Karolingit olivat hallitsijasuku, joka hallitsi Frankkien valtakuntaa vuosina 751–843 sekä sen useita seuraajavaltioita, kuten nykyistä Ranskaa edeltänyttä Länsi-Frankiaa lyhyin katkoksin vuoteen 987. Karolingikuninkaat ottivat vuonna 800 käyttöön keisarin arvon, jolloin syntyi Karolingien keisarikunta.
Karolingien sukupuu, teoksesta Chronicon Universale, d'Ekkehard d'Aura.
Karolingit toimivat alkuaan Frankkien valtakuntaa hallinneiden merovingien suvun kuninkaiden major domuksina (linnanherra tai käskynhaltija) ja seurasivat vuonna 751 merovingejä hallitsijasukuna.
Karolingien kantaisä oli Austrasian major domus Pipin I, jonka mukaan sukua kutsuttiin aluksi pippinideiksi. Myöhemmin suku sai nimen arnulfingit Metzin arkkipiispan Arnulfin mukaan. Sukua alettiin kutsua karolingeiksi Kaarle Martelin noustua Frankkien valtakunnan major domukseksi ja todelliseksi hallitsijaksi.[1]
Karolingihallitsijat herättivät henkiin ajatuksen läntisestä keisarista, jollaista ei Länsi-Rooman hajoamisen jälkeen ollut. Suvun kuuluisin jäsen on Kaarle Suuri, joka kruunattiin keisariksi vuonna 800. Viimeinen karolingikeisari kuoli jo vuonna 899, ja karolingien alamäki oli nopeampaa kuin heidän nousunsa. Karolingit hallitsivat kuitenkin nykyisen Ranskan alkumuotoa vuoteen 987 saakka, jolloin kapetingit korvasivat heidät.
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Karolingit Wikimedia Commonsissa