Maalaiskomedia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Maalaiskomedia
Maalaiskomedia.jpg
Tyyli Komedia, Draama
Kestoaika 50 min/jakso
Pääosissa Risto Salmi
Kirsi Nurminen
Tuija Vuolle
Kari Manninen
Jarkko Tiainen
Miia Nuutila
Tom Lindholm
Matti Tuominen
Jukka Pitkänen
Alkuperämaa Suomen lippu Suomi
Verkko YLE TV2
Esitetty 25. helmikuuta 1998 –
17. tammikuuta 2006
Tuotantokausia 4
Jaksoja 24
Ikäraja Kuvaohjelman ikäraja 7
Tuotanto
Tuottajat Sirpa Bertling
Ohjaajat Jukka Mäkinen
Käsikirjoittajat Heikki Luoma
Säveltäjä Esa Kotilainen
Leikkaajat Terttu Ranta
Reijo Rinne
Nipa Roine
Pekka T.J. Salo
Kuvaajat Juhani Heikkonen
Mauri Karjanmaa
Tuotantoyhtiö YLE Draama
Palkinnot
Voitetut Venla
Yleisövenla
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet

Maalaiskomedia-sarja on yhteisnimitys Yleisradion TV2:ssa esitetyille televisiosarjoille Vain muutaman huijarin tähden, Peräkamaripojat, Mooseksen perintö ja Turvetta ja timantteja. Jokaisessa sarjassa on kuusi kestoltaan noin 50 minuutin mittaista jaksoa, joissa kuvataan kuvitteellisen Kuusniemen kunnan elämää. Sarjat on kirjoittanut Heikki Luoma ja ohjannut Jukka Mäkinen, ja ne on kuvattu Pirkanmaalla vuosina 1997–2006. Samojen tekijöiden Matkalaukkukostaja-sarjassa aiemmin esiintyneet Kari Sorvalin ja Pertti Sveholmin esittämät hahmot ovat samoja kuin Peräkamarinpojissa.

Maalaiskomedia kuuluu suosituimpiin suomalaisiin televisiodraamoihin: noin miljoona katsojaa on seurannut Kuusniemen asukkaiden vaiheita. Sarjaa on julkaistu myös DVD:nä. Sarjan musiikeista on myös julkaistu vuonna 2003 albumi nimeltään: "Turpeisen baari".

Televisiossa ja DVD:llä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vain muutaman huijarin tähden[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avaussarja Vain muutaman huijarin tähden esitettiin ensi kerran vuonna 1998. Siinä nuori pastori Matias Pohto (Jarkko Tiainen) ja kulttuurisihteeri Suvi Aaltonen (Miia Nuutila) yhdistävät voimansa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Urmas Hakkaraisen (Matti Tuominen) ja kunnanjohtaja Ahti Kiisken (Jukka Pitkänen) epäilyttäviä rakennushankkeita vastaan.

Peräkamaripojat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Peräkamaripojat

Peräkamaripojat valmistui vuonna 2001. Sarja esittelee joukon uusia henkilöitä, kun TV-toimittaja Veera Keto (Sari Havas) saapuu kuvausryhmineen Kuusniemelle tekemään juttua naisia kaipaavista poikamiehistä. Samaan aikaa kuntaan saapuu toinenkin nainen eli yhteensä kaksi uhkeaa naista, se aiheuttaa ennennäkemätöntä kiihkoa paikallisten poikamiesten keskuudessa. Veeran riipaiseva raportti puutteessa elävistä poikamiehistä uhkaa kuivua kokoon, kun hän huomaa rakastuneensa Oskariin, yhteen raporttinsa kohteista. Kuusniemellä henkisen elämän ja teknisen innovaation kasvualustana toimii edelleen Turpeisen huoltoasema ja baari. Entisen kunnanjohtajan tilalle on onnistuttu löytämään “kerrankin rehellinen poliitikko” Auvo Sulander. Nähdessään kuvausryhmän tuottajana häärivän entisen rikoskumppaninsa Hujasen (tapahtui sarjassa Matkalaukkukostaja) hän sotkee tämän ja kuvausryhmän suunnitelmaansa anastaa haltuunsa Fräntilän maatilamatkailuyritys. Virpi Hakkarainen (Anne Niilola), huijarin tytär, on ryhtynyt poliisiksi ja ylikonstaapeli Juurikkala (Asko Sahlman) on edelleen pettämättömän logiikan mies.

Mooseksen perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Mooseksen perintö

Mooseksen perinnössä (2001) huoltamoyrittäjä P.A. Turpeisen (Risto Salmi) äkkirikastuminen laittaa Kuusniemen asiat sekaisin ja monet Vain muutaman huijarin tähden -sarjan hahmot tekevät paluun, kun kevätjuhlien aikaan vapautuu vankilasta myös Urmas Hakkarainen (Matti Tuominen), jolta meni sekaisin omat ja kunnan rahat muutama vuosi aikaisemmin (Vain muutaman huijarin tähden-sarjassa). Vankilan portilla on vastassa hieman lyhyemmän tuomion istunut entinen kunnanjohtaja Ahti Kiiski ja Kiiskellä on uudet, lähes rehelliset suunnitelmat. Tästä alkaa taas kesäinen seikkailu Kuusniemellä.

Turvetta ja timantteja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Turvetta ja timantteja

Turvetta ja timantteja on ainakin toistaiseksi viimeinen Maalaiskomedia. Se kuvattiin kesällä 2006 ja se esitettiin televisiossa 13.12.2006–17.1.2007. Turvetta ja timantteja on myös voittanut Yleisö-Venlan.

Turvetta ja timanetteja kiteytyy Urmaanlähteille, jotka tulivat P.A Turpeisen omistukseen Urmas Hakkaraisen tilan pakkohuutokaupassa. Suolla on Armas Hakkaraisella vesibisnes. Armas pullottaa vettä Urmaan lähteestä, tosin huonolla menestyksellä. Armas ostaa myös suota takaisin Turpeiselta, mutta Turpeinen valtaa lopuksi Armaalta maan ja aloittaa mutkien kautta siellä kaivostoiminnan. Suolta nimittäin löytyy kimberliittiä.

Maalaiskomediat kesäteatterissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maalaiskomedian kolme ensimmäistä osaa on sovitettu myös kesäteatterinäytelmiksi. Vain muutaman huijarin tähden nähtiin ensimmäisen kerran vuonna 2002 Pyynikin kesäteatterissa Jukka Mäkisen dramatisointina ja ohjauksena, minkä jälkeen sitä on esitetty useissa kesäteattereissa ympäri Suomea. Peräkamaripojat ja Mooseksen perintö ovat toistaiseksi olleet harvemmin esitettyjä.

Maalaiskomedian neljäs osa on sovitettu myös kesäteatterinäytelmäksi ja sitä on esitetty ainakin Oulussa kesällä 2009.

Kuvauspaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turpeisen baari ja huoltamo, Jortikan kauppa ja Kylmälehdon hautaustoimisto sijaitsevat Vesilahden Narvassa. Pappila sijaitsee Vesilahden Rautialassa. Kirkko ja Kunnantalo ovat Suodenniemellä. Poliisiasema ja kivisilta sijaitsevat Kämmenniemessä. Koulu sijaitsee Pinsiössä. Hakkaraisen tila on Teiskon Isossa-Koverossa ja maisemat ovat eripuolilta Pirkanmaata. Fräntilän maatilamatkailuyritys on Ruoveden Jäminkipohjassa sijaitseva Jämingin matkailutila. Poliisiasema sijaitsee Terälahdessa ja Längelmäellä Eerolan lomatilalla on kuvattu Sulanderin kotimaisemat. Mielosen mökki on Kurussa Näsijärven rannalla. [1] [2]

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roolihenkilöt on järjestetty aakkosjärjestykseen ja heistä on mainittu alkuperäinen roolinimi (suluissa nykyinen roolinimi) ja titteli. Roolihenkilön nimen perään on merkitty sarjan nimi, jos he ovat esiintyneet vain tiety(i)ssä Maalaiskomedia-sarjoissa. Mikäli perässä ei ole minkäänlaista viitettä sarjaan, roolihenkilö on esiintynyt jokaisessa sarjassa.

  • Juuso Halonen - Raineri Pohto (Peräkamaripojat →) Matias ja Suvi Pohdon poika
  • Sari Havas - Veera Keto, toimittaja (Peräkamaripojat)
  • Seppo Heinola -Tarkastaja Niukkanen (Turvetta ja timantteja)
  • Erkki Hetta - Reutu, sekatyömies lapista, Hakkaraisen ja myöh. Turpeisen apumies (Turvetta ja timantteja)
  • Pertti Itkonen - Toivo "Topi" Jortikka, kauppias, kunnanvaltuuston jäsen ja rakennuslautakunnan puheenjohtaja (Vain muutaman huijarin tähden ja Peräkamaripojat)
  • Kaija Kaikkonen - Paula "Paukku" Lemetty (myöh. Jortikka), muusikko ja myymäläapulainen (Peräkamaripojat →)
  • Pertti Koivula - Myllyniemi, konstaapeli (Vain muutaman huijarin tähden)
  • Ilkka Korhonen - Varma Gabriel Kylmälehto, hauturi ja kukkakauppias, kirkko- ja kunnanvaltuuston jäsen sekä kunnan vt. terveystarkastaja, myöh. jätealalla toimivan Jätektör Ky:n toimitusjohtaja (ei Peräkamaripojat)
  • Katariina Kuisma - Hellä Lehmus (myöh. Lehmus-Piiparinen), vt. kanttori-urkuri (Peräkamaripojat →)
  • Ahti Kuoppala - Rainer Mielonen, kanafarmari, Suvi Aaltosen eno (Vain muutaman huijarin tähden)
  • Tom Lindholm - Ilmari Piiparinen, dir. cant., kanttoriurkuri ja hanuristi, kirkko- ja kunnanvaltuuston jäsen, myöh. kunnanvaltuuston vt. puheenjohtaja
  • Pekka Lukka - Holger Voivalin, kunnanlääkäri ja kunnanhallituksen varapuheenjohtaja (ei Peräkamaripojat)
  • Karri Lämpsä - Oskari Fräntilä (Peräkamaripojat) Fräntilän tilan poika
  • Kari Manninen - Valdemar "Valtsu" Åkerlund, korjaamoapulainen, myöh. myös taksikuski
  • Kirsi Mustalahti - Sirpa, pankinjohtajan sihteeri (Peräkamaripojat ja Mooseksen perintö)
  • Juhani Niemelä - Volmari Poutiainen, rovasti (Vain muutaman huijarin tähden)
  • Anne Niilola - Virpi Hakkarainen (myöh. Hakkarainen-Juurikkala), kunnan liikunnanohjaaaja, myöh. nuorempi konstaapeli, fysioterapeutti ja hieroja
  • Kirsi Nurminen - Tuulia Huttunen (myöh. Turpeinen), baariapulainen, myöh. ravintoloitsija
  • Matti Nurminen - Armas V. Hakkarainen, kunnanhallituksen puheenjohtaja ja lähdevesifirman johtaja (Turvetta ja timantteja)
  • Miia Nuutila - Suvi Tuuli Aaltonen (myöh. Pohto), kulttuurisihteeri, myöh. freelance-toimittaja sekä kunnanjohtaja
  • Mandi Ojala - Minttu Pohto (Turvetta ja timantteja) Matias ja Suvi Pohdon tytär
  • Kunto Ojansivu - Aulis Närhi, kuvaaja, myöh. televisiojuontaja (Peräkamaripojat)
  • Tiina Oksanen - Viivi Kaisla, nuorempi konstaapeli (Turvetta ja timantteja)
  • Eero Pekkonen - Unto Aaron Piiparinen, muusikko (Turvetta ja timantteja)
  • Liisa Peltonen - Eija Salokangas (myöh. Åkerlund), opettaja ja taksikuski, myöh. vt. kunnanlääkäri (Mooseksen perintö →)
  • Tuija Piepponen - Lilja Fräntilä, lomakylän emäntä (Peräkamaripojat)
  • Jukka Pitkänen - Ahti Kiiski, kunnanjohtaja, myöh. ydinjäteyrittäjä sekä monitoimikonsultti (ei Peräkamaripojat)
  • Esko Raipia - Börje, pankinjohtaja (Peräkamaripojat ja Mooseksen perintö)
  • Asko Sahlman - Pentti "Pena" Juurikkala, ylikonstaapeli
  • Tuire Salenius - Valma Ala-Viehko (myöh. Ala-Viehko-Poutiainen), pappilan emäntä ja kunnanlääkärin vastaanottoapulainen, myöh. lastenhoitaja (Vain muutaman huijarin tähden ja Turvetta ja timantteja)
  • Risto Salmi - Pauli Antero Turpeinen, huoltamo- ja korjaamoyrittäjä, myöh. kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja konsernijohtaja
  • Kaisa Sarkkinen - Rouva Myllyniemi (Vain muutaman huijarin tähden)
  • Kari Sorvali - Heimo Hujanen, tuottaja (Peräkamaripojat)
  • Tobias Suomi - Heikki Pauli Antero "Hepa" Turpeinen (Mooseksen perintö →) P.A. Turpeisen ja Tuulia Turpeisen poika
  • Pertti Sveholm - Auvo "Ave" Sulander, elinkeinoasiamies ja kunnanjohtaja (Peräkamaripojat)
  • Marja-Leena Syvänen - Hillevi Jortikka, kauppias, postiyrittäjä, kirkkovaltuuston puheenjohtaja, myöh. kunnanjohtaja (ei Turvetta ja timantteja)
  • Jarkko Tiainen - Matias Pohto, kirkkoherra
  • Matti Tuominen - Urmas V. Hakkarainen, kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja yrittäjä (Vain muutaman huijarin tähden ja Mooseksen perintö)
  • Heidi Vaarna - Sirkka Tikka, pankinjohtaja (Mooseksen perintö)
  • Panu Vauhkonen - Lasse "Late" Jortikka, kauppias, myöh. kunnanvaltuuston jäsen ja suntio (Peräkamaripojat →)
  • Tuija Vuolle - Viola Turpeinen (myöh. Hakkarainen, os. Haukka-aho), ravintolayrittäjä, myöh. parturikampaaja

Jaksot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vain muutaman huijarin tähden[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jakso Nimi Ensiesitys Uusinta Uusinta 2 Uusinta 3 Uusinta 4
1. Paheet ne on papillakin 25.2.1998 1.9.1999 4.2.2004 13.9.2006 3.11.2009
2. Kahvia ja kunnallispolitiikkaa 4.3.1998 1999 11.2.2004 20.9.2006 10.11.2009
3. Kiihkoa ja kateutta 1998 1999 18.2.2004 27.9.2006 17.11.2009
4. Kiisken kanssa kalassa 1998 1999 25.2.2004 4.10.2006 24.11.2009
5. Huutoa ja uhkauksia 1998 1999 3.3.2004 11.10.2006 1.12.2009
6. Kovaa peliä Kuusniemellä 1998 1999 10.3.2004 18.10.2006 8.12.2009

Peräkamaripojat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jakso Nimi Ensiesitys Uusinta
1. Naisia, naisia, naisia! 3.1.2001 15.12.2009
2. Lahjontaa ja lupauksia 10.1.2001 22.12.2009
3. Enkelit lentävät matalalla 17.1.2001 29.12.2009
4. Rakasta, kärsi ja uhkaile 24.1.2001 5.1.2010
5. Rakastukoon ken voi 31.1.2001 12.1.2010
6. Vilpittömästi sinun 7.2.2001 19.1.2010

Mooseksen perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jakso Nimi Ensiesitys Uusinta Uusinta 2
1. Jo joutui armas aika 12.12.2001 25.10.2006 26.1.2010
2. Musta hevonen 19.12.2001 1.11.2006 2.2.2010
3. Varma vastaus ongelmiin 26.12 2001 8.11.2006 9.2.2010
4. Rauta-aika 2.1.2002 15.11.2006 2.3.2010
5. Panokset kovenevat 9.1.2002 22.11.2006 9.3.2010
6. Viimeinen pamaus 16.1.2002 29.11.2006 16.3.2010

Turvetta ja timantteja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jakso Nimi Ensiesitys Uusinta
1. Kuusniemeä koetellaan 13.12.2006 23.3.2010
2. Ei kivi miestä pahenna. 20.12.2006 30.3.2010
3. Mustaa kultaa ja kuravelliä 27.12.2006 6.4.2010
4. Suo siellä, Viola täällä 3.1.2007 13.4.2010
5. Aika hyvä poliisiksi 10.1.2007 20.4.2010
6. Eksodus uhkakuville 17.1.2007 27.4.2010

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuvauspaikat
  2. Tivinkuvaus: Tivinkuvaus maalaiskomedia Viitattu 9.1.2011. Suomen kieli

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maalaiskomedia
Maalaiskomediat
Vain muutaman huijarin tähden | Peräkamaripojat | Mooseksen perintö | Turvetta ja timantteja 
Muuta
Luettelo henkilöistä | Matkalaukkukostaja | Kuusniemi | Luettelo tapahtumapaikoista ja yrityksistä  | Turpeisen baari