Thorsteinn Talonvoiman tarina
Thorsteinn Talonvoiman tarina (isl. Þorsteins þáttr bæjarmagns) on keskiajan islantilaiseen saagakirjallisuuteen kuuluva lyhytsaaga (isl. þáttr). Se on luokiteltu muinaissaagaksi. Thorsteinn Talonvoiman tarina kertoo miehestä nimeltä Þorsteinn, joka on kooltaan tavallista suurempi ja ryhtyy kuningas Olavi Tryggvinpojan (isl. Óláfr Tryggvason) hirdimieheksi. Tarinassa kuvataan Þorsteinnin matkoja itään, joiden aikana hän vierailee muun muassa tuonpuoleisessa ja myyttisen Kaunotantereen (Glæsisvellir) kuninkaan luona. Saaga on kirjoitettu todennäköisesti 1200-luvun lopulla, joidenkin arvioiden mukaan 1300-luvulla, mutta sen pohjana oleva tarina-aineisto on vanhempaa. Saagan vanhimmat säilyneet käsikirjoitukset ovat 1400-luvun loppupuolelta.[1]
Synopsis[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saagan alussa kerrotaan Þorsteinnin lisänimestä, että tämä oli niin suuri, että pärjäsi kokonsa puolesta suurimmalle osalle taloista. Þorsteinn kulkee kauppa- ja ryöstöretkillä, kunnes hänestä tulee kuningas Olavi Tryggvinpojan valtaannousun jälkeen tämän hirdimies. Toiset hirdimiehet eivät juuri pidä Þorsteinnista, mutta kuningas arvostaa häntä ja lähettää hänet usein kauppamatkoille ja suorittamaan sellaisia tehtäviä, joista muut kieltäytyvät. Usein matkat suuntautuvat itään, missä Þorsteinn kokee saagassa kerrotut seikkailunsa.
Ensimmäinen seikkailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäinen seikkailu saa alkunsa, kun Þorsteinn on saagan mukaan Bálagarðriksi kutsutun rannikon (isl. Bálagarðssíða) itäpuolella. Koska purjeet eivät ota tuulta, Þorsteinn astuu maihin ja saapuu kauniille kummulle. Kummulla on nuorukainen, joka saa kummusta itselleen kepin ja lähtee ratsastamaan tuon kepin kanssa aliseen maailmaan. Þorsteinn seuraa pojan esimerkkiä ja kumpikin kulkee läpi joen kunnes saapuu linnan luokse. Linnassa vietetään juhlia, mutta Þorsteinn havaitsee, ettei kuka näe häntä tai poikaa, joka kulkee ja poimii itselleen kaiken, mikä juhlapöydistä tippuu.
Þorsteinn huomaa kauniin liinan ja kultarenkaan, jotka hän nappaa itselleen. Paetessaan salista hän kuitenkin tiputtaa keppinsä ja juhlavieraat lähtevät ajamaan häntä takaa. He saavuttavat Þorsteinnin ja mielessään Þorsteinn rukoilee apua Olavi Tryggvenpojalta, minkä jälkeen hän surmaa useita takaa-ajajistaan, ennen kuin nuorukainen tuo takaisin hänen keppinsä ja kumpikin pääsee palaamaan alisesta maailmasta takaisin. Seikkailun jälkeen Þorsteinn palaa Norjaan kuninkaan luo. Tämä tarjoaa hänelle läänitystä. Þorsteinn kuitenkin kieltäytyy ja lähtee uudelleen matkalle itään.
Toinen seikkailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toisella matkallaan Þorsteinn pysähtyy ensin Jämtlantiin, missä pelastaa kotkan kynsiin joutuneen kääpiön lapsen. Kääpiö on siitä niin kiitollinen, että antaa Þorsteinnille kolme taikaesinettä: lampaanvillaisen paidan, joka yllä ei väsy uidessa eikä haavoitu, hopeasormuksen, jonka ansiosta Þorsteinnilta ei koskaan tulisi puuttumaan varallisuutta sekä mustan kiven, joka tekisi Þorsteinnin näkymättömäksi. Lisäksi kääpiö antaa Þorsteinnille huvitukseksi monivärisen kiven, johon piikillä iskemällä tämä voisi aikaansaada raemyrskyn, kovan auringonpaisteen tai tulta ja hehkuvia hiiliä ja kipinöitä. Þorsteinn kiittää lahjoista ja jatkaa sitten purjehdustaan kohti itää. Matkalla he kuitenkin eksyvät ja saapuvat lopulta Jättien maahan (isl. Risaland).
Kolmas seikkailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jättien maassa Þorsteinn käy yksin maihin ja lähtee kulkemaan metsässä. Hän kohtaa siellä hyvin suurikokoisia miehiä, joiden rinnalla hän itse on pieni kuin lapsi. Yksi miehistä on tarunhohtoisen Kaunotantereen (Glæsisvellir) hallitsija nimeltä Guðmundr. Guðmundr on matkalla Jötunheimrin hallitsijan, Geirröðrin, juhliin, vaikka epäilee tämän suunnittelevan hänen surmaamistaan. Þorsteinn pyytää päästä heidän mukaansa, ja Guðmundr suostuu, vaikka häntä epäilyttääkin, koska Þorsteinn on kristitty.
Kääpiön antaman taikakiven avulla þorsteinn pysyttelee Geirröðrin luona näkymättömänä. Juhlan aikana kuningas Geirröðr haastaa Guðmundrin ja muut vieraat osallistumaan ensin pallotteluun, jossa tulikuumaa ja kipinöivää hylkeenpäätä pallotellaan niin, että jokaisesta sen pudottaneesta tulee lainsuojaton. Þorsteinn auttaa kuitenkin kisassa Guðmundria ja tämän miehiä niin että pallo lopulta lentää vallihautaan ja peli päättyy.
Seuraavana päivänä Geirröðr järjestää painikisan, jossa Þorsteinn jälleen auttaa näkymättömänä Guðmundria ja tämän miehiä. Vastapuoli, taikataitoinen jaarli Agði miehineen, jotka kaikki ovat saagan mukaan pikemminkin peikkoja kuin ihmisiä, alkaa aavistella jotain, sillä Guðmundrin miesten luona on heidän mielestään paha haju ja siellä tuntuu polttavaa kuumuutta.
Viimeisenä vierailupäivänä Þorsteinn astuu saliin niin, että kaikki näkevät hänet. Hän viihdyttää juhlavieraita kääpiön antamalla kolmivärisellä kivellä. Kun hän koskettaa piikillä kolmatta väriä, kivestä alkaa lentää kipinäsuihku ja Þorsteinn kehottaa Guðmundria miehineen lähtemään. Itse hän jatkaa kunnes lopulta heittää kiven ja piikin Geirröðrin silmään, jolloin tämä kuolee. Guðmundr ottaa nyt Jötunheimrin hallintaansa. Þorsteinn ja Guðmundr eroavat ystävinä ja Guðmundr antaa Þorsteinnille aarteita kuningas Olavi Tryggvinpojalle vietäväksi.
Þorsteinn ja Guðrún[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Þorsteinn kohtaa paluumatkallaan jaarli Agðin kauniin tyttären, Guðrúnin. Tytär seuraa Þorsteinnia tämän matkalle takaisin kuningas Olavi Tryggvinpojan luokse. Þorsteinn vie kuninkaalle Guðmundrilta saamansa arvoesineet sekä juomasarvet, jotka on ottanut jaarli Agðilta. Norjassa Guðrún ottaa kristillisen kasteen ja hän ja Þorsteinn avioituvat.
Myöhemmin jaarli Agði käyttää taikuuttaan ja ilmestyy Þorsteinnin luokse ottamaan takaisin Þorsteinnin viemät juomasarvet. Ilmestys käy Þorsteinnin kimppuun eikä katoa ennen kuin kuningas Olavi lyö Agðia kultaisella sauvalla päähän niin että tämä vajoaa maahan. Keväällä Þorsteinn lähtee uudelleen kohti itää tapaamaan kuningas Guðmundria, joka antaa Þorsteinnin hallintaa Guðrúnin perinnön, Agðin tilan.
Agði on kuolleena haudassaan, mutta kulkee ympäriinsä kummittelemassa. Þorsteinn ryöstää juomasarvet takaisin Agðin hautakummusta ja estää Agðia enää palaamasta tuonpuoleisesta asettamalla haudan suuaukkoon ristin. Þorsteinn vie juomasarvet takaisin Olavi Tryggvinpojalle, mutta palaa itse vaimoineen jaarli Agðin maille.
Saagan lähteet ja vaikutteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Þorsteinnin seikkailuissa on monia kansansaduille tyypillisiä piirteitä. Jaarli Agðin kaltaiset ahneet ja pahantahtoiset vainajat ovat nekin yleinen teema Islannin asuttamisesta ja varhaisesta historiasta kertovissa islantilaissaagoissa. Þorsteinnin kolmannessa seikkailussa esiintyvä jättiläisten kuningas Geirröðr esiintyy hahmona myös Snorri Sturlusonin Proosa-Eddassa. Thorsteinn Talonvoiman tarinan onkin nähty osittain pohjautuvan Snorrin kertomaan myyttiin Þórr-jumalan vierailusta Geirröðr-jättiläisen luona. Tarinan taustalla on vaikuttanut myös kelttiläinen tarinaperinne tuonpuoleisesta, johon elävä matkaa sovittelemaan kahden tuonpuoleisen hallitsijan kiistoja, palaa sitten hetkeksi takaisin ihmisten maailmaan kunnes lopulta palaa takaisin tuonpuoleiseen lopullisesti. Lisäksi Thorsteinn Talonvoiman tarinassa on jonkin verran vaikutteita keskiajan eurooppalaisesta romanssikirjallisuudesta.[1]
Saagan erityispiirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaikka Thorsteinn Talonvoiman tarina yleensä määritellään muinaissaagaksi, se sisältää yhtymäkohtia islantilaissaagoihin. Niiden tavoin se kertoo kuningas Olavi Tryggvinpojan (k. 1000) luona oleskelleesta islantilaismiehestä. Viittaamalla tapahtumien aikana hallinneeseen Norjan kuninkaaseen kirjoittaja sitoo saagan tapahtumat historiaan islantilaissaagojen tavoin. Thorsteinn talonvoiman tarina eroaa muista muinaissaagoista myös siinä, että saagassa kuvatut yliluonnolliset tapahtumat sijoittuvat Islannin asuttamisen jälkeiseen aikaan eivätkä muinaiseen menneisyyteen. Toisin kuin islantilaissaagoissa, jotka sijoittuvat pääosin Islantiin ja ajoittain Norjaan ja harvoin Brittein saarille, yliluonnolliset tapahtumat koetaan Islannin näkökulmasta katsoen maantieteellisesti kaukaisissa paikoissa, mikä taas on muinaissaagoille tyypillistä.[2]
Edellä esitetyt Thorsteinn Talonvoiman tarinan piirteet ovat vaikuttaneet siihen, että sitä ei ole kaikissa yhteyksissä määritelty muinaissaagoiksi. Se ei esimerkiksi ole osa Carl Christian Rafnin (1795–1864) vuosina 1829–1830 laatimassa muinaissaagojen kokoelmassa Fornaldar Sögur Nordrlanda eptir gömlum handritum. Rafnin teos oli ensimmäinen painettu muinaissaagojen kokoelma, missä hän vakiinnutti sekä termin muinaissaaga (fornaldarsaga) että sen saagojen kokonaisuuden, joita yleisesti pidetään muinaissaagoina. Myöhemmissä muinaissaagakokoelmissa Thorsteinn Talonvoiman tarina on jo mukana.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ármann Jakobsson, Annette Lassen & Agneta Ney. 2003. Inledning. Teoksessa Fornaldarsagornas struktur och ideologi. Handlingar från ett symposium i Uppsala 31.8.–2.9.2001, toim. Ármann Jakobsson, Annette Lassen & Agneta Ney. Uppsala: Uppsala universitet, Institutionen för nordiska språk, 7–23.
- Ashman Rowe, Elizabeth & Joseph Harris. 2005. Short Prose Narrative (þáttr). Teoksessa A Companion to Old Norse-Icelandic Literature and Culture, toim. Rory McTurk. Blackwell Companions to Literature and Culture 31. Malden: Blackwell, 462–478.
- Kleivane, Elise. 2009. Sagaene om Oddr ok Eiríkr. Ei teksthistorisk tilnærming til to fornaldersagaer. Teoksessa Fornaldarsagaerne: Myter og virkelighed. Studier i de oldislandske fornaldarsögur Norðurlanda, toim. Agneta Ney, Ármann Jakobsson & Annette Lassen. Køpenhavn: Museum Tusculanum Press, Københavns Universitet, 27–47.
- Power, Rosemary.1993. Þorsteins þáttr bæjarmagns. Teoksessa Medieval Scandinavia. An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York & London: Garland, 675–676.
- Simek, Rudolf & Hermann Pálsson. 2007. Lexikon der altnordischen Literatur. Kröners Taschenausgabe 490. Stuttgart: Kröner.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Thorsteinn Talonvoiman tarina. Suom. Elina Elo. Teoksessa Egill Yksikätinen. Muinaissaagoja Pohjolasta, toim. Helga Hilmisdóttir, Kirsi Kanerva & Sari Päivärinne. Helsinki: Finn Lectura, 2013.
- Thorstein Mansion-Might. Teoksessa Seven Viking romances, käänt. ja toim. Hermann Pálsson & Paul Edwards. London: Penguin Books, 1985.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Þorsteins þáttr bæjarmagns muinaisislanniksi Heimskringla.no -sivustolla
- Þorsteins þáttr bæjarmagns -bibliografia Stories for all time: The Icelandic Fornaldarsagas (Arkistoitu – Internet Archive) -sivustolla