Lasse Heikkilä (runoilija)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lasse Heikkilä
Henkilötiedot
Syntynyt6. marraskuuta 1925
Kiikoinen
Kuollut26. maaliskuuta 1961 (35 vuotta)
Sipoo
Kansalaisuus Suomi
Ammatti runoilija
Kirjailija
Tuotannon kielisuomi
Esikoisteos Miekkalintu (1949)
Aiheesta muualla
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Lasse Matias Heikkilä, sukunimi vuoteen 1930 Levola (6. marraskuuta 1925 Kiikoinen26. maaliskuuta 1961 Sipoo) oli suomalainen runoilija, jota pidettiin yhtenä 1950-luvun modernismin keskeisistä vaikuttajista. Heikkilän esikoisteos Miekkalintu (1949) oli ensimmäisiä tietoisesti modernistisia runoteoksia Suomessa.[1][2]

Heikkilän äiti kuoli Heikkilän syntyessä, ja Heikkilä sijoitettiin Tampereelle varakkaan tehtailijaenonsa K. E. Heikkilän perheeseen kasvattilapseksi. Perhe siirtyi enon kuoltua 1933 Helsinkiin. Kun Heikkilän kasvattiäitikin kuoli vuonna 1940, Heikkilä muutti kasvattisisarensa, Uuden Suomen päätoimittajan Lauri Ahon vaimon, kotiin. Heikkilän lapsuus- ja nuoruusvuodet olivat taloudellisesti turvattuja, mutta häntä koettelivat läheisten henkilöiden kuolema ja toisaalta vieraantuminen oikeasta isästään ja sisaruksistaan.[2]

Heikkilä oli jatkosodan aikana 18-vuotiaana mukana Talin–Ihantalan taistelussa panssarintorjuntamiehenä. Hänen yksikkönsä oli tilapäismuodostelma, 1. erillinen panssarintorjuntaosasto. Kokemukset jättivät Heikkilään syvät jäljet: hänen jäämistöstään löytynyt Balladi Ihantalasta kertoo 26:n Ihantalassa kaatuneen suomalaisen sotilaan tarinan. Sotavuosina Heikkilä alkoi myös käyttää alkoholin ohella unilääkkeitä ja piristäviä aineita, mikä johti myöhemmin hänen ennenaikaiseen kuolemaansa.[3]

Sodan jälkeen Heikkilä oli Helsingissä filosofi Uuno Saarnion (1896–1977) oppilaana.[3] Hän kuului nuorten intellektuellien Urania-piiriin, jossa tutkittiin kirjallisuutta ja filosofiaa, mutta myös matematiikkaa ja äärettömyyden teoriaa.[2]

Heikkilä oli kiinnostunut ranskalaisesta ja espanjalaisesta kulttuurista. Tätä kautta hän tutustui roomalaiskatoliseen kirkkoon. Heikkilää viehättivät katoliset pyhimystarinat ja Neitsyt Maria -kultti. Hän oleskeli runsaan kuukauden Ranskassa Le Saulchoirin dominikaaniluostarissa. Tätä aihepiiriä käsittelee Heikkilän viimeinen runokokoelma, vuonna 1959 ilmestynyt Terra Mariana (Marian maa).[3]

Tärkeitä vaikutteiden antajia Heikkilälle olivat ensimmäisessä maailmansodassa kaatunut ranskalainen runoilija ja sotasankari Charles Péguy,[3] englantilainen runoilija T. S. Eliot ja saksalainen filosofi Friedrich Nietzsche.lähde?

Heikkilällä oli kahdesta avioliitosta kolme lasta[3]. Hänen toinen vaimonsa oli (1952–1960) teatterineuvos Ritva Heikkilä[2]. Hän työskenteli kirjastovirkailijana Helsingin Rikhardinkadun kirjastossa, jonka kirjastonjohtajana hänen oppi-isänsä Uuno Saarnio oli. Viimeiset elinvuotensa Heikkilä vietti alkoholin ja lääkkeiden sekakäytön aiheuttamien ongelmien vuoksi Sipoon Nikkilän mielisairaalassa. Sekakäyttöä seurannut viiltely viittasi mahdollisesti myös itsemurhaan, sillä Heikkilän kuolinsyytä ei tutkittu kunnolla.[4][3]

Lasse Heikkilä on haudattu Kalevankankaan hautausmaalle Tampereelle samaan hautaan kasvattivanhempiensa kanssa.lähde?

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Miekkalintu, runokokoelma 1949
  • Paatos ja lyyra, runokokoelma 1950
  • Sinä, runokokoelma 1951
  • Unet ja Medeia, runokokoelma 1953
  • Matkalla, kertomuskokoelma 1955
  • Ofelia, näytelmä 1955
  • Carmen, runokokoelma 1956
  • Terra Mariana, runokokoelma 1959
  • Valitut runot 1976
  • Yhden kesän, oi Jumalat. Valitut runot 1993
  • Balladi Ihantalasta 1999

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]