Muunsukupuolisuus

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kolmas sukupuoli)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lippu jossa on neljä yhtä suurta vaakasuoraa raitaa, ylhäältä alas värein: keltainen, valkoinen, violetti ja musta.
Sateenkaariliikkeen Pride-kulkueeseen vuonna 2014 luotu epävirallinen muunsukupuolisten lippu.

Muunsukupuolisuus (engl. non-binarity) on sukupuoli-identiteetti, jonka omaava ihminen ei koe olevansa nainen eikä mies. Muunsukupuoliset saattavat kokea olevansa esimerkiksi sukupuolettomia, sukupuolirajat ylittäviä tai "monisukupuolisia".[1] Jotkut muunsukupuoliset kutsuvat itseään kaksisukupuolisiksi. Muunsukupuolisen sukupuoli-identiteetissä voi olla myös ajallista vaihtelua.[2]

Muunsukupuolisuutta ei voi päätellä välttämättä ihmisen ulkonäöstä tai sukupuolen ilmaisusta[2]. Muunsukupuolisuudella viitataan sosiaaliseen sukupuoleen (engl. gender), kun taas biologinen sukupuoli (engl. sex) perustuu pääasiassa ihmisen sukuelimiin ja kromosomeihin.

Muunsukupuolisia ei pidä sekoittaa intersukupuolisiin.

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osa muunsukupuolisista kokee tarvitsevansa sukupuolenkorjaushoitoja. Suomen julkinen terveydenhuolto on tarjonnut muunsukupuolisille leikkaus- ja hormonihoitoja jo yli kymmenen vuoden ajan. Hoidot edellyttävät seksuaaliterveyden häiriön diagnoosia. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella muunsukupuolisuuden vuoksi hoitoon hakeutui vuonna 2018 noin 400 ihmistä.[3][4]

Lainsäädäntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  Kolmannen sukupuolen voi valita
  Pelkästään intersukupuoliset voivat valita kolmannen sukupuolen
  Kolmas sukupuoli on ensisijainen muille kuin naisille ja miehille
  Kolmas sukupuoli on ensisijainen pelkästään intersukupuolisille
  Kolmatta sukupuolta ei ole juridisena sukupuolena / tuntematon

Juridisesti kolmas sukupuolivaihtoehto miehen ja naisen lisäksi on tällä hetkellä voimassa Bangladeshissa[5], Chilessä[5], Intiassa (2014)[6][7], Itävallassa (2018)[8], Kanadassa[9], Maltalla[9], Pakistanissa[9], Saksassa[10] ja Uudessa-Seelannissa[9].

Yhdysvalloissa muunsukupuolinen sukupuolivaihtoehto on mahdollista saada kaikkiin virallisiin asiakirjoihin, syntymätodistus mukaan lukien. Aiemmin merkintä vaati sukupuolenkorjausprosessin ja lääkärin arvion.[11]

Saksassa on mahdollista myös jättää sukupuolimerkintä tyhjäksi.[9]

Suomessa juridinen sukupuoli voi olla vain joko mies tai nainen.

Osittainen hyväksyntä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Australia hyväksyi kolmannen sukupuolisen merkinnän (luokka X) passeihin vuonna 2011 rajaten sen intersukupuolisille.[12] Oikeus hyväksyi väestörekisteriin määrittelemättömän sukupuolen vuonna 2014 naimattomille sukupuolenkorjaushoitoja saaneille ihmisille.[13][14] Merkintää ei saa syntymätodistukseen.[15]

Nepalissa kolmannen sukupuolivaihtoehdon voi merkitä kansalaisuusasiakirjoihin ja passeihin (2013).[16]

Thaimaassa muunsukupuolisuus on tunnustettu perustuslaissa vuodesta 2015 lähtien, mutta sukupuolivaihtoehtoa ei voi merkitä virallisiin asiakirjoihin.

Ajokorttiin voi valita kolmannen sukupuolimerkinnän Yhdysvaltain osavaltioista Oregonissa (kesäkuusta 2017), Washingtonissa, New Yorkissa, Mainessa (2018)[17] sekä pääkaupunki Washington D.C.:ssä.[18] Mainessa kolmannen vaihtoehdon saa ajokortin lisäksi valittua muihin henkilötunnuksiin.[17]

Alankomaissa oikeus myönsi asianomistajalle luvan kolmanteen sukupuolimerkintään vuonna 2018. Tuomarien mukaan olennaista muunsukupuolisuuden rekisteröinnin kannalta on hyväksyä muunsukupuolinen merkintä seuraavaksi lainsäädännössä.[19]

Ei-kaksijakoisia sukupuolinimikkeitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ei-binäärisiä sukupuolia on lukuisia, mutta suomen kielelle niitä ei ole käännetty. Transsukupuolisen ja cissukupuolisen tavoin sukupuolinimikkeet muodostuvat monesti latinan- tai kreikankielisestä prefiksistä ja englanninkielisestä sanasta gender (sukupuoli). Ilman varsinaista suomennosta olevia binäärin ulkopuolella olevia sukupuolia ovat muun muassa

  • Agender - sukupuoleton
  • Bigender - kaksi sukupuolta samaan aikaan
  • Demigender - sekä syntymässä määritelty sukupuoli että jokin muu sukupuolikokemus.
  • Genderfluid - sukupuoli-identiteetti, joka vaihtuu, elää ja liikkuu. Henkilö kokee olevansa toisena päivänä mies, toisena nainen, kolmantena jotain muuta.
  • Nonbinary - suomennettuna "muunsukupuolinen," joka toimii myös kattoterminä kaikille ei-binääreille sukupuolille, mutta myös sukupuoli-identiteetti.[20]tarvitaan parempi lähde
  • Genderfae / genderdoe - sukupuoli vaihtelee ei-maskuliinisten sukupuolien välillä.

Eri kulttuureissa esiintyviä sukupuolen moninaisuuden ilmentymiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fa’afafine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fa’afafinet ovat Samoan kolmas sukupuoli ja oleellinen osa samoalaisten perinteistä kulttuuria. Fa’afafinet ovat syntymässään mieheksi määriteltyjä henkilöitä, jotka ilmentävät sekä maskuliinisia että feminiinisiä piirteitä.[21] Tunnettuja fa’afafineja ovat Edward Cowley, Shigeyuki Kihara, Marion Malena, Fuimaono Karl Pulotu-Endemann ja Jaiyah Saelua. 1–5% samoalaisista on faʻafafineja.[22]

Hijrat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Aasian kulttuureissa, suurimmaksi osaksi Intiassa ja Nepalissa kolmantena sukupuolena tunnetaan Hijrat. Suurin osa hijroista on syntynyt anatomisina poikina. Hijrat eivät identifioidu miehiksi eikä naisiksi, vaikka pukeutuvat säännönmukaisesti naisellisina pidettyihin vaatteisiin. Hijrat suorittavat tämän vuoksi molemmille sukupuolille tarkoitetut rituaalit. Hijrat kuuluvat omaan kastiinsa. Monet Hijrat asuvat Hijra-yhteisöissä, joita johtaa yhteisön guru. Vaikka monet Hijrat ovat muslimeja, monet harjoittavat samaan aikaan useaa uskontoa. [23][24][25] Hijrat yleensä kannattavat äitijumala Bahuchara Mataa, Shivaa tai molempia. Tunnettuja Hijroja ovat Shabnam Mausi ja Laxmi Narayan Tripathi.

Kathoey[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kathoey-termiä käytettiin ennen intersukupuolisista henkilöistä, mutta termin käyttö muuttui 1900-luvun puolessavälissä tarkoittamaan transvestiittimiehiä, joista syntyi Thaimaalle ominainen sukupuoli-identiteetti.[26][27] Thaimaassa on myös kolme sukupuolta syntymässään naiseksi määritellyille ihmisille: Tom, Dee ja heteroseksuaalinen nainen. Tunnettu kathoye on Parinya Charoenphol.

Nandi, naisaviomiehet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Länsi-Keniassa asuvan nandi-heimon keskuudessa naisilla on vaihtoehtona tulla naisaviomieheksi toisin sanoen mieheksi yhteiskunnan silmissä. Naisaviomiesten odotetaan tulevan miehiksi ottaen kaikki miesten vastuutehtävät kuten vaimon hankkimisen ja omaisuuden jakamisen tulevalle sukupolvelle avioliiton kautta. Naisaviomiehen kanssa naimisissa olevat naiset voivat harrastaa seksiä naimattomien ja sitoutumiseen haluamattomien miesten kanssa tullakseen raskaaksi, jolloin naisaviomies toimii isän roolissa ja kasvattaa lapsen kuin omanaan.

Travesti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Amerikassa ja Brasiliassa travesti on henkilö, jonka sukupuoli on määritelty syntymässä mieheksi, mutta identifioi itsensä naisena. Travestien seksuaalinen suuntautuminen koskee suurimmaksi osaksi maskuliinia miehiä. Tämän takia sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen katsotaan sulautuvan yhteen. Travesteja kuvataan kolmanneksi sukupuoleksi, mutta kaikki travestit eivät määrittele itseään näin. Sukupuolijakauma nähdään ennemminkin mies/ei-mies-jakaumana kuin mies/nainen-jakaumana.

Two-spirit, kaksihenkiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Two-spirit on yleistermi Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen sukupuolille ja sukupuoliroolille, joita kutsuttiin myös nimellä berdaches. Yleisesti termi tarkoittaa henkilöä, jonka keho vaihtelevasti ilmaisee maskuliinista tai feminiinistä henkeä. Kaksihenkisiä on dokumentoitu olevan yli 130 heimossa jokaisessa Pohjois-Amerikan osassa.[28] Tunnettuja two-spirit-sukupuolisia ovat Alec Butler, Chrystos, Waawaate Fobister ja Massey Whiteknife.

Waria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Warioilla on perinteinen kolmannen sukupuolen rooli Indonesiassa. Lisäksi bugien kulttuurissa Sulawesilla on kuvattu olevan kolme biologista sukupuolta (uros, naaras, intersukupuolisuus) sekä viisi sukupuolta määrättyine sukupuoliroolineen.[29]

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen muunsukupuolisuus-diagnoosi asetettiin Suomessa vuonna 2004, jolloin julkisessa terveydenhuollossa oli jo tarjolla kirurgista ja hormonaalista hoitoa myös muunsukupuolisille[30].

Suomessa käytettiin muunsukupuolisuudesta aiemmin termiä transgender. Termistä luovuttiin kuitenkin sen vuoksi, että transgender-termillä tarkoitetaan englannin kielessä muunsukupuolisen sijaan transsukupuolista.[31] Tutkija Siiri Porkkalan mukaan muunsukupuolisuuden ympärillä on filosofisen tiedon tyhjiö, koska sukupuolen metafysiikkaa on pitkään tarkasteltu ymmärtämällä heidät miehiksi ja naisiksi.[32]

Syrjintäkielto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2015 tasa-arvolain uudistus laajensi sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellot koskemaan myös syrjintää sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen ilmaisun perusteella.[33][34] Tämä tarkoittaa, että myös muunsukupuolisuus on huomioitava oppilaitoksissa, työpaikoilla ja viranomaistilanteissa.[35][36][37]

Tasa-arvovaltuutettu katsoi vuonna 2023, että salolainen alakoulu oli toiminut oikein, kun se kielsi oppilasta tekemästä kangaskassia, jonka tekstissä olisi lukenut että sukupuolia on kaksi.[38] Tasa-arvovaltuutetun lausunnossa todettiin, että Mikäli oppilaitos tai opetuksen järjestäjä ei ryhtyisi käytettävissä oleviin toimiin estääkseen häirinnän tai syrjinnän jatkumisen, syyllistyisi oppilaitos tai opetuksen järjestäjä tasa-arvolaissa kiellettyyn syrjintään.[39]

Tunnettuja henkilöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnettuja ei-binäärisiä sukupuolen edustajia ovat muun muassa

Tunnettuja muunsukupuolisia suomalaisia ovat muun muassa näyttelijä Elsi Sloan, kirjailija Katariina Souri, tähtitieteilijä Anne Liljeström, näyttelijä Pietu Wikström, artisti Ronja Stanley, voimanostaja Emmeth Salo ja aktivisti Panda Eriksson.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tasa-arvosanasto - THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 26.5.2023.
  2. a b Muunsukupuolisuus seta.fi. Viitattu 26.5.2023.
  3. Johanna Juupaluoma HS: Muunsukupuolisten korjaushoidot keskeytettiin Helsingissä ja Tampereella – Sairaala perustelee päätöstä näytön puutteella, Seta: tilanne on kestämätön Helsingin Sanomat. 29.9.2018. Viitattu 26.5.2023.
  4. HA60 Gender incongruence of adolescence or adulthood - ICD-11 MMS www.findacode.com. Viitattu 23.8.2022. (englanniksi)
  5. a b Sateenkaariyhteisöt ry: Itävallan perustuslakituomioistuin: on oikeus olla olematta mies tai nainen ranneliike.net. 29.6.2018. Viitattu 6.7.2018.
  6. Dhananjay Mahapatra: Supreme Court recognizes transgenders as 'third gender' 15.4.2014. The Times of India. Viitattu 15.10.2016.
  7. Gopal Sharma: Nepal to issue passports with third gender for sexual minorities U.K.. 7.1.2015. Viitattu 6.7.2018. (englanniksi)
  8. Itävallan perustuslakituomioistuin määräsi kolmannen sukupuolen vaihtoehdon kaikkiin virallisiin lomakkeisiin Yle Uutiset. 29.6.2018. Viitattu 6.7.2018.
  9. a b c d e Järjestöt: tarpeeton sukupuolittaminen lopetettava Kansan Uutiset. 4.7.2018. Viitattu 6.7.2018.
  10. Suvi Turtiainen: Kolmas sukupuoli virallistetaan Saksassa 17.8.2013. Helsingin Sanomat. Viitattu 15.10.2016.
  11. Californians Will Soon Have Nonbinary as a Gender Option on Birth Certificates nytimes.com. 19.10.2017. Viitattu 6.7.2018. (englanniksi)
  12. Staff and agencies: Australian passports to have third gender option the Guardian. 15.9.2011. Viitattu 6.7.2018. (englanniksi)
  13. Tomi Peurakoski: Australia hyväksyi kolmannen sukupuolen miehen ja naisen rinnalle 2.4.2014. Helsingin Sanomat. Viitattu 15.10.2016.
  14. High Court rules NSW laws allow gender-neutral recognition ABC News. 2.4.2014. Viitattu 6.7.2018. (englanniksi)
  15. Queensland could allow gender-neutral birth certificates - Star Observer www.starobserver.com.au. Viitattu 6.7.2018. (englanniksi)
  16. Ensimmäinen "other"-merkintä tehty passiin Nepalissa – transsukupuoliset saavat määrittää oman sukupuolensa Yle Uutiset. 10.8.2015, päivitetty 11.8.2015. Viitattu 6.7.2018.
  17. a b Maine to offer third, non-binary gender option on driver’s licenses, IDs cbsnews.com. Viitattu 6.7.2018. (englanniksi)
  18. States are starting to recognize a third gender. Here’s what that means for nonbinary youth. Vox. 2.4.2018. Viitattu 6.7.2018.
  19. Dutch court allows person to be registered as '3rd gender' DailySabah. 28.5.2018. Viitattu 6.7.2018.
  20. Genderqueer and Non-Binary Identities & Terminology Tumblr. Viitattu 24.5.2021.
  21. A. J. Samuels: Fa'afafines and Fa'afatamas: the Four Genders in Samoa Culture Trip. Viitattu 24.5.2021.
  22. Miss Fa'afafine: Behind Samoa's 'third gender' beauty pageant BBC News. 1.9.2016. Viitattu 24.5.2021. (englanniksi)
  23. Associated Press in New Delhi: India recognises transgender people as third gender the Guardian. 15.4.2014. Viitattu 24.5.2021. (englanniksi)
  24. Valentine Pasquesoone: 7 Countries Giving Transgender People Fundamental Rights the U.S. Still Won't Mic. Viitattu 24.5.2021. (englanniksi)
  25. Intian eunukit tunnustettiin kolmanneksi sukupuoleksi Yle Uutiset. 13.11.2009. Viitattu 10.7.2023.
  26. jilada: The Third Gender in Thailand – Kathoey Service Learning in Thailand. 28.4.2015. Arkistoitu 24.5.2021. Viitattu 24.5.2021. (englanniksi)
  27. It's not "Ladyboy". It's Kathoey. - Gay & Lesbian Travel Out Adventures. 4.10.2017. Viitattu 24.5.2021. (englanniksi)
  28. Anita Hemmilä: Ancestors of Two-Spirits: Representations of Native American Third-Gender Males in Historical Documentation (Pro gradu) jyx.jyu.fi. 2005. Viitattu 15.10.2016.
  29. Sharyn Graham: Sulawesi's fifth gender 2001. Inside Indonesia. Arkistoitu 28.12.2016. Viitattu 15.10.2016.
  30. Setan Sanoja-podcast: Axu Saha. Seta ry. Axu https://www.youtube.com/watch?v=Tsny4ItVh8U
  31. Sateenkaarisanasto 12.12.2016. Seta ry. Viitattu 29.1.2017.
  32. Porkkala, Siiri: Muunsukupuolisuuden sosiaalinen ontologia. Niin & Näin, 1/2021. Eurooppalaisen filosofian seura ry.
  33. Sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuvan syrjinnän ennaltaehkäisy 30.12.2014. Finlex. Arkistoitu 5.11.2016. Viitattu 5.11.2016.
  34. Sukupuolen moninaisuus ja syrjintä Korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akava. Viitattu 5.11.2016.
  35. Mikko Paakkanen: Naispari matematiikan tehtävässä ja homovihaa historiassa – Näin sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuutta halutaan opettaa kouluissa 26.1.2017. Helsingin Sanomat. Viitattu 29.1.2017.
  36. Sukupuolen moninaisuus Tasa-arvovaltuutettu. Viitattu 10.7.2023.
  37. Sateenkaarisanasto suomeksi Seta ry:n verkkosivuilla seta.fi. Viitattu 10.7.2023.
  38. Tsokkinen, Eelis: Alakoululaista kiellettiin tekemästä ”provosoivaa” kangaskassia – Oikea päätös, katsoo tasa-arvo­valtuu­tettu Helsingin Sanomat. 8.3.2023. Viitattu 12.12.2023.
  39. Tasa-arvovaltuutettu: Koululla ja opetuksen järjestäjällä on paitsi oikeus myös velvollisuus puuttua häirintään ja syrjivään käytökseen (TAS 89/2023, annettu 21.2.2023) tasa-arvo.fi. 6.3.2023. Viitattu 12.12.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Muunsukupuolisuus.