Mason (kirjaintyyppi)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Mason (kirjasintyyppi))
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mason Serif

Mason on Jonathan Barnbrookin vuonna 1992 suunnittelema kirjaintyyppi tai fontti. Se on oikeastaan kokonainen kirjainperhe, johon kuuluu Mason Serif ja Mason Sans, ja kummastakin on kolme leikkausta: Regular, Alternate ja Super. Kaikista on myös normaali ja lihava versio.[1]

Kirjaintyypin nimeämisellä on ristiriitainen tausta. Alun perin sen nimi oli Manson, pahamaineisen kulttijohtaja Charles Mansonin mukaan. Nimen piti ilmaista tunteiden ääripäitä — rakkautta ja vihaa, rumuutta ja kauneutta. Nimi kuitenkin muutettiin Masoniksi, sillä kirjaintyypin levittäjä Emigre joutui ankaran painostuksen kohteeksi, ja sitä syytettiin murhaajan ihannoinnista. Emigre ehdotti nimeksi Masonia, sillä kirjainmuodot tuovat mieleen myös kivenhakkaajien työn, vapaamuurareiden symboliikan ja pakanallisen ikonografian.[2][1]

Mason on saanut vaikutteita Euroopan arkkitehtuurin rikkaasta historiasta. Siihen ovat vaikuttaneet niin Versailles, kreikkalaisten temppelien portiikit kuin renessanssiajan raamatut ja goottilaisten kirkkojen ikkunat. Masonissa on myös viitteitä populaarikulttuuriin, politiikkaan ja typografian historiaan.[2]

Vuonna 2011 Mason Sans oli yksi 23 digitaalisesta kirjaintyypistä, jotka valittiin New Yorkin Museum of Modern Artin pysyvään arkkitehtuurin ja muotoilun kokoelmaan. Masonista on tullut laajalti käytetty kirjaintyyppi, jonka käyttäjiin lukeutuvat niin BBC kuin Walt Disney Company.[2][1]

  1. a b c Mason emigre.com. Emigre Inc. Viitattu 24.10.2018. (englanniksi)
  2. a b c Mason Serif — Barnbrook Fonts fonts.barnbrook.net. Barnbrook Fonts. Viitattu 24.10.2018.