Kuningassaagat

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kuningassaagat (isl. konungasögur) ovat keskiaikaisia islantilaisia saagoja, jotka kertovat 800–1200-lukujen norjalaisista kuninkaista sekä Tanskan, Orkneysaarten ja Färsaarten hallitsijoista. Niiden lisäksi kuningassaagoihin luetaan usein myös Skandinavian muinaisista ja myyttisistä kuninkaista kertova Ynglinga saga ja nyt jo kadonnut *Skjöldunga saga, jotka aihepiirinsä osalta sivuavat muinaissaagoja. Kuningassaagat edustavat varhaisinta islantilaista historiankirjoitusta. Muutamia niistä kirjoitettiin alkujaan latinaksi, mutta tekstejä käännettiin myöhemmin muinaisislanniksi. Pääosa kuningassaagoja kirjoitettiin kuitenkin kansankielellä. Ensimmäiset aihepiiriä käsittelevät tekstit on laadittu jo 1000-luvulla ja 1100-luvun alkupuolella, mutta nämä varhaisimmat kirjoitukset eivät ole säilyneet nykypäivään. Muiden lähteiden perusteella kuitenkin tiedetään, että tällaisia tekstejä on ollut. Nykypäivään säilyneet kuningassaagat on kirjoitettu 1100-luvun lopulla ja 1200-luvulla. Toisin kuin monen muun anonyymiksi jääneen saagan osalta, kuningassaagojen kirjoittajista useimmat tunnetaan nimeltä.[1]

Kuningassaagoista on suomennettu Snorri Sturlusonin nimiin luettu teos Heimskringla. Se on ilmestynyt J. A. Hollon suomentamana nimellä Norjan kuningassaagat, 1–3 (WSOY: Porvoo, 1960–1961).

Kuningassaagojen vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisimmat islantilaiset historiat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisin Norjan kuninkaiden historiasta kertova islantilainen lähde on ollut islantilaisen oppineen Sæmundr Viisaan (isl. fróði Sigfússon) 1000-luvulla kirjoittama teksti, jossa kuvattiin mahdollisesti ajanjaksoa 800-luvulta kuningas Halfdan Mustasta (isl. svarti) tai Haraldr Kaunotukasta (isl. hárfagri) vuoteen 1050 ja Magnús Hyvään (isl. góða) saakka. Sæmundrin teksti ei ole säilynyt, mutta viitteitä sen silloisesta olemassaolosta on löydetty muista lähteistä. On oletettu, että Sæmundr kirjoitti tekstinsä latinaksi. [2]

Muut varhaisimmista kuninkaiden historioista kirjoitettiin kansankielellä. 1100-luvun alkupuolella vaikuttanut Ari Viisas (isl. fróði Þorgilsson) kirjoitti kuninkaiden elämäntarinoista (isl. konunga ævi) Islantilaisten kirjan (isl. Íslendingabók) nyt jo kadonneessa varhaisemmassa versiossa, joka valmistui vuoden 1125 tienoilla. Arin kerronta alkaa Islannin asuttamisesta 870-luvulla ja jatkuu Arin omaan aikaan saakka. Näiden lisäksi 1100-luvulla elänyt ja muutoin tuntemattomaksi jäänyt islantilainen Eiríkr Oddson kirjoitti oman aikansa norjalaisesta historiasta teoksessaan *Hryggjarstykki. Vuosisadan puolivälissä laadittu teos on mahdollisesti ollut ensimmäinen varsinainen saaga. Tämäkin teos on jo kadonnut, mutta sitä tiedetään käytetyn lähteenä myöhemmissä kuningassaagojen kokoelmissa (Morkinskinna, Fagrskinna ja Heimskringla).[3]

Hryggjarstykkin osalta on myös tuotu esille sen yhteys siihen latinankieliseen pyhimyselämäkertojen perinteeseen, joka sai alkunsa Islannissa ja Norjassa 1000-luvulta alkaen. Vaikka Länsi-Skandinaviassa kirjoitettujen pyhimyselämäkertojen latinankieliset versiot eivät olekaan säilyneet, esimerkiksi arkkipiispa Eysteinn Erlendsonin vuoden 1170 tienoilla laatima hagiografinen teos Pyhästä Olavista, Acta sancti Olavi regis et martyris, on säilynyt kansankielisena käännöksenä norjalaisessa saarnakokoelmassa Homilíubók. Nyt jo kadonnut Orkneyn jaarli Magnús Erlendssonista kertova pyhimyselämäkerta *Vita sancti Magni, joka laadittiin tämän kanonisaation yhteydessä vuoden 1135 tienoilla ja josta on säilynyt vain kansankielisen käännöksen katkelmia, on todennäköisesti toiminut *Hryggjarstykki-teokselle sekä lähteenä että mallina.[4]

”Norjalaiset” historiat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noin vuosien 1170–1190 tietämillä Norjassa kirjoitettiin muutamia Norjasta ja Norjan kuninkaista kertovia historioita. Tutkijoiden parissa ei ole yksimielisyyttä siitä, edustavatko teokset itsenäistä norjalaista historiankirjoitusta, vai tulisiko niitä pitää islantilaisen historiankirjoituksen jatkumona. Teokset ovat osittain pohjautuneet latinakieliselle kirjalliselle perinteelle, mutta niissä on käytetty lähteenä myös islantilaista kertomusperinnettä, mahdollisesti myös varhaisimpia Sæmundrin ja Arin tekstejä.[5]

Munkki Theodricus Monachus kirjoitti ennen vuotta 1180 norjalaisista hallitsijoista latinankielisen teoksen Historia de antiquitate regum Norvagensium. Siinä kuvataan tapahtumia Haraldr Kaunotukasta 1100-luvun alkupuolelle kuningas Sigurðr I Magnússon Jórsalafarin (”Jerusaleminkävijä”) vuonna 1130 tapahtuneeseen kuolemaan saakka. Theodricuksen teksti osoittaa hänen tunteneen hyvin latinankielistä kirjallisuutta. Hän viittaa myös latinankieliseen, mutta mahdollisesti norjalaista alkuperää olleeseen tekstiin *Catalogus regum Norwagiensium, joka ei ole säilynyt. Theodricus käytti kuitenkin lähteenään myös islantilaista kertomusperinnettä ja runoutta.[6]

Mahdollisesti 1100-luvun lopulla kirjoitettiin samoin latinankielinen teos Historia Norvegiae (tai: Historia Norwegiae), josta on säilynyt vain fragmentteja. Teoksessa on kuvattu Norjan historiaa muinaisista kuninkaista todennäköisesti vuoteen 1015, jolloin Pyhänä Olavina tunnettu kuningas Óláfr Haraldsson saapui Norjaan. Lisäksi teoksessa kuvataan Orkneysaaria, Färsaaria, Islantia ja Norjaa. Tekstin kirjoittaja ei todennäköisesti tuntenut Theodricuksen Historiaa. Hän on kuitenkin saattanut olla tietoinen Sæmundr Viisaan nyt jo kadonneesta teoksesta. Lisäksi kirjoittaja on käyttänyt lähteenään ainakin Adam Bremeniläisen kirkkohistoriaa.[7]

Ágrip (tai: Ágrip af Nóregs konunga sögum) on vanhin kansankielellä kirjoitettu Norjan kuninkaista kertova teos, joka on säilynyt. Ágripin alkuperäinen käsikirjoitus tosin on kadonnut, ja teksti on säilynyt vain islantilaisena kopiona, joka sekin on alku- ja loppuosastaan osittain vaillinainen. Teos kuvaa aikaa 800-luvulta 1100-luvun jälkipuoliskolle. Sen kerronta on todennäköisesti alkanut Haraldr Kaunotukasta ja jatkunut vuoteen 1177, jolloin kuningas Sverrir Sigurðarson saapui Norjaan. Ágrip on todennäköisesti kirjoitettu Norjassa Trøndelagin alueella 1100-luvun lopulla. Sen kirjoittajaa ei tunneta, mutta tämä käytti lähteenään muun muassa Theodricus Monachuksen latinankielistä Norjan kuninkaiden historiaa ja mahdollisesti myös teosta Historia Norwegiae tai jotain sen pohjana ollutta latinakielistä teosta.[8]

Kuningassaagat n. 1185–1230[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islannissa Þingeyrarin luostarin apottina vuosina 1169–1207 toiminut Karl Jónsson (k. 1211 tai 1213) kirjoitti saagan kirkonmiehestä kuninkaaksi siirtyneestä Sverrir Sigurðarsonista. Karl kirjoitti saagaa mahdollisesti oleskellessaan Norjassa jonkin aikaa vuodesta 1185 alkaen ja toteutti työnsä todennäköisesti kuninkaan itsensä toimeksiannosta. Karlin tuolloin kirjoittama teksti tunnetaan nimellä Grýla, ja se muodostaa alkuosan Sverririn saagaan (isl. Sverris saga), jonka loppuosa kirjoitettiin vasta Sverririn kuoleman (1202) jälkeen. Mahdollisesti Karl Jónsson itse kirjoitti koko saagan.[9]

Kaksi islantilaista benediktiinimunkkia, 1100-luvun jälkipuoliskolla elänyt Oddr Snorrason sekä vuonna 1218 tai 1219 kuollut Gunnlaugr Leifsson kirjoittivat kumpikin latinankielisen pyhimyselämäkerran kuningas Óláfr Tryggvasonista, jota islantilaiset kunnioittivat kristillistäjänään. Oddrin alkuperäinen teos on kadonnut, mutta kolme saagan muinaisislanninkielisen käännöksen sisältämää käsikirjoitusta on säilynyt. Gunnlaugrin kirjoittama elämäkerta on Oddrin tekstin pohjalta työstetty laajempi versio. Gunnlaugrin teos on sekin kadonnut, mutta osia tekstin islanninkielisestä käännöksestä on säilynyt osana 1300-luvulla laadittua pitempää saagaa Olavi Tryggvenpojasta (isl. Óláfs saga Tryggvasonar en mesta).[10]

Islannissa lainpuhujana (isl. lögsögumaðr) ja myöhemmin Viðeyn augustinolaisluostarin priorina toiminut Styrmir Kárason (k. 1245) kirjoitti vuosien 1220–1230 välisenä aikana saagan pyhästä Olavista (isl. Ólafs saga helga). Se on mahdollisesti ollut laajennettu versio niin kutsutusta vanhimmasta Pyhän Olavin saagasta, joka laadittiin Islannissa 1100-luvun lopussa. Kyseinen teksti, josta on säilynyt vain muutamia fragmentteja, on pohjautunut suulliselle perinteelle ja latinankielisille pyhimyselämäkertateksteille. Styrmirin kirjoittama saaga ei sekään ole säilynyt kokonaisuudessaan, mutta sille pohjautuvia osia löytyy useista Pyhästä Olavista kertovien saagojen käsikirjoituksista, kuten Flateyjarbókista.[11]

Böglunga sögur[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Böglunga sögur kertoo Norjan hallitsijoista kuningas Sverririn jälkeen, ennen kuningas Haakon IV Haakoninpoikaa. Saaga käsittelee Birkibeinar- ja Baglar-sukujen valtakamppailuja. Saagan kerronnassa päähahmoina ovat kuitenkin Birkibeinar-suvun päälliköt. Saagan ensimmäinen, lyhyempi versio kirjoitettiin Islannissa mahdollisesti pian vuoden 1210 tietämillä, mihin ajankohtaan tämän version tapahtumat päättyvät. Saagan pidemmässä versiossa kerrotaan lisäksi tapahtumista kuningas Ingi Bárðarsonin [paurdarson] kuolemaan vuonna 1217 saakka. Tämä nuorempi versio on todennäköisesti kirjoitettu vuosien 1220–1230 välisenä aikana.[12]

Islantilaiset kuningassaagojen kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1200-luvulla laadittiin useita kuningassaagojen kokoelmia. Morkinskinna-nimellä tunnetussa, vuoden 1275 tietämillä kirjoitetussa käsikirjoituksessa kerrotaan Norjan kuninkaista alkaen vuosina 1035–1047 hallinneesta Maunu Hyvästä vuoteen 1177 saakka. Käsikirjoitus ei ole täydellinen; siitä puuttuu noin kolmannes. Morkinskinnan kirjoittaja käytti lähteenään aiempia teoksia (*Hryggjarstykki) sekä suullista perinnettä ja skaldirunoutta. Morkinskinna sellaisena kuin se nykyään tunnetaan sisältää myös useita þáttr-tarinoita, joissa kerrotaan Norjan kuninkaan hovissa oleskelleista islantilaisista. Nämä tarinat eivät välttämättä ole olleet osa sitä alkuperäistä, todennäköisesti 1200-luvun alusta peräisin olevaa teosta, jolle Morkinskinna-käsikirjoitus perustuu. Ne, sekä jonkin verran skaldirunoutta, lisättiin mahdollisesti vasta nykyään tunnettuun Morkinskinnaan.[13]

Fagrskinna kuvaa Norjan kuninkaiden historiaa Hálfdan Mustasta 800-luvulta vuoteen 1177 saakka. Teos on koottu Norjassa. Fagrskinnan kirjoittaja on todennäköisesti ollut islantilainen. Tämä käytti lähteenään islantilaisia saagoja ja skaldirunoutta sekä edellä mainittua teosta Ágrip. Fagrskinnasta oli 1700-luvulla olemassa kaksi eri versiota, mutta kumpikin alkuperäisistä käsikirjoituksista tuhoutui Kööpenhaminan palossa vuonna 1728. Versioista on siksi säilynyt nykypäivään vain niistä tehtyjä kopioita.[14]

1220-luvulla Snorri Sturluson kirjoitti ensin erillisen saagan Pyhästä Olavista (isl. Óláfs saga helga). Myöhemmin, vuoden 1230 tietämillä, hän kirjoitti myös kuningassaagojen kokoelman Heimskringla, jonka kerronta alkaa muinaisista ja myyttisistä kuninkaista ja jatkui vuoteen 1177 saakka. Snorri käytti lähteenä aikaisempia Norjan kuninkaista kertovia teoksia sekä islantilaista kuninkaiden ylistykseksi laadittua skaldirunoutta. Heimskringla sisältää prologin lisäksi seuraavat kuningassaagat:[15]

  • Ynglinga saga (Ynglingien saaga)
  • Hálfdanar saga svarta (Hálfdan Mustan saaga)
  • Haralds saga hárfagra (Haraldr Kaunotukan saaga)
  • Hákonar saga góða (Haakon Hyvän saaga)
  • Haralds saga gráfeldar (Haraldr Harmaaturkin saaga)
  • Ólafs saga Tryggvasonar (Olavi Tryggvenpojan saaga)
  • Ólafs saga hins helga (Pyhän Olavin saaga)
  • Magnúss saga hins góða (Maunu Hyvän saaga)
  • Haralds saga Sigurðarsonar (Haraldr Sigurðrinpojan saaga)
  • Ólafs saga kyrra (Olavi Rauhaisan saaga)
  • Magnúss saga berfætts (Maunu Paljasjalan saaga)
  • Magnússona saga (Maununpoikien saaga)
  • Magnús saga blinda ok Haralds gilla (Maunu Sokean ja Haraldr gillin[16] saaga)
  • Haraldssona saga (Haraldrinpoikien saaga)
  • Hákonar saga herðibreiðs (Haakon Harteikkaan saaga)
  • Magnús saga Erlingssonar (Maunu Erlingrinpojan saaga)

Saagat 1200-luvun kuninkaista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Snorri Sturlusonin veljenpoika, Sturla Þórðarson, kirjoitti 1200-luvulla saagat samalla vuosisadalla hallinneista Norjan kuninkaista Haakon IV Haakoninpojasta ja Maunu VI Lainparantajasta (isl. Magnús lagabætir Hákonarson). Näistä Hákonar saga Hákonarsonar kuvaa kuninkaan hallintokautta vuodesta 1217 tämän kuolemaan eli vuoteen 1263 saakka. Sturla laati saagan Haakonin pojan, Maunu Lainparantajan toimeksiannosta. Magnúss saga lagabætis on kuningassaagoista viimeisin. Sturla aloitti sen kirjoittamisen oleskellessaan kuningas Maunu Lainparantajan hovissa ja viimeisteli tekstin myöhemmin Islannissa. Kumpaakin saagaa kirjoittaessaan Sturlalla oli mahdollisuus kuulla tapahtumia todistaneita aikalaisia sekä käyttää kuninkaan hovissa arkistoituja asiakirjoja.[17]

Tanskalaisista kuninkaista kertovan Knýtlinga sagan todennäköisenä kirjoittajana on pidetty Sturlan veljeä Ólafr hvítaskáldia. Kyseinen saaga kuvaa Knútr Suureen (isl. ríki, k. 1035) ja hänen jälkeläisiinsä (isl. Knýtlingar) liittyvästä nimestään huolimatta tanskalaisia kuninkaita alkaen 900-luvulta kuningas Knútr Valdimarinpoikaan (Valdimarsson) saakka. Saagan todennäköisenä esikuvana on ollut Snorrin Heimskringla, minkä lisäksi kirjoittaja on tuntenut Sæmundrin ja Arin teokset ja useita muita kuninkaiden elämää kuvaavia aikalaistekstejä.[18]

Myöhemmät kokoelmakäsikirjoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1200-luvun lopulla laaditun Morkinskinnan jälkeen 1300-luvulla koottiin muitakin laajoja kuningassaagojen kokoelmakäsikirjoituksia, jotka pohjautuivat varhaisemmille teoksille. Näistä Hulda-nimellä tunnettu käsikirjoitus (AM 66 fol) koottiin 1300-luvun puolivälin jälkeen Munkaþverán luostarissa Islannissa. Se pohjautuu Morkinskinnalle ja Heimskringlalle. Flateyjarbók (Gks 1005 fol), joka sisältää esimerkiksi Olavi Tryggvenpojasta, Pyhästä Olavista, kuningas Sverriristä ja Haakon IV Haakoninpojasta kertovat saagat sekä useita þáttr-tarinoita, laadittiin 1300-luvun lopussa. Huldan kanssa mahdollisesti samalle alkuperäiskäsikirjoitukselle pohjautuva Hrokkinskinna (Gks 1010 fol) kirjoitettiin 1400-luvun alkupuolella.[19]

Saagat paikallisista hallitsijoista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1200-luvun alkuvuosikymmeninä islantilaiset kirjoittivat kuninkaiden elämäkertojen lisäksi myös paikallisista hallitsijoista. Näitä saagoja käsitellään usein kuningassaagojen yhteydessä. Orkneyinga saga (suom. Orkneylaisten saaga) kertoo Orkneysaarten jaarleista kuningas Haraldr Kaunotukan ajasta vuoden 1170 tietämille asti. Færeyinga saga eli Färsaarelaisten saaga, joka muistuttaa kerronnaltaan islantilaissaagoja, kuvaa tapahtumia Färsaarilla ja paikallisia päälliköitä hieman ennen ja jälkeen vuoden 1000. Jómsvíkinga saga eli Jómin viikinkien saaga kertoo Itämeren alueella sijainneesta soturiyhteisöstä. Saaga linkittyy sekä tanskalaisiin hallitsijoihin että Norjan kuninkaiden historiaan, mutta sillä on runsaasti yhtäläisyyksiä myös tarunhohtoisesta menneisyydestä kertoviin muinaissaagoihin. Nyt jo kadonnut *Skjöldunga saga taas kertoi Tanskan muinaisista kuninkaista alkaen myyttisestä menneisyydestä 900-luvun puoliväliin saakka. Sisältönsä puolesta myös tämä saaga liittyy muinaissaagoihin.[20]

Edellä mainittujen lisäksi keskiajalla on todennäköisesti ollut olemassa saaga norjalaisen Hlaðirin alueen jaarleista, jota tutkimuksessa kutsutaan nimellä *Hlaðajarla saga mutta jonka olemassaolosta on säilynyt vain viitteitä Fagrskinnassa ja Heimskringlassa. Hákonar saga Ívarssonar taas kertoo norjalaisesta 1000-luvulla eläneestä ylimyksestä, joka saa jaarlin arvonimen otettuaan vaimokseen kuningas Maunu Hyvän tyttären. Saaga ei ole säilynyt kokonaisuudessaan, mutta sen sisältö tunnetaan melko hyvin muiden lähteiden perusteella. [21]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Knirk, James E. 1993. Konungasögur. Teoksessa Medieval Scandinavia: An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York: Garland, 362–366.
  • Louis-Jensen, Jonna. 1993a. Hulda-Hrokkinskinna. Teoksessa Medieval Scandinavia: An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York: Garland, 306–307.
  • Louis-Jensen, Jonna. 1993b. Morkinskinna. Teoksessa Medieval Scandinavia: An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York: Garland, 419–420.
  • Magerøy, Hallvard. 1993. Böglunga sögur. Teoksessa Medieval Scandinavia: An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York: Garland, 60–61.
  • Santini, Carlo. 1993. Historia Norwegiae. Teoksessa Medieval Scandinavia: An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York: Garland, 284–285.
  • Schach, Paul. 1993. Hákons saga Ívarssonar. Teoksessa Medieval Scandinavia: An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York: Garland, 260.
  • Simek, Rudolf & Hermann Pálsson. 2007. Lexikon der altnordischen Literatur . Kröners Taschenausgabe 490. Stuttgart: Kröner.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Knirk 1993, 362–363; Simek & Hermann Pálsson 2007, 233.
  2. Knirk 1993, 363; Simek & Hermann Pálsson 2007, 233, 326.
  3. Knirk 1993, 363; Simek & Hermann Pálsson 2007, 76, 197, 208, 233.
  4. Knirk 1993, 363–364; Simek & Hermann Pálsson 2007, 1, 290.
  5. Knirk 1993, 363.
  6. Knirk 1993, 363; Simek & Hermann Pálsson 2007, 181, 233.
  7. Santini 1993, 284–285; Knirk 1993, 363; Simek & Hermann Pálsson 2007, 181.
  8. Santini 1993, 285; Knirk 1993, 363; Simek & Hermann Pálsson 2007, 5, 234.
  9. Knirk 1993, 364; Simek & Hermann Pálsson 2007, 221, 233, 372.
  10. Knirk 1993, 364; Ólafur Halldorsson 1993, 449; Simek & Hermann Pálsson 2007, 139, 233, 284, 293.
  11. Knirk 1993, 364; Simek & Hermann Pálsson 2007, 221, 233, 291, 370, 372.
  12. Magerøy 1993; 60–61; Knirk 1993, 354; Simek & Hermann Pálsson 2007, 45.
  13. Louis-Jensen 1993b, 419–420; Simek & Hermann Pálsson 2007, 5, 234, 272.
  14. Simek & Hermann Pálsson 2007, 5, 89, 234.
  15. Knirk 1993, 365; Simek & Hermann Pálsson 2007, 5, 169–170, 234.
  16. Lisänimi gilli tarkoittaa mahdollisesti "(Kristuksen) palvelijaa".
  17. Simek & Hermann Pálsson 2007, 146–147, 234, 257–258.
  18. Simek & Hermann Pálsson 2007, 229–230, 234.
  19. Knirk 1993, 365; Louis-Jensen 1993a, 306; Simek & Hermann Pálsson 2007, 198–199.
  20. Knirk 1993, 364.
  21. Schach 1993, 260; Knirk 1993, 364; Simek & Hermann Pálsson 2007, 147, 183.

Käännökset ja editiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]