Giovanni Boccaccio

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Giovanni Boccaccio.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Giovanni Boccaccio.

Giovanni Boccaccio (16. kesäkuuta 1313 Certaldo  – 21. joulukuuta 1375 Certaldo) oli italialainen kirjailija ja runoilija.

Boccaccio kirjoitti novelleja, jotka kertovat elämästä keskiajan lopun Euroopassa. Hänen mestariteoksenaan pidetään romaania Decamerone, jonka hahmot ovat ajalleen epätyypillisiä: realistisia, eloisia ja älykkäitä yksilöitä toisin kuin hänen aikalaistensa teoksissa, joissa vaalitaan keskiaikaisia hyveitä kuten ritarillisuutta ja hurskautta.

Boccaccion merkittävimpiin teoksiin katsotaan kuuluvan myös esimerkiksi renessanssin romanttisten eeposten edeltäjä Filostrato . Hän myös käännätti Iliaan ja Odysseian kreikasta latinaksi.lähde?

Elämänvaiheita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Boccaccio vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Firenzessä. Hänen isänsä oli varakas kauppias, joka halusi poikansa joko jatkavan perheen liiketoimia tai kouluttautuvan lakimieheksi. Isä ja poika ajautuivat jo varhain törmäyskurssille; poika kirjoitti runoja jo seitsemänvuotiaana ja isä inhosi sekä runoilua että poikansa vilkasta luonnetta. Isän yritykset pakottaa poikansa johonkin tälle vastenmieliseen ja jatkuva mitätöinti saivat aikaan sen, että Boccaccio oli vielä aikuisenakin epävarma ja kiusallisen arka. [1]

Opintojensa loppupuolella Boccaccio muutti Napoliin, missä hänen isällään oli liiketuttavia. Napolissa Boccaccio tutustui vilkkaan satamakaupungin monikansalliseen elämään. 25- vuotiaana runoilija koki lemmenseikkailun ylhäisen Marian kanssa, joka oli Anjou- sukua olevan kuningas Robert Hyvän ja erään kreivittären tytär. Marian kunniaksi sepittämissään runoissa Boccaccio käyttää hänestä nimeä Fiammetta, eli "pieni liekki". Maria oli runoilijaa kolme vuotta vanhempi ja naimisissa. Boccaccio oli Marian aviomiehen ystävä ja pääsi näin usein vierailemaan hänen kodissaan. [2]

Ihastunut runoilija tekee runoissaan Mariasta naisellisen kauneuden ja sielukkuuden ruumiillistuman. Hän kuvaa Marian pitkiä kultaisia kiharoita, liljamaista ihoa, säihkyviä silmiä ja äänen suloista sointia. Kirjailijan jumaloinnin kohde otti mielellään vastaan tämän ylistyksen, mutta syvenikö suhde pidemmälle, ei ole tiedossa. Toisissa runoissaan Boccaccio valittaa ihastuksensa kylmyyttä ja toivoo Amorin ampuvan tämän sydämeen nuolensa. [3]

Mariaan tutustuminen teki Boccacciosta kirjailijan. Maria oli pysyi Boccaccion palvonnan kohteena läpi elämän ja juuri hän ehdotti, että Boccaccio kirjoittaisi italiaksi vanhan ritarikertomuksen Floresin ja Blancheflorin lemmentarinasta. Boccaccio muovasi yksinkertaisesta tarinasta jännittävän ja laajan teoksen. Kuuluisin Boccaccion rakkausromaaneista on Fiammetta, kirjailijan suuren ihastuksen mukaan. Se on kertomus uskottomasta rakastajasta. [4]

Vuonna 1349 Boccaccio palasi Firenzeen. Hän oli kiinnostunut antiikin kulttuurista ja opiskeli humanistisia tieteitä. Erityisesti hän kiinnitti huomiota kreikan opiskeluun ja yritti innostaa siihen myös aikalaisiaan. Vuosina 1350- 1353 Boccaccio kirjoitti kuuluisinta teostaan Decameronea [5]

Decameronen nimi tulee kreikkalaisten sanojen "deka" (kymmenen) ja "hemera" (päivä) italiankielisistä muunnelmista. Novelleissa on kertojina seitsemän nuorta naista ja kolme nuorta miestä. He ovat paenneet Firenzessä riehuvaa ruttoepidemiaa maaseudulle loistohuvilalle. He ovat menettäneet kaikki omaisensa ruttoepidemiassa ja huvittelevat kertomalla joko hauskan tai liikuttavan kertomuksen. Kertomusten aiheet ovat universaaleja ja monet ovat kaksimielisiä ja ivaavat aikansa tapakulttuuria. Kertomusten naiset ovat älykkäitä ja rohkeita. Miehet ovat elämää ymmärtämättömiä ja toivottomia typeryksiä. Boccaccio kertoo esipuheessaan kirjoittaneensa teoksen viihdyttääkseen naisia. [6]

Eräänlaisena Boccaccion kommentaarina omalle tuotannolleen voi pitää vuonna 1366 ilmestynyttä teosta Vanha varis, jonka kriittisesti tarkistetun alkutekstin on julkaissut Tauno Nurmela. Teoksesta ilmenee kirjoittajan yksilöllinen sitoutumattomuus ja henkinen kyllä- ei asenne. Nuoruuttaan muistellessaan Boccaccio toteaa naisenpalvontansa aiheuttaneen hänelle pelkkää onnettomuutta. [7]

Täytettyään 60-vuotta Boccacciosta tuli Firenzessä professori, joka ryhtyi valmistelemaan selityksiä Danten Infernoon. Hän kuitenkin sairastui ja työ piti jättää kesken. Häntä vaivasivat käsien vapina ja jalat eivät enää kantaneet. Ystävän ja kirjeenvaihtokumppani Petrarcan kuolema vuonna 1374 oli hänelle kova isku. Hän kertoi kirjeissään että oli viettänyt unettoman yön surressaan ystäväänsä. [8]

Kuollessaan vuonna 1375 Boccaccio oli naimaton. [9]

Suomennoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Boccaccio, Giovanni: Decamerone. (Decamerone.) Suomentaneet Ilmari Lahti ja Vilho Hokkanen. 15. painos (1. painos 1947). Helsinki: Tammi, 1999. ISBN 951-31-1647-6.
  • Boccaccio, Giovanni: Fiammetta. (L’elegia di madonna Fiammetta.) Suomentaja A. R. Koskimies. 3. painos (1. painos 1952). Hämeenlinna: Karisto, 2000. ISBN 951-23-4137-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Grimberg, Carl: Kansojen historia, osa 9, Hansa- aika. WSOY:n graafiset laitokset, Porvoo 1981 ISBN 951-0-09737-3

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 9, 220-222, 1981
  2. Grimberg, C.: Kansojen historia,osa 9, 222-223, 1981
  3. Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 9, 223, 1981
  4. Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 9, 224, 1981
  5. Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 9, 235, 1981
  6. Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 9, 226, 1981
  7. Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 9, 227, 1981
  8. Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 9, 235- 236, 1981
  9. Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 8, 236, 1981