Moshe Dayan

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Moshe Dayan
Moshe Dayan, Chief of General Staff.jpg
Israelin puolustusministeri
19671974
Israelin ulkoministeri
19771979
Henkilötiedot
Syntynyt20. toukokuuta 1915
Degania Alef, Palestiina
Kuollut16. lokakuuta 1981 (66 vuotta)
Tel Aviv, Israel
Tiedot
Puolue Mapai (1959–1965)
Rafi (1965–1968)
Työväenpuolue (1968–1977)
sitoutumaton (1977–1981)
Telem (1981)
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Sotilaspalvelus
Palveluvuodet 1932–1974
Komennot Israelin puolustusvoimat
1953–1958
Taistelut ja sodat Toinen maailmansota
Israelin itsenäisyyssota
Suezin kriisi
Kuuden päivän sota
Jom kippur -sota

Moshe Dayan (20. toukokuuta 191516. lokakuuta 1981) Israelin puolustusvoimien komentaja 1953–1958, puolustusministeri 1967–1974 ja ulkoministeri 1977–1979. Israelissa hänet tunnettiin etenkin vuoden 1956 Suezin kriisin ja vuoden 1967 kuuden päivän sodan sankarina.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moshe Dayan (vas.) Hanitan kibbutsilla vuonna 1938.

Moshe Dayan syntyi 20. toukokuuta 1915[1] Degania Alefin kibbutsissa varttuen myöhemmin Nahalalissa. Hänen isänsä oli Shemuel Dayan. Moshe oli perheen vanhin poika. Nuorena Moshe Dayan alkoi työskennellä Nahalalin peltojen vartijana ja lopulta hän liittyi Haganan riveihin. Vuosien 1936–1939 arabikapinan aikana hän toimi juutalaisissa poliisijoukoissa Jisreelin laakson ja Galilean alueella. Dayan kuului Orde Wingaten komentamiin erityisiin yöpartioihin. Vuonna 1939 Dayan pidätettiin hänen osallistuttuaan Haganan järjestämälle laittomalle johtajakurssille. Hän sai 10-vuoden vankeustuomion laittomasta aseiden hallussapidosta.[2] Dayan oli Akkon vankilassa, jossa hänen kirjoittamiaan kirjeitä julkasitiin vuonna 2001 teoksena.[1]

Dayan vapautettiin jo vuonna 1941. Sittemmin hän toimi Haganan yksikössä, joka teki maailmansodan aikana yhteistyötä brittien kanssa.Dayan oli mukana esimerkiksi liittoutuneiden hyökkäyksessä tuolloin Vichyn Ranskaan kuuluneeseen Libanoniin. Dayan haavoittui taistelujen aikana ja menetti vasemman silmänsä. Sittemmin hän lakoi käyttää silmälappua, josta tuli hänen tavaramerkkinsä. Sodan vielä kuluessa Dayanista tuli Palmahin jäsen. Yhdessä brittiläisen tiedustelupalvelun kanssa Dayan oli valmistelemassa salaista lähetysverkkoa Palestiinan mahdollisen saksalaismiehityksen varalta.[2]

Israelin asevoimissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moshe Dayan (vas.) Suezin kriisin aikoihin.

Israelin itsenäisyyssodan syttyessä vuonna 1948 Dayan oli Jordaninlaakson juutalaisten siirtokuntien puolustuksen komentaja. Sodan aikana Dayanista tuli Mapain luottomies ja vastapaino Mapamin ja Ahdut ha-avodan puleen kallellaan olleille komentajille, kuten Yigdal Allon. Keväällä hänet nimitettiin mekanisoidun pataljoonan komentoon Ramlen ja Lodin suunnalla. Dayanin komentamat joukot osallistuivat myös Egyptiläisten joukkojen etenemisen pysäyttämiseen etelässä. Elokuusta 1948 lähtien hän johti joukkoja Jerusalemin suunnalla, jossa hän saavutti paikallisen tulitaukosopimuksen Jordanian arabilegioonan kanssa. Keväällä 1949 hän oli puolestaan mukana Jordanian ja Israelin välisissä neuvotteluissa Ródoksella.[2]

Dayan eteni edelleen sotilasurallaan sodan jälkeen. Lokakuussa 1949 hänestä tuli eteläisen sotilasalueen komentaja kesäkuussa 1952 pohjoisen komentaja. Näihin aikoihin Dayan kävi kouluttautumassa upseeriopinnoissa Isossa-Britanniassa. Vuonna 1953 hänestä tuli Israelin neljäs puolustusvoimien komentaja, jona hän toimi aina tammikuuhun 1958 saakka.[2] Dayan oli armeijan komentajana jatkuvasti mukana päätöksenteossa, josta eivät aina tienneet edes kaikki hallituksen jäsenet.[3] Puolustusvoimien komentajan yksi haasteista olivat Israelin rajojen ulkopuolelta palestiinalaisten taistelijoiden Israeliin tekemät iskut.[2] Dayan oli Israelin vuodesta 1951 lähtien tekemien kostoiskujen suunnittelija. Iskut saivat huomattavaa kansainvälistä krittiikkiä, mutta Dayanin rinnalla niitä puolusti pääministeri David Ben-Gurion. Vuonna 1954 nsanotun Lavonin tapauksen saralla Dayan piti yhdessä puolustusministeri Pinhas Lavonin kanssa pääministeri Moshe Sharettin tietämättömänä israelilaisista vakoojaringeistä Egyptissä. Dayan tunnettiin myös ulkopolitiikan ja etenkin arabimaiden muodostaman uhan kannalta Israelin aloitteellisuutta. Hän teki useita ehdotuksia, joiden tarkoituksena oli ajaa Israelia kohti uutta sotaa. Dayanin laajentumispolitiikan mukaan Israelin tulisi myös liittää itseensä Jordanjoen itäpuolisia alueita.[3] Suezin kriisin sytyttyä vuoden 1956 lopulla Israel miehitti koko Siinain niemimaan.[2] Dayanilla oli ollut oleellinen osa varovaisen David Ben-Gurionin taivuttelussa sodan kannalle yhdessä Ranskan ja Ison-Britannian kanssa.[3] Dayan sai myös sodan johdosta kansallissankarin maineen. Hän jäi kuitenkin eläkkeelle aktiivipalveluksesta vuonna 1958.[2]

Puolustusministerinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sittemmin Dayan soritti opintoja[2] oikeustieteessä Tel Avivin yliopistolla ja Heprealaisella yliopistolla Jerusalemissa.[1] Suezin kriisin aikainen maine siivitti Dayanin poliittista uraa.[3] 17. joulukuuta 1959[1] Dayan aloitti Mapain edustajana 4. Knessetissä. David Ben-Gurion muodosti uuden hallituksen ja nimitti Dayanin maatalousministeriksi. Dayan piti ministerinsalkkuaan aina marraskuuhun 1964 saakka. Vuonna 1965 Dayan erosi erosi Mapaista liittyen David Ben-Gurionin Rafi-puolueeseen, tullen valituksi sen listoilta 6. Knessetiin. Elokuussa 1966 Dayan matkusti sodan runtelemaan Vietnamiin ja julkaisi itsenäisen tutkimuksen maan tilanteesta.[2] Egypti oli tällä välin alkanut Neuvostoliiton tuella alkanut siirtää joukkoja Siinaille. Tiraninsalmen sulku sai aikaan paniikin ja Israelissa suoritettiin yleinen liikkeellepano. Sodan uhan alla monet uskoivat uuden holokaustin häämöttävän. Tuolloista pääministeriä Levi Eshkolia alettiin syyttämään heikkoudesta. Israelin armeijan painostuksesta Eshkol laajensi hallitusta opposition edustajilla. Moshe Dayanista tehtiin Suezin kriisin maineen nojalla uusi puolustusministeri[3] uuden sodan partaalla.[2]

Kuuden päivän sota alkoi 5. kesäkuuta 1967 Israelin iskiessä lentokentille Egyptissä. Egyptin ilmavoimat lamautettiin ja pian seurasivat Syyrian ja Irakin ilmavoimat. Israel saavutti täyden ilmaherruuden ja miehitti jälleen koko Siinain. Jordaniassa oli kaavailtu aluksi puolustulsellsita sotaa, mutta ällistyttään menestyksen jälkeen politiikka tälläkin suunnalla muuttui hyökkäävämmäksi. Vaikka Dayan oli vastustanut alun perin esimerkiksi taisteluja Jerusalemissa, luonnehtien että Israel ei tarvitse "sitä Vatikaania". Tilanne sopi kuitenkin hänen pitkkään ajamaansa käsitykseen vuoden 1948 rajojen virheellisyydestä. Kun Israel valtasi Länsirannan ja 7. kesäkuuta Jerusalemin vanahnkaupungin Dayan saapui Itkumuurille julistamaan armeijan "vapauttaneen" Jerusalemin. 9. kesäkuuta Dayan ja armeijan johto tekivät myös päätöksen iskeä Syyriaan, jossa vallattiin Golan. Sodan päättänyt aselepo astui voimaan 10. kesäkuuta.[3]

Sodan voittaneena Dayan oli jälleen niittänyt kansallissankarin mainetta.[3] Puolustusministerinä hän oli sodan jälkeen vastuussa Israelin miehittämistä uusista alueista. Palestiinalaisiin miehitetyillä alueilla suhtauduttiin Dayanin alaisuudessa suhteellisen liberaalisti. Esimerkiksi liikenne Jordaniaan säilyi melko vapaana. Dayan tavoitteli alueiden hallintaa käytännön läheisesti Jordanian kanssa, kun taas esimerkiksi Yigal Allon alkoi ajaa ajatusta Palestiinalaisen valtion perustamisesta. Dayanin ajatuksen mukaan Länsirannalla vallitsisi Jordanialainen siviilihallinto, ja Israel johtaisi vastaisi sen turvallisuudesta. Sodan jälkeen perustettiin myös Israelin työväenpuolue, johon Rafi liittyi. Dayan oli edelleen Israelin puolustusministeri, kun vuonna 1973 alkoi jälleen uusi sota.[2]

6. lokakuuta 1976 Egypti ja Syyria tekivät yllätyshyökkäyksen Israeliin. Egyptiläiset ylittivät Suezin kanavan onnistuneesti ja Syyrian joukot etenivät Golanille. Helppoihin voittoihin tottuneet israelilaiset olivat poissa tolaltaan. Dayan puhui jopa "kolmannen temppelin" eli Israelin tuhosta. Isdraelin onnistui lopulta kääntää sodan kulku, mutta se päättyi ilman täysin selkeää voittajaa. Huonosta valmistautumisesta uuteen sotaan tuli kansallinen trauma[3], josta monet syyttivät puolustusministeri Dayania. Sodan jälkeen tperustettiin valmistautumattomuutta tutkinut Agranatin komissio. Se ei kritisoinut Dayania, mutta Golda Meirin eron jälkeen hallitusta kesäkuussa 1974 muodostamaan lähtenyt Yitzhak Rabin jätti Dayanin hallituksen ulkopuolelle.[2]

Ulkoministerinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dayan ja Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carter valokuvassavuodelta 1978.

Vuonna 1977 Dayan valittiin 9. Knessetiin, jossa hän edusti ensin itsenäisenä edustajana ja vuodesta 1981 perustamansa Telem-ryhmän edustajana. Hän liittyi Menachem Beginin hallitukseen ulkoministerinä ja oli johtamassa Israelin rauhanneuvotteluja Egyptin kanssa. Dayan johti Anwar Sadatin historiallista vierailua Israeliin marraskuussa 1977 ja maaliskuussa Egyptin ja Israelin rauhan allekirjoitusta.[2] Ulkoministerin urallaan Moshe Dayan teki myös Suomeen kolmipäiväisen vierailun 14.–16. toukokuuta 1978 tavaten virkaveljensä Paavo Väyrysen. Presidentti Urho Kekkonen oli siirtynyt maaseudulle eikä ottanut Dayania vastaan. Pääministeri Kalevi Sorsa oli vierailun aikana matkoilla.[4]

Dayan puhui palestiinalaisen niin sanotusta demografisesta uhasta. Hänen mukaansa suuri palestiinalaisvähemmistö olisi väistämättä turvallisuusriski Israelille, eikä heille voisi näin ollen myöntää esimerkiksi kansalaisoikeuksia.[3] Lokakuussa 1979 Dayan erosi hallituksena vastalauseena Joseph Burgin nimitykselle palestiinalaisen autonomisesta asemasta egyptiläisten kanssa neuvotelleen ryhmän johtoon. Dayanin perustama Telem ajoi sittemmin toisaalta rauhanneuvottelujen jatkoa ja toisaalta se vastudsti myönnytyksiä miehitettyjen alueiden suhteen. Samaan tapaan Telem kannatti palestiinalaisten itsehallintoa, mutta tuki samalla syntyvää siirtokuntaliikettä. 10. Knessetiin Telem sai kuitenkin vain kaksi ehdokastaan.[2]

Dayan kuoli 16. lokakuuta 1981.[1] Hänet haudattiin Nahalaliin. Dayanin tytär Yael Dayan tuli tunnetuksi kirjailijana ja Knessetin edustajana.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Moshe Dayan Knesset. Viitattu 30.1.2021. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m n o Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 05 Coh-Doz, s. 485-486. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i Juusola, Hannu: Israelin historia, s. 110-111, 114-116, 120, 123, 133-138, 154-156, 168, 174-175. Gaudeamus Helsinki University Press, 2014. ISBN 978-952-495-559-1.
  4. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1979, s. 59. Helsinki: Otava, 1978.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bar-On, Mordechai: Moshe Dayan: Israel's Controversial Hero. New Haven: Yale University Press, 2012. ISBN 978-0-300-14941-8.