Heavy metal

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Heavy Metal)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee metallimusiikin alalajia. Termiä on toisinaan myös käytetty kuvaamaan kokonaisuudessaan metallimusiikkia. Termin muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Heavy metal
Alkuperä hard rock
psykedeelinen rock
blues rock
Alkuperämaa Yhdistynyt kuningaskunta Yhdistynyt kuningaskunta
Kehittymisen
ajankohta
1960-luvun loppu
Tyypillisiä
soittimia
sähkökitara, sähköbasso ja rummut
Kehittyneitä
tyylilajeja /
suuntauksia

alternative metal, avant garde metal, black metal

death metal, doom metal, extreme metal, folk metal, goottimetalli, grindcore, hard rock, industrial metal, kristillinen metalli, metalcore, neoklassinen metalli, power metal, progressiivinen metalli, rapcore, stoner rock, thrash metal
Motörhead oli tunnettu NWOBHM-yhtye.

Heavy metal (eli raskas metalli) on populaarimusiikkiin kuuluva musiikin tyylilaji, joka on sävyltään hyökkäävämpää ja raskassointisempaa kuin hard rock. Heavy metal voidaan käyttöyhteydestä riippuen määritellä metallimusiikin alalajiksi, mutta termejä käytetään usein myös synonyymeinä.

Nykyisin kun esitellään heavy metal varsinaisena puhtaana alalajinaan, puhutaan usein "perinteisestä" tai "klassisesta hevistä".[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uriah Heep

Synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heavy metal -tyylin kehittivät noin vuosina 1968–1970 nuoret yhtyeet, jotka olivat saaneet vaikutteita psykedeelisestä rockista ja blues rockista. Tunnetuimpia näistä yhtyeistä olivat brittiläiset Led Zeppelin, Deep Purple, Black Sabbath ja Uriah Heep[2]. Heavy metal oli suosittua 1970-luvun alkupuolella, joskin silloin tyylilajista käytettiin kyseistä nimitystä vain satunnaisesti. Omaksi genreksi se vakiintui vasta 70- ja 80-lukujen taitteessa journalistien ja markkinamiesten toimesta[3]. Käytetympi ilmaisu aluksi oli heavy rock, mikä samalla kuvasi yhteistä lähtökohtaa rock 'n' roll - musiikin kanssa, mutta korosti eroa samaan aikaan suosituksi tulleen purukumipopin sekä viihteellisen soft-rockin tai ns. keskitien popin kanssa.[4]

Vuonna 1970 julkaistut Black Sabbathin albumit Black Sabbath ja Paranoid sekä Deep Purplen Deep Purple in Rock olivat tyylille tärkeitä merkkipylväitä.[5] Black Sabbath oli kehittänyt erityisen raskaan soittotyylin ja yhtyettä pidetäänkin heavy metalliin kuuluvan synkän ja raskaan soundin yhtenä suurimpana kehittäjänä. Raskaaseen tyyliin vaikutti osaltaan se, että kitaristi Tony Iommi oli menettänyt osan sormenpäistään tehdashallionnettomuudessa, eikä hän kyennyt soittamaan perinteisesti vaan hänen täytyi virittää kitaransa matalammalle ja pitäytyä voimasoinnuissa.[6] Deep Purple oli häilynyt eri tyylien välillä varhaisina vuosinaan. Kuitenkin vuoteen 1969 mennessä laulaja Ian Gillan ja kitaristi Ritchie Blackmore olivat vieneet yhtyeen kehityksen kohti heavy metal -ilmaisua.[7]

Vuonna 1970 Black Sabbath ja Deep Purple saavuttivat suuria listamenestyksiä Yhdistyneessä kuningaskunnassa suosituilla kappaleillaan "Paranoid" ja "Black Night" perättäin. Samana vuonna kolme brittiläistä yhtyettä julkaisi heavy metal -tyylisen esikoisalbumin: Uriah Heep Very ’eavy... very ’umblen, UFO UFO 1:n ja Black Widow Sacrificen. Wishbone Ash esitteli kaksoisoolokitara ja rytmikitara -tyylin, jonka monet yhtyeet seuraavissa sukupolvissa omaksuivat. Wishbone Ashia ei kuitenkaan yleisesti luokitella metalliksi. Black Sabbathin, Uriah Heepin ja Black Widow’n käsittelemät okkultistiset aiheet tulivat metallimusiikissa suosituiksi. Myös Led Zeppelin alkoi käsitellä vastaavia asioita albumillaan Led Zeppelin IV, joka julkaistiin vuonna 1971.

Toisella puolen Atlantin valtamerta kehityssuunnanasettaja oli Grand Funk Railroad. Siitä on kirjoitettu, että se oli "kaupallisesti menestynein yhdysvaltalainen heavy metal -yhtye 1970-luvulta, kunnes se hajosi vuonna 1976. Se edusti 1970-luvun menestyskaavaa: jatkuvaa kiertue-elämää."[8] Yhdysvalloissa ilmaantui myös muita metallimusiikkiin liitettyjä yhtyeitä, kuten Dust (ensimmäinen LP vuonna 1971), Blue Öyster Cult (Blue Öyster Cult, 1972) ja Kiss (Kiss, 1974). Saksassa Scorpions tuli esiin albumillaan Lonesome Crow vuonna 1972. Ritchie Blackmore sai huomiota taiturikitaristina Deep Purplen Machine Head -albumilla vuonna 1972. Blackmore kuitenkin jätti yhtyeen vuonna 1975 perustaakseen Rainbow'n. Nämä yhtyeet myös keräsivät itselleen suuria yleisömääriä tekemällä jatkuvasti kiertueita ja yhä näyttävämpiä lavaesityksiä.[5]

Osa heavy metal musiikkiin vaikuttaneista yhtyeistä luokitellaan nykyisin ”hard rockiksi”. Esimerkiksi vuoden 1983 Rolling Stone -tietosanakirjan määritelmä AC/DC yhtyeestä alkaa: ”Australialainen heavy metal -yhtye AC/DC...”[9] Rockhistorioitsija Clinton Walker kirjoittaa: ”AC/DC:n nimittäminen metalliyhtyeeksi 1970-luvulla oli yhtä virheellinen kuin nykyään.... se oli rock and roll -yhtye, joka vain sattui olemaan tarpeeksi raskas metalliksi.”[10] Kysymys ei ole vain vaihtelevista määritelmistä, vaan myös pysyvästä erosta musiikkityylin ja yleisön tunnistuksessa: kirjoittaja Ian Christe kuvailee, kuinka AC/DC ”nousi yhtyeeksi, joka ohjasi huikeat määrät yleisöä kohti heavy metal -onnelaa.”[11]

Black Sabbathin jälkeen toinen selkeästi metallimusiikkiin yhdistettävä suuri yhtye on brittiläinen Judas Priest, joka debytoi albumilla Rocka Rolla vuonna 1974. Christen määritelmän mukaan:

Judas Priest

»Black Sabbath tarjosi toki yleisölleen muutakin kuin kolme sointua ja hyvän shown, mutta silti yleisö joutui tyydyttämään metallinnälkäänsä rääppimällä soundeja, jotka tarjosivat samansuuntaisia tuntoja. 1970-luvun puoliväliin mennessä metallin estetiikka oli aistittavissa pohjavireenä Thin Lizzyn synkissä basso- ja tuplakitarakuvioissa, Alice Cooperin lavaolemuksessa, Queenin sähisevissä kitaroissa ja mahtipontisissa lauluosuuksissa siinä missä Rainbow'n keskiaikaista mystiikkaa uhkuvissa lyriikoissakin. Sitten, vuonna 1974, Sabbathin jalanjäljissä astui areenalle birminghamilainen Judas Priest, joka yhdisti ja vahvisti tuotannossaan nämä raskaan rockin laajalle levinneet kulmakivet. Vasta nyt heavy metal oli kasvanut omaksi genrekseen.[12]»

Vaikka Judas Priestilla ei ollut top 40 -albumilistamenestyksiä Yhdysvalloissa ennen 1980-lukua, se oli monille ratkaiseva Black Sabbathin jälkeinen metalliyhtye: sen nopeat ja metalliset kaksoiskitarahyökkäykset olivat merkittäviä vaikuttajia myöhemmille yhtyeille.[13]

Metallimusiikin suosio kasvoi vaikka se ei miellyttänyt monia arvostelijoita. Vastustusta herättivät metalliyhtyeiden tapa esiintyä ylikorostuneen näyttävästi sekä muut kaupalliset keinot.[14] Metallialbumien myyntiluvut laskivat 1970-luvun loppua kohden toisin kuin punkin, diskon ja valtavirta rockin.[15] Ensimmäisen sukupolven yhtyeet katosivat yksi toisensa jälkeen: Deep Purple oli hajonnut pian Blackmoren lähdön jälkeen vuonna 1975, ja Led Zeppelin lopetti toimintansa vuonna 1980.[16]

1980-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heavy metal tuli uudestaan muotiin 1980-luvulla NWOBHM-ilmiön (”New Wave of British Heavy Metal”) myötä[17], ja käsite ”heavy metal” yleistyi ja vakiintui.

Iron Maiden oli keskeinen yhtye punkrock-vaikutteisessa New Wave of British Heavy Metal -suuntauksessa.

NWOBHM-yhtyeisiin kuuluivat Iron Maiden, Motörhead, Saxon, Diamond Head ja Def Leppard uudistivat metallimusiikkia seuraamalla Judas Priestin mallia, ne karskiinnuttivat ilmaisua, vähensivät bluesaineksia ja painottivat nopeutuvia tahteja.[18] Yhtyeet luopuivat blues-asteikon käytöstä ja sisällyttivät diatoniset moodit sooloihinsa. Tämä monimutkaisempi lähestymistapa levisi myöhemmin moniin metallin alalajeihin, ja eurooppalaisen klassisen musiikki ja jazzin (progressiivisen rockin välityksellä) ovat antaneet tärkeän panoksen metallimusiikkiin.[19]

Musiikissa alkoi korostua soittotaidon virtuositeetti Eddie Van Halen soolon myötä kappaleessa "Eruption" vuonna 1978. Ritchie Blackmore, Randy Rhoads ja Yngwie Malmsteen kehittivät virtuoosimaista kitaratyötä, mistä tuli yksi tyylisuunnan keskeisiä piirteitä.[19]

NWOBHM nousi valtavirrastaan Iron Maidenin, Motörheadin ja Saxonin albumit saavuttaessa sijoituksia Britannian albumilistan top 10:ssä vuonna 1980. Seuraavana vuonna Motörheadista tuli ensimmäinen NWOBHM yhtye, joka saavutti Britannian listalla kärkisijan No Sleep ’til Hammersmith -albumillaan. Toiset NWOBHM-yhtyeet kuten Diamond Head ja Venom vaikuttivat merkittävästi metallimusiikin kehitykseen, vaikka eivät olleet yhtä menestyksekkäitä.[20]

Metallimusiikin hallinta valtavirrassa päätyi 1990-luvun alussa, kun Nirvana ja muut grunge-yhtyeet tulivat suosituiksi. Tämä merkitsi vaihtoehtorockin läpimurtoa.[21] Grunge-yhtyeet ottivat vaikutteita metallimusiikista mutta välttivät suosittujen yhtyeiden tapoja. [22]

Heavy metal 2000-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteinen heavy metal elpyi 2000-luvun puolivälissä uusien perinteisen, alkuperäisten 1970-luvun edelläkävijöiden tyyliä edustavien yhtyeiden tullessa pinnalle. [19] Englanninkielisissä maissa on käytetty yhtyeistä kuten yhtyeistä kuten The Darkness[23] ja Wolfmother.[24] käsitettä "retro-metal". The Darknessin Permission to Landia (2003) on kuvailtu "pelottavan todenmukaiseksi jäljitelmäksi 1980-luvun metallia ja 1970-luvun glam rockia".[23] Albumi saavutti kärkisijan brittiläisillä listoilla ja myi viisinkertaista platinaa. Wolfmotherin vuoden 2005 esikoisalbumi esitteli Deep Purple ja Led Zeppelin -vaikutteita.[24] Muita uusia yhtyeitä ovat muun muassa The Illuminati, Witchcraft, The Sword, Witch ja irlantilainen The Answer. Uusien yhtyeiden lisäksi usean perinteisen yhtyeen kuten Black Sabbathin ja Judas Priestin paluut herättivät kiinnostuksensa klassiseen heavy metaliin. [19]

Ominaispiirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyypillinen yhtyekokoonpano sisältää rumpalin, basistin, rytmikitaristin, soolokitaristin ja laulajan sekä joissakin tapauksissa kosketinsoittajan.[25][26]

Heavy metal -musiikille ominaisia piirteitä ovat tekninen rumputyöskentely, raskaat rummut ja basso, sähkökitaroilla soitetut voimasoinnut särökitaran riffit, virtuoosimaiset kitarasoolot sekä voimakkaat ja usein melko korkealta lauletut laulusuoritukset. Laulutyylit vaihtelevat suuresti Judas Priestin Rob Halfordin ja Iron Maidenin Bruce Dickinsonin monioktaattisista lauluista Motörheadin Lemmy Kilmisterin tarkoituksella raakaan laulutyyliin. Tyylisuunnassa korostetaan yleisesti soittotaidon sekä aidon esiintymisen merkitystä. Vaikka laulumelodiat ovat tärkeitä, kappaletta määrittelee enemmän kitara ja soitetut riffit. Varhaisessa heavy metallissa kosketinsoittimet korvattiin usein toisella kitaralla.[27][28][29]

1970-luvun alussa jotkut suositut rockyhtyeet, kuten Thin Lizzy, alkoivat suosia kahden kitaristin yhteissoittoa.lähde? Standardiksi kahden kitaran kokoonpanot tulivat 1980-luvulla yhtyeiden kuten Accept, Judas Priest ja Iron Maiden myötä. Yhtyeet sovittivat sävellykset kahdelle kitaralle tavalla, jolla nämä täydentävät toisiaan – esimerkiksi käyttämällä erilaisia sointukappaleita tai harmonisoitua melodiaa. Kaksoiskitaroiden tai kitaran ja kosketinsoittimien vuorovaikutus on edelleen yksi perinteisen metallin keskeinen piirre. [27][30]

Käsitteen synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Termin heavy metal alkuperästä on esitetty useita näkemyksiä. Alkuperäisen, 1800-luvulta peräisin olevan sanakirjamääritelmän mukaan, sillä viitattiin raskasmetalleihin niiden kemiallisessa tai metallurgisessa merkityksessä. Englantilaisessa sotilasslangissa ilmaus on tarkoittanut raskasta aseistusta. Ensimmäisen kerran termi heavy metal mainittiin rock-kappaleessa vuonna 1968, yhdysvaltalaisen Steppenwolfin kappaleessa Born To Be Wild. Ilmaulla ilmeisesti kuitenkin kuvataan moottoripyörien jylinää, eikä niinkään musiikillista raskautta. Erään käsityksen mukaan heavy metal -termi on otettu osaksi populaarikulttuuria beatnik-runoilija William S. Burroughsin vuonna 1962 ilmestyneestä Naked Lunch -kirjasta. Näkemys on kuitenkin virheellinen, sillä termiä ei kirjan sivuilla esiinny. Populaarimusiikkiin termi siirtyi 1970-luvun alussa rock-journalistien toimesta.[17][31]

Erään teorian mukaan termin käsite sekoittui Heavy Metal -sarjakuvalehteen ja näin termin nimike olisi mahdollisesti levinnyt yleiseen tietoisuuteen. Jos tämä otetaan huomioon on heavy metal näin ollen terminä vanhempi kuin "hard rock", vaikka 70-luvulla termi "heavy rock" oli yleisemmässä käytössä, kun kuvailtiin sen ajan hard rock -yhtyeitä.

Heavy metalin ja hard rockin suhde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heavy metal ja hard rock ovat musiikillisesti niin lähellä toisiaan, että ne usein tarkoittavat samaa metallimusiikin tyylilajia, joten näiden erittely on vaikeaa. Ratkaisu siihen, kumpi tyylilaji on kyseessä, onkin usein määrittelykysymys. Ratkaisuun vaikuttavat lähinnä musiikin ulkopuoliset merkit, kuten laulun sanoitukset tai pukeutuminen. Termien erittely on peräisin jo 1970-luvulta, jolloin rockmusiikki alkoi kehittyä yhä raskaammaksi. Yksi perinteisen heavy metalin tunnuspiirteistä on sen bluesvetoisuudesta kehittynyt raskaus sekä riffipohjaisuus. Raskautta voidaan myös tehostaa hyvin hitaalla tempolla. Hyvä esimerkki tästä on Robin Trower Band -kokoonpanon "Bridge of Sighs".

Eräät yhtyeet, kuten esimerkiksi yhdysvaltalaiset Blue Cheer ja Sir Lord Baltimore, sekä brittiläiset Led Zeppelin, Deep Purple ja Black Sabbath, soittivat 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa perinteistä bluesvetoista raskasta rockia, josta käytettiin termiä heavy metal. Usein nämä yhtyeet mainitaan esimerkkeinä ensimmäisestä heavy metal -aallosta. Toisaalta nämä yhtyeet ottivat musiikkiinsa runsaasti muita vaikutteita, jotka osaltaan edesauttoivat myöhempien metallin tyylien syntymisessä.

Hard rock on hieman kevyempää ja soundiltaan "lennokkaampaa", sillä se oli ainakin aluksi enemmän kiinni rockin rhythm and blues -juurissa, ja bluesin rakenteita käytetäänkin usein sellaisenaan. Jotkut nykyisen ajan kitaraharrastajat luonnehtivat puhtaan hard rockin soundia siten että kitarassa ei käytetä liikaa säröä ainakaan komppiosuuksissa kun taas heavy metallissa säröä voi olla keskivertoa enemmänkin.

Hard rockin musiikin rakenne noudattaa usein selkeätä intro-säkeistö -kertosäe-väliosa-soolo-säkeistö-lopetus kaavaa ja kappaleet pidetään lyhyinä ja toteutukseltaan menevänä, jopa tanssittavana erityisesti jos kappaleissa on boogie-vaikutteita

Yksilöiden teknistä osaamista ei korosteta, vaan tavoitteena on hyvä yhteensoitto ja tiukka, iskevä kokonaisuus. 1970-luvulla läpimurtonsa tehneisiin hard rockin esittäjiin lukeutuivat muun muassa Status Quo, Aerosmith, Kiss, Thin Lizzy ja AC/DC. Uudempia ovat esimerkiksi Airbourne, Wolfmother sekä Danko Jones.

Erityisesti sanoitukset heavy metalissa mielletään tummanpuhuvammaksi kuin hard rockissa. Heavy metal käsittelee synkempiä aiheita, kuten paranormaaleja ilmiöitä, sotaa ja kauhuelementtejä. Myös monenlaisia muita fantasiateemoja käytetään paljon teksteissä. Hard rockissa sanoituksien teemana saattavat korostua enemmänkin romantiikka, seksuaalinen elämä, alkoholi, huumeet ja sosiaaliset kannanotot ja ne voivat olla humoristisia sekä monimielisiä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lilja, Esa: Theory and Analysis of Classic Heavy Metal Harmony, s. 29–30. Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta, taiteiden tutkimuksen laitos, 2009. Teoksen verkkoversio.
  2. About Metal Music & Subgenres MetalMusicArchives.com. Viitattu 1.7.2019. (englanniksi)
  3. Toimittajat ja markkinamiehet loivat hevimusiikin genren yle.fi. Viitattu 1.7.2019.
  4. Sappinen, Jorma Veikko: Heavy rock, s. 5-7. Soundi-kirjat, 1978. ISBN 951-99188-3-3.
  5. a b Walser 1993, s. 10
  6. di Perna, Alan. "The History of Hard Rock: The 70's." Guitar World. Maaliskuu 2001.
  7. Charlton (2003), s. 241
  8. Pareles and Romanowski (1983), s. 225
  9. Pareles and Romanowski (1983), s. 1
  10. Walker (2001), s. 297
  11. Christe (2006), s. 78
  12. Christe (2006), s. 41
  13. Walser (1993), s. 6
  14. Walser (1993), s. 11
  15. Walser 1993, s. 112
  16. Christe (2003), s. 25
  17. a b Imperiumi.net www.impe.fi. Viitattu 1.7.2019.
  18. Stephen Thomas Erlewine ja Greg: Judas Priest allmusic.com. 30.4.2007. Viitattu 9.11.2007. (englanniksi), Genre - New Wave of British Heavy Metal Allmusic. Viitattu 9.11.2007. (englanniksi)
  19. a b c d Heavy metal - New World Encyclopedia www.newworldencyclopedia.org. Viitattu 12.11.2019. (englanniksi)
  20. Weinstein (1991), s. 44
  21. Christe (2003), s. 304–6; Weinstein (1991), s. 278
  22. Christe (2003), p. 231
  23. a b The Darkness. All Music Guide. Viitattu 9.11.2007.
  24. a b Wolfmother. RollingStone, 18.2.2006. Viitattu 9.11.2007.
  25. Weinstein, s. 25
  26. Lilja (2009) s. 38
  27. a b Traditional, extreme and pop FMQ. 21.8.2017. Viitattu 25.10.2019. (englanniksi)
  28. Heavy metal - New World Encyclopedia www.newworldencyclopedia.org. Viitattu 12.11.2019. (englanniksi)
  29. Chad Bowar Chad Bowar is a music journalist specializing in the heavy metal genre He publishes in national music publications, reviews major music festivals including Ozzfest, the Warped Tour: A Quick History Of Heavy Metal LiveAbout. Viitattu 1.7.2019. (englanniksi)
  30. Lilja (2009) s. 42
  31. heavy metal | History, Music, Bands, & Facts Encyclopedia Britannica. Viitattu 1.7.2019. (englanniksi)