Pohjolan Sanomat

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pohjolan Sanomat
Pohjolan Sanomat.svg
Lehtityyppi sanomalehti
Julkaisija Pohjolan Sanomat Oy / Alma Media
ISSN ISSN 0782-372X
Levikki 21 746 (2008)[1]
Perustettu 1915
Lakkautettu 2017
Sitoutuneisuus sitoutumaton, (vuoteen 2001 asti Keskustapuolue)
Kotipaikkakunta Kemi
Kotimaa Suomi
Sivukoko tabloidi
Ilmestymistiheys 6 pv / vkk
Kotisivu www.pohjolansanomat.fi (Internet Archive 7.4.2017)
Pohjolan Sanomien pääkonttori Kemissä.

Pohjolan Sanomat oli Meri-Lapin alueella kuutena päivänä viikossa ilmestynyt sanomalehti. Lehti kuului Lännen Media -konserniin.

Lehti oli ilmestymisensä viime vaiheissa Lapin Kansan erillispainos, johon vaihdettiin sisältöä. Se ei kuitenkaan omistajan mukaan riittänyt pitämään tulosta plussalla, ja lehti lakkautettiin kokonaan maaliskuussa 2017.[2]

Pohjolan Sanomilla oli konttorit Kemissä ja Torniossa.

Lehden historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjolan Sanomien edeltäjänä pidetään vuonna 1912 perustettua nuorsuomalaista Torniossa ilmestynyttä Tornion Laaksoa. Sen omistajat päättivät siirtää lehden Kemiin, ja aloittaa siellä uudella nimellä Pohjolan Sanomat.[3]

Pohjolan Sanomat perustettiin vuonna 1915. Ensimmäinen numero ilmestyi 10. elokuuta samana vuonna. Kilpailevan silloisen paikallisen lehden päätoimittaja totesi:

»Mokomakin lehtiriepu, jonka koko painoksen pikku tyttö kepyesti kantaa kainalossaan postiin ...»

Nelisivuisen kolme kertaa viikossa ilmestyvän lehden painos oli 700 kappaletta.[4] Lehti lisäsi ilmestymiskertojaan kolmesta kuuteen kertaan viikossa syksystä 1918 alkaen. Seitsenpäiväiseen ilmestymiseen päädyttiin marraskuussa 1980.

Pohjolan Sanomat täytti 90 vuotta vuonna 2005 ja juhlisti merkkipäivää järjestämällä Kemissä tapahtumia. Lehdestä julkaistiin myös toimittaja Pentti Jussilan tekemä sen 90-vuotisen toiminnan historiikki.

Pohjolan Sanomista tuli vuonna 2001 sitoutumaton sanomalehti.[5] Sitä ennen se oli ollut vuodesta 1918 lähtien ensin Maalaisliiton ja sitten sitä seuranneen Keskustapuolueen äänenkannattaja.

Lehden levikki oli Levikintarkastuksen vuonna 2008 tekemässä tutkimuksessa 21 746. Lukijamääräksi lehti ilmoitti vuonna 2005 noin 59 000. Lehti oli läntisen Lapin maakuntalehti.

Pohjolan Sanomia kustansi Alma Media, joka joulukuussa vuonna 1998 omisti 78,7 prosenttia yhtiön osakkeista, mikä on 68,4 prosenttia kokonaisäänimäärästä.[6]

Lehti muuttui broadsheet-koosta tabloidi-kokoiseksi vuonna 2011 ja vuoden 2014 alusta viisipäiväiseksi lehdeksi.[7][8] Tässä vaiheessa Pohjolan Sanomat oli kaupunki- tai paikallislehti. Vuonna 2015 lehti lakkautettiin itsenäisenä lehtenä ja sen ilmestysmiskerrat kasvoivat kuuteen viikossa.

Lehden toimintaan liittyy kirjanpidollinen NOBISCUM-yksikkö. Vuonna 2016 Julkisen sanan neuvosto JSN julkaisi lehden toimintaan liittyen vetoomuksen luotettavan median puolesta; lehteä ei mainittu vetoomuksen allekirjoittaneiden joukossa.lähde?

Yhdistyminen Lapin Kansaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjolan Sanomien paperilehti yhdistyi Lapin Kansaan, josta ilmestyy Meri-Lapissa painos Pohjolan Sanomien nimellä osin eri sisällöllä. Lehtien toimitukset, mediamyynti ja tuotanto yhdistetään, ja irtisanomisia tullee noin 30.lähde tarkemmin? Digitaalinen lehti jatkoi ilmestymistä itsenäisenä seitsenpäiväisenä lehtenä verkossa. Se muuttui pääosin maksulliseksi.[9][10][11] Maaliskuussa 2017 lehti lakkautettiin kokonaan[2].

Päätoimittajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjolan Sanomien pitkäaikainen päätoimittaja Uuno Hannula kuvassa kirjoituskoneensa äärellä 1930-luvulla. Hannula oli myös lehden merkittävä omistaja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Levikkihaku 13. helmikuuta 2009. Levikintarkistus Oy. Viitattu 14. helmikuuta 2009.
  2. a b Olivatko maakuntalehtien yhteissisällöt 100 vuotta toimineen Pohjolan Sanomien viimeinen niitti? Yle.fi, uutiset 8.3.2017
  3. Hedman, Ossi: Kemin kaupungin historia. 1. osa, s. 431-434. Tampere: Kustannusosakeyhtiö Sanan Tien kohopaino, 1969.
  4. Jussila, Pentti: Eikö sitä totuutta saisikaan sanoa - Pohjolan Sanomien yhdeksän vuosikymmentä, s. 21. Kemi: Pohjolan Sanomat, 2005. ISBN 951-96435-1-6.
  5. Verkkouutiset
  6. Alman Median tiedote
  7. Pohjolan Sanomat pieneni tabloidiksi Yle Perämeri.
  8. Rautiainen, Riikka: Maria Jauho Pohjolan Sanomien johtoon 20.12.2013. Yleisradio. Viitattu 16.2.2014.
  9. Antti Heikinmatti: "Tunnelma toimituksessa apea" Yle.fi/uutiset. 20.3.2015. Viitattu 20.3.2015.
  10. Riikka Rautiainen: Lapin sanomalehdet yhteen – Yt-neuvottelut alkavat Yle.fi/uutiset. 20.3.2015. Viitattu 20.3.2015.
  11. Ilkka Ulkuniemi: Alma Media yhdistää Lapin Kansan ja Pohjolan Sanomat... Yle.fi/uutiset. 20.3.2015. Viitattu 20.3.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]