käsittelevän lyyrillisen, draamallisen ja romaanikirjallisuuden yhteisnimi. Pastoraali (< ital. pastorale) eli paimenidylli tarkoittaa paimenrunouden aiheisiin pohjautuvaa musiikkia, näytelmiä tai kuvataidetta. Nimitys on lähtöisin latinan sanasta pastor 'paimen'. Pastoraalilla tarkoitetaan myös samoissa aihepiireissä liikkuvaa maalausta.

Paimenrunous liittyi aluksi puhtaasti kansanomaiseen runouteen, mutta se sovinnaistui pian ja alkoi tulkita kaupunkilaistuneempien aikakausien pyrkimyksiä palata yksinkertaiseen maalaiselämään.

Vanhimmat rauhallista maalaiselämää ihannoivat paimenrunot ovat peräisin antiikin Kreikasta. Paimenrunouden luojana pidetään tavallisesti Theokritosta, jonka idyllit ovat vaikuttaneet Vergiliuksen eklogeihin. Keskiajalla paimenrunous oli jotenkin unohduksissa ja heräsi renessanssiaikana uudelleen eloon. Vertauskuvallista eklogirunoutta sepitteli Petrarca.

Wilhem von Gloeden, Pastoraali-idylli, noin 1902.

Italiassa perinne elvytettiin 1400–1500-luvulla, ja tuolloin kehitettiin myös paimennäytelmä, joka sisälsi laulua ja tanssia. Paimennäytelmä, jolla Adam de la Hallen näytelmässä Jeu de Bobin et de Marion oli ollut edeltäjänsä, saavutti korkeimman kehityksensä Torquato Tasson Amintassa ja Giovanni Battista Guarini'n Il pastor fidossa. Paimenromaania, johon jo Longoksen antiikinaikainen Dafnis ja Khloe kuuluu, edustavat Giovanni Boccaccion Ameto, Jacopo Sannazaron Arca-dia, Jorge de Montemayorin Diana sekä Honoré d'Urfén Astrée.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta pastoraali.