Lennartti Pohjanheimo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Otto Lennartti Pohjanheimo, nimi vuoteen 1907 Otto Lennart Qvickström (17. syyskuuta 1875 Simo5. maaliskuuta 1951 Helsinki) oli suomalainen everstiluutnantti, asianajaja ja muun muassa vanhoja aseita kerännyt keräilijä. Hän oli myös fennomaani, 1920- ja 1930-luvun oikeistoradikaali ja raittiusliikkeen kannattaja. Pohjanheimo toimi upseerina sekä tsaari-Venäjän että itsenäisen Suomen armeijassa.[1][2]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjanheimon vanhemmat olivat sahanomistaja, merikapteeni Otto Frithiof Abelsson Pohjanheimo, ent. Qvickström (1837–1917) ja Maria Sofia Akola (s. 1843).[3] Hän pääsi ylioppilaaksi 1894 Oulun ruotsalaisesta lyseosta, kävi Aleksanterin sotakoulun Moskovassa ja suoritti tykistöupseerin tutkinnon Moskovassa 1898. Hän palveli sitten jonkin aikaa Venäjän armeijassa Kaunasissa ja Viipurissa mutta siirtyi jo 1900-luvun alussa reserviin. Pohjanheimo opiskeli sittemmin Helsingin yliopistossa ja suoritti ylemmän hallintotutkinnon 1904 ja yleisen oikeustutkinnon 1910. Hän sai varatuomarin arvon 1912.[1][2]

Upseerina maailmansodassa ja Suomen armeijassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjanheimo toimi senaatin ylimääräisenä kopistina vuodesta 1904 alkaen ja oli sitten valtiosihteerinviraston toimitussihteerinä ja sittemmin reistraattorina 1906–1908. Pohjanheimolla oli oma asianajotoimisto Helsingissä vuodesta 1910 alkaen. Hän osallistui ensimmäiseen maailmansotaan Venäjän armeijassa palvellen Viaporin linnoituksessa aina syksyyn 1917 saakka. Lokakuun vallankumouksen jälkeen Pohjanheimo pakeni aluksi Ruotsiin mutta palasi sitten Suomeen ja osallistui valkoisten puolella tykistöupseerina Suomen sisällissotaan. Pohjanheimosta tuli Suomen armeijan everstiluutnantti 1919.[2] Pohjanheimo joutui kuitenkin eroamaan Suomen armeijasta 1920-luvun alkupuolella kun hän oli raittiusliikkeen kannattajana arvostellut eräässä lehtikirjoituksessaan nimiltä mainiten upseerikollegoitaan juopottelusta. Hänellä oli ollut myös erimielisyyksiä ruotsinkielisten ja jääkäritaustaisten upseerien kanssa ja Pohjanheimon mukaan Suomeen armeijaa uhkasivat ruotsinkieliset epäkansalliset ainekset ja juoppous. Näihin aikoihin Pohjanheimo tuomittiin myös vuodeksi vankeuteen siveellisyys- ja kunnianloukkausrikkeestä sen jälkeen kun hänen vaimonsa oli haastanut hänet oikeuteen salavuoteudesta ottotyttären kanssa.[1]

Kustannustoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erottuaan armeijasta Pohjanheimo perusti 1920-luvulla oman asianajotoimiston. Hän oli suurin osakkeenomistaja Sanomalehti Suomalainen-kustannusyhtiössä joka julkaisi jyrkkää aitosuomalaisuutta edustanutta aikakauslehteä Suomalainen-vuosina 1931–1944. Lehti ilmestyi jo sitä ennen nimellä Helsingin Lehti 1926–1928 ja nimellä Nouseva Suomi 1928–1931.[4][1]

Suomen Lalli-liiton rahoittajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjanheimo oli 1920-luvun lopulla mukana oikeistoradikaalien toiminnassa ja oli mukana perustamassa marraskuussa 1928 yhdessä insinööri Niilo Rauvalan ja toimittaja Pertti Uotilan kanssa Suomalainen Kansanpuolue-nimistä kommunismin vastaista ja kiihkeän suomalaisuusmielistä puoluetta. Puolueen viralliseksi äänenkannattajaksi tuli Pohjanheimon julkaisema Nouseva Suomi-lehti. Lyhyen toimintansa aikana puolue vaati muun muassa leijonan korvaamista karhulla Suomen vaakunassa ja pääkaupungin nimen muuttamista Sampolaksi. Jo helmikuun alussa 1929 puolueen toimintaa päätettiin jatkaa kommunisminvastaisen ja aitosuomalaisen Lalli-liiton nimissä jonka puheenjohtajana oli Rauvala ja toiminnan rahoittajana Pohjanheimo. Lalli-liitto levitti lyhyen toimintansa aikana huhuja siitä että siihen oli liittynyt salaa huomattavia henkilöitä kuten Aarne Sihvo, Lauri Malmberg ja Esko Riekki. Liitto levitti myös huhua että kommunistit tekisivät vallankaappauksen 16. toukokuuta 1929 ja lisäksi suunniteltiin elokuuksi 1929 tuhannen miehen marssia Helsinkiin, esikuvana oli Mussolinin marssi Roomaan vuonna 1922. Marssijoiden tarkoitus oli tehdä vallankaappaus ja hajottaa eduskunta. Lalli-liiton mukaan marssia tulisi johtamaan Vihtori Kosola. Marssihanke kuivui kokoon mutta Lalli-liitto onnistui saamaan toimintaansa mukaan ainakin joksikin aikaa oikeistoradikaaleista Arvi Kalstan, Antti Isotalon, Rafael Haarlan ja Iivari Hyppölän.[1]

1930-luvun toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lalli-liiton toiminta päättyi kuitenkin vuoden 1929 lopulla kun erilaiset liiton toimintaan ja sen johtohenkilöihin liittyneet skandaalit sekä Lapuan liikkeen nousu sysäsivät sen syrjään. Vuodesta 1933 lähtien Pohjanheimon johdolla kokööntui vielä noin 10 henkilön oikeistoradikaaliryhmä jonka jäsenet olivat pääasiassa sisällissodan valkoisia veteraaneja. Ryhmä pyrki luomaan itsestään sotilaallisen iskujoukon ja siinä tarkoituksessa he tutustuivat Pohjanheimon ohjaamina sissisodankäyntiin sekä Karjalan kannaksella ja Leningradin ympäristössä olleisiin sotilaskohteisiin. Ryhmä jäi kuitenkin merkityksettömäksi. Pohjanheimo jatkoi kuitenkin 1930-luvulla taisteluaan ruotsinkielisä vastaan ja kirjoitti lehteensä kansallissosialismia tukeneita artikkeleita.[1]

Suomen Sosialidemokraatissa ilmestyi 31. elokuuta 1934 uutinen otsikolla "Everstil. Pohjanheimo leikkii tulella". Uutiset mukaan Pohjanheimon toimistossa pidettiin salaisia kokouksia, joissa muun muassa tutustuttiin Karjalan kannaksen ja Pietarin alueeseen topografisten karttojen avulla Pohjanheimon pitäessä esitelmiä sissisodasta Karjalan kannaksella ja muun muassa lentokenttien tuhoamisesta. Kokouksiin osallistujat olivat Suomen sisällissodan valkoisia veteraaneja. Pohjanheimo haastoi lehden oikeuteen kunnianloukkauksesta. Heinäkuussa 1936 Helsingin raastuvanoikeus tuomitsi Suomen Sosialidemokraatin päätoimittajan A. E. Leinon kunnianloukkauksesta sakkoihin ja korvaamaan Pohjanheimon oikeudenkäyntikuluja 5 000 markalla. Lehden ei kuitenkaan katsottu syyllistyneen väärään ilmiantoon ja kiihoituslain rikkomiseen.[5][6]

Muuta Pohjanheimosta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjanheimo omisti vuodesta 1925 alkaen Orkolinna nimisen vuonna 1898 rakennetun sveitsiläistyylisen huvilan Helsingin Meilahdessa Seurasaarentie 4:ssä. Huvilan omistus siirtyi sittemmin Pohjanheimon perustamalle säätiölle. Huvilan päärakennus paloi 1968.[7][8]

Pohjanheimo perusti 1939 Everstiluutnantti L. Pohjanheimon Asekokoelmasäätiön jolle hän siirsi keräämänsä kokoelmat. Kokoelmiin kuului muun muassa venäläisiä ja itämaisia miekkoja ja tikareita, keisarillista posliinitavaraa ja kansatieteellistä esineistöä. Osa säätiön kokoelmista sijoitettiin 1954 Pohjois-Pohjanmaan museoon Ouluun. Säätiön kokoelmiin kuuluu myös taistelumaalari Hugo Backmanssonin tauluja.[9]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimellä L. Pohjanheimo:

  • Alkoholijuomien käyttö ja armeijan puolustuskuntoisuus. Tekijä, Helsinki 1923

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]