Mäkelänkatu
| Mäkelänkatu | |
|---|---|
| Backasgatan | |
Mäkelänkatua Sturenkadun risteyksen kohdalla. |
|
| Kaupunki | Helsinki |
| Tieluokka | pääkatu[1] |
| Alkupiste | Hämeentien ja Lautatarhankadun risteys, Vallila |
| Päätepiste | Tuusulanväylän alkupää, Käpylä |
| Kaistaluku | 3+3 |
| Katso myös | Mäkelänkatu Commonsissa |
Mäkelänkatu (ruots. Backasgatan) on yksi Helsingin pääkaduista. Se johtaa 3+3-kaistaisena Vallilasta Käpylään Pasilan ja Kumpulan rajaa pitkin. Se on koko pituudeltaan bulevardityyppinen puistokatu, jonka keskellä, vastakkaisten ajoratojen välissä on puurivien reunustama raitiovaunukaista. Mäkelänkadulla on pituutta noin kolme kilometriä, ja katualueen leveys vaihtelee noin 47–61 metrin välillä[2]. Kadulla sijaitsee 251 lehmusta. Puustoinen katu on saanut myönteistä huomiota myös kansainvälisesti.[3]
Mäkelänkadun keskiosan varrella, Mäkelänrinteen ja Koskelantien välillä, ei kadun varressa ole rakennuksia, vaan sen molemmilla puolilla on viheraluetta, tosin kadun ja Itä-Pasilan rakennettujen alueiden välissä on vain kapea vihervyöhyke. Itä-Pasilan ja Käpylän rakennettujen alueiden välissä Mäkelänkadun länsipuolella on Käpylän liikuntapuisto. Mäkelänkatu päättyy pohjoispäässä Käpylässä Pohjolankadun ja Vaakalinnuntien risteykseen, josta alkaa kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa ja edelleen Tuusulaan kulkeva Tuusulanväylä eli kantatie 45.
Mäkelänkadulla ei ole Hämeentien ja Mäkelänrinteen välisellä osuudella lainkaan pyöräteitä, ja kadun pyöräilyolosuhteita on kuvailtu vaarallisiksi.[4][5] Vuoden 2025 marraskuussa alkaneessa peruskorjauksessa tälle osuudelle lisätään pyörätiet, vähennetään autokaistojen määrää yhdellä suuntaansa, muutetaan suojatiet valo-ohjatuiksi ja uusitaan sen lehmuskujannetta. Näiden lisäksi raitiovaunukiskoja uusitaan, -pysäkkejä pidennetään ja yksi pysäkki poistetaan.[6][7]
Mäkelänkatua jatketaan tulevaisuudessa pohjoiseen noin kolmen kilometrin osuudelta Käpylän ja Pakilan välillä. Tuusulanväylän moottoritie bulevardisoidaan tältä osuudelta rakennusten reunustamaksi kaduksi, jossa kulkee pikaraitiotie. Kaupunginvaltuusto hyväksyi moottoritien muuttamisen kaduksi marraskuussa 2025.[8]

Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pohjoispäässään Mäkelänkatu oli alun perin nykyistä pidempi ja ulottui nykyisten Osmontien ja Panuntien risteykseen saakka lähelle Käpylän rautatieasemaa. Tuusulantie alkoi sen päättymiskohdasta ja ylitti pääradan nykyistä Panuntien siltaa pitkin.[9] Kun Tuusulantie 1960-luvulla levennettiin moottoritieksi, sen alkupää siirrettiin nykyiselle paikalleen, jolloin Mäkelänkadun pohjoispää jäi kadun muusta osasta liikenteellisesti erilleen ja muutettiin nimeltään Osmontien jatkeeksi, lyhyt osa siitä kuitenkin sai erillisen nimen Osmonpolku.[10]
Nimen alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mäkelänkadun nimi johtuu alueella ennen sijainneen maatilan nimestä Backas. Kadun ruotsinkielinen nimi tuli käyttöön jo vuonna 1913 vahvistetussa Vallilan jaotuskaavassa. Suomeksi se oli aluksi Bakkaskatu, myöhemmin Pakaankatu, kunnes vuonna 1928 vahvistettiin kadun nykyinen suomenkielinen nimi Mäkelänkatu.[11]
Peruskorjaus 2025
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mäkelänkatua remontoidaan syksyllä 2025 käynnistyneessä kaksivuotisessa peruskorjauksessa. Katu avataan noin kilometrin mittaiselta matkalta Hämeentien ja Kumpulantien välillä. Remontissa uusitaan muun muassa kunnallistekniikka, pintarakenteet, liikennevalot, valaistus ja osittain myös raitiovaunukiskot. Kadulle toteutetaan yksisuuntaiset pyöräväylät, mikä poistaa yhden kaistan moottoriajoneuvojen käytöstä. Toisesta jäljelle jäävästä kaistasta tehdään linja-autokaista. Jokaisen suojatien kohdalle lisätään liikennevalot. Kadulta poistetaan noin sata puuta puuta, ja niiden tilalle istutetaan 78 uutta tainta.[12] Raitiovaunuliikenne Mäkelänkadulla katkeaa kesäksi 2026.[13]
Mäkelänkadun jatke
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mäkelänkatua jatketaan tulevaisuudessa noin kolmen kilometrin matkalta pohjoiseen. Jatkeen myötä kadun pituus noin kaksinkertaistuu ja siitä tulee Mannerheimintietäkin pidempi pääkatu. Kantatie 45:n eli Tuusulanväylän moottoritieosuus alkaa nykyisellään Käpylästä Pohjolankadun risteyksestä, mutta Mäkelänkadun jatkeessa moottoritie puretaan Kehä 1:n liittymään asti ja muutetaan rakennusten reunustamaksi kaupungin kaduksi. Ensimmäisessä vaiheessa muutetaan tiealueen omistajuus valtiolta kaupungille, mutta liikennealueet säilyvät ennallaan. Bulevardisoinnin yksityiskohdista ja pikaraitiotiestä päätetään myöhemmin.[8]
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi moottoritien kaduksi muuttavan asemakaavan 26. marraskuuta 2025. Virallisesti tiealue siirtyy kaupungin omistukseen ja ylläpitoon myöhemmän kadunpitopäätöksen myötä.[8]
Rakennuksia ja veistoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]



Kadun varrella sijaitsevat muun muassa Lääkäriliiton toimitalo, Vallilan kirjasto (sisäänkäynti Vääksyntieltä), vanha Mäkelän kansakoulu, sittemmin Mäkelän peruskoulu, jota hallinnoi Kiinteistö Oy Mäkelän Koulu (tiloissa toimii nykyään Stadin ammattiopisto), urheilupainotteinen Mäkelänrinteen lukio, vuonna 1999 avattu Mäkelänrinteen uintikeskus joka on Suomen suurin uimahalli, Urhea-kampus[14], Velodromi ja Yrjö Lindegrenin suunnittelema arkkitehtonisesti arvokas asuintalo, josta usein käytetään nimitystä Käärmetalo.
Sturenkadun pohjoispuolella Mäkelänkadun oikealla puolella sijaitsevat pienehkö Hattulan lehto -niminen puistikko ja Hollolan puisto, jossa sijaitsee Kai Noramiehen Nuorten leikki -niminen veistos.
Lääkäritalon eteläpäädyssä Mäkelänkadun varrella sijaitsee myös Jukka Tuomisen Hopeinen puu -niminen veistos, joka on arkkiatri Arvo Ylpön muistomerkki.
Poikkikadut etelästä pohjoiseen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lautatarhankatu (itään) ja Hämeentie
- Vääksyntie (lounaaseen)
- Päijänteentie
- Vallilantie
- Lohjantie (koilliseen)
- Keiteleentie (koilliseen)
- Ähtärintie (koilliseen)
- Suvannontie
- Ouluntie (koilliseen)
- Pernajantie (koilliseen)
- Sturenkatu
- Somerontie (koilliseen)
- Hattulantie (koilliseen) ja Ensi-Kodin tie (lounaaseen)
- Hollolantie (koilliseen)
- Sysmänkuja (lounaaseen)
- Nokiankuja (lounaaseen)
- Rautalammintie (koilliseen)
- Mäkelänrinne (koilliseen) ja Elimäenkatu (lounaaseen)
- Kumpulantie (lounaaseen)
- Radanrakentajantie (länteen)
- Isonniitynkatu (itään)
- Vähänkyröntie (itään)
- Hakamäentie (länteen) ja Koskelantie (itään), jolle välittömästi ennen risteystä päättyy Sofianlehdonkatu
- Turjantie (länteen)
- Väinölänkatu (itään)
- Kimmontie (länteen)
- Vaakalinnuntie (länteen) ja Pohjolankatu (itään); samasta risteyksestä pohjoiseen jatkuu Tuusulanväylä.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Pääkadut Helsingin karttapalvelu. Viitattu 11.6.2022.
- ↑ Mäkelankatu / katusuunnitelmaselostus kartta.hel.fi. 27.5.2022. Helsingin kaupunki. Arkistoitu 11.6.2022. Viitattu 11.6.2022.
- ↑ Partonen, Anette: ”Onko tämä kuva New Orleansista?” Helsinkiläisille arkinen näkymä räjäytti somen Helsingin Sanomat. 10.6.2022. Viitattu 11.6.2022.
- ↑ Mäkelänkadulle uskaltautuva pyöräilijä on hetkessä autojen saartama – remonttiaikeelle kiitosta: "Ei täällä kukaan uskalla pyöräillä" Helsingin Uutiset. Viitattu 7.5.2025.
- ↑ Mäkelänkadun remontti turvaa pyöräilijöiden liikkumisen 360 journalismia. Viitattu 7.5.2025.
- ↑ Mäkelänkadun peruskorjaus alkaa syksyllä Helsingin kaupunki. Viitattu 7.5.2025.
- ↑ Helsingin kaupunkiympäristö: ”Mäkelänkadun peruskorjauksen asukasinfo 4.11.2025”. 6.11.2025
- ↑ a b c Asemakaava ja asemakaavan muutos nro 12968, Käpylä, Oulunkylä, Pakila, Mäkelänkadun jatke, kaupunkiympäristön toimiala Helsingin kaupunki. Viitattu 28.11.2025.
- ↑ Iltanen, Jussi: Radan varrella, Suomen rautatieliikennepaikat, s. 49. Karttakeskus, 2009. ISBN 978-951-593-214-3
- ↑ Asemakaavan muutos, joka koskee Tuusulantietä lähiympäristöineen 25. kaupunginosassa (Käpylä) Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 5.12.2011.
- ↑ Helsingin kadunnimet, s. 53, 123. (Helsingin kaupungin julkaisuja nro 24) Helsingin kaupungin nimistötoimikunta, 1970.
- ↑ Takala, Sami: Helsingin tärkeällä pääväylällä alkaa kaksi vuotta kestävä jättiremontti – Tämä kaikki muuttuu Helsingin Sanomat. 30.3.2025. Viitattu 1.4.2025.
- ↑ Raisa Wuollet, Aapo Siippainen: HSL | Käpylä ja Mäkelänkatu jäävät kesällä ilman ratikkaa – nämä ovat uudet reitit Helsingin Uutiset. 21.1.2026. Viitattu 23.3.2026.
- ↑ Urhea-kampus valmistumassa kesällä 2021 www.eslu.fi. Viitattu 30.8.2022.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mäkelänkatu Wikimedia Commonsissa
| Nro | Km | Nimi | Tie | Viitoitus | |
| Vääksyntie | |||||
| Päijänteentie | |||||
| Vallilantie | |||||
| Inarintie | |||||
| Lohjantie | |||||
| Keiteleentie | |||||
| Ähtärintie | |||||
| Suvannontie | |||||
| Ouluntie | |||||
| Pernajantie | |||||
| Sturenkatu | |||||
| Somerontie | |||||
| Hattulantie Ensi-kodin tie |
|||||
| Hollolantie | |||||
| Sysmänkuja | |||||
| Nokiankuja | |||||
| Rautalammintie | |||||
| Mäkelänrinne Elimäenkatu |
|||||
| Kumpulantie | |||||
| Radanrakentajantie | |||||
| Pyöräilystadion | |||||
| Isonniitynkatu | |||||
| Vähänkyröntie | |||||
| Pasila, Hämeenlinna, Tampere Lahti, Kotka, Kouvola, Porvoo |
|||||
| Turjantie | |||||
| Väinölänkatu | |||||
| Kimmontie | |||||
| Pohjolankatu Vaakalinnuntie |
|||||