Muinaissaagat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Muinaissaagat (isl. Fornaldarsögur) ovat keskiajan Islannissa kirjoitettuja kansankielisiä saagoja, jotka kuvaavat yleensä aikaa ennen Islannin (n. v. 870 alkaen käynnistynyttä) asuttamista ja sijoittuvat tapahtumiensa osalta pohjoiselle pallonpuoliskolle, erityisesti Skandinaviaan. Niiden kirjoittajia ei tunneta. Suullisesti välittyneitä tarinoita alettiin kirjoittaa ylös Islannissa 1200-luvun loppupuolelta alkaen ja niiden kirjoittamista jatkettiin 1500-luvulle saakka. Muinaissaagojen taustalla vaikuttanut suullinen kertomusperinne on kuitenkin hyvin vanhaa ja juontuu germaanisesta sankaritarinoiden perinteestä. Viittauksia muinaissaagojen kertomiin tarinoihin esiintyy kaiverruksina jo hyvin varhaisissa riimukivissä, risteissä ja muissa muistomerkeissä Skandinaviassa, Saksassa ja Brittein saarilla. Vanhimmat ovat arvioiden mukaan 400-luvulta.[1]

Useat muinaissaagoista sisältävät myös jonkin verran Edda-runoutta. Esimerkiksi Eddan sankarirunot keskittyvät muinaissaagana tunnetun Völsungain saagan (Völsunga saga) tarinaperinteen ympärille. Onkin pidetty mahdollisena, että jotkut muinaissaagat olisivat ensin välittyneet runomuodossa ennen kuin niiden pohjalta laadittiin keskiajalla proosamuotoisia saagoja. [2]

Muinaissaagat kategoriana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muinaissaagat on tutkimuksessa käyttöön otettu termi. Keskiajalla nykytutkimuksessa muinaissaagoiksi määriteltyjä tekstejä ei alkujaan pidetty erillisenä saagalajina. Sen sijaan ne esiintyivät käsikirjoituksissa usein yhdessä kotoperäisten ritarisaagojen kanssa. Muinaissaaga-termin vakiinnutti ja sen ensimmäisen varsinaisen määritelmän laati Carl Christian Rafn (1795–1864) toimittamassaan antologiassa Fornaldar Sögur Nordrlanda eptir gömlum handritum. Tämä muinaissaagojen kokoelma ilmestyi kolmena niteenä vuosina 1829–1830 ja on toiminut pohjana myös sen jälkeen ilmestyneille antologioille.[3]

Muinaissaagat lähteenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskiajan islantilaisille muinaissaagoiksi määritellyt tekstit olivat islantilaissaagojen ja kuningassaagojen tavoin todennäköisesti historiankirjoitusta. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta (esim. Yngvarr Kaukomatkaajan saaga) ne kuvaavat aikaa ennen Islannin asuttamista ja sijoittuivat Islannin ulkopuolelle pohjoiseen Eurooppaan. Muinaissaagojen katsottiin kertovan islantilaisten muinaisista esi-isistä. Moni islantilainen valtaapitävä suku katsoikin voivansa jäljittää juurensa muinaissaagojen kuvaamiin myyttisiin sankareihin ja jopa pakanajumala Óðinniin saakka.[4]

Gööttiläisen historiankirjoituksen myötä myös suurvalta-ajan Ruotsissa kiinnostuttiin muinaissaagoista. 1600–1700-luvun Ruotsissa näitä muinaisesta ja myyttisestä menneisyydestä kertovia saagoja käytettiin ilman asianmukaista lähdekritiikkiä suurvaltaidentiteetin rakennusaineena ja propagandatarkoituksessa, huolimatta siitä, että 1700-luvulla osa tutkijoista alkoi jo suhtautua tarunhohtoisista sankareista kertovien saagojen lähdearvoon kriittisesti.[5]

Nykytutkimuksessa muinaissaagoja ei kuitenkaan pidetä luotettavina kuvauksina menneisyydestä. Muinaissaagojen tapahtumapaikat ja ajankohdat ovat kirjaimellisesti muinaisia ja myyttisen epämääräisiä, eikä niitä sidota kenenkään tunnetun kuninkaan hallitsijakausiin, kuten tehdään esimerkiksi islantilais- ja kuningassaagoissa. Ne sisältävät myös runsaasti kansansaduille tyypillisiä piirteitä. Monissa muinaissaagoissa sankarit kohtaavat esimerkiksi lohikäärmeitä, peikkoja, kääpiöitä ja muita myös nykyajan fantasiakirjallisuudelle tyypillisiä hahmoja. Toisaalta on kuitenkin esitetty, että muinaissaagat voisivat sisältää kaikuja todellisista historiallisista tapahtumista tai eläneistä henkilöistä. Muinaissaagojen kuvaamille hahmoille on muun muassa etsitty todellisia eläneitä esikuvia, joista tiedetään muiden eurooppalaisten historiallisten lähteiden kautta. Vuosisatojen kuluessa suullisessa perinteessä välittyessään tarinat muinaisesta menneisyydestä ovat kuitenkin muuttuneet ja muokkautuneet. Niille pohjautuvissa muinaissaagoissa kuvatut tapahtumat tai henkilöt eivät enää ole jäljitettävissä todellisiin tapahtumiin ja henkilöihin, eivätkä ne selvennä potentiaalisina esikuvina pidettyjen henkilöiden historiallista identiteettiä millään tavoin. Yhden saagahahmon esikuvana on esimerkiksi voinut olla yksi tai useampi historiallinen henkilö, osa henkilöistä ja tapahtumista taas voi olla puhtaasti fiktiivisiä.[6]

Tunnetut muinaissaagat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muinaissaagoiksi on määritelty erilaisia saagoja hieman eri kriteerein. Torfi H. Tuliniuksen (2002)[7] ja Matthew Driscollin johtaman projektin Stories for all time: The Icelandic Fornaldarsagas ylläpitämän sivuston mukaan muinaissaagoiksi luetaan nykytutkimuksessa seuraavat saagat ja lyhytsaagat (þættir):

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aðalheiður Guðmundsdóttir. 2012. The Origin and Development of the Fornaldarsögur as Illustrated by ''Völsunga saga''. The Legendary Sagas. Origins and Development, ed. Annette Lassen, Agneta Ney & Ármann Jakobsson. Reykjavík: University of Iceland Press, 59–81.
  • Ármann Jakobsson. 2012. The Earliest Legendary Saga Manuscripts. The Legendary Sagas. Origins and Development, ed. Annette Lassen, Agneta Ney & Ármann Jakobsson. Reykjavík: University of Iceland Press, 21–32.
  • Ármann Jakobsson, Annette Lassen & Agneta Ney. 2003. Inledning. Fornaldarsagornas struktur och ideologi. Handlingar från ett symposium i Uppsala 31.8.–2.9.2001, ed. Ármann Jakobsson, Annette Lassen & Agneta Ney. Nordiska texter och undersökningar. Utgivna av Lennart Elmevik och Mats Thelander. Uppsala universitet, Institutionen för nordiska språk, 7–23.
  • Ashman Rowe, Elizabeth. 2009. Ragnars saga loðbrókar, and the Political World of Haukr Erlendsson Ragnarssonar þáttr. Teoksessa Fornaldarsagaerne: Myter og virkelighed. Studier i de oldislandske fornaldarsögur Norðurlanda, toim. Agneta Ney, Ármann Jakobsson & Annette Lassen.Copenhagen: Museum Tusculanum, 347–360.
  • Busch, Kay. 2004 [2002]. Großmachtstatus & Sagainterpretation. Die schwedischen Vorzeitsagaeditionen des 17. und 18. Jahrhunderts. Vol I: Beschreibung. Väitöskirja. Friedrich-Alexander-Universität Erlangen-Nürnberg (FAU), Philosophische Fakultät und Fachbereich Theologie.
  • Clunies Ross, Margaret. 2009. Fornaldarsögur as Fantastic Ethnographies. Fornaldarsagaerne: Myter og virkelighed. Studier i de oldislandske fornaldarsögur Norðurlanda, ed. Agneta Ney, Ármann Jakobsson & Annette Lassen. Køpenhavn: Museum Tusculanum, Københavns Universitet, 317–330.
  • Driscoll, Matthew. 2003. Fornaldarsögur Norðurlanda. The Stories that Wouldn’t Die. Fornaldarsagornas struktur och ideologi. Handlingar från ett symposium i Uppsala 31.8–2.9. 2001, ed. Ármann Jakobsson, Annette Lassen & Agneta Ney. Uppsala: Institutionen för nordiska språk, Uppsala universitet, 257–267..
  • Kanerva, Kirsi. 2015. Muinaista menneisyyttä etsimässä. Saagakäännöksiä ja riimututkimusta Ruotsin suurvalta-ajalta. Kirjoista kokoelmaksi. Kansansivistystä ja kansainvälisyyttä Turun kaupunginkirjastossa 1800–1900-luvuilla, toim. Kaisa Hypén, Leila Koivunen, ja Janne Tunturi. Turku: Avain, 246–254.
  • Mitchell, Stephen A. 1991. Heroic Sagas and Ballads. Ithaca & London: Cornell University Press. 
  • Mitchell, Stephen A. 1993. Fornaldarsögur. Medieval Scandinavia. An Encyclopedia, ed. Phillip Pulsiano. New York and London: Garland Publishing 1993, 206–208.
  • Tulinius, Torfi H. 2002. The Matter of the North: The Rise of Literary Fiction in Thirteenth-Century Iceland (trans. Randi C. Eldevik). The Viking Collection: Studies in Northern Civilization 13. Odense: Odense University Press.
  • Wawn, Andrew. 2006. Whatever Happened to Úlfs saga Uggasonar? Teoksessa The Fantastic in Old Norse/Icelandic Literature: Sagas and the British Isles; Preprint Papers of The 13th International Saga Conference; Durham and York, 6th-12th August, 2006, toim. John McKinnell, David Ashurst & Donata Kick. Durham: The Centre for Medieval and Renaissance Studies, Durham University, 2: 1015–1024.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mitchell 1993, 207; Aðalheiður Guðmundsdóttir 2012.
  2. Clunies Ross 2012, 122; Tulinius 2002, 54–58.
  3. Ármann Jakobsson 2012; Ármann Jakobsson, Lassen & Ney 2003, 7.
  4. Mitchell 1993, 207; Tulinius 2002, 67–68; Clunies Ross 2009, 319–320 ja 324.
  5. Busch 2004, 7–31; Kanerva 2012; aikalaiskritiikistä esim. Wawn 2006, 1015–1016.
  6. Ármann Jakobsson, Lassen & Ney 2003, 10 ja 12; Driscoll 2003; Clunies Ross 2009, 319–320; Mitchell 1991; Mitchell 1993; Ashman Rowe 2009.
  7. Tulinius 2002.

Editioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bjarni Vilhjálmsson & Guðni Jónsson (toim.). 1943-1944. Fornaldarsögur Norðurlanda, 1-3. Reykjavík.
  • Guðni Jónsson (toim.). 1954-1959. Fornaldar sögur Norðurlanda, 1-4. Reykjavík: Íslendingasagnaútgáfan.
  • Rafn, C. C. (toim.) 1829–1830.Fornaldar sögur Nordrlanda, 1, 2, 3. Kaupmannahöfn.
  • Valdimar Ásmundarson (toim.). 1885-1891. Fornaldarsögur Norðrlanda, 1-3. Reykjavík: Sigurður Kristjánsson.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]