Gennadi Muravin
Gennadi Lvovitš Muravin (ven. Геннадий Львович Муравин; 14. toukokuuta 1931 Belgorod, Neuvostoliitto − 8. marraskuuta 2021 Helsinki[1]) oli venäläinen kääntäjä, toimittaja ja taiteilija.
Muravin syntyi Belgorodissa mutta kasvoi Ukrainan Harkovassa. Hänen isänsä oli tunnettu kuvanveistäjä. Toisen maailmansodan aikana perhe evakuoitiin Alma-Ataan.[1]
Muravin valmistui taiteilijaksi vuonna 1957 Moskovan Surikov-instituutista, joka on osa Venäjän taideakatemiaa, ja myöhemmin Viron taideakatemiasta, pääaineen ollessa maalaustaide.[2] Hän työskenteli toimittajana Yleisliittolaisessa radiossa ja sitten eri aikakauslehdissä ja lastenkirjojen toimittajana. Hänen työskennellessään Moskva-aikakauslehdessä lehti onnistui julkaisemaan Mihail Bulgakovin teoksen Saatana saapuu Moskovaan.[1]
Vuosina 1976–1979 hän työskenteli Tallinnan venäläisessä teatterissa kirjallisuusjohtajana. 1960-luvulta lähtien hän käänsi virolaista kirjallisuutta venäjäksi. Nimikkeitä kertyi yli 150,[3] ja 1970-luvulta lähtien hän käänsi myös suomalaista kirjallisuutta venäjäksi.
Hän työskenteli myös Tallinnfilmissä, jossa hän kirjoitti käsikirjoituksen dokumenttielokuvaan "See on täiesti tõsine asi" (‘Tämä on täysin vakava asia’) (1982). Samoin hän kirjoitti käsikirjoituksen elokuviin "Tuli öös" (1973), "Röövpüüdjajaht" (1975), "Aeg elada, aeg armastada" (1976) ja "Jõulud Vigalas" (1980), joista viimemainitussa hän esitti Schmidt-nimistä upseeria.[4]
Häneltä julkaistiin viroksi teos "Ebatsensuursed juhtumid: Sekeldused eesti raamatutega nõukogude ajal" (‘Sensuroimattomia tapauksia: sekaannuksia virolaisissa kirjoissa neuvostoaikoina’) (Tammerraamat 2016). Siinä hän kuvaa niitä absurdeja kohtaloita, joita virolaisilla ja venäläisillä kirjailijoilla oli Neuvostoliitossa ja sen sensuurin käsissä. Kuolemaansa ennen hän oli viimeistelemässä jatko-osaa tälle teokselle.[1]
Taiteilijana hän kuvitti mm. Leo Tolstoin teoksen Tarinoita (1961), Sergei Aksakovin teoksen Tulipunainen kukka, ja hän myös piirsi pilapiirroksia. Hän myös piirsi karikatyyreja Ivan Krylovin teokseen Valitut kirjoitukset (Eesti Riiklik Kirjastus, 1960). Hän myös suunnitteli konvehtien käärepapereita.
Muravin avioitui suomalaisen Annin kanssa vuonna 1979 ja pääsi tuolloin käymään ensi kertaa Suomessa. Tähän aikaan hän opetteli myös suomen kielen. Hän alkoi nyt kääntää suomalaista kirjallisuutta venäjäksi, mm. Aino Kallasta, Joel Lehtosta, Antti Tuuria, Eino Säisää, Eeva-Liisa Manneria ja F. E. Sillanpäätä. Sillanpään romaania varten Suomi lahjoitti Neuvostoliitolle kaksi junavaunullista paperia vuonna 1991.[1]
1980-luvulla Muravin alkoi avustaa Helsingin Sanomia ja sai tuohon aikaan käyttöönsä kotipuhelimen. Sittemmin Helsingin Sanomat sai oman toimituksen Tallinnaan, Muravinilta vuokrattuun pieneen keskusta-asuntoon.[1]
Kun Viro palautti itsenäisyytensä vuonna 1991, Muravin sai maan kirjailijaliiton esityksestä Viron tasavallan kansalaisuuden erityisansiosta maan hyväksi.[1]
Vuonna 1991 Muravin sai pysyvän oleskeluluvan Suomeen, ja hän muutti tuolloin Helsinkiin. Nyt hän alkoi raportoida venäjän kielellä Tallinnan ja Moskovan lehdille ja radiokanaville ja myös Radio Free Europelle.
Viimeisten 20 vuoden aikana hän eli Suomessa ja ajoittain luennoi Helsingin yliopistossa Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen opiskelijoille, mm. luennot neuvostotodellisuudesta. Hän kertoi mm., että oli mahdollista äänestää virallista ehdokasta vastaan, mutta tuolloin oli käveltävä äänestyssalin toiseen nurkkaan ja jätettävä äänensä erilliseen vaaliuurnaan. Oli myös mahdollista äänestää muualla kuin omassa vaalipiirissä, jolloin äänestäjälle annettiin siitä todistus, jolla vaikkapa moskovalainen sai äänestää vaalipäivänä Vladivostokissa, mutta Leonid Brežnevin vaalipiirissä noita todistuksia ei annettu kenellekään. Syynä oli se, että niin monet olivat hakeneet nuo todistukset, mutta jättäneet äänestämättä, millaista ei haluttu kirjata vaalituloksiin.
Muravin oli jäsenenä Neuvostoliiton ja Viron kirjailijaliitoissa sekä Suomen kääntäjien ja tulkkien liitossa.[1]
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h Jukka Rislakki: Gennadi Muravin 1931–2021. Suomen venäjänkielinen ääni. Helsingin Sanomat, 17.11.2021, s. B15. Helsinki: Sanoma Oyj. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.11.2021.
- ↑ EKA maalikunst (1948–2009) Eesti kunstiakadeemia. Viitattu 19.11.2021. (viroksi)
- ↑ Jüri Pino: Literatuursed õukonnaintriigid postimees.ee. 29.4.2016. Viitattu 19.11.2021. (viroksi)
- ↑ Gennadi Muravin Eesti filmi andmebaas. 2018. Viitattu 19.11.2021. (viroksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||
