Mount Mitchell

Mount Mitchell

Sijainti	Pohjois-Carolina, Yhdysvallat
Vuoristo	Appalakit (Black Mountains)
Korkeus merenpinnasta	2 037 m
Prominenssi	1 856 m
Suojelualue	Mount Mitchellin osavaltionpuisto (en)

Koordinaatit	35° 45′ 53″ P, 82° 15′ 55″ L

Mount Mitchell on 2 037 metriä korkea, metsän peittämä vuori, joka on korkein huippu Appalakkien vuoristossa ja samalla korkein kohta Mississippijoen itäpuolisessa osassa Yhdysvaltoja. Se syntyi prekambrikaudella, kauan ennen Kalliovuorten kohoamista, mutta miljoonia vuosia jatkunut eroosio on madaltanut ja pyöristänyt sen huippua. Vuoren ympärillä levittäytyy 690 hehtaarin laajuinen Mount Mitchell State Park, jonka alppimetsät ovat ainutlaatuisia maailmassa.

Maantiede ja ilmasto

Havukirvan tappamia virginianpihtoja Mount Mitchellin huipulla.

Mount Mitchell sijaitsee Yanceyn piirikunnassa Pohjois-Carolinan länsiosassa, noin 30 kilometriä Ashevillen kaupungista koilliseen. Se kuuluu hevosenkengän muotoiseen Black Mountainsin vuorijonoon, jonka huiput ovat korkeimpia ja jylhimpiä Blue Ridge Mountainsin vuoristoalueella ja koko Appalakeilla. Lähin sitä korkeampi vuori sijaitsee lähes 2 000 kilometrin päässä Kalliovuorilla New Mexicossa. Yhdysvalloissa sijaitsevista vuorista vain Kalifornian Mount Whitney on vielä kauempana sitä korkeammista vuorista.

Mount Mitchellin kallioperä edustaa Ashen metamorfista kivilajiseuruetta, joka sai alkunsa prekambrisella maailmankaudella merenpohjaan kerrostuneista sedimenteistä. Noin 800 miljoonaa vuotta sitten kiveksi tiivistyneisiin sedimentteihin työntyi syvältä maan uumenista rauta- ja magnesiumpitoista magmaa, josta muodostui maan alle intruusio. Satoja miljoonia vuosia myöhemmin alkuperäinen kallioperä poimuttui korkeaksi ja jylhäksi vuoristoksi mannerlaattojen törmätessä toisiinsa. Kova kuumuus ja paine muuttivat maan sisään painuneet kivilajit gneissiksi ja liuskeeksi ja maaperän hiekka- ja savikerrostumat kvartsiksi, maasälväksi ja biotiitiksi, jotka näkyvät vuoren kallioperässä edelleen tummina ja vaaleina raitoina. Miljoonien vuosien kuluessa tuuli, vesi ja muut luonnonvoimat ovat kuluttaneet Black Mountainsin huiput mataliksi ja muodoltaan pyöreiksi. Mount Mitchell on säilynyt vuorijonon korkeimpana huippuna, sillä se on muodostunut metamorfisista magmakivilajeista, jotka kestävät hyvin rapautumista.

Mount Mitchellin sijainti Pohjois-Carolinassa.

Ilmastoltaan Mount Mitchell muistuttaa enemmän Kanadaa kuin Pohjois-Carolinaa. Vuorella sataa tasaisesti ympäri vuoden ja ilman keskimääräinen lämpötila on +16 °C heinäkuussa ja −4 °C tammikuussa. Huipulle sataa lunta keskimäärin 150 senttimetriä vuodessa.

Mount Mitchellin ilmastotilastoa tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Vrk:n ka. ylin lämpötila (°C) 3 1 4 8 13 16 18 17 16 12 8 3 ka. 9,9 Vrk:n ka. alin lämpötila (°C) −10 −7 −3 3 7 11 14 14 11 5 −1 −6 ka. 3,2 Vrk:n keskilämpötila (°C) −4 −3 1 6 10 14 16 15 13 8 3 −1 ka. 6,5 Sademäärä (mm) 178 137 201 136 151 141 170 188 124 130 162 175 Σ 1 893 L ä m p ö t i l a 3 −10 1 −7 4 −3 8 3 13 7 16 11 18 14 17 14 16 11 12 5 8 −1 3 −6 S a d a n t a 178 137 201 136 151 141 170 188 124 130 162 175 Lähde:

Kasvisto ja eläimistö

Virginianalppiruusuja.

Röyhelöpyy.

Plethodon welleri.

Mount Mitchellin huippu on luonnonsaareke, jonka monipuolinen ja erikoislaatuinen eliölajisto muistuttaa pohjoisten vuoristoseutujen lajistoa. Tämä johtuu siitä, että pleistoseenin jääkausijaksoilla Black Mountainsille levisi pohjoisesta arktisia lajeja, jotka jäivät elämään sen korkeimmille vuorenhuipuille ilmaston lämpenemisen jälkeen. Muutamia vuorella esiintyviä kasvien ja eläinten alalajeja ei tavata missään muualla.

Aikaisemmin Mount Mitchellin huippua ja ylärinteitä peittivät tuuheat virginianpihta- ja punakuusimetsät. Alarinteillä puuston valtalajeja olivat amerikankastanja, tammet, hikkorit, hopeapaju ja tähkävaahtera ja vielä niitä alempana amerikanpihlajat. Alkuperäisistä metsistä on jäljellä enää rippeet, sillä metsänhakkuut, kasvitaudit ja tuohohyönteiset ovat hävittäneet suurimman osan virginianpihdoista ja amerikankastanjoista ja huomattavan osan punakuusista.

Virginianpihtojen pahin tuholainen on pikkuruinen havukirva Adelges piceae, jota uudet pihtasukupolvet onneksi näyttäisivät sietävän paremmin. Punakuusien kuolemille ei ole löydetty yhtä yksiselitteistä syytä: ilmeisesti ilmansaasteet ja niiden aiheuttamat happosateet ja otsonin muodostuminen heikentävät puiden kykyä selviytyä luonnollisesta rasituksesta. Ongelman vakavuutta ja laajuutta kuvaa hyvin se, että vuorenhuippu peittyy jopa kahdeksana päivänä kymmenestä sankkaan sumuun, joka on yhtä hapanta kuin etikka.

Kuolleiden puiden tilalle on vähitellen levinnyt pilvikirsikoita, keltakoivuja, amerikanpihlajia ja tähkävaahteria mutta jonkin verran myös uusia virginianpihtoja ja punakuusia. Metsäpurojen varsilla kasvaa virginianalppiruusuja ja puiden alla viihtyvät monet varpu- ja pensaskasvit, esimerkiksi mustikka, amerikankarpalo, vadelma, terttuselja ja vuohenkuusamat. Metsän pohjaa peittävät käenkaalit ja saniaiset sekä sammalten ja sienten valtaamat kaatuneet puut.

Mount Mitchellillä esiintyy runsaasti boreaalisen vyöhykkeen yrtti- ja kukkakasveja. Yleisiä lajeja ovat muun muassa hurtanheisi, päivänsilmä, valkolatva, liilakonnanyrtti, mäkikuisma ja päivänkakkara sekä lehdokkien sukuun kuuluva Platanthera grandiflora. Vuorella tavataan myös muutamia kuusi- ja pihtametsien kasveja, jotka ovat vaarantuneita tai erittäin uhanalaisia Pohjois-Carolinassa ja Tennesseessä. Näihin luetaan esimerkiksi kellukoiden sukuun kuuluva Geum radiatum ja asterikasvien heimoon kuuluvat Rugelia nudicaulis ja Liatris helleri.

Vuoren ympäristössä on havaittu 91 lintulajia, joista monet ovat yleisempiä Uudessa-Englannissa ja Kanadassa kuin Pohjois-Carolinassa. Sen rinteillä viihtyvät muun muassa amerikanhippiäinen, pikkukäpylintu ja röyhelöpyy ja huipun yllä lentää usein muuttohaukkoja. Vuorella talvehtii yhteensä kaksikymmentä lintulajia, esimerkiksi amerikannokkavarpunen ja tammipunavarpunen. Peukaloiset, tammitiaiset, tummajunkot ja muutamat muut muuttolinnut siirtyvät vuodenaikojen rytmissä ainoastaan vuorenrinnettä ylös tai alas.

Mount Mitchellillä liikkuvista päiväeläimistä yleisimpiä ovat valkohäntäpeura, mustakarhu ja haisunäätä ja yöeläimistä punailves ja harmaakettu. Kivien ja lahonneiden puunrunkojen välissä vilistää lyhythäntäpäästäisiä, peurahiiriä ja amerikanmetsämyyriä, ja vuoren viileänkosteissa metsissä elää yksi maailman monipuolisimmista pyrstösammakkolajistoista, jossa varsinkin keuhkottomat salamanterit ovat hyvin edustettuina. Rikkaaseen lajistoon kuuluu myös monia uhanalaisia ja vaarantuneita eläimiä, kuten amerikanliito-orava, amerikanhelmipöllö, Plethodon welleri -salamanteri ja kalliopäästäinen.

Historia

Prof. Elisha Mitchell (1793–1857).

Mount Mitchell ei ole enää yhtä saavuttamaton kuin ennen, sillä sen huipulle pääsee nykyään autolla.

Mount Mitchelliä ympäröivillä mailla eli cherokeeintiaaneja jo kauan ennen eurooppalaisten tutkimusmatkailijoiden saapumista Amerikan mantereelle. Ensimmäiset irlantilaisskotlantilaista ja englantilaista syntyperää olleet uudisasukkaat saapuivat seudulle 1700-luvun puolivälissä.

Black Mountainsin ja Mount Mitchellin tieteellisen tutkimuksen aloitti ranskalainen kasvitieteilijä André Michaux, joka vuonna 1787 keräsi vuoristosta yli 2 500 näytettä puista, pensaista ja muista kasveista. Hän oli myös ensimmäinen, joka uskoi Pohjois-Amerikan itäosien korkeimman huipun sijaitsevan Black Mountainsilla. Samoihin aikoihin seudulla kävi skotlantilainen kasvitieteilijä John Fraser, jonka mukaan myöhemmin nimettiin siellä kasvava pihtalaji Abies fraseri eli virginianpihta.

Mount Mitchellin korkeuden mittasi ensimmäisenä amerikkalainen Elisha Mitchell, joka toimi luonnontieteiden professorina Pohjois-Carolinan yliopistossa ja johtajana Pohjois-Carolinan geologian tutkimuskeskuksessa. Hän kiipesi vuorelle vuonna 1835 Big Tom -nimisen vuoristo-oppaan kanssa ja mittasi huipun korkeuden meren pinnasta käyttäen apunaan ilmapuntaria ja matemaattisia laskelmia. Toistettuaan mittaukset uudelleen vuosina 1838 ja 1844 professori Mitchell lopulta ilmoitti vuoren korkeudeksi 2 034 metriä, joka oli vain 3 metriä vähemmän kuin uudemmissa mittauksissa saatu korkeus.

1850-luvulla Mitchellin tutkimustulokset kyseenalaisti julkisesti hänen entinen oppilaansa Thomas Clingman, joka oli valittu Yhdysvaltojen edustajainhuoneen senaattoriksi. Ikääntynyt Mitchell palasi vuorelle vuonna 1857 tarkistamaan aikaisemmat mittaustuloksensa mutta kuoli tapaturmaisesti pudottuaan kalliolta. Hänet haudattiin Ashevilleen mutta jo seuraavana vuonna ruumis siirrettiin Mount Mitchellin huipulle ja vuori nimettiin hänen muistokseen. Lähistöllä sijaitseville kahdelle matalammalle vuorelle annettiin myöhemmin nimeksi Clingman’s Peak ja Big Tom.

Mount Mitchell säilyi luonnontilaisena 1800-luvun loppuun saakka, jolloin sen rinteiltä alettiin kaataa metsää. Mittavat metsänhakkuut ja niihin liittyvät kaskeamiset muuttivat vuoren herkkää metsäluontoa perinpohjaisesti. Lopulta metsätuhoista huolestuneet kansalaiset ryhtyivät vastarintaan kuvernööri Locke Craigin johdolla. Vuonna 1916 vuoren ympäristöön perustettiin 690 hehtaaria laaja ja 8 kilometriä pitkä puistoalue, josta tuli Pohjois-Carolinan ensimmäinen osavaltiopuisto. Huipulle rakennettiin myöhemmin autotie, pysäköintialue, näköalatorni ja pieni museo.