Jussi Tuominen (työväenliikkeen vaikuttaja)
| Jussi Tuominen | |
|---|---|
 Vuoden 1905 suurlakon kauppa- ja teollisuuskomitea. Jussi Tuominen pöydän päässä oikealla. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 20. tammikuuta 1879 Asikkala |
| Kuollut | 12. toukokuuta 1963 (84 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | raittiuspuhuja, suutari, lihakauppias |
| Muut tiedot | |
| Järjestö | SDP, Raittiusyhdistys Koitto, Raittiuden Ystävät, Suomen Sosialidemokraattinen Raittiusliitto |
Jussi Tuominen (20. tammikuuta 1879 Asikkala – 12. toukokuuta 1963 Helsinki)[1] oli suomalainen raittiusmies ja työväenliikkeen vaikuttaja, joka toimi muun muassa Raittiusyhdistys Koiton puheenjohtajana. Vuoden 1905 suurlakon aikana hän oli Helsingin suurlakkokomitean puheenjohtajana ja 1917 Tuominen valittiin Helsingin työväenjärjestöjen eduskunnan puheenjohtajaksi.[2] Tämän tehtävänsä myötä Tuominen hoiti käytännössä Helsingin kaupunginjohtajan tehtäviä vuoden 1918 sisällissodan aikana kaupungin ollessa punaisten hallussa.[3] Varsinaiselta ammatiltaan hän oli suutari, mutta Tuominen työskenteli pitkään myös lihakauppiaana.[2]
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lapsuusvuodet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jussi Tuominen syntyi vuonna 1879 Asikkalan Urajärven kylässä köyhän mökkiläisen kahdeksanlapsiseen perheeseen. 12-vuotiaana hän aloitti työskentelyn suutarin oppipoikana Heinolassa ja muutti edelleen Helsinkiin suutari O. Roswellin apulaiseksi vuonna 1894. Tuominen joutui nukkumaan suutarinverstaassa ahtaan porraskomeron lattialla ja kiertämään aamuvarhaisesta lähtien eri puolilla kaupunkia myymässä kenkiä. Hän ei saanut ruokaa, ennen kuin oli iltapäivällä palannut myyntikierrokseltaan ja silloikin Tuomiselle annettiin usein vain suutarin lapsilta ylijääneitä tähteitä.[2]
Varhainen toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Helsingissä Tuominen liittyi tuolloin vielä porvarilliseen Raittiusyhdistys Koittoon ja aloitti yhteiskunnallisen vaikuttamisensa vuonna 1899, jolloin hän keräsi nimiä keisari Nikolai II:n venäläistämistoimia vastustaneeseen Suureen adressiin. Myöhemmin sortovuosien aikana Tuominen toimi aktivistiliikkeessä muun muassa levittämällä kutsuntalakkoihin kehottavia lentolehtisiä. Vuoden 1905 suurlakon aikana hänet valittiin Helsingin työväen edustajiston puheenjohtajaksi ja Tuominen oli myös lakon aikaisen kauppa- ja teollisuustoimikunnan jäsen.[2] Lakon päätyttyä hän toimi Helsingin punakaartin johtavan toimikunnan sihteerinä. Helmikuussa 1906 Tuominen osallistui punakaartin edustajana Terijoella pidettyyn venäläisten vallankumouksellisten kokoukseen,[4] sekä heinä–elokuun vaihteessa Viaporin kapinaan.[2] Johan Kock johti tuolloin omavaltaisesti Helsingin punakaartia, eikä Tuominen oman kertomansa mukaan ollut etukäteen täysin tietoinen salaisista kapinasuunnitelmista.[5] Viaporin kapinan yhteydessä sattuneen Hakaniemen mellakan johdosta senaatti lakkautti punakaartit sekä ylioppilaiden suojeluskaartit. Elokuun lopussa Oulussa järjestetyssä puoluekokouksessa SDP päätti myös itse lopettaa niiden toiminnan. Tuominen oli kokouksessa punakaartien edustajana ja kannatti lakkauttamiesta. Käyttämässään puheenvuorossa hän kuitenkin vaati, että puolue myöntää kaartien tehneen suuren palveluksen työväenasialle.[6] Samassa kokouksessa Tuominen laati yhdessä Severi Alanteen, Otto Wille Kuusisen ja Mikko Uotisen kanssa mietinnön, jonka pohjalta senaattori J. K. Kari erotettiin puolueesta.[5]
Suurlakon jälkeen Tuominen työskenteli Raittiusyhdistys Koiton puhujana, kunnes hänestä vuonna 1908 tuli yhdistyksen puheenjohtaja. Samana vuonna Tuominen ryhtyi lihakauppiaaksi. Hänellä oli parhaimmillaan useita liikkeita Helsingissä, muun muassa Hakaniemen kauppahallissa. Raittiusyhdistys Koiton hajaannuksen jälkeen vuonna 1914 perustettiin Suomen Sosialidemokraattinen Raittiusliitto, jonka ensimmäiseen liittotoimikuntaan Tuominen valittiin.[2] Vuosikymmenen vaihteessa hän kuului sosialidemokraattien edustajana Raittiuden Ystävien johtokuntaan Miina Sillanpään ja Väinö Voionmaan ohella.[7] Ensimmäisen maailmansodan aikana Tuominen toimi myös kaupungin lihakonttorin johtajana.[8]
1917 tapahtumat ja sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Helmikuun vallankumouksen aikana 1917 Tuominen valittiin 18. maaliskuuta perustetun Helsingin työväenjärjestöjen eduskunnan puheenjohtajaksi.[2] Tehtävässään hän yritti erityisesti etsiä ratkaisua Helsinkiä tuolloin piinanneeseen ankaraan ruokapulaan ja nälänhätään yhdessä kaupungin virkamiesten kanssa. Tuominen oli myös mukana luomassa järjestelmää pahiten puuttenalaisten työttömien taloudelliseksi avustamiseksi.[3] Yleislakon jälkeen syksyllä 1917 hän toimi myös Helsingin kaupungin lihakonttorin johtajana.[9]
Sisällissodan sytyttyä tammikuussa 1918, Tuominen valittiin Helsingin vallankumouskomitean puheenjohtajaksi sekä myöhemmin työväenjärjestöjen eduskunnan 24. maaliskuuta valitseman Helsingin väliaikaisen kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi. Huhtikuun alussa punaisten johto pakeni saksalaisten hyökkäyksen alta Viipuriin,[2] jossa hän toimi kansanvaltuuskunnan huoltoasiain osaston muonitusjaoston johtajana.[10] Tuominen onnistui Viipurin taistelun aikana huhtikuun lopussa välttämään vangitsemisen ja piileskeli maan alla vuoteen 1921 saakka, jolloin säädettiin uusi punakaartilaisten armahduslaki.[2]
Myöhemmät vaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sisällissodan jälkeen Tuominen vaikutti edelleen aktiivisesti työväenliikkeessä, vaikkei ollutkaan mukana päivänpolitiikassa. Hän toimi muun muassa Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seurassa ja kuului Helsingin Työväen Teatterin johtokuntaan.[2] Tuominen oli myös aloittamassa eläkeläisten järjestäytymistä Suomessa. Kesäkuussa 1950 hän järjesti Helsingissä yhdessä Timo Korpimaan kanssa ennen vuotta 1884 syntyneiden ja työkyvyttömien kokouksen, jossa käsiteltiin heidän taloudellista asemaansa. Nämä ryhmät oli jätetty kansaneläkelain ulkopuolelle sen voimaanastuessa vuonna 1939. Tuomisen johtamassa kokouksessa valittiin vanhusten keskustoimikunta ja hyväksyttiin eduskuntaryhmille esitettävät tavoitteet.[11]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Jussi Tuominen Genealogia.fi. Arkistoitu 28.7.2021. Viitattu 28.7.2021.
- ↑ a b c d e f g h i j Jussi Tuominen – työväenliikkeen monitoimimies 2017. Työväenliikkeen 100 itsenäisyyden vuotta. Viitattu 10.5.2017.
- ↑ a b Anttonen, Pekka: MediaMaanantai 23.1.2017 23.1.2017. Päivälehden arkisto. Viitattu 10.5.2017.
- ↑ Soikkanen, Hannu: Mikko Uotinen - aikansa radikaali 8.10.2005. Terijoki-Seura ry. Arkistoitu 18.3.2016. Viitattu 10.5.2017.
- ↑ a b Soikkanen, Hannu: Sosialismin tulo Suomeen. Ensimmäisiin yksikamarisen eduskunnan vaaleihin asti, s. 247, 265. Porvoo–Helsinki: WSOY, 1961. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Uotinen, Mikko (toim.): Suomen Sosialidemokratisen puolueen viidennen edustajakokouksen pöytäkirja, s. 394–395. Tampere: Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen puoluetoimikunta, 1906. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Muualta Suomesta. Sosialidemokratinen raittiuswäki. Vapaus, 26.6.1909, nro 68, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 10.5.2017.
- ↑ Kolbe, Laura: Den röda stadsdirektören Jussi Tuominen och historiens minneslucka 11.6.2017. Hufvudstadsbladet. Viitattu 27.10.2018. (ruotsiksi)
- ↑ Punakaarti toimii yhä pääkaupungissa. Punakaartilaiset saaneet lihaa kaupungin varastosta. Uusi Suometar, 28.11.1917, nro 276, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 10.5.2017.
- ↑ Ilmoituksia. Suomen kansanvaltuuskunnan Huoltoasian osasto. Suomen Kansanvaltuuskunnan Tiedonantaja, 20.4.1918, nro 64, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 10.5.2017.
- ↑ Isaksson, Pekka: ”Tässä olemme, mitä meille teette” 6.11.2015. Vasen kaista. Viitattu 10.5.2017.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Laura Kolbe: ”Helsingin punainen kaupunginjohtaja”, s. 60–67 teoksessa Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa – sotasurmat 1917–1918 (toim. Jarmo Nieminen). Gummerus, Helsinki 2015. ISBN 978-951-24-0086-7