Lapin kullan kimallus
| Lapin kullan kimallus | |
|---|---|
 Elokuvan juliste, Marita Liulia, 1999. |
|
| Ohjaaja | Åke Lindman |
| Käsikirjoittaja | Heikki Vuento |
| Tuottaja | Hanna Hemilä |
| Säveltäjä | Lasse Mårtenson |
| Kuvaaja | Pauli Sipiläinen |
| Leikkaaja | Pipsa Valavaara |
| Lavastaja |
Jukka Uusitalo Tiina Tuovinen |
| Pääosat |
Vesa Vierikko Pirkka-Pekka Petelius Lasse Pöysti Jarmo Mäkinen |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö | Åke Lindman Film-Production Oy |
| Levittäjä | Walt Disney Studios Home Entertainment |
| Ensi-ilta | 10. syyskuuta 1999 |
| Kesto | 120 minuuttia / 158 min (TV-versio) |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Lapin kullan kimallus on vuonna 1999 ensi-iltansa saanut, Åke Lindmanin ohjaama suomalainen elokuva, joka kertoo 1800-luvun lopun Lapin kultaryntäyksestä. Sen pääosissa ovat Pirkka-Pekka Petelius ja Vesa Vierikko. Elokuvan ensi-ilta oli Savonlinnan elokuvajuhlilla Olavinlinnassa 6. elokuuta 1999. Siitä tehtiin myös kolmiosainen 158 minuutin pituinen televisiosarja, joka esitettiin ensimmäistä kertaa Yle TV1:llä 26. marraskuuta – 10. joulukuuta 2001.lähde?
Martti Suosalo oli ehdolla roolistaan parhaan miessivuosan Jussi-palkinnon saajaksi vuonna 2000.[1]
Taustaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ajastus Lapin vuosien 1869-1872 kultaryntäyksestä kertovasta elokuvasta syntyi Åke Lindmanin mieliin jo elokuvan Valkoinen peura (1952) kuvauksissa. Hän kuuli saamelaisten tarinoita "Kultalasta" ja hankki lisätietoa kirjallisuudesta ja kullankaivajia haastattelemalla. 1960-luvun alussa T.J. Särkkä hylkäsi Lindmanin ajatuksen liian kalliina. 1970-luvun alussa hän alkoi työstämään elokuvan käsikirjoitusta kultahistorian asiantuntijoiden Paavo Pitkäsen ja Herman Stigzeliuksen sekä Suomen elokuvasäätiön Kari Uusitalon kanssa. Tällöin hankkeen työnimenä oli "Kultalan kruunun stationi" ja ensimmäinen varsinainen elokuvakäsikirjoitus on päivätty 1983.[2]
1980-luvun alussa Yleisradio kiinnostui hankkeesta ja Lindman kävikin Lapissa etsimässä kuvauspaikkoja elokuvalle. Hanke eteni kuitenkin vasta vuosikymmenen lopussa jolloin Yleisradio alkoi hyväksyä sponsorirahoituksen tuotannoilleen. Lindman sai kuitenkin varmistettua riittävän rahoituksen elokuvan eteenpäin viemiseksi vasta 1994. Käsikirjoittajaksi kiinnitetty irlantilais-kanadalainen geologi-kirjailija Gerald Wilson teki vuosina 1995–1996 aiheesta useita käsikirjoitusversioita nimillä "Gold" ja "Shimmer of Gold". Elokuvasäätiö myönsi hankkeelle tuen 1997 ja lopulta käsikirjoittajaksi valikoitui säätiön ehdottama lappilaissyntyinen Heikki Vuento. Vuento laatikin nopeasti käsikirjoitusversiot sekä elokuvaan että televisiosarjaan nimellä "Kultala".[2]
Roolit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Pirkka-Pekka Petelius | … | Nils Lepistö |
| Vesa Vierikko | … | Jakob Ervast |
| Kaija Pakarinen | … | Aili Ervast |
| Jarmo Mäkinen | … | Edvard Manninen |
| Lasse Pöysti | … | Konrad Planting |
| Ismo Apell | … | Auren |
| Mats Långbacka | … | Konrad Lihr |
| Ville Haapasalo | … | Frans Björklund |
| Minna Turunen | … | Ralla-Kaisa |
| Martti Suosalo | … | Johan Kaweri |
| Asko Sahlman | … | Saarela |
| Risto Tuorila | … | Hermanni Kyrö |
| Irina Björklund | … | Rimma Kyrö |
| Riko Eklundh | … | Alarik Krook |
| Johan Simberg | … | kuvernööri Georg von Alfthan |
| Göran Schauman | … | kreivi Armfelt |
| Vesa Veijalainen | … | Nätynki, valtion retkikunnan jäsen |
| Ville Virtanen | … | Kymppi |
| Petri Johansson | … | Matias Erkkilä |
| Vesa Wallgren | … | Kursunki, kullankaivaja |
| Jarkko Mikkola | … | Sieppi, kullankaivaja |
| Aku Laitinen | … | kullankaivaja |
| Juhani Juustinen | … | väsyvä mies |
| Knut Husebo | … | Tellef Dahll |
Kuvaukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuvan kuvaukset alkoivat Ivalojoen jäidenlähdön kuvauksella jo toukokuussa 1995, mutta varsinaisesti kuvaamaan ryhdyttiin toukokuussa 1998. Ne jatkuivat kesällä ja syksyllä sekä talvella 1999. Norja-jakson kuvauksia tehtiin vielä toukokuussa 1999. Kuvauspäiviä oli yhteensä 67. Elokuvaa ei kuvattu alkuperäisessä Kultalassa vaan Kutturan kylän lähelle Ivalojoen varteen rakennettiin Kultalan kopio. Elokuvassa näytteli lähes 100 näyttelijää ja yli 300 avustajaa. Päärooleista Lasse Pöysti näytteli urallaan toiseksi viimeistä kertaa (viimeinen rooli oli elokuvassa Thomas vuonna 2008). Satu Silvo, jonka piti näytellä Ralli-Kaisaa, loukkaantui ja hänen tilalleen tuli Minna Turunen.
Inarin lisäksi kuvauksia tehtiin Sipoossa, Helsingissä, Sodankylässä, Kittilässä ja Tuusulassa.[2]
Elokuvan kanssa samaan aikaan kuvattiin kolmeosainen televisiosarja. Siinä oli elokuvaan nähden runsaasti lisämateriaalia kuten uusia henkilöitä, elokuvassa vain vilahtavia hahmoja ja heidän suhteidensa kehittelyjä. Tapahtumien järjestystä muutettiin jonkin verran ja erilaisille sivujuonille annettiin sarjassa enemmän aikaa. Sekä elokuvasta että televisiosarjasta leikattiin pois Göran Schaumanin esittämän kreivi Armfeltin osuus, puvustaja Marjatta Nissisen esittämä noita, joka kertoo Björklundille kultaesiintymän sijainnin, sekä Willem Wilhelmusin näyttelemä saksalainen kullankaivaja, joka tulee hulluksi Kultalan talvivahtina.[2]
Esitykset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuvan ensi-ilta oli 10. syyskuuta yli 20 paikkakunnalla. Se oli kuitenkin esitetty jo ennen sitä elokuun alussa ivalolaisille, kittiläläisille ja sodankyläläisille avustajille sekä Savonlinnan elokuvafestivaalilla 6. elokuuta.
Elokuva sai teattereissa 193 600 katsojaa. Televisioensi-ilta sarjalle oli 26. marraskuuta 2001 ja televisiossa katsojia oli keskimäärin yli miljoona. Yle TV1 on uusinut sarjan useita kertoja.[2]
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuva sai pääosin myönteisiä arvioita, tosin elokuvan lavastusta moitittiin. Mikael Fräntin (Helsingin Sanomat Nyt 10.9.1999) mukaan "(elokuvan) voima on hauskoissa ja traagisissa välähdyksissä, perustelluissa henkilökuvissa, viimeistellyissä näyttelijäsuorituksissa (Vierikko ja Petelius eivät voisi olla parempia) ja käsikirjoittaja Heikki Vuennon kielellisissä oivalluksissa". Antti Lindqvistin (TV-maailma 18/1999) mukaan "Elokuvan koskettavan kauniin, kodin kultaisuutta korostavan loppukuvan takia monet ärsyttävyydet onneksi unohtuvat". Kari Uusitalon (Hyvinkään Sanomat 8.11.1999) mukaan "Lapin kullan kimallus osoittaa että vanha ohjaajakonkari on yhä edelleen täydessä työvireessä". Aslak Aikio (Kansan Tahto 16.9.1999) moittii, että "leikkausvaiheessa ei ole skarpattu loppuun saakka. Avauskuvassa vilahtavat puhelinlangat ja kohtausten väliin on leikattu eri vuodenaikaan kuvattua luontokuvaa. Ei se varmaan suurinta osaa etelän ihmisistä haittaa, mutta yhtä kaikki antaa huolimattoman vaikutelman. Elokuvan pienet puutteet viimeistelyssä eivät kuitenkaan ole ratkaisevia. Kaikkinensa Lapin kullan kimallus on hyvin toimiva kokonaisuus". [2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Lapin kullan kimallus Yle. 2015. Viitattu 17.3.2021.
- ↑ a b c d e f Lapin kullan kimallus (Suomen kansallisfilmografia 12:n (2005) mukaan.) Elonet. Viitattu 5.8.2022.