Egill Yksikätisen ja Ásmundr Berserkkiensurmaajan saaga

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Egill Yksikätisen ja Ásmundr Berserkkiensurmaajan saaga (isl. Egils saga einhenda ok Ásmundar berserkjabana) on keskiaikainen islantilainen saaga. Se sijoittuu aikaan ennen Islannin asuttamista ja Islannin ulkopuolelle ja luetaan siksi niin kutsuttuihin muinaissaagoihin. Saaga kertoo veriveljistä, Egillistä ja Ásmundrista, jotka lähtevät etsimään kahta hirviöiden ryöstämää kuninkaantytärtä ja kohtaavat matkallaan jättiläiseukon tyttärineen. Yöpyessään eukon luona Ásmundr, Egill ja eukko kertovat kukin oman elämäntarinansa, joiden kautta selviää syy miesten lisänimeen, minkä jälkeen eukko auttaa veriveljiä löytämään kuninkaantyttäret. Egill Yksikätisen ja Ásmundr Berserkkiensurmaajan saaga on kirjoitettu 1300-luvulla. Sen varhaisimmat säilyneet käsikirjoitukset ovat 1400-luvulta. Saagasta on lisäksi säilynyt lukuisia keskiajan jälkeisiä käsikirjoituksia, mikä kertoo Egill Yksikätisen saagan suuresta suosiosta myös reformaation jälkeisenä aikana. [1] Egill Yksikätisen ja Ásmundr Berserkkiensurmaajan saaga on ilmestynyt suomennettuna muinaissaagojen kokoelmassa Egill Yksikätinen. Muinaissaagoja Pohjolasta (Helsinki: Finn Lectura, 2013).

Synopsis[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brynhildr ja Bekkhildr[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saagan alussa kerrotaan Rúsinmaan (isl. Rússía) kuningas Hertryggristä, jolla on kaksi tytärtä, Brynhildr ja Bekkhildr. Molemmat tyttäristä katoavat; Brynhildrin vie metsässä susimainen peto ja Bekkhildrin vie suuri korppikotka. Kuningas lupaa tyttärensä puolisoksi niille, joka löytävät ja tuovat nämä takaisin, ja lisäksi kolmanneksen valtakunnastaan.

Ásmundr ja Egill[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myöhemmin kuninkaan luokse saapuu laivallaan Ásmundr Berserkkiensurmaaja. Sitteen kuullaan, että valtakuntaan on saapunut myös Egill Yksikätinen. Egillillä on vain yksi käsi ja toisen käden tilalla kääpiöiden takoma miekka ja hän ryöstelee kuningas Hertryggrin valtakunnassa. Ásmundr lupaa kuninkaalle etsiä Egillin. Miehet kohtaavat useamman päivän kestävässä kaksintaistelussa mutta osoittautuvat tasaveroisiksi. He solmivat veriveljeyden, ja heistä kummastakin tulee kuningas Hertryggrin miehiä. He lupaavat lähteä yhdessä etsimään kuninkaan kadonneita tyttäriä.

Jötunheimr[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Egill ja Ásmundr etsivät tyttäriä, mutta näitä ei tunnu löytyvän. Lopulta he saapuvat jättiläisten asuttamaan pohjoiseen maahan, Jötunheimriin. Egill ja Ásmundr käyvät kaksistaan maihin ja törmäävät myöhemmin vuohia paimentavaan tyttöön, joka vie miehet äitinsä, Jötunheimrin kuningatareukon, Kotkanokan (isl. Arinnefja), luokse. Tämä keittää miehille puuroa, ja puuron valmistuessa Ásmundr, Egill ja Kotkanokka kertovat elämäntarinansa.

Ásmundrin tarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ásmundr kertoo olevansa Hálogalandin kuninkaan poika. Ollessaan äitinsä isän luonna Juutinmaalla Ásmundr eksyy metsästysretkellä ja kohtaa Tartaarien maan (isl. Tattaríá) kuninkaan pojan, Áránin. Miehet mittelevät voimiaan, huomaavat olevansa tasaveroisia ja solmivat veriveljeyden. He sopivat jakavansa omaisuutensa ja sen, että jos toinen heistä kuolee ensin, jäljelle jäävä valmistaa tälle hautakummun, jonne laittaa paljon rikkauksia, ja istuu kummulla kolme yötä, minkä jälkeen lähtee pois, jos tahtoo.

Veriveljet palaavat Áránin kotimaahan. Kaksi murjaanimiestä joukkoineen on sillä välin surmannut kuninkaan. Näihin ei näytä purevan miekka, mutta veriveljet surmaavat miehet ja mestauttavat lopuksi kaikki heidän joukkonsa. Hieman myöhemmin Árán kuolee ja Ásmundr rakennuttaa hänelle hautakummun. Hän istuu kummussa kolme yötä. Ensimmäisenä yönä Árán surmaa ja syö kumpuun laitetun haukan ja koiran. Seuraava yönä Árán surmaa hevosen ja syö senkin. Kolmantena yönä Ásmundr herää siihen, että Árán on repinyt hänen korvansa irti. Silloin Ásmundr iskee Áránia väkipuukolla ja polttaa ruumiin tuhkaksi. Ásmundr ottaa kaikki kummussa olleet aarteet mukaansa ja lähtee sitten pois. Hänestä tulee Tartaarien maan hallitsija Áránin jälkeen.

Áránin edesmenneen kuningasisän kaksi berserkkiveljeä käyvät Ásmundria vastaan. Heillä on ylivoima ja he surmaavat Ásmundrin joukot ja ottavat Ásmundrin vangiksi, aikoen uhrata tämän voiton kunniaksi pakanajumala Óðinnille. Yöllä Ásmundr pääsee kuitenkin kahleistaan irti ja surmaa kummankin berserkeistä. Seuraavana päivänä Áránin veli, Hunnien maan (isl. Húnaland) kuningas Herrauðr saapuu Tartaarien maahan ja ottaa valtakunnan haltuunsa. Hän on kiitollinen Ásmundrille berserkkisetiensä surmaamisesta, ja Ásmundr jää Herrauðrin luokse. Myöhemmin Ásmundr varustaa laivansa ja lähtee taas ryöstöretkille. Ásmundr päättää nyt tarinansa.

Egillin tarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Egill kertoo olevansa Smoolannissa (isl. Smáland) hallitsevan kuningas Hringrin ja Göötanmaan (isl. Gautland) kuninkaan tyttären Ingibjörgin poika. Erään kerran Egill ryhtyi uintikilpaan ystäviensä kanssa. Egill ui kaikkein kauimmas, mutta sitten alueelle laskeutuu suuri sumu ja alka tuulla niin että Egill joutuu eroon miehistään. Hän kelluu vedessä kaksi päivää, ja pääsee lopulta maihin lopen uupuneena.

Rannalta hänet löytää jättiläinen, joka ottaa Egillin orjakseen paimentamaan vuohiaan. Vuoden kuluttua Egill yrittää karata, mutta jättiläinen löytää hänet ja laittaa hänen jalkoihinsa kahleet. Seitsemän vuoden jälkeen Egill sattuu löytämään vuohia paimentaessaan kissan ja uskottelee illalla jättiläiselle, että hänen viittansa alla näkyvät kiiluvat kissansilmät ovat hänen toiset silmänsä, joilla hän näkee pimeässä. Jättiläinen tahtoo silmät itselleen ja Egill lupaa antaa he hänelle, jos jättiläinen vapauttaa Egillin. Jättiläinen tekee niin, mutta silmien antamisen sijaan Egill puhkaiseekin jättiläisen silmät. Sokeutunut jättiläinen lukitsee oven, mutta Egill teurastaa vuohista suurimman ja pukeutuu sen nahkaan. Kun vuohet kulkevat ovesta ulos, jättiläinen kuitenkin huomaa, etteivät viimeisen vuohen eli Egillin kaviot pidä ääntä. Egill pääsee lopulta pakoon, mutta sitä ennen jättiläinen on lyönyt häneltä korvan irti ja Egill taas on iskenyt irti jättiläisen käden.

Egill lähtee seuraavaksi viikinkien matkaan ja ennen pitkää hänestä tulee viikinkilaivan päällikkö. Hän lähtee nyt Idäntielle (isl. Austrvegr) ryöstelemään. Tällä matkalla laivan ollessa ankkurissa Egill käy eräänä yönä yksin metsään ja saapuu aukiolle, missä miesjättiläinen yrittää viedä naisjättiläiseltä sormusta. Egill iskee miesjättiläistä miekalla, mutta tämä iskee takaisin Egilliä ranteeseen niin, että Egillin käsi irtoaa. Egill pääsee pakoon, mutta kärsii käden takia kovasta särystä. Eräässä toisessa ankkuripaikassa Egill käy jälleen metsään ja viilentää kättä purossa. Paikalle saapuu kääpiölapsi, jolle Egill antaa kultasormuksen. Tästä kiitollisena kääpiö parantaa Egillin käden ja takoo miekan, joka kiinnitetään irti leikatun käden tilalle. Egill palaa miekkakäden saamisen jälkeen miestensä luokse. Egill päättää nyt tarinansa.

Kotkanokan tarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kotkanokka kertoo olleensa Jötunheimrin kuninkaan kahdeksastatoista tyttärestä nuorin. Vanhempien kuoltua isän veljet Gautr ja Hildir ottavat maat haltuunsa ja sisaruksille jääneistä arvoesineistä juomasarven ja tammipelin. Siskoksille jää vain sormus. Vanhemmat sisaret kohtelevat Kotkanokkaa huonosti.Siskosten luokse tulee pakanajumala Þórr, joka makaa kaikkien sisarusten kanssa kerrallaan, minkä jälkeen kateelliset siskot surmaavat aina viimeisimmän petikumppaneista. Lopulta jäljellä on vain Kotkanokka, jota Þórr on siitä lähtien auttanut.

Hieman myöhemmin Kotkanokka iskee silmänsä Smoolannin kuninkaanpoikaan Hringriin ja yrittää estää tämän ja Ingibjörgin liiton. Vaikka muuttaa välillä muotonsa kärpäseksi, Kotkanokka ei kuitenkaan onnistu aikeissaan. Hänet otetaan kiinni, ja pelastaakseen elämänsä Kotkanokka joutuu hankkimaan alisesta maailmasta maagisen viitan, juomasarven ja tammipelin.

Hän ostaa juomasarven kuningas Lumelta (isl. Snær) ja juo samalla reissulla kuningattarelle valmistetut 12 pikarillista myrkkyä tämän puolesta, mikä on aiheuttanut myöhemmin poltetta rinnassa. Tammipelin Kotkanokka noutaa Lúkánus-nimiseltä vuorelta, missä sitä ovat vartioineet kolme Kotkanokkaa paljon suurempaa jättiläisnaista. Kotkanokka taistelee näiden kanssa, minkä seurauksena Kotkanokalta lähtee irti puolet tukasta, posken iho ja liha sekä vasen korva.Toinen murtaa Kotkanokan nenän. Hän menettää myös kolme hammasta ja kaksi sormea. Lopulta Kotkanokka voittaa naiset ja saa tammipelin sekä peilin, jolla voi muuttaa siihen katsovan muotoa tai tehdä katsojasta sokean.

Viitan saadakseen Kotkanokka vierailee alisessa maailmassa Óðinnin luona. Hän joutuu hyppäämään rovion yli, minkä vuoksi hän on nykyään kokonaan nahaton. Hän vie aarteen Hringrille ja Ingibjörgille ja lupaa olla kostamatta. Kotkanokka päättää tarinansa.

Egillin käsi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käy ilmi, että naisjättiläinen, jonka Egill oli nähnyt kamppailemassa sormuksesta miesjättiläisen kanssa, onkin ollut Kotkanokka. Tämä on ottanut talteen Egillin irti leikatun käden ja säilönyt se yrtteihin niin, että veri virtaa yhä käden suonissa. Kotkanokka liittää käden takaisin paikoilleen, ja muutaman päivän kuluttua Egill on tervehtynyt ja hänen vanha kätensä on jälleen paikoillaan. Kotkanokka lupaa lisäksi auttaa veriveljiä löytämään Brynhildrin ja Bekkhildrin, sillä hän tietää setiensä Gautrin ja Hildirin siepanneen nämä vaimoikseen. Kotkanokan ystävä, jättiläisten laintuntija Skröggr auttaa heitä myös.

Gautrin ja Hildirin häät ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kotkanokka, Skröggr, Egill ja Ásmundr osallistuvat Gautrin ja Hildirin häihin. Kotkanokka naamioi Egillin ja Ásmundrin omistamansa peilin avulla niin, että nämä näyttävät komeilta jättiläisiltä. Juhlissa kaikki hääparien saamat upeat lahjat pinotaan Brynhildrin tekemälle matolle, jolla pystyy lentämään. Kun tulee aika Gautrin ja Hildirin käydä morsiantensa kanssa vuoteeseen, Egill ja Ásmundr johdattavat Bekkhildrin ja Brynhildrin salaa lentävälle matolle, joka lennättää sisarukset Kotkanokan luokse turvaan. Sitten veriveljet surmaavat Gautrin ja Hildirin, ja Skröggr ja Kotkanokka huolehtivat muista jättiläisten häävieraista.

Saagan loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Egill ja Ásmundr palaavat Bekkhildrin ja Brynhildrin kanssa näiden isän luon. Egill saa vaimokseen Bekkhildrin ja Ásmundr Brynhildrin. Heidän kunniakseen vietetään upeat häät. Kummastakin veriveljestä tulee myöhemmin kuningas.

Egill Yksikätisen saaga lähteenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Egill Yksikätisen ja Ásmundr Berserkkiensurmaajan saaga kuuluu nuorempiin muinaissaagoihin, joista käytetään joskus tutkimuksessa myös nimitystä seikkailusaaga (saks. Abenteuersaga) tai Märchensaga (”kansansatusaaga”). Saaga muistuttaa monelta osin kansansatuja eikä se sisällä lainkaan monelle muinaissaagalle tyypillistä runoutta. Se sisältää runsaasti yliluonnollisia sekä kotoperäisistä ritarisaagoista tuttuja elementtejä. Sankareiden elämään liittyy esimerkiksi eräänlainen vaimonetsintävaihe, ja saaga saa myös onnellisen lopun, mikä ei ole kaikille muinaissaagoille tyypillistä. [2]

Saagan kansansatumaiset piirteet eivät Ruotsin suurvalta-aikana kuitenkaan estäneet saagan kritiikitöntä käyttöä osana silloista gööttiläistä historiankirjoitusta. Egill Yksikätisen saagan toiminta sijoittuu pitkälti Ruotsin alueelle, kuten Göötanmaalle (isl. Gautland) ja Smoolantiin (isl. Smáland), sekä ruotsalaisten itäisille vaikutusalueille, kuten Idäntielle (isl. Austrvegr) ja Venäjänmaalle (isl. Garðaríki). Saagassa mainitun Egillin kerrotaan lisäksi olevan Smoolannin kuninkaan ja göötanmaalaisen jaarlin tyttären poika, minkä seurauksena saagaa saatettiin tulkita kertomuksena Ruotsin muinaisesta ja yleensä hyvin loistokkaana pidetystä menneisyydestä. Koska ruotsalaiset eivät tuohon aikaan enää ymmärtäneet saagojen kieltä, muinaisislantia, monia suurvaltaideologian pönkittämiseen ja propagandatarkoituksiin sopivia muinaissaagoja käännettiin Ruotsissa 1600–1700-lukujen aikana. Myös Egill Yksikätisen ja Ásmundr Berserkkiensurmaajan saaga ilmestyi nimellä Fostbrödernas Eigles Och Asmunds Saga (Uppsala: Olof Rudbeck) vuonna 1693. Kyseistä Petter Salanin käännöstä kuitenkin kritisoitiin jo heti sen ilmestymisen jälkeen laajalti sen huonon laadun vuoksi. [3]

Saagassa mainitut itäiset ja pohjoiset paikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saagassa mainitun kuningas Hetryggrin kerrotaan hallitsevan Rúsinmaata (Rússía), jonka saagan kirjoittaja on sijoittanut Hunnienmaan (Húnaland) ja Venäjänmaan (Garðaríki) väliin. Näistä Hunnienmaa esiintyy myös Edda-runoudessa ja muissa muinaissaagoissa, mutta sen sijainti jää osittain epämääräiseksi. Sillä viitataan esimerkiksi Attilan valtakuntaan (Þiðreks saga af Bern) tai joidenkin arvioiden mukaan Westfalenin alueeseen tai Frankkien varhaiseen valtakuntaan (Völsungain saaga). Garðaríki, Venäjänmaa, taas viittasi Kiovan Venäjään (Kiovan Rusj); keskiajan saagakirjoittajille Garðaríki edusti kristittyjen hallitsijoiden hallitsemaa valtakuntaa, jonka asukkaat asuttivat tunnetun maailman laitamia ja elivät pakanakansojen ympäröiminä. Garðaríkin hallitsijoita pidettiin siksi usein samanarvoisina kuin skandinaavisia kuninkaita ja päälliköitä. [4]

Tartaarien maa (isl. Tattaríá) on mahdollisesti saanut vaikutteita keskiajan Euroopassa tuntetemattomasta ilmestyneelle barbaarille annetusta nimityksesta ”tartar”. Termillä viitattiin Euroopassa esimerkiksi mongoleihin, jotka hätyyttelivät kristikuntaa 1200-luvulla hyökkäyksillään. [5] Kaukaisena ja eksoottisena paikkana islantilaiset olisivat tunteneet Tattaríán hyvin huonosti. Vastaavilla kaukaisilla ja huonosti tunnetuilla alueilla ei oletettu elävän vain ihmisiä vaan myös erilaisia yliluonnollisia olentoja tai maagisia kykyjä omaavia eläimiä, ja ne saattoivat saagoissa edustaa myös tuonpuoleista maailmaa tai toista todellisuutta. [6]

Egill lähtee saagassa ryöstöretkille Idäntielle (isl. Austrvegr), missä Egill tapaa sormuksesta kiistelevät jättiläiset sekä kääpiön, joka parantaa Egillin irtileikatun käden ja takoo sen tilalle miekan. Idäntie ei merkinnyt pelkästään merireittiä vaan myös idässä sijaitsevia alueita. Idäntielle sijoitettiin monia alueita, kuten esimerkiksi Vendien maa (Vindland/Wendland), jonka katsotaan viittaavan alueisiin Pohjois-Saksan ja Puolan alueella. Idäntielle sijoittui myös todennäköisesti Karjalan kannakseen ja Viipurin alueeseen viittaava Kirjálaland. Idäntiellä on voitu viitata myös nykyisen Venäjän, Suomen ja Baltian alueeseen. [7]

Egill Yksikätisen saagassa jättiläisten maaksi mainittu Jötunheimr taas kuvataan sijoittuvaksi jonnekin pohjoiseen, mutta saagan kirjoittajan näkökulmasta sekin näyttäisi sijoittuneen jonnekin Idäntielle, koska Kotkanokan taistelu sormuksesta tapahtuu saagan mukaan Egillin Idäntielle tekemän ryöstöretken aikana. Jötunheimr oli kuitenkin saagakirjoittajankin näkökulmasta todennäköisesti pikemminkin myyttinen ja toiseen todellisuuteen kuuluva kuvitteellinen alue kuin todellinen paikka. Se, että islantilaisilla ei todennäköisesti ollut runsaasti henkilökohtaista kokemusta Idäntiestä, teki siellä sijainneista alueista otollisia Jötunheimrin kaltaisia yliluonnollisten olentojen asuinpaikkoja. [8]

Saagan lopussa mainittu Serklanti (isl. Serkland) on poliittinen pikemmin kuin kulttuurinen käsite ja viittasi lähteestä riippuen esimerkiksi Vähä-Aasiaan, Palestiinaan, Pohjois-Afrikkaan, Mesopotamiaan tai maurien Espanjaan. Se on yhdistetty myös niihin Kaspianmeren ympäristön alueisiin, missä valmistettiin ja myytiin silkkiä. [9]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aalto, Sirpa. 2010. Categorizing Otherness in the Kings’ Sagas. Joensuu: Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta.
  • Aðalheiður Guðmundsdóttir. 2015. The Narrative Role of Magic in the Fornaldarsögur. ARV 70 (2015), 39–56.
  • Busch, Kay. 2004 [2002]. Großmachtstatus & Sagainterpretation. Die schwedischen Vorzeitsagaeditionen des 17. und 18. Jahrhunderts. Vol I: Beschreibung. Väitöskirja. Friedrich-Alexander-Universität Erlangen-Nürnberg (FAU), Philosophische Fakultät und Fachbereich Theologie.
  • Eremenko, Alexey. 2006. The Dual World of the Fornaldarsögur. Teoksessa The Fantastic in Old Norse/Icelandic Literature: Preprint Papers of the 13th International Saga Conference, Durham and York 6th-12th August 2006, I–II, toim. John McKinnell,David Ashurst and Donata Kick. Durham: Centre for Medieval and Renaissance Studies, 217–222.
  • Gentry, Francis G. et al. (toim.). 2011. The Nibelungen Tradition: An Encyclopedia. New York: Routledge 2011.
  • Kanerva, Kirsi. 2015. Muinaista menneisyyttä etsimässä. Saagakäännöksiä ja riimututkimusta Ruotsin suurvalta-ajalta.Teoksessa Kirjoista kokoelmaksi. Kansansivistystä ja kansainvälisyyttä Turun kaupunginkirjastossa 1800–1900-luvuilla, toim. Kaisa Hypén, Leila Koivunen & Janne Tunturi. Turku: Avain, 246–254.
  • Mitchell, Stephen A. 1993. Fornaldarsögur. Teoksessa Medieval Scandinavia. An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York and London: Garland Publishing 1993, 206–208.
  • Ruotsala, Antti & Sami Jansson (suom. & toim.). 2003. Mongolien historia. Matka tartarien maahan vuosina 1245–1247. Helsinki: Gaudeamus.
  • Simek, Rudolf. 1993. Egils saga einhenda ok Ásmundar berserkjabana. Teoksessa Medieval Scandinavia. An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York & London: Garland,
  • Simek, Rudolf & Hermann Pálsson. 2007. Lexikon der altnordischen Literatur. Kröners Taschenausgabe 490. Stuttgart: Kröner.
  • Sävborg, Daniel. 2003. Kärleken i fornaldarsagor – höviskt eller heroiskt? Teoksessa Fornaldarsagornas struktur och ideologi. Handlingar från ett symposium i Uppsala 31.8.–2.9.2001, toim. Ármann Jakobsson, Annette Lassen & Agneta Ney. Uppsala: Uppsala universitet, Institutionen för nordiska språk, 47–72.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Simek 1993; Simek & Hermann Pálsson 2007, 70.
  2. Simek 1993, 154–155; Mitchell 1993, 206; Sävborg 2003; Busch 2004 [2002], 75; Simek & Hermann Pálsson 2007, 70.
  3. Busch 2004 [2002],74–75; Kanerva 2015; Egill Yksikätinen, 19–46.
  4. Gentry et al. 2011, 92; Aalto 2010, 102–104; Egill Yksikätinen, 137 (viite 124).
  5. Ruotsala 2003, 10–12; Egill yksikätinen, 26 (viite 11).
  6. Eremenko 2006, 221; Aðalheiður Guðmundsdóttir 2015, 42, 55 (viite 5).
  7. Aalto 2010, 108; Egill Yksikätinen, 34 (viite 18) ja 51 (viite 43).
  8. Eremenko 2006, 221; Aðalheiður Guðmundsdóttir 2015, 42, 55 (viite 5); Egill Yksikätinen, 23(viite 9)–24 .
  9. Aalto 2010, 139, 141; Egill Yksikätinen, 46 (viite 39) ja 137 (viite 124).

Käännökset ja editiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Egill Yksikätisen ja Ásmundr Berserkkiensurmaajan saaga. Suom. Karolina Kouvola. Teoksessa Egill Yksikätinen. Muinaissaagoja Pohjolasta, toim. Helga Hilmisdóttir, Kirsi Kanerva & Sari Päivärinne. Helsinki: Finn Lectura, 2013.
  • Fostbrödernas Eigles Och Asmunds Saga. Käänt. Petter Salan. Uppsala: Olof Rudbeck, 1693.
  • Lagerholm, Åke (toim.). 1927. Drei Lygisögur: Egils sga einhenda ok Ásmundar berserkjabana, Ála flekks saga, Flóres saga konungs ok sona hans. Halle: Niemeyer, 1–83.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]