Lapin Kansa
Lapin Kansa | |
---|---|
![]() |
|
Lehtityyppi | sanomalehti |
Kustantaja | Kaleva365 Oy |
Julkaisija | Kaleva365 Oy |
ISSN | ISSN 0359-6753 |
Levikki |
![]() |
Perustettu | 1928 |
Päätoimittaja | Antti Kokkonen |
Sitoutuneisuus |
sitoutumaton 1928-1958 Maalaisliitto[2] |
Kotikunta | Rovaniemi |
Kotimaa | Suomi |
Sivukoko | tabloidi |
Ilmestymistiheys | kuusi kertaa viikossa |
Kieli | suomi |
Aiheesta muualla | |
Kotisivu |
Lapin Kansa on koko Lapissa kuusi kertaa viikossa ilmestyvä sanomalehti. Lehden päätoimittaja oli Heikki Tuomi-Nikula vuoden 2008 loppuun, jonka jälkeen päätoimittajana aloitti Helsingin Sanomien politiikan toimituksen esimiehenä työskentelevä Antti Kokkonen.[3]
Alma Media ilmoitti maaliskuussa 2018 myyneensä Pohjois-Suomen lehtitoiminnan oululaiselle Kalevalle. Lapin Kansa siirtyi Kalevan omistukseen huhtikuun 2018 alusta.[4]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lapin Kansa perustettiin vuonna 1928 Maalaisliiton Itä-Lapin alueen äänenkannattajaksi. Lehti muuttui 1958 poliittisesti riippumattomaksi, kun Maalaisliitto kielsi siltä oikeuden esiintyä puoluelehtenä.[5]
Sen omistavasta Lapin Kansa Oy:stä tuli vuonna 1995 Alma Median konserniyhtiö. Vuonna 2010 lehden levikki oli 32 691.[1]
Lehti muuttui broadsheet-koosta tabloidi-kokoiseksi vuonna 2011.[6]
Pohjolan Sanomat yhdistettiin Lapin Kansaan vuonna 2015. Lehdet ilmestyivät omilla nimillään, vaikka suurin osa sisällöstä oli silti samaa. Alma Media ilmoitti maaliskuussa 2017 lopettavansa Pohjolan Sanomat kokonaan ja yhdistävänsä lehdet yhden nimen alle[7][8], jolloin Lapin Kansasta tuli koko Lapin maakuntalehti.
Päätoimittajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lapin Kansan päätoimittajat:[9]
- Lauri Kaijalainen 1928–1940
- Eero Lappalainen 1940–1943
- Martti Suontila 1943–1947
- Reino Rinne 1947–1948
- Kalevi Kuusela 1948–1951
- Matti Pekkala 1951–1953
- Eino Hemmilä 1953–1954
- Martti Suontila 1954–1967
- Juhani Nurmela 1967–1986
- Heikki Tuomi-Nikula 1984–2008
- Antti Kokkonen 2009–
Päätoimittajan erottamiskohu lokakuussa 2008[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Johanna Korhonen nimitettiin syyskuussa 2008 Lapin Kansan päätoimittajaksi[10], mutta hän ei ehtinyt aloittaa tehtävässä ennen kuin hänen työsopimuksensa purettiin.[11] Korhosen julkisuuteen lähettämän tiedotteen mukaan työsuhteen purkamisen syy oli se, että hän elää rekisteröidyssä parisuhteessa naisen kanssa.[12] Alma Median tiedotteen mukaan sopimuksen syntymisen jälkeen oli käynyt ilmi, että Korhonen valehteli useaan otteeseen rekrytointiprosessin aikana.[13] Lapin Kansan istuva päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikula epäili 2. lokakuuta, että julkisesti homoseksuaalinen ihminen tuskin voisi toimia Lapin Kansan päätoimittajana tai Lapin maakunnan edustajana.[14] Tuomi-Nikulasta tehtiin Rovaniemen poliisille tutkintapyyntö, jossa halutaan poliisin selvittävän, syyllistyikö päätoimittaja Tuomi-Nikula syrjintään kehottamiseen.[15] Lapin Kansan toimitusosasto vaati sekä Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanteen että Heikki Tuomi-Nikulan eroa.[16]
Alma Median sanomalehtien toimitusosastot katsoivat 3. lokakuuta, että Kai Telanne oli toiminut julkisuudessa harkitsemattomasti ja toimillaan aiheuttanut vahinkoa koko konsernille ja kaikille sen lehdille.[17] Myös Suomen Journalistiliitto paheksui Alma Median johdon toimintaa asiassa.[18] Helsingin käräjäoikeus hylkäsi toukokuussa 2011 Telannetta vastaan nostetun työsyrjintäsyytteen. Korhonen valitti päätöksestä ja Helsingin hovioikeuden ratkaisussa Alman tytäryhtiö tuomittiin maksamaan Korhoselle yli 80 000 euroa korvauksia.[19]
Pohjolan Sanomien yhdistyminen Lapin Kansaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pohjolan Sanomien paperilehti lakkasi itsenäisenä lehtenä ja yhdistyi Lapin Kansaan, josta ilmestyy Meri-Lapissa painos Pohjolan Sanomien nimellä osin eri sisällöllä. Lehtien toimitukset, mediamyynti ja tuotanto yhdistettiin. Verkossa julkaistava lehti jatkoi ilmestymistä täysin itsenäisenä seitsenpäiväisenä lehtenä. Se muuttui pääosin maksulliseksi.[20][21][22]
Alma Media ilmoitti maaliskuussa 2017 lopettavansa Pohjolan Sanomat ja yhdistävänsä molemmat lehdet yhden nimen ja brändin alle.[7][8]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Levikkitrendihaku Media Audit Finland. Arkistoitu 25.2.2017. Viitattu 25.2.2017.
- ↑ Keijo Lehto: Suomalaisten seitsenpäiväisten sanomalehtien linjapapereiden synty ja muutos 1971–2005 (pdf) 2006. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Viitattu 9.6.2018. Suomi
- ↑ Lapin Kansa 29.10.2008
- ↑ Alma Media myy Lapin kansan ja muut Lapissa ilmestyvät lehtensä oululaiselle Kalevalle, Helsingin Sanomat 19.3.2018
- ↑ Alma Media (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Internet vaikutti Lapin Kansan uudistumiseen Yle Lappi. Arkistoitu 28.1.2011. Viitattu 18.1.2011.
- ↑ a b Alma Media lopettaa yli 100 vuotta toimineen Pohjolan Sanomat – potkut uhkaavat 17 henkilö, Yle 8.3.2017
- ↑ a b 102-vuotias Meri-Lapin oma lehti katoaa: Alma aikoo sulauttaa Pohjolan Sanomat nimeään myöten Lapin Kansaan, Helsingin Sanomat 8.3.2017
- ↑ Sauri, Eero: Suomen Klondykeen vai Pohjolan punaiseen nyrkkiin, s. 126. Helsinki: Suomen Sanomalehtimiesliitto ry, 2005. ISBN 952-91-9160-X.
- ↑ Journalistilehden Korhonen Lapin Kansan päätoimittajaksi (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Hs.fi: Korhonen saikin potkut Lapin kansasta (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Hs.fi: Johanna Korhonen: Lapin Kansa antoi potkut naispuolison takia (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Alma Media Oyj Lehdistötiedote 1.10.2008
- ↑ Yle Lapin Radio: Tuomi-Nikula: Julkilesbo ei sovi Lapin Kansan päätoimittajaksi (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Yle Lapin Radio: Lapin Kansan päätoimittajasta tutkintapyyntö poliisille (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Lapin Kansan nykyinen päätoimittaja ei aio erota, (Arkistoitu – Internet Archive) Yle.fi
- ↑ Alman sanomalehtien toimitusosastot: Telanne aiheuttanut vahinkoa (Arkistoitu – Internet Archive), hs.fi
- ↑ SJL:n liittovaltuusto paheksuu Alma Median johdon toimia Journalistiliitto. Viitattu 3.10.2008. [vanhentunut linkki]
- ↑ Mölsä, Ari: Johanna Korhonen selätti Alman hovissa Yle Uutiset. 18.3.2010. Yleisradio Oy. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 19.3.2010.
- ↑ Antti Heikinmatti: "Tunnelma toimituksessa apea" Yle.fi/uutiset. 20.3.2015. Viitattu 20.3.2015.
- ↑ Riikka Rautiainen: Lapin sanomalehdet yhteen – Yt-neuvottelut alkavat Yle.fi/uutiset. 20.3.2015. Viitattu 20.3.2015.
- ↑ Ilkka Ulkuniemi: Alma Media yhdistää Lapin Kansan ja Pohjolan Sanomat... Yle.fi/uutiset. 20.3.2015. Viitattu 20.3.2015.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|