Jorma Palo

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Jorma Heikki Ilari Palo (10. heinäkuuta 1936 Käkisalmi[1]4. kesäkuuta 2006 Helsinki) oli neurologian professori, lääketieteen ja kirurgian tohtori sekä kirjailija.

Henkilöhistoria ja ammattiura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palon isä oli kaaderiupseeri, kapteeni Teemu Palo, joka kaatui jatkosodassa vuonna 1941. Palo tuli perheensä mukana talvisodan evakkoon ensin Tornion Kivirannalle, isänsä syntymäkotiin Juneksen kartanoon, ja sieltä jatkosodan alla äitinsä Mailan, omaa sukuaan Mankin, kotitaloon Valkealan Tirvalle. Palon puoliso vuodesta1961 oli Leena-Maija Leino. Ylioppilaaksi Palo tuli Mikkelin lyseosta 1954 ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi 1962.[1] Hän toimi Helsingin yliopiston neurologian apulaisprofessorina 1975–1980, professorina 1980–2001, HYKSissä neurologian klinikan ylilääkärinä 1978–1994 ja HYKSin johtajaylilääkärinä 1990–1992 sekä Stakesin tutkimusprofessorina 1993–1994. Eläkkeelle Palo jäi vuonna 2001.

Palo harrasti kirjallisuutta, elokuvia ja työmatkapyöräilyä. Hän kuoli 4. kesäkuuta 2006 melanoomaan, joka oli todettu joulukuussa 1990. Hän oli kuollessaan 69-vuotias.

Tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palo sai työstään huomattavia tunnustuksia, hänet palkittiin mm. WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinnolla 1995 sekä Suomen tietokirjailijoiden tunnustuspalkinnolla 1997. Vuonna 1994 Jorma Palo oli Tieto-Finlandia-ehdokkaana teoksellaan Suomalainen lääkärikirja (WSOY). Kirjasta on myöhemmin julkaistu uudistettuja laitoksia nimellä Jorma Palon lääkärikirja ja sitä on myyty yli 100 000 kappaletta. Palo sai vuonna 1993 Vapaa-ajattelijain liiton Väinö Voipio -palkinnon humanistista etiikkaa esittelevistä kirjoistaan. Näitä ovat erityisesti vuonna 1992 ilmestynyt Saanko elää, saanko kuolla: Hoidon rajat sekä palkinnon myöntämisen jälkeen vuonna 1996 kirjoitettu Sängyssä vai kylppärissä: Arjen etiikkaa.[2][3]

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palo julkaisi paitsi useita lääketieteellisiä teoksia, oppikirjoja ja tietokirjoja, myös kaunokirjallisia teoksia, joista viimeisiksi jäivät Bodominjärven murhia käsittelevät Bodomin arvoitus (WSOY, 2003), Hans Assmannin arvoitus (Tammi, 2004, yhdessä entisen rikospoliisin Matti Paloaron kanssa) sekä Nils Gustafsson ja Bodomin varjo (WSOY), joka julkaistiin 2006 muutama päivä Palon kuoleman jälkeen. Jorma Palo tunnetaan myös kansantajuisista lääketiedettä käsittelevistä teksteistään, joita on julkaistu kirjojen lisäksi lehdissä, muun muassa Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä vuosina 1983–2001.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Juhani Kirpilä, Sisko Motti, Anna-Marja Oksa (toim.): Suomen lääkärit 1962, s. 459. Helsinki: Suomen Lääkäriliitto, 1963.
  2. Väinö Voipio -palkinto Vapaa-ajattelijain liitto ry. Viitattu 9.12.2009.
  3. Kukkonen, Juha: Jorma Palolle ensimmäinen Väinö Voipio -palkinto Vapaa ajattelija. 5/2006. Viitattu 7.6.2011.
  4. Professori Jorma Palo on kuollut Helsingin Sanomat 5.6.2006

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]