Martin Freeman
Martin Freeman | |
---|---|
Martin Freeman |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Martin John C. Freeman |
Syntynyt | 8. syyskuuta 1971 Aldershot, Britannia |
Ammatti | näyttelijä |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 1997– |
Merkittävät roolit |
Konttori Linnunradan käsikirja liftareille Uusi Sherlock Hobitti |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Martin John Christopher Freeman (s. 8. syyskuuta 1971 Aldershot, Britannia)[1] on englantilainen näyttelijä.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Martin Freeman syntyi vuonna 1971 kuopukseksi Philomena ja Geoffrey Freemanin viisilapsiseen perheeseen. Vanhemmat erosivat jo Freemanin varhaislapsuudessa, ja hän jäi isänsä huostaan. Tämä kuitenkin kuoli sydänkohtaukseen Freemanin ollessa kymmenvuotias, minkä seurauksena hän muutti äitinsä luo.[2] 15-vuotiaana Freeman liittyi nuorisoteatteriin ja kaksi vuotta myöhemmin hän päätti haluavansa näyttelijäksi.[3] Hän opiskeli lontoolaisessa Central School of Speech and Drama -koulussa ja on sen jälkeen näytellyt niin televisiossa, elokuvissa, teatterissa kuin radiossakin. Freeman tuli tunnetuksi roolistaan toimistotyöntekijä Tim Canterburynä kriitikoiden ylistämässä Konttori-televisiosarjassa.[1]
Freeman on näytellyt myös pääroolin Arthur Dentinä elokuvassa Linnunradan käsikirja liftareille (2005) ja esiintynyt elokuvassa Rakkautta vain (2003). Freeman esittää tohtori Watsonia vuoden 2010 Uusi Sherlock -televisiosarjassa, josta hän sai vuonna 2011 parhaan sivuosan TV-BAFTA:n. Hän näyttelee Bilbo Reppulia Peter Jacksonin ohjaamassa elokuvatrilogiassa Hobitti.
Vuonna 2014 Freeman näytteli televisiosarjassa Fargo, josta hän sai Emmy-ehdokkuuden parhaasta miespääosasta minisarjassa tai televisioelokuvassa.[4] Toisen Emmy-ehdokkuuden vuonna 2014 hän sai roolistaan John Watsonina televisiosarjasta Uusi Sherlock, josta hän myös voitti Emmyn.[5]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Freemanilla on kaksi lasta näyttelijä Amanda Abbingtonin kanssa. He olivat avoliitossa 2000–2016.[6] Koomikko Sacha Baron Cohen on Freemanin hyvä ystävä, ja hän näyttäytyikin tämän elokuvassa Ali G Indahouse (2002). Freeman on kasvissyöjä[7] ja uskonnoltaan katolilainen.[1]
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuvat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuvat | |||
---|---|---|---|
Vuosi | Suomenkielinen nimi | Alkuperäinen nimi | Rooli |
2000 | The Low Down | Solomon | |
2001 | Men Only | Jamiee | |
Ali G Indahouse | Ricky C | ||
2003 | The Debt – viimeinen velka | The Debt | Terry Ross |
Rakkautta vain | Love Actually | John | |
Margery and Gladys | D.S. Stringer | ||
2004 | Shaun of the Dead | Declan | |
2005 | Linnunradan käsikirja liftareille | The Hitchhiker's Guide to the Galaxy | Arthur Dent |
2006 | Long Hot Summer | Terry | |
Confetti | Matt | ||
Murto ja varkaus | Breaking and Entering | Sandy | |
2007 | Dedication | Jeremy | |
The Good Night | Stevie | ||
Hot Fuzz | Met Sergeant | ||
The All Together | Chris Ashworth | ||
Yövartio | Nightwatching | Rembrandt van Rijn | |
The Old Curiosity Shop | Codlin | ||
2009 | Wild Target | Hector Dixon | |
Svengali | Boss | ||
Micro Men | Chris Curry | ||
Nativity! | Paul Maddens | ||
2011 | Swinging with the Finkels – parit vaihtoon | Swinging with the Finkels | Alvin Finkel |
Sinun numerosi? – Kuinka monta on liian paljon? | What’s Your Number? | Simon | |
2012 | Pirates! | The Pirates! In an Adventure with Scientists! | merirosvo |
Animals | Albert | ||
Hobitti – Odottamaton matka | The Hobbit: An Unexpected Journey | Bilbo Reppuli | |
2013 | The World’s End | Oliver | |
Svengali | Don | ||
Saving Santa | Bernard (äänirooli) | ||
Hobitti – Smaugin autioittama maa | The Hobbit: The Desolation of Smaug | Bilbo Reppuli | |
2014 | Hobitti – Viiden armeijan taistelu | The Hobbit: The Battle of the Five Armies | |
2015 | Adolf Eichmannin oikeudenkäynti[8] | The Eichmann Show | Milton Fruchtman (televisioelokuva) |
2016 | Captain America: Civil War | Everett Ross | |
2017 | Cargo | Andy | |
2018 | Black Panther | Everett Ross | |
2019 | The Operative | Thomas | |
Ode to Joy | Charlie | ||
2022 | Black Panther: Wakanda Forever | Everett Ross |
Televisiosarjat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Televisiosarjat | |||
---|---|---|---|
Vuosi | Nimi | Rooli | Jaksot |
1997 | This Life | Stuart | ”Last Tango in Southwark” |
1998 | Sairaalaelämää | Ricky Beck | ”She Loved the Rain” |
Picking up the Pieces | Brendan | #1.7 | |
2000 | Bruiser | useita rooleja | 6 jaksoa |
Puuta heinää ja muutama vesiperä | Jaap | 2 jaksoa | |
Kirjava joukko | Doctor | ”Cooking the Books” | |
2001 | World of Pub | useita rooleja | 5 jaksoa |
2002 | Helen West | DC Stone | 3 jaksoa |
Linda Green | Matt | ”Easy Come, Easy Go” | |
2003 | Kaarle II – monarkki myrskyssä | Lordi Shaftesbury | 4 jaksoa |
2001–2003 | Konttori | Tim Canterbury | 14 jaksoa |
2003–2004 | Hardware | Mike | 12 jaksoa |
2005 | Robinsonit | Ed Robinson | 6 jaksoa |
2007 | Comedy Showcase | Greg Wilson | ”Other People” |
2009 | Boy Meets Girl | Danny Reed | 4 jaksoa |
2010–2017 | Uusi Sherlock | Tohtori Watson | 13 jaksoa |
2014 | Fargo | Lester Nygaard | 10 jaksoa |
2023 | Secret Invasion | Everett Ross | 2 jaksoa |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Viner, Brian: Martin Freeman: No ordinary Bilbo Baggins The Independent. 30.11.2012. Viitattu 7.5.2013. (englanniksi)
- ↑ Interview: Martin Freeman, Actor Scotsman.com. 27.11.2009. Viitattu 7.5.2013. (englanniksi)
- ↑ Hardy, Rebecca: ’People care more about X Factor than homelessness:’ The Office star Martin Freeman on the things that tick him off Daily Mail. 20.11.2009. Viitattu 7.5.2013. (englanniksi)
- ↑ Lowry, Brian: 2014 Emmy Awards: ‘Game of Thrones,’ ‘Fargo’ Lead Nominations Variety. 10.7.2014. Viitattu 20.7.2014. (englanniksi)
- ↑ Emmy Awards: Sherlock and Breaking Bad win big bbc.com.
- ↑ Sherlock stars Martin Freeman and Amanda Abbington reveal split BBC News. 23.12.2016. Viitattu 23.12.2016. (englanti)
- ↑ BBC - Lily Allen and Friends bbc.co.uk. 15.8.2011. Viitattu 12.7.2015.
- ↑ Adolf Eichmannin oikeudenkäynti Yle. Viitattu 8.8.2018.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Martin Freeman Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Biografia Screenonline-sivustolla (englanniksi)
- Martin Freemanin haastattelu BBC Radio Gloucestershiressa (helmikuu 2007) (englanniksi)
|