Lainausmerkki
|
” | |
|---|---|
| piste | . |
| pilkku | , |
| kaksoispiste | : |
| puolipiste | ; |
| kysymysmerkki | ? |
| huutomerkki | ! |
| heittomerkki | ’ |
| lainausmerkit | ” ”, » », ’ ’ |
| viivamerkit | -, –, —, − |
| sulkeet | ( ), [ ], { }, ⟨ ⟩ |
| kolme pistettä | … |
| vinoviiva | / |
| kenoviiva | \ |
| välilyönti | |
Lainausmerkki on välimerkki, jota käytetään yleensä pareittain erottamaan tekstistä suora lainaus. Tällöin yksi lainausmerkki kirjoitetaan erotettavan tekstin alkuun ja toinen sen loppuun, joten yleensä puhutaankin monikollisesti lainausmerkeistä eikä vain yhdestä lainausmerkistä. Lainausmerkkejä voidaan käyttää myös ironisesti tai loitontaen ilmaisemaan, että kirjoittaja ei itse välttämättä ole täysin valmis allekirjoittamaan väitettä.
Tavalliset lainausmerkit ovat niin sanottuja kokolainausmerkkejä eli kaksinkertaisia lainausmerkkejä, joiden ohella voidaan joskus käyttää puolilainausmerkkejä eli yksinkertaisia lainausmerkkejä. Suomen kielessä puolilainausmerkki on aina samannäköinen kuin heittomerkki, ja teknisestä näkökulmasta ne ovatkin sama merkki, mutta kieliopillisesti heittomerkki on osa jonkin yksittäisen sanan kirjoitusasua, kun taas puolilainausmerkit (samoin kuin kokolainausmerkit) liittyvät laajempaan lause- tai tekstiyhteyteen.[1] Monien muiden kielten kirjoituksessa tämä ero näkyy osittain typografisellakin tasolla.
Ulkomuoto ja typografiset muunnelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Kokonainen | Puolikas |
| " | ' |
| Suora lainausmerkki | |
| ” | ’ |
| Kaareva lainausmerkki | |
| » | › |
| Kulmalainausmerkki | |
| “ | ‘ |
| Ylösalainen lainausmerkki | |
| „ | ‚ |
| Rivinalinen lainausmerkki | |
| « | ‹ |
| Vasen kulmalainausmerkki | |
Typografisesti kokolainausmerkki on syntynyt kahdesta peräkkäisestä heittomerkistä[2] ja muodostuu suorasta, kaarevasta tai kulmikkaasta kaksoiskuviosta. Tarkkaan katsoen suora lainausmerkki eli pystylainausmerkki tavallisesti näyttää kahdelta pystyviivalta tai ylösalaiselta pisarakuviolta rivin yläosassa, kun taas kaareva lainausmerkki näyttää kahdelta rivin yläosaan asemoituvalta pilkulta. Tyypillisesti kaareva lainausmerkki muistuttaa pientä numeroparia 99 (paitsi että numeroiden lenkit ovat umpinaiset), mutta joissain fonteissa muoto on pikemminkin kahden viiston viivan tai kiilan kaltainen. Kulmalainausmerkki puolestaan on kuin kaksi peräkkäistä nuolenkärkeä, jotka osoittavat oikealle. Se on kehittynyt kaarevasta lainausmerkistä, joka vanhassa ranskalaisessa typografiassa tapasi asemoitua rivin perusviivalle pikemmin kuin rivin yläpuolelle ja on lähes kaikissa nykyfonteissa muuttunut muodoltaan kulmikkaaksi.[2] Valinta näiden muunnelmien välillä on pitkälti tyylikysymys, mutta teknisessä mielessä ne ovat eri merkkejä.[1]
Puolilainausmerkki on nimensä mukaisesti kuin lainausmerkin puolikas, joka muodostuu yksiosaisesta suorasta tai kaarevasta kuviosta ja on siis suomessa samannäköinen kuin heittomerkki. Joissain kielissä on vastaavasti käytössä kulmapuolilainausmerkki, mutta suomessa sitä ei käytetä.
Muissa kielissä kaareva koko- tai puolilainausmerkki voi esiintyä myös ylösalaisin (metallikirjakkeisiin perustuneella painotekniikalla se voitiin tuottaa yksinkertaisesti latomalla pilkku tai kaksi peräkkäistä pilkkua ylösalaisin[2]) tai joissain fonteissa peilikuvana. Toisinaan kaareva lainausmerkki voi asemoitua rivin alaosaan, jolloin erityisesti puolilainausmerkki on aivan samannäköinen kuin pilkku. Kulmalainausmerkki puolestaan voi osoittaa vasemmallekin. Mikään näistä muunnelmista ei ole suomalaisten nykykäytäntöjen mukainen, mutta etenkin ylösalaisia lainausmerkkejä saattaa näkyä suomenkielisissäkin teksteissä, koska jotkin tekstinkäsittelyohjelmat voivat pyrkiä automaattisesti muuntamaan lainausmerkit vieraskielisten mallien mukaisiksi.[1][3]
Lainausmerkkimuunnelmien nimitykset voivat vaihdella eri yhteyksissä. Kielenoppaissa kokolainausmerkeistä puhutaan lähinnä erotukseksi puolilainausmerkeistä[4], ja kaikkia muunnelmia voidaan yleisesti kutsua lainausmerkeiksi. Etenkin typografiassa lainausmerkeistä puhuttaessa tarkoitetaan kuitenkin ensisijaisesti kaarevia kokolainausmerkkejä, kun taas kulmalainausmerkkejä voidaan kutsua hanhenjaloiksi. Arkikielessä etenkin puolilainausmerkkejä mutta myös kokolainausmerkkejä voidaan kutsua hipsuiksi. Sekä yleiskielisestä että typografisesta käytännöstä poiketen puolivirallinen Unicode-merkkien suomalainen sanasto kutsuu lainausmerkiksi erityisesti suoraa kokolainausmerkkiä ja kokolainausmerkiksi kaarevaa kokolainausmerkkiä. Vastaavasti puolilainausmerkiksi Unicode-sanasto kutsuu erityisesti kaarevaa puolilainausmerkkiä ja sen suoraa vastinetta puolestaan heittomerkiksi.[5] Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että puolilainausmerkkinä pitäisi aina käyttää nimenomaan kaarevaa merkkiä ja heittomerkkinä suoraa, vaan yleensä yhdessä tekstissä käytetään vain jompaakumpaa muunnelmaa, joka voi esiintyä sekä puolilainausmerkkinä että heittomerkkinä.[1]
Suoraa kokolainausmerkkiä voidaan kutsua myös ASCII- tai konelainausmerkiksi, sillä se sisältyy ASCII-perusmerkistöön ja on yleensä tietokoneen tai kirjoituskoneen lainausmerkkinäppäimen lähtökohtaisesti tuottama muunnelma. Sama koskee suoraa puolilainausmerkkiä. Niinpä suorat merkit ovat tyypillisiä arkisille teksteille, kuten sähköposteille ja nettisivuille, joita kirjoitettaessa tai julkaistaessa ei useinkaan kiinnitetä huomiota typografisiin yksityiskohtiin. Sitä paitsi suorat merkit ovat teknisesti turvallinen vaihtoehto sähköpostissa ja etenkin tietokoneen käsiteltäväksi tarkoitetussa koodissa, jossa kaarevat merkit eivät välttämättä toimi odotetulla tavalla. Luonnollisten kielten kirjoitusjärjestelmiin suorat lainausmerkit eivät tiukimpien näkemysten mukaan kuitenkaan varsinaisesti kuulu, sillä typografisesti huolitelluissa painatteissa on tapana käyttää joko kaarevia lainausmerkkejä tai – suomessa etenkin kaunokirjallisissa teoksissa – kulmalainausmerkkejä.[4]
Lainausmerkkien käyttö suomen kielessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lainausmerkit esiintyvät tyypillisesti pareittain, niin että ensimmäinen lainausmerkki aloittaa lainauksen ja toinen lopettaa sen. Jos lainaus jatkuu katkeamatta tekstikappaleesta toiseen, aloittava lainausmerkki voi kuitenkin selvyyden vuoksi kertautua jokaisen uuden kappaleen alussa, vaikka lopettava lainausmerkki kirjoitetaan vasta koko lainauksen loppuun.[6] Tämä ei tosin ole virallisten suomalaisten suositusten mukaista, vaan sen sijaan voidaan katsoa, että vastaavasti lopettavankin lainausmerkin pitäisi toistua jokaisen lainaukseen kuuluvan kappaleen lopussa. Tällöin kukin kappale kuitenkin helposti vaikuttaa erilliseltä lainaukselta, mikä saattaa aiheuttaa hämmennystä.[7]
Toisin kuin useissa muissa kielissä, suomessa aloittava lainausmerkki on täsmälleen samannäköinen kuin lopettava lainausmerkki (aina ei tosin ole ollut näin, vaan käytäntö on vaihdellut).[1] Aloittava lainausmerkki kirjoitetaan välittömästi lainauksen ensimmäisen merkin eteen ja lopettava lainausmerkki viimeisen lainaukseen kuuluvan merkin perään niin ikään välittömästi.[8]
Kokolainausmerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suoraa lainausta osoittamassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lainausmerkeillä voidaan osoittaa ilmaus tai tekstin osa suoraksi lainaukseksi jonkun tekstistä, puheesta tai ajatuksista.[8]
- Perustuslaissa lukee näin: ”Suomi on täysivaltainen tasavalta.”
- Matti sanoi: ”Iltapäivällä on palaveri.”
- ”Tänään en jaksaisi keskittyä moiseen”, Maija ajatteli.
Suora lainaus tarkoittaa periaatteessa, että teksti toistetaan täsmällisesti alkuperäisessä muodossaan. Puhetta lainattaessa pidetään yleensä hyväksyttävänä, että lainaaja hieman tiivistää ja muokkaa ilmaisua kirjakielisemmäksi, mutta joka tapauksessa lainausmerkkien käyttöön sisältyy lupaus, että lainaus pyrkii olennaisin osin seuraamaan alkuperäisen viestin muotoa ja tarkoitusta. Etenkin lehtiotsikoissa tiivistäminen on kuitenkin usein niin voimakasta, että kyseessä ei oikeastaan ole lainaus vaan pikemminkin lausunnon kiteytys[7] (toisaalta tiiviyteen pyrittäessä lainausmerkitkin voivat usein jäädä otsikoista pois). Ajatusten lainaaminen rajoittuu käytännössä kaunokirjalliseen tyylilajiin, ja siinä on kyse lainauksesta vain kuvaannollisesti.
Puhetta tai ajatuksia lainattaessa voidaan lainausmerkkien sijasta käyttää repliikkiviivaa. Pitkät tekstilainaukset puolestaan usein erotetaan typografisesti sisentäen erillisiksi lohkoiksi, joiden ympärille ei ole tapana lisätä lainausmerkkejä. Hieman samaan tapaan lyhyet lainaukset voidaan joskus merkitä pelkällä kursivoinnilla, mutta tällöin niitä ei välttämättä mielletä aivan sanatarkoiksi lainauksiksi.[7]
Epäsuorissa lainauksissa lainausmerkkejä ei käytetä.[8]
- Matti sanoi, että iltapäivällä on palaveri.
- Matin mukaan iltapäivällä on palaveri.
Poikkeavaa merkitystä tai tyyliä osoittamassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joskus lainausmerkeillä voidaan osoittaa, että ilmauksen merkitys tai tyyli poikkeaa tavanomaisesta. Kyseessä ei tällöin ole suoranainen lainaus mistään tietystä lähteestä, mutta väljästi voidaan ajatella, että lainaus on otettu toisesta tyylilajista. Lainausmerkkien tyylittelevän käytön sääntöjä voi olla vaikea hahmottaa, ja usein lainausmerkkejä näkeekin käytettävän virheellisesti tai liiallisesti.[4]
Lainausmerkeillä voidaan osoittaa, että jotain ilmausta käytetään tavanomaisesta poikkeavassa merkityksessä. Tällöin siihen usein tulee ivallinen sävy (ikään kuin ilmaukseen liitettäisiin muka-sana).[4]
- Hän ”lainasi” kaupan kassasta rahaa.
Muutoinkin lainausmerkit voivat viestiä, että kirjoittaja haluaa ottaa etäisyyttä käyttämäänsä sanaan. Tällöin voi syntyä epäselvyyttä siitä, haluaako kirjoittaja kyseenalaistaa ilmauksen sopivuuden vai vain osoittaa, että se on lainattu jonkun muun puheesta tai tekstistä.[8]
- Kertomukset maaseudun lapsia vaanivista ”ihmissyöjäsusista” ovat vahvasti värittyneitä.
Erityisesti on varottava käyttämästä lainausmerkkejä korostuskeinona, sillä tämä luultavasti synnyttää lukijassa aivan toisenlaisen mielikuvan, kuin on tarkoitettu.
- Myytävänä ”tuoretta” kalaa.
(Tässä esimerkissä vaikutelma on lähinnä ivallinen: kala taitaa olla kaikkea muuta kuin tuoretta.)
Kuvaannollisen ilmauksen yhteydessä lainausmerkit voivat olla tarpeen lähinnä, jos ilmaus olisi mahdollista tulkita myös kirjaimellisesti. Aivan arkisessakin kielessä esiintyy kuitenkin jatkuvasti kuvailmauksia, joissa todellista sekaantumisen vaaraa ei ole, ja etenkään vakiintuneissa kuvailmauksissa lainausmerkkejä ei ole syytä käyttää.[4]
- Tietokone ”kaatui”, ja se piti käynnistää uudelleen.
- Isoisä kaatui Kannaksen taisteluissa.
Lainausmerkkejä ei myöskään ole syytä käyttää ikään kuin pyydellen anteeksi ilmauksen arkisuutta. Jos sana ei tyylillisesti sovi tekstiyhteyteen, sen kirjoittaminen lainausmerkkeihin on omiaan vain korostamaan ongelmaa.[4]
- Teatteriesityksen väliajalla neiti Virtasella ja herra Korhosella näytti olevan jotain ”sutinaa” keskenään.
Toisaalta samasta syystä lainausmerkit voivat joskus olla paikallaan, jos nimenomaan halutaan korostaa, että ilmaus on jotenkin epätavallinen tai outo. Neutraalimpi vaihtoehto on lisätä ilmauksen eteen määrite niin sanottu (tai lyhenne ns.). Harkinnan mukaan voi arkityylistäkin sanaa kuitenkin käyttää sellaisenaan.[4]
- Ihmisten ”ninkutus” radiossa kuulostaa rasittavalta.
- Ihmisten ns. ninkutus radiossa kuulostaa rasittavalta.
- Ihmisten ninkutus radiossa kuulostaa rasittavalta.
Lainausmerkeillä on tapana erottaa lempi- tai liikanimi, kun se mainitaan varsinaisen nimen ohessa.[4]
- Jääkiekkoilija Raimo ”Raipe” Helminen osallistui pelaajana ennätyksellisesti kuuteen olympiaturnaukseen.
Kielenainesta tai teoksen nimeä osoittamassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lainausmerkeillä voidaan merkitä jokin sana tai ilmaus kielen ainekseksi, kun ei viitata sen tarkoitteeseen vaan tarkastellaan nimenomaan kielellistä yksikköä. Kielitieteellisissä teksteissä lainausmerkkien sijasta käytetään tällöin usein kursivointia.[8]
- ”Hevonen” on substantiivi eli nimisana.
Lainausmerkeillä voidaan myös osoittaa teoksen nimi muusta tekstistä erottuvaksi kokonaisuudeksi. Laajojen, itsenäisiksi kokonaisuuksiksi katsottavien teosten nimet tosin korostetaan usein mieluummin kursivoimalla (tai ne voidaan jättää korostamattakin, jos ne ovat yleisesti tunnettuja), mutta lainausmerkein tavataan merkitä esimerkiksi runojen tai novellien nimet.[8]
- Näin maalauksen ”Kahden mestarin välisessä tilassa”.
- Aleksis Kiven ”Keinu” sisältyy Kanervala-kokoelmaan.
Puolilainausmerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Katso myös: Heittomerkki
Puolilainausmerkkejä käytetään kokolainausmerkkien sijasta eräissä erikoistilanteissa – etenkin silloin, kun samassa yhteydessä esiintyy myös kokolainausmerkkejä.
Toisten lainausmerkkien sisällä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puolilainausmerkeillä korvataan kokolainausmerkit silloin, kun ne esiintyvät toisten lainausmerkkien sisällä.
- Mika sanoi: ”Kaupasta ’lainasin’ karkkipussin.”
Kokolainausmerkki ja puolilainausmerkki voivat esiintyä myös peräkkäin, vaikka kahden samantyylisen merkin yhdistelmä voi näyttää hämmentävältä (typografisesti huolitelluissa julkaisuissa voidaankin pitää tarpeellisena hieman lisätä niiden välistystä).[9]
- Liisa sanoi: ”’Keinu’ on lempirunoni.”
Terho Itkonen on huomauttanut, että puolilainausmerkkien sijasta on mahdollista käyttää kaarevia kokolainausmerkkejä kulmalainausmerkkien sisällä tai päinvastoin.[6]
- Liisa sanoi: »”Keinu” on lempirunoni.»
- Liisa sanoi: ”»Keinu» on lempirunoni.”
Mikäli sisäkkäisiä lainauksia on useita (esimerkiksi kolme lainaustasoa), lainausmerkit joissain kielissä annettujen ohjeiden mukaan vuorottelevat siten, että kokolainausmerkkien sisällä on puolilainausmerkit ja näiden sisällä jälleen kokolainausmerkit.
- Liisan kirjeessä luki näin: ”Tullessani kotiin kuulin Mikan sanovan: ’Kaupasta ”lainasin” karkkipussin.’”
Tällainen tilanne on melko harvinainen, eikä siihen ole suomalaisissa ohjeissa yleensä kiinnitetty huomiota. Jukka Korpela on tulkinnut, että perussääntöä seuraten olisi sisemmissä lainauksissa aina käytettävä puolilainausmerkkejä riippumatta siitä, kuinka monta tasoa sisäkkäisiä lainauksia on.
- Liisan kirjeessä luki näin: ”Tullessani kotiin kuulin Mikan sanovan: ’Kaupasta ’lainasin’ karkkipussin.’”
Toisaalta Korpela huomauttaa, että usein ongelma on väistettävissä muuttamalla uloin lainaustaso lohkolainaukseksi, jolloin sen ympärillä ei tarvita lainausmerkkejä lainkaan.[9]
- Liisan kirjeessä luki näin:
- Tullessani kotiin kuulin Mikan sanovan: ”Kaupasta ’lainasin’ karkkipussin.”
Ilmauksen merkitystä osoittamassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Erityisesti kielitieteellisissä teksteissä puolilainausmerkeillä osoitetaan edellä yleensä kursivoituna tai kokolainausmerkeissä annetun sanan merkitys ikään kuin irrallisena täsmennyksenä (jota ei silti tavata erottaa lauserakenteesta pilkuilla tai sulkumerkeillä).
- ”Lesen” ’lukea’ kuuluu saksan vahvoihin verbeihin.
Tähän tarkoitukseen puolilainausmerkkejä ei ole syytä käyttää, jos lauseessa sanotaan erikseen, että puhutaan ilmauksen merkityksestä.[9]
- Englannin ”spelling” tarkoittaa kirjoitusasua.
Johtolause ja välimerkit lainausmerkkien yhteydessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suoraan lainaukseen liittyy usein johtolause, joka kertoo lainauksen alkuperästä ja asiayhteydestä. Jos johtolause on lainauksen edessä, se päättyy tavallisesti kaksoispisteeseen, ja lainaus seuraa sitä ikään kuin erillisenä virkkeenä, joka alkaa suuraakkosella. Lainaukseen sisältyvät välimerkit (erityisesti virkkeen lopettava piste, kysymysmerkki tai huutomerkki) kirjoitetaan lainausmerkkien sisäpuolelle. Lopettavan lainausmerkin perään ei tällöin lisätä muita välimerkkejä.[8]
- Matti kysyi: ”Paljonko kello on?”
Jos johtolause tulee vasta lainauksen jälkeen, lainauksen loppuun ei kirjoiteta pistettä vaan lainaus erotetaan johtolauseesta pilkulla. Koska pilkku ei ole osa lainausta, se tulee vasta lopettavan lainausmerkin perään. Johtolause ei hahmotu erilliseksi virkkeeksi vaan alkaa pienaakkosella (paitsi jos sen ensimmäinen sana on erisnimi).[8]
- ”Vastahan sinä kysyit sitä”, sisko protestoi.
Jos lainaus loppuu huutomerkkiin tai kysymysmerkkiin, se kirjoitetaan lainauksen loppuun ennen lopettavaa lainausmerkkiä; tällöin lainauksen ja johtolauseen väliin ei lisätä pilkkua, mutta johtolause alkaa silti pienaakkosella.[8]
- ”Ostaisit oman kellon, poika rukka!” huusi mummo porstuasta.
Johtolause voi esiintyä myös lainauksen keskellä, jolloin lainauksen kumpikin osa kirjoitetaan erikseen lainausmerkkeihin. Jos lainaus silti hahmottuu yhdeksi virkkeeksi, pilkku kirjoitetaan sekä johtolauseen eteen että sen perään ja lainauksen jälkimmäinen osa alkaa pienaakkosella.[8]
- ”Mikäs mies se semmoinen on”, mutisi vaari, ”jolla ei kelloa ole?”
Jos lainaukset hahmottuvat erillisiksi virkkeiksi, johtolause päättyy pisteeseen ja sen jälkeinen lainaus alkaa suuraakkosella.[8]
- ”On Matilla kello”, äiti sanoi. ”Hän sai kummeiltaan ylioppilaslahjaksi oikein hienon rannekellon, mutta ei ikinä käytä sitä.”
Jos lainataan irrallisia sanoja tai lausekkeita eikä kokonaisia virkkeitä, virkkeen päättävä piste tai muu välimerkki tulee jälkimmäisen lainausmerkin perään, koska se ei ole osa lainausta.
- Matti ei käyttänyt kelloa, koska omien sanojensa mukaan kärsi ”kroonisesta kronofobiasta”.
Lainausmerkit muissa kielissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ”lainausmerkit” »hanhenjalat» |
| Suomalaiset lainausmerkit |
| “quotation marks” |
| Englantilaiset lainausmerkit |
| „Anführungszeichen“ »Möwchen« |
| Saksalaiset lainausmerkit |
| « guillemets » |
| Ranskalaiset lainausmerkit |
| «signa citationis» |
| Sveitsiläiset lainausmerkit |
| 「單引號」 《書名號》 |
| Kiinalaiset lainausmerkit ja teoksen nimeämismerkit |
Lainausmerkkien peruskäyttötapa on yleensä samankaltainen kielestä riippumatta (jopa aasialaisissa kielissä, joiden kirjoitusjärjestelmät ovat aivan erilaisia kuin eurooppalaisten kielten), mutta typografisissa yksityiskohdissa on eroja.[10] Tekstin käyttötarkoitus ja julkaisutapakin voivat vaikuttaa siihen, miten ja millaisia lainausmerkkejä käytetään. Painettua tekstiä julkaisevat kustantamot käyttävät yleensä johdonmukaisesti vain yhtä tapaa.
Suomen kielessä on yleisesti päädytty ratkaisuun, että aloittava ja lopettava lainausmerkki (tai puolilainausmerkki) ovat samanlaiset, mutta useimmissa muissa kielissä aloittava lainausmerkki on erinäköinen kuin lopettava lainausmerkki – tällöin merkit ovat sinänsä samanmuotoisia, mutta eri asennoissa. (Suora lainausmerkki on eräänlainen kansainvälinen kompromissi, joka kielikohtaisista perinteistä riippumatta voi toimia sekä aloittavana että lopettavana merkkinä.[2])
Englannin kielessä käytetään kaarevia lainausmerkkejä siten, että aloittava merkki muistuttaa muodoltaan numeroparia 66 ja lopettava numeroparia 99. Brittienglannissa on tosin yleistä käyttää ensisijaisesti puolilainausmerkkejä (jolloin aloittava merkki muistuttaa numeroa 6 ja lopettava numeroa 9) ja tarvittaessa niiden sisällä kokolainausmerkkejä. Etenkin amerikanenglannissa pilkku ja piste on tapana kirjoittaa lopettavan lainausmerkin eteen silloinkin, kun ne eivät ole osa itse lainausta, mutta brittiläisessä tyylissä lainaukseen kuulumattomat välimerkit usein jätetään lainausmerkkien ulkopuolelle.[11]
Saksan kielessä kaarevia lainausmerkkejä käytetään siten, että aloittava merkki muistuttaa rivin alaosaan asemoituvaa numeroparia 99 ja lopettava rivin yläosaan asemoituvaa numeroparia 66. Kulmalainausmerkkejä käytettäessä merkkien kärjet osoittavat sisäänpäin.[12][13]
Ranskan kielessä käytetään tavallisesti kulmalainausmerkkejä siten, että merkkien kärjet osoittavat ulospäin. Lisäksi kulmalainausmerkit erotetaan lainauksen sisällöstä ohukkeella tai arkisissa teksteissä jopa kokonaisella välilyönnillä (jonka mieluiten pitäisi olla sitova). Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää englantilaistyylisiä kaarevia lainausmerkkejä etenkin sisempinä lainausmerkkeinä (« voici un “exemple” »), mutta toisaalta tavallisia kulmalainausmerkkejä on mahdollista käyttää toisten kulmalainausmerkkien sisälläkin (« voici un « exemple » »).[2]
Muissa romaanisissa kielissä ja Sveitsissä kielestä riippumatta käytetään kulmalainausmerkkejä siten, että merkkien kärjet osoittavat ulospäin samaan tapaan kuin ranskalaisessa perinteessä, mutta lainausmerkki kirjoitetaan kiinni lainauksen sisältöön.[13]
Kiinassa, japanissa ja koreassa käytetään omanlaisiaan lainausmerkkejä, joita Unicode-termistössä tosin kutsutaan nurkkasulkeiksi (engl. corner brackets[14]). Kiinassa voidaan käyttää myös länsimaisten tyylisiä kaarevia lainausmerkkejä silloin, kun kirjoitus on vaakasuuntaista. Kiinassa on lisäksi erityiset kulmalainausmerkkejä muistuttavat kaksinkertaiset ja yksinkertaiset merkit (viralliselta nimeltään kulmasulkeet), joilla merkitään kirjan tai muun teoksen nimi.[10]
Lainausmerkin kirjoittaminen tietokoneella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tyypillisellä suomalaisella tietokoneen näppäimistöllä suora kokolainausmerkki kirjoitetaan näppäinyhdistelmällä ⇧ Shift·2 eli pitämällä alhaalla vaihtonäppäintä ja painamalla kirjainosion yläpuolisessa numerorivissä olevaa numeronäppäintä 2. Näppäimeen on numeron lisäksi kaiverrettu myös suoran lainausmerkin kuvio, joten se on helppo tunnistaa.
Suora puolilainausmerkki kirjoitetaan painamalla Ä-näppäimen oikealla puolella olevaa puolilainausmerkin näppäintä, johon on puolilainausmerkin lisäksi kaiverrettu myös asteriski *̩. Puolilainausmerkin näppäintä ei pidä sekoittaa näppäimistön ylärivillä sijaitsevaan aksenttinäppäimeen `̗, johon kaiverrettu akuuttiaksentti näyttää hieman samanlaiselta kuin kaareva puolilainausmerkki.
Koska etenkin painatteissa kuitenkin suositaan tyyliteltyjä merkkejä, nykyaikaiset tekstinkäsittelyohjelmat usein automaattisesti muuntavat suoran koko- tai puolilainausmerkin kaarevaksi (vaikka ohjelman kieliasetuksista riippuu, osaako se muuntaa merkin juuri oikean tyyppiseksi). Toisaalta käyttäjä voi erikseen kieltää merkkien muuntumisen, jos haluaa mieluummin pitää näppäilyjen vaikutukset omassa hallinnassaan.
Laajennettu suomalainen näppäimistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tieteen tietotekniikan keskuksen kotoistushankkeessa kehitetyllä ja vuonna 2008 standardoidulla suomalaisella monikielisellä näppäimistöllä on varsin helppoa kirjoittaa kaareva koko- ja puolilainausmerkki sekä kulmalainausmerkki – ja myös tavallisimmat muissa kielissä käytetyistä muunnelmista – juuri silloin, kun niitä halutaan.
Kaareva puolilainausmerkki voidaan monikielisellä näppäimistöllä kirjoittaa käyttäen näppäinyhdistelmää AltGr·, eli pitämällä alhaalla välilyöntinäppäimen oikealla puolella sijaitsevaa näppäintä ja painamalla samaan aikaan pilkkunäppäintä. Yhdistelmä on suhteellisen helposti muistettavissa, koska kaareva heittomerkki näyttää pilkulta, joka on nostettu rivin yläreunaan. Ylösalainen puolilainausmerkki puolestaan voidaan kirjoittaa, kun samaan näppäinyhdistelmään lisätään vielä vaihtonäppäin: AltGr·⇧ Shift·,.
Kaareva lainausmerkki voidaan kirjoittaa näppäinyhdistelmällä AltGr·⇧ Shift·2 eli samalla numeronäppäimellä kuin suora lainausmerkki, mutta pitämällä vaihtonäppäimen lisäksi alhaalla myös AltGr-näppäintä. Kulmalainausmerkin saa aikaiseksi vastaavanlaisella yhdistelmällä mutta käyttämällä numeronäppäintä 3, ja muissa kielissä käytettyjä lainausmerkkejä voidaan kirjoittaa numeronäppäinten 4, 5 ja 6 avulla.
Merkkien tuottaminen numerokoodien avulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Windows-käyttöjärjestelmässä voidaan mitä tahansa järjestelmän tuntemia merkkejä tuottaa yhdistämällä Alt-näppäimeen (joka sijaitsee näppäimistön alimmassa rivissä välilyöntinäppäimen vasemmalla puolella) numerokoodi, joka on kirjoitettava näppäimistön oikeaan laitaan sijoitetulla erityisellä numerosormiolla (tämä menetelmä ei siis ole käytettävissä sellaisissa kannettavissa tietokoneissa, joista numerosormio puuttuu). Esimerkiksi kaareva lainausmerkki voidaan kirjoittaa näppäinyhdistelmällä Alt·0148 eli pitämällä Alt-näppäintä alhaalla samaan aikaan kun kirjoitetaan numerosarja 0148. Lainausmerkki tulee näkyviin, kun Alt-näppäin vapautetaan.
GNOME-työpöytäympäristöä käyttävissä Linux-järjestelmissä voidaan samaan tapaan hyödyntää Unicode-tunnuksia näppäilemällä ensin yhdistelmä Ctrl·⇧ Shift·U. Kun näppäimet vapautetaan, järjestelmä jää odottamaan Unicoden mukaista heksadesimaalilukua, joka voi muodostua numeroista 0–9 ja kirjaimista A–F. Näin esimerkiksi kaarevan lainausmerkin voi tuottaa koodilla 201D.
Numerokoodien varjopuoli on, että käyttäjän on tiedettävä haluamansa merkin koodi.
Unicoden lainausmerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Näyte | Unicode | Selite | HTML-viittaus | Laajennettu suomalainen näppäimistö | Alt-koodi |
|---|---|---|---|---|---|
| Latinalainen perusosa[15] (ASCII) | |||||
| " | U+0022 | suora lainausmerkki | " " " |
⇧ Shift·2 | Alt·34 |
| ' | U+0027 | suora puolilainausmerkki (myös heittomerkkinä) | ' ' |
*̩ | Alt·39 |
| Latinalaisen merkistön täydennys Latin 1:ksi[16] | |||||
| « | U+00AB | vasen kulmalainausmerkki | « « « |
AltGr·⇧ Shift·4 | Alt·0171 |
| » | U+00BB | kulmalainausmerkki (suomalaisen typografisen perinteen mukainen) | » » » |
AltGr·⇧ Shift·3 | Alt·0187 |
| Yleisiä välimerkkejä[17] | |||||
| ‘ | U+2018 | ylösalainen puolilainausmerkki | ‘ ‘ ‘ |
AltGr·⇧ Shift·, | Alt·0145 |
| ’ | U+2019 | kaareva puolilainausmerkki (suomalaisen typografisen perinteen mukainen; myös heittomerkkinä) | ’ ’ ’ |
AltGr·, | Alt·0146 |
| ‚ | U+201A | rivinalinen puolilainausmerkki | ‚ ‚ ‚ |
AltGr·6 | Alt·0130 |
| ‛ | U+201B | käänteinen puolilainausmerkki (ylösalaisen puolilainausmerkin U+2018 vaihtoehtoinen esitysmuoto) | ‛ ‛ |
||
| “ | U+201C | ylösalainen lainausmerkki | “ “ “ |
AltGr·⇧ Shift·5 | Alt·0147 |
| ” | U+201D | kaareva lainausmerkki (suomalaisen typografisen perinteen mukainen) | ” ” ” |
AltGr·⇧ Shift·2 | Alt·0148 |
| „ | U+201E | rivinalinen lainausmerkki | „ „ „ |
AltGr·⇧ Shift·6 | Alt·0132 |
| ‟ | U+201F | käänteinen lainausmerkki (ylösalaisen lainausmerkin U+201C vaihtoehtoinen esitysmuoto) | ‟ ‟ |
||
| ‹ | U+2039 | vasen kulmapuolilainausmerkki | ‹ ‹ ‹ |
Alt·0139 | |
| › | U+203A | oikea kulmapuolilainausmerkki | › › › |
Alt·0155 | |
| Kiinalaisia, japanilaisia ja korealaisia symboleita ja välimerkkejä[14] | |||||
| 〈 | U+3008 | vasen kulmasulje | 〈 〈 |
||
| 〉 | U+3009 | oikea kulmasulje | 〉 〉 |
||
| 《 | U+300A | kaksinkertainen vasen kulmasulje | 《 《 |
||
| 》 | U+300B | kaksinkertainen oikea kulmasulje | 》 》 |
||
| 「 | U+300C | vasen nurkkasulje | 「 「 |
||
| 」 | U+300D | oikea nurkkasulje | 」 」 |
||
| 『 | U+300E | valkoinen vasen nurkkasulje | 『 『 |
||
| 』 | U+300F | valkoinen oikea nurkkasulje | 』 』 |
||
| 〝 | U+301D | käänteinen kaksinkertainen yläindeksilainausmerkki (ylösalaisen lainausmerkin U+201C vastine erityisesti aloittavaksi lainausmerkiksi; muoto ei kaikissa fonteissa ole käänteinen vaan voi muistuttaa merkkiä U+301E) | 〝 〝 |
||
| 〞 | U+301E | kaksinkertainen yläindeksilainausmerkki (kaarevan lainausmerkin U+201D virheellinen vastine; suositeltavampi vastine on U+301F) | 〞 〞 |
||
| 〟 | U+301F | kaksinkertainen alaindeksilainausmerkki (kaarevan lainausmerkin U+201D vastine erityisesti lopettavaksi lainausmerkiksi) | 〟 〟 |
||
| Kiinalaisia, japanilaisia ja korealaisia yhteensopivuusmuotoja[18] | |||||
| ︽ | U+FE3D | kaksinkertaisen vasemman kulmasulkeen pystysuuntainen esitysmuoto | ︽ ︽ |
||
| ︾ | U+FE3E | kaksinkertaisen oikean kulmasulkeen pystysuuntainen esitysmuoto | ︾ ︾ |
||
| ︿ | U+FE3F | vasemman kulmasulkeen pystysuuntainen esitysmuoto | ︿ ︿ |
||
| ﹀ | U+FE40 | oikean kulmasulkeen pystysuuntainen esitysmuoto | ﹀ ﹀ |
||
| ﹁ | U+FE41 | vasemman nurkkasulkeen pystysuuntainen esitysmuoto | ﹁ ﹁ |
||
| ﹂ | U+FE42 | oikean nurkkasulkeen pystysuuntainen esitysmuoto | ﹂ ﹂ |
||
| ﹃ | U+FE43 | valkoisen vasemman nurkkasulkeen pystysuuntainen esitysmuoto | ﹃ ﹃ |
||
| ﹄ | U+FE44 | valkoisen oikean nurkkasulkeen pystysuuntainen esitysmuoto | ﹄ ﹄ |
||
| Puoli- ja täyslevyisiä esitysmuotoja[19] | |||||
| ＂ | U+FF02 | täyslevyinen lainausmerkki (itäaasialaiseen typografiaan mukautettu suoran lainausmerkin U+0022 vastine) | ＂ ＂ |
||
| ＇ | U+FF07 | täyslevyinen puolilainausmerkki (itäaasialaiseen typografiaan mukautettu suoran puolilainausmerkin U+0027 vastine; myös heittomerkkinä) | ＇ ＇ |
||
| ｢ | U+FF62 | puolilevyinen vasen nurkkasulje | ｢ ｢ |
||
| ｣ | U+FF63 | puolilevyinen oikea nurkkasulje | ｣ ｣ |
||
Samankaltaisia merkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Koska lainausmerkki ja heittomerkki näyttävät melkein samanlaisilta kuin eräiden mittayksiköiden tunnuksina käytettävät yläpuoliset indeksointipilkut, niitä saatetaan käyttää indeksointipilkkujen korvikkeina[20]. Tämä on sikäli ymmärrettävää, että indeksointipilkkuja on hankalaa kirjoittaa tavanomaisella näppäimistöllä, josta puuttuu niille omistettu näppäin. Sitä paitsi aidot indeksointipilkut eivät sisälly kaikkiin merkistöihin, joten vaikka ne saataisiinkin kirjoitettua yhdellä tietokoneella, ne eivät välttämättä näy oikein toisessa. Periaatteessa lainausmerkin tai heittomerkin käyttö mittayksikön tunnuksena on kuitenkin virheellistä.
Myöskään akuuttia ´ tai gravista ` ei tule sekoittaa edellä lueteltuihin merkkeihin. Ne ovat hieman samannäköisiä kuin puolilainausmerkki mutta ovat tarkkeita (kirjaimeen lisättäviä merkkejä) eli aivan eri merkkejä, joten niiden käyttö puolilainausmerkkinä tai heittomerkkinä on virheellistä.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Jukka Korpela: Lainausmerkit suomen kielessä ja niiden kirjoittaminen tietokoneella jkorpela.fi. 19.9.2000, muokattu 10.1.2006. Viitattu 13.4.2013.
- ↑ a b c d e Pauline Morfouace: Œuvrez les guillemets BlogNot. 20.4.2002. Arkistoitu 8.12.2006. Viitattu 13.4.2013.
- ↑ Markku Itkonen: Typografian käsikirja, s. 142–143. Kolmas, laajennettu painos. Helsinki: RPS-yhtiöt, 2007. ISBN 978-952-5001-10-5.
- ↑ a b c d e f g h Jukka Korpela: Lainausmerkit Nykyajan kielenopas. Päivitetty 13.6.2012. Viitattu 15.6.2012.
- ↑ Eurooppalaisen merkistön merkkien suomenkieliset nimet (Suomennos on tehty Suomen Standardisoimisliiton taloudellisella avustuksella, mutta sitä ei ole vahvistettu SFS-standardiksi.) 2004. Helsingin yliopiston yleisen kielitieteen laitos. Arkistoitu 19.9.2010. Viitattu 27.8.2012.
- ↑ a b Terho Itkonen: Kieliopas, s. 24–25. Kuudes painos. Helsinki: Kirjayhtymä, 1997. ISBN 951-26-4299-9.
- ↑ a b c Jukka Korpela: Lainausten esittäminen Nykyajan kielenopas. Päivitetty 16.6.2012. Viitattu 17.6.2012.
- ↑ a b c d e f g h i j k Kotus: Lainausmerkit (Kirjoitus sisältyy Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaaseen.) kotus.fi. Päivitetty 23.9.2011. Arkistoitu 2.3.2012. Viitattu 17.6.2012.
- ↑ a b c Jukka Korpela: Puolilainausmerkki eli heittomerkki Nykyajan kielenopas. Päivitetty 13.6.2012. Viitattu 15.6.2012.
- ↑ a b Xah Lee: Intro to Chinese Punctuation for English Speakers wordyenglish.com. 5.8.2010, 12.1.2011. Viitattu 20.4.2013.
- ↑ The Chicago manual of style, s. 341–342 (§ 6.112). 16th edition. Chicago: University of Chicago Press, 2010.
- ↑ Duden: die deutsche Rechtschreibung, s. 90. 22., völlig neu bearbeitete und erweiterte Auflage. Mannheim: Dudenverlag, 2000. Nettinäyte (PDF) (viitattu 10.11.2012). (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Typografie der Anführungszeichen: Gänsefüßchen und Guillemets Belles Lettres – Deutsch für Dichter und Denker. Viitattu 14.4.2013.
- ↑ a b Unicode: CJK Symbols and Punctuation (PDF) unicode.org. 1991–2012. Viitattu 19.6.2012.
- ↑ Unicode: C0 Controls and Basic Latin (PDF) unicode.org. 1991–2009. Viitattu 12.9.2010.
- ↑ Unicode: C1 Controls and Latin-1 Supplement (PDF) unicode.org. 1991–2009. Viitattu 12.9.2010.
- ↑ Unicode: General Punctuation (PDF) unicode.org. 1991–2009. Viitattu 12.9.2010.
- ↑ Unicode: CJK Compatibility Forms (PDF) unicode.org. 1991–2012. Viitattu 19.6.2012.
- ↑ Unicode: Halfwidth and Fullwidth Forms (PDF) unicode.org. 1991–2012. Viitattu 19.6.2012.
- ↑ Asteen ja tuuman merkit, Kotus
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jukka Korpela: Merkkien kirjoittaminen tietokoneella (Nykyajan kielenopas: luku 11.6)