Ford Mustang (1979)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ford Mustang (3. sukupolvi)
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Yhdysvallat
Dearborn, Michigan
San Jose, Kalifornia
Edison, New Jersey
 Meksiko, Mexico City
 Venezuela, Valencia[1]
Valmistaja Ford Motor Company
Valmistusvuodet 1978 – 1993[2]
Korimalli 2-ovinen coupé
2-ovinen cabriolet
3-ovinen liftback
Luokka Pony car
Muotoilija Jack Telnack (1976)[3]
Edeltäjä Ford Mustang 2. sukupolvi
Seuraaja Ford Mustang 4. sukupolvi
Teknisesti samankaltaisia Ford Fairmont
Mercury Zephyr
Tekniset tiedot
Pohjalevy Ford Fox -pohjalevy
Moottori 2,3 l (140 cid) 88 hv I4[4]
2,3 l turbo I4
3,3 l (201 cid) I6 85 hv
2,8 l (171 cid) V6
3,8 l (232 cid) Essex V6
4,2 l (256 cid) V8
4,9 l (302 cid) Windsor V8 (malliversio "5.0")[5]
Polttoaine bensiini
Vetotapa takaveto
Vaihteisto 4 / 5 -portainen manuaali
3 / 4 -portainen automaatti
Mitat
Pituus 179.6 in (4562 mm)
Akseliväli 100.5 in (2553 mm)
Leveys 1987–90: 69.1 in (1755 mm)
1991–93: 68.3 in (1735 mm)
Korkeus 1987–90: 52.1 in (1323 mm)
1991–93 Coupe: 52 in (1321 mm)
1991–93 Liftback: 52.1 in (1323 mm)
Pääartikkeli: Ford Mustang

Kolmannen sukupolven Mustang oli Ford Motor Companyn vuosina 1979–1993 valmistama urheiluautomalli. Fox-pohjalevylle valmistettu malli sai valmistushistoriansa aikana osakseen lukuisia muutoksia sekä varustukseensa että voimalinjaansa. Mallin ajatellun elinkaaren ollessa päätepisteessään vuonna 1987, näytti hetken siltä että sen seuraaja olisi Mazda-perustainen, etuvetoinen malli. Yhtiön päättäjät kuitenkin kuuntelivat ostajien ääntä ja Mustang jatkoi perinteisenä takavetoisena konfiguraationa. Mustang-entusiastit jakavat tämän sukupolven kahteen segmenttiin: tuplavaloilla varustetut 1979–1986 autot ja aerodynaamisilla valaisimilla varustetut 1987–1993 autot. Sarjan valmistus päättyi, kun markkinoille lanseerattiin Ford Mustangin 4. sukupolvi (SN-95), mallivuodelle 1994.

1979 – 1982[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980 Mustang Coupe

Mallivuoden 1979 Mustang perustui aiempaa suuremmalle Fox-pohjalevylle, joka oli alun perin kehitetty vuonna 1977 debytoinutta Ford Fairmont ja Mercury Zephyr -kaksikkoa varten. Suurempi kori tarkoitti suurempia sisätiloja neljälle hengelle, etenkin takaistuimella, kuin myös suurempaa tavaratilaa ja konehuonetta. Korimalleina olivat liftback ja porrasperäinen coupe. Perustason ohella tarjolla ollut ylellisempi varustetaso oli Ghia. Cobra-varustukseen kuului 2,3-litrainen turbomoottori. Ensimmäistä kertaa Mustangin optiovarustelistalta löytyi mm. sähkötoimiset ovien ja takaluukun lukot sekä vakionopeussäädin. Ohjauspyörän kallistuksen säätö eli tilttiratti teki paluun optiolistalle vuonna 1980 ja sähkötoimiset ikkunat vuonna 1981. Molemmat optiot olivat viimeksi olleet tarjolla vuonna 1973[6][7]

Moottoripalettiin kuului 88 hv:n 2,3-litrainen Pinto-rivinelonen, 109 hv:n 2,8-litrainen Köln V6 (joka oli siis Saksan Fordin valmistama) sekä 140 hv:n 302 Windsor V8, jota 4,9 litran iskutilavuudestaan huolimatta markkinoitiin 5.0 L -moottorina. Kaikki em. moottorit periytyivät Mustang II -sarjasta. 2,8-litraisen V6 -moottorin toimitusmäärät jäivät riittämättömiksi, jonka vuoksi tämä optio korvattiin loppuvuodesta 1979 Fordin 85 hv:n 3,3-litraisella rivikuutosella. Uutena tulokkaana esiteltiin 132 hv:n 2,3-litrainen turbo rivinelonen, joka numeraalisesti antoi saman tehon kuin V8-moottori. Fordilla oli visio, että kyseinen moottori toimisi suunnannäyttäjänä tehomoottoreiden uudelle aikakaudelle. Cobra-version erikoisuutena olivat metrijärjestelmän mukaan mitoitetut Michelin 190/65R-390 TRX -renkaat.

Jälleen kerran Mustang valittiin Indianapolis 500 -ajojen turva-autoksi. Tämän kunniaksi Ford valmisti 10 478 auton "Indy 500" -erikoiserän. Pääväritykseltään hopeanharmaata ja mustaa kaksivärimaalausta korostivat oranssit ja punaiset raidat. Mallin keulalla oli sumuvaloin varustettu uniikki spoileri, poikkirivoitettu maski ja takaa imevällä scoopilla varustettu konepelti. Takana oli spoileri. Pääväriltään mustaan sisustukseen kuului Recaron istuimet valko-mustalla insertillä. Voimalinja koostui 2,3-litraisesta turbomoottorista, jonka jatkeeksi sai ainoastaan neliportaisen manuaalivaihteiston tai 5.0 L V8 -moottorista, joka voitiin naittaa joko manuaalin tai kolmeportaisen automaatin kanssa. Kolme kilpailuihin valmistettua autoa varustettiin T-roof -katolla, kun taas kuluttajamarkkinoille valmistetut autot saivat lasisen kattoluukun. T-roof -optio tuli tarjolle vasta mallivuoden 1981 autoissa.[8]

Toisen, vuoden 1979 öljykriisin jälkeen, 302-kuutiotuumainen "5.0 L" V8 -moottori poistui ja sen paikan otti 255-kuutiotuumainen (4,2 l) V8, hieman paremman polttoainetaloutensa ansiosta. Kyseinen moottori, joka oli V8-optio vuosina 1980 ja -81, oli tehty 302:n lohkoon, pienemmällä porauksella. Sen sylinterikansien hengittävyys oli huomattavasti edeltäjäänsä heikompi ja se antoi tehoa 120 hevosvoimaa, joka on pienin V8-moottorien lukema Mustangin historiassa. 4,2-litraisen moottorin yhteyteen sai ainoastaan kolmeportaisen automaattivaihteiston. Tämä tarkoitti sitä, että 2.3 L Turbo 4 oli Mustangin ainoa "performance"-moottori. Turbo 4 taas oli alusta alkaen kärsinyt luotettavuusongelmista. Puutteellinen voitelu aiheutti lukuisia ahtimien rikkoontumisia ja sytytti jopa moottoripaloja. Turbomoottori poistui valikoimasta kesken mallivuoden 1981 ja sen tilalle tuli 255 V8. Ahdettu moottori teki paluun mallivuoden 1984 Turbo GT -mallissa. Luistonestolla varustettu "Traction-Lok" -perä tuli tarjolle kaikkien moottorivaihtoehtojen kanssa vuonna 1981. Viisiportainen ylivaihdelaatikko lisättiin optiolistalle mallivuodelle 1981. Mallivuosien 1980–81 Cobra sai uuden maskin, uuden etuspoilerin ja konepellin valescoopin, uuden takaspoilerin ja edellisvuoden Indy 500 -mallissa olleet Recaron istuimet. Teippigrafiikka oli myös uudistettu ja siihen kuului vyötärölinjalla kulkenut kaksoisraidoitus, konepellin käärmedekaali ja "Cobra"-tekstit takaspoilerissa ja taemmissa sivuikkunoissa.[9]

Mustang GT palasi mallistoon vuodelle 1982, 13 vuoden jälkeen. Samalla perinteikäs Cobra jätettiin pois. Uuden GT:n valinnaisena voimanlähteenä toimi 160-hevosvoimainen, 302-kuutiotuumainen "5.0 L H.O. V8" -moottori, joka oli saanut uudet venttiilit, uuden nokka-akselin (joka oli perua vuoden -73 Torinon 351W -moottorista). suuremman kaksikurkkuisen kaasuttimen, uusitun sytytysjärjestyksen sekä paremmin hengittävän imu- ja pakojärjestelmän. GT:n varusteita olivat sumuvaloin varustettu etuspoileri, oma maski ja takaspoileri. Edellisvuoden Cobran Recaro-istuimet olivat optiovaruste. GT:n keulapeite muistutti aiempien Turbo-mallien valescooppi-konepeltiä, joka antoi sopivasti lisätilaa korkealle ilmanpuhdistinasetelmalle. Mallien varustetasoja kuvaavat merkinnät olivat nyt L, GL, GLX ja GT. Kaikkien mallien vakiovoimalinjana oli 2,3-litrainen OHC-rivinelonen ja 4-portainen manuaalivaihteisto.[10]

  • 1982 Mustang Liftback
    1982 Mustang Liftback

1983 – 1986[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1984 Mustang GT convertible
1985 Mustang GT liftback
1986 Mustang SVO

Mallivuodelle 1983, tuolloin viiden vuoden ikäiseen "Fox-Mustangiin" tehtiin joukko muutoksia ja parannuksia. Auton keula sai uudet pyöreämmät muodot ja uuden maskin, jonka muoto taas vaikutti ajovalojen aukon muotoon. Uudet ja suuremmat vaakasuuntaisesti muotoillut, oransilla suuntavilkulla varustetut takavalot, korvasivat aiemmat pystysuuntaista muotoilua edustaneet yksiköt. Yhdeksän vuoden tauon jälkeen Ford toi markkinoille avo-Mustangin, vastauksena Chryslerin vuotta aiemmin aloittamalle avomallien valmistukselle. Valtaosa avomalleista varustettiin GLX-tasoon ja 3,8-litraisella V6-moottorilla, mutta 1001 autoa (993 myytiin USA:ssa, 8 Kanadassa) valmistettiin 5.0 V8 GT -versiona. Nelikurkkuinen kaasutin ja uusi imusarja antoivat Mustang GT:lle 175 hevosvoiman tehon. 3,3-litrainen rivikuutonen pudotettiin vähäisen kysynnän takia pois vuoden 1982 jälkeen ja sen korvasi 3,8-litrainen Essex V6.[11]

Mallivuodelle 1984 GL- ja GLX -versiot pudotettiin pois valikoimasta. Tarjolla olivat L, LX, GT, Turbo GT ja uutuusmalli SVO. 302 V8 -moottori oli tarjolla kahtena eri versiona, nelikurkkuisella kaasuttimella tai uutena, polttoaineen EFI-ruiskulla (Electronic Fuel Injection) varustettuna. Ruiskuversion teho oli 165 hevosvoimaa. 2,3-litrainen turboahdettu rivinelonen teki paluun EFI-polttoaineen ruiskutuksella varustettuna, ja sen teho oli 145 hevosvoimaa. GT:n taka-akselin slapper bar -tehdasoption[12] korvasi uusi "Quadra Shock" -tuenta, joka tuli tarjolle joitain kuukausia mallivuoden alkamisen jälkeen.[13] Mallivuoden 1984 jälkeen TRX -alustaoptio pudotettiin pois valikoimasta. Vuonna 1984 Ford juhlisti Mustangin 20-vuotista taivalta G.T.350 -erikoismallilla. Mallia valmistettiin rajoitettu, 5260 auton erä, sekä avo- että liftback-korilla. Autojen väri oli Oxford White -valkoinen, Canyon Red -sisustuksella. Helmoissa oli punaiset "GT 350"-raidat ja etulokasuojissa tri-bar Pony -emblemmit. Voimanlähteenä toimi joko 2.3 Turbo tai 302 V8.[14]

Vuonna 1984 Ford esitteli CFI (central fuel injection) -polttoaineensyöttöjärjestelmän. Tämä yksipisteruisku oli kaikkien automaatti-Mustangien varusteena vuosina 1984-1985. Vuoden 1984 CFI-versiot olivat ensimmäiset Mustangit, jotka oli varustettu elektronisella moottorinohjauksella.[15]

Uutuusmalli Mustang SVO tuli markkinoille ensi kertaa vuonna 1984 ja sitä valmistettiin mallivuoden 1986 loppuun. Mallin voimanlähteenä toiminut 2,3-litrainen turboahdettu rivinelonen tuotti vuoden 1984 versiossa tehoa 175 hevosvoimaa. Mallivuoden -85 puolivälissä moottorin teho nostettiin 205 hevosvoimaan ja vuoden -86 malleissa tehoa on 200 hv. SVO:n erikoisominaisuuksia, vakio-Mustangiin verrattuna, olivat mm. nelipyörä-levyjarrut, omat 16-tuumaiset alumiinivanteet sekä kaksitasoinen takaspoileri. Mallin uniikki ilme muodostui konepellin keskilinjan viereen sijoitetusta ahtimen ilmanottoaukosta ja maskittomasta keulasta, jonka ajovaloumpiot oli upotettu syvälle, kun taas pysäköintivalo ja kulman ympäri kiertävä suuntavilkku olivat keulapellin ja puskurin pintojen kanssa tasassa. Autoon oli alun perin suunniteltu aerodynaamisesti konepellin ja puskurin kanssa tasassa olevat ajovaloyksiköt, mutta Yhdysvaltain silloisten valomääräysten näiden käyttö ei ollut mahdollista. (Amerikkalaisessa autosanastossa ajovaloumpio on sealed beam, eli oikea umpio, joka vaihdetaan yksikkönä kun se lakkaa palamasta. Meikäläisittäin ajovaloumpiota tarkoittava komponentti, johon vaihdetaan pelkkä polttimo, on Amerikoissa composite headlamp, koska se koostuu kahdesta eri elementistä ja on siten komposiitti.) Aero headlamp -ajovalot saatiin SVO:n keulalle 1985½ -vuosimallissa ja samantyyppiset valaisimet tulivat myöhemmin 1987 Mustangin keulalle. SVO:n myyntihinta oli huomattavasti korkeampi kuin lähes samalla varustuksella olleen V8 GT:n, joten niitä myytiin kolmen vuoden aikana alle 10 000 kappaletta.

Vuodelle 1985 Mustang sai maskittoman keulan, vaakatasossa olevalla ilmanottoaukolla. Samalle vuodelle Mustang GT sai uudet E5AE -sylinterikannet, uudistetun nelikurkkuisen Holley-kaasuttimen sekä joitain muita muutoksia. Näillä eväillä sen teho oli 210 hv @ 4600 r/min ja vääntö 265 lbs-ft (359 Nm) @ 3400 r/min.[16] Kyseinen malli oli viimeinen kaasuttimella varustettu V8-Mustang. Mallivuosi 1985 pudotti valikoimasta L- ja Turbo GT -versiot, jättäen LX:n, GT:n ja SVO:n.[17]

Mallivuoden 1986 polttoaineen elektronisella ruiskutuksella varustettu GT 5.0 HO V8 on Mustangin historiassa vedenjakajamalli. Fordin ensimmäinen EEC (electronic engine control) -moottorinohjausjärjestelmä oli tullut markkinoille vuonna 1978 ja sen neljäs sukupolvi, EEC-IV, oli esitelty vuonna 1984. Vaikka GT:n teholukema oli 10 hevosvoimaa pienempi kuin vuotta aiemmin, sille kellotettiin paremmat 0-60 mph kiihtyvyys- ja varttimailiajat kuin kaasuttimella varustetulle edeltäjällään. Tämä oli uuden ruiskujärjestelmän ansiota, koska se antoi moottorille mm. laakeamman vääntökäyrän.[18] Vuonna 1986 Yhdysvalloissa otettiin käyttöön keskelle-ylös asennettu jarruvalo pakollisena varusteena. Liftback-mallissa se on sijoitettu takaspoileriin, porrasperämallissa auton sisälle, takaikkunan alareunaan ja avomallissa vakiovarusteiseen takaluukun tavaratelineeseen.[19]

Motorsport[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Australialainen Lawrie Nelson

Mustangista tuli Fordin ase muita merkkejä vastaan alkuvuosien vakioautojen A-ryhmässä, sekä Euroopassa että Australiassa. Euroopassa turboahdettu Ford Sierra XR4i otti 4,9-litraisella V8-moottorilla varustetun Mustangin paikan jo kaudella 1985. Australialainen kilpa-ajaja Dick Johnson osti vuoden 1984 puolivälissä kaksi saksalaisen Team Zakspeedin rakentamaa Mustangia, koska Australian Ford ei hankkinut kisaluokituksia paikallista valmistetta olleille XE- ja XF Falcon -malleille. Mustangeja kilpailutettiin Australian Touring Car -sarjassa kausilla 1985 ja 1986. Johnson voitti vuoden 1985 Australian Grand Prix:n yhteydessä ajetun A-ryhmän tukikilpailun ja sai joitain pistesijoja kausien 1985 ja -86 Australian Touring Car Championship -sarjassa. Mustangin A-ryhmän kilpailu-ura tuli päätökseen kauden 1986 päätyttyä. Kaudella 1987 sen paikan otti Ford Sierra RS Cosworth.

Mercury Capri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mercury Capri RS
Pääartikkeli: Mercury Capri

Vuosina 1979–1986 USA:n Lincoln/Mercury -dealereiden kautta oli myynnissä kolmannen sukupolven Mustangin sisarmalli Mercury Capri. Mallin myötä Mercury sai jälleen palettiinsa pony car -luokan auton, koska aiemmin Mustang-perustainen Cougar oli vuonna 1974 siirtynyt valmistettavaksi luokkaa isommalle pohjalevylle. Varusteversiot olivat perus-Capri, Capri Ghia, Capri GS, Capri RS ja Capri Turbo RS. American Sunroof Company ja McLaren Automotive olivat yhteistyönä suunnitelleet ASC McLaren -erikoismallisarjan, johon kuului myös kaksiovinen avoauto. Toisen sukupolven Caprit olivat ainoat Mercury Caprit, jotka oli mahdollista saada V8-moottorilla varustettuna.[20]

Fox-pohjalevylle perustunut Mercury Capri ei kokenut suuria muutoksia valmistushitoriansa aikana. Suurin näkyvä muutos tehtiin mallivuodelle 1983, jolloin mallin takaluukku sai aerodynaamisemman taka-ikkunan, (ns. bubble back), samalla myös takavalot ja takapuskuri muuttuivat. Caprin voimalinja- ja sisustusvaihtoehdot noudattivat melko lailla samaa linjaa Mustangin kanssa. Eroja toki löytyy, mutta päälinjat vastaavat toisiaan.

Meksiko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1982-1983 Ford Mustang Coupé, Meksikon versio

Vuodesta 1981 vuoteen 1984 Meksikossa valmistetut Ford Mustangit olivat ulkoiselta olemukseltaan eräänlaisia hybridejä, koska niissä käytettiin joitain Mercury Caprin korin osia. Alkuvuosien malleissä käytettiin Caprin takavaloja ja vuosimalleissa 1982 ja -83 oli myös Caprin keula. Vuosina 1983–86 käytössä oli Caprin bubble back -takaluukku.

Ajateltu seuraaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ford Probe
Pääartikkeli: Ford Probe

1980-luvun puolivälissä Mustangin myynti oli jälleen kerran laskusuunnassa. Autoja meni edelleen kaupaksi yli 100 000 kappaletta vuodessa, joka oli silti valmistajayhtiön mittakaavassa vähän, aiempiin myyntimääriin verrattuna. Fordilla uskottiin että Mustang on menettänyt paikkansa markkinoilla ja yhtiö ilmoitti korvaavansa sen etuvetoisella, Mazda-pohjaisella mallilla. Mustang-fanit reagoivat ilmoitukseen nopeasti ja yhtiö sai vastaanottaa satoja tuhansia kirjeitä, joissa pyydettiin Mustangin säilymistä takavetoisena. Ford kuunteli herkällä korvalla asiakaskunnan toivetta ja päätti jatkaa Mustangin valmistusta takavetoisena. Etuvetoiselle mallille annettiin nimi Probe ja se korvasi Pohjois-Amerikan markkinoilla Ford EXP:n. Euroopassa Probe tuli markkinoille täysin uutena mallina[21]

1987 – 1993[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ford Mustang sedan
Ford Mustang 5.0 T-top
1993 Ford Mustang LX
Ford Mustang convertible
Mustang GT convertible

Vuoden 1987 Mustang uudistettiin täydellisesti sekä sisätiloiltaan että ulkoisesti. Ulkoinen design muistutti aiemman SVO:n "Aero"-tyyliä, samalla kun siihen oli yhdistetty Fordin sen aikaisia design-piirteitä. Sisällä kaikki oli uutta: kojetaulu, keskikonsoli, istuimet ja ovipanelit varusteineen. SVO:n jäätyä pois vuoden 1986 jälkeen, mallit olivat nyt LX- ja GT, porrasperä-, liftback- ja avokorisina versioina. LX:n takavalot oli uudistettu ja suuntavilkun linssi oli nyt kirkas, kun taas GT:n takavaloja peitti auton korin värinen, takavalon kolmeen osaan jakava louvers-ritilä. Taempien sivulasien jäähdytysritilät eli louversit oli poistettu, ja lasi oli nyt suurempikokoinen ja koripellin kanssa tasan. Lasin taemmassa alanurkassa oli "Mustang"-tekstit. GT:n varusteisiin kuuluivat uudet pyöreät sumuvalot, helmasarja ja mallin omat, 15-tuumaiset turbiinivanteet. V6-moottori oli pudotettu pois valikoimasta ja vaihtoehtoina olivat nyt 2,3-litrainen EHI OHC-rivinelonen ja 5,0-litrainen EFI HO V8, joka oli saatavilla myös porrasperäiseen LX-malliin optiovarusteena.[22]

Vuonna 1987 V8-moottoriset Mustangit saivat E7TE-kannet ja takoalumiinimännät venttiilikoloilla, edellisvuoden tasakantisten mäntien tilalle.[23] E7-sylinterikannet otettiin käyttöön Fordin truck-moottorista, koska ne olivat hengittävyydeltään paremmat kuin vuoden 1986 pyörrevirtaus-kannet. Moottorin teholukema nousi 225 hevosvoimaan, vääntömomentin ollessa 410 Nm. Vuosi 1988 ei tuonut tullessaan mitään muita isoja muutoksia, kuin että T-roof -optio poistui valikoimasta kesken mallivuoden.[24] Vuodelle 1989 the Mustangin ajonopeuden mittaukseen perustunut moottorinohjaus vaihtui ilmamassan mittaukseen perustuvaan järjestelmään. Kaliforniassa myydyt autot oli varustettu MAF-tunnistimella (Mass Air Flow) jo vuotta aiemmin. Tämä muutos laski hieman moottorin tehoa, mutta teki siitä huomattavasti helpommin viritettävän. MAF-tunnistimella varustettu moottorinohjaus kykenee ottamaan huomioon moottorin imu- ja pakopuolelle- sekä moottorin sisälle tehdyt muutokset, jolloin moottorinohjauksen keskusyksikkö (ECU) pystyy säätelemään polttoaineseoksen suhteen optimaaliseksi. Kuljettajan turvatyyny tuli vakiovarusteeksi mallivuoden 1990 autoissa, mutta niitä alettiin asentamaan jo vuoden -89 autoihin.[25][26] Ford ei huomioinut Mustangin 25-vuotisjuhlaa erityisen näyttävästi. Ainoa juhlavuoden erikoisvaruste on 27. maaliskuuta 1989 – mallivuoden 1990 lopun välisenä aikana valmistettujen autojen kojelaudan oikean reunan pieni emblemmi.[27]

Vuonna 1989 Ford alkoi siirtää resursseja seuraavan sukupolven Mustangin suunnitteluun. Malli oli tarkoitus saada markkinoille vuoden 1993 lopulla.[28] Muutokset mallivuosien 1990–1993 välisenä aikana olivat vähäisiä ja enimmäkseen visuaalisia. Vuonna 1990 virvoitusjuomabrändi 7-Up päätti järjestää kilpailun, jonka palkintoina jaettaisiin avo-Mustangeja. Yhtiö perui kilpailun aivan viime metreillä ja Fordille jäi käteen 4103 auton erikoiserä smaragdinvihreitä, valkoisella nahkasisustuksella varustettuja LX 5.0-Mustangeja, jotka menivät sitten myyntiin normaaleja kanavia myöten. Vuosina 1992 ja -93 Mustangilta tuli avokoreihin toteutettuja erikoismalleja; Vuonna 1992 erä Feature- tai Summer Special 5.0 LX -malleja Vibrant Red -värillä ja valkoisella katolla ja sisustuksella, vuonna 1993 Canary Yellow -värillä ja valkoisella tai mustalla katolla ja sisustuksella sekä Vibrant White -värillä ja valkoisella sisustuksella ja katolla.

Vuoden 1991 mallivuoden muutoksia on 2,3-litraisen rivinelosen tehon nousu 88 hevosvoimasta 105 hevosvoimaan. Tehon kasvu oli saatu aikaan uudella sylinterikannella, jossa oli kaksi sytytystulppaa per sylinteri.[29]

Vuonna 1992, mallisukupolven lopun jo häämöttäessä, Ford siirtyi käyttämään kaikissa 302-kuutiotuumaisissa V8-moottoreissaan hypereutektisia mäntiä. Samalla GT:n teknisiksi arvoiksi kirjattiin 205 hv tehoa ja 373 Nm vääntöä. Nämä lukemat ovat hyvin lähellä arkikäyttäjän moottorin todellista ulosantia. Vuosien 1989–1992 teholukema 220 hv on enemmänkin suuntaa antava, eikä kerro tismalleen moottorin oikeaa tehoa. Ao. vuosina mm. moottoreiden nokka-akselin profiili muuttui, samoin monet pienemmät seikat, joilla kaikilla kuitenkin on oma vaikutuksensa. Ford piti teholukeman kuitenkin samana vuodesta toiseen.[30]

Juuri perustettu Fordin SVT-divisioona toi vuonna 1993 markkinoille Ford Mustang SVT Cobra -mallin, jonka 302-kuutiotuumainen Windsor V8 -moottori antoi tehoa 235 hv ja vääntöä 380 Nm. Ulkoisesti GT:tä hillitymmän näköisen Cobran moottori oli varustettu Fordin GT-40 high performance -osilla. (Nimestä huolimatta näillä ei ole mitään tekemistä Ford GT40 -kilpa-auton kanssa) Vuonna 1993 markkinoille tuli myös Cobra R, jonka voimanlähteenä toimi sama moottori. Cobra R oli varustettu suuremmilla jarruilla, Koni-vaimentimilla sekä moottoriöljyn ja ohjaustehostimen nesteen jäähdytyksellä. Mallissa ei ollut lainkaan takaistuinta eikä siihen ollut mahdollista saada esim. ilmastointia tai äänentoistolaitteita. Vakiomallien puolelta mainittakoon uutena optiovarusteena vuonna 1993 tarjolle tullut AM/FM-radio / CD-soitin.[31]

Kolmannen sukupolven Mustangin valmistus päättyi syyskuussa 1993.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Dkarros.com - 1981 Ford Mustang Sport (VE)
  2. ↑ Leffingwell, Randy (2005). Mustang Forty Years. MBI Publishing. ISBN 9780760321836. 
  3. ↑ The Fox-Body Mustang Evolution Mustangandfords.com.
  4. ↑ Mustangattitude.com - 140ci/2.3L 4-Cylinder Mustangs
  5. ↑ Mustangattitude.com - 302ci/5.0L V8 Mustangs
  6. ↑ Oldcarbrochures.org - 1979 Ford Mustang
  7. ↑ Oldcarbrochures.org - 1980 Ford Mustang
  8. ↑ Mustangfords.com - 1979 Mustang Indy Pace Car - Twice Chosen
  9. ↑ Oldcarbrochures.org - 1981 Ford Mustang
  10. ↑ Oldcarbrochures.org - 1982 Ford Mustang
  11. ↑ Oldcarbrochures.org - 1983 Ford Mustang
  12. ↑ Cartechbooks.com - Muscle car handling upgrades: Rear suspension system
  13. ↑ Popular Mechanics kesäkuu 1985
  14. ↑ Oldcarsbrochures.com - 1984 Ford Mustang
  15. ↑ Mustangfords.com - Mustang Engine History: 1979-1995 Ford Small-Blocks
  16. ↑ Car and Driver - 1985 Ford Mustang GT
  17. ↑ Oldcarbrochures.org - 1985 Ford Mustang
  18. ↑ Hemmings.com - 1986 Ford Mustang GT
  19. ↑ Oldcarbrochures.org - 1986 Ford Mustang
  20. ↑ Oldcarbrochures.org - 1980 Mercury Capri Brochure
  21. ↑ History Performance Probe Ford.
  22. ↑ Oldcarbrochures.org - 1987 Ford Mustang
  23. ↑ 1987-1993 Foxbody Mustang Engine Specifications fiveohinfo.com.
  24. ↑ Oldcarbrochures.org - 1988 Ford Mustang
  25. ↑ Oldcarbrochures.org - 1989 Ford Mustang
  26. ↑ Oldcarbrochures.org - 1990 Ford Mustang
  27. ↑ Auto Editors of Consumer Guide: The Ford Mustang 25th Anniversary Celebration auto.howstuffworks.com.
  28. ↑ Farr, Donald (2013). Mustang: Fifty Years: Celebrating America's Only True Pony Car. Motorbooks. ISBN 9780760343968. 
  29. ↑ Oldcarbrochures.org - 1991 Ford Mustang
  30. ↑ Oldcarbrochures.org - 1992 Ford Mustang
  31. ↑ Oldcarbrochures.org - 1993 Ford Mustang

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ford USA aikajana 1946-1979
Luokka 1940 1950 1960 1970
6 7 8 9 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9
Subcompact Pinto
Fiesta
Compact Falcon Falcon Falcon
Maverick Fairmont
Granada
Mid-size Falcon 70½
Fairlane Fairlane Fairlane Fairlane
Torino Torino Torino LTD II
Full-size Deluxe Ford Deluxe Mainline Mainline
Super Deluxe Custom Deluxe Customline Customline Custom 300 Custom Custom Custom
Crestline Fairlane Fairlane Fairlane
Galaxie Galaxie Galaxie Galaxie
XL XL
LTD LTD LTD
Station wagon Parklane Del Rio
Ranch Wagon Ranch Wagon Ranch Wagon Ranch Wagon Ranch Wagon Ranch Wagon
Country Sedan Country Sedan Country Sedan Country Sedan Country Sedan
Country Squire Country Squire Country Squire Country Squire Country Squire Country Squire
Personal luxury Thunderbird Thunderbird Thunderbird Thunderbird Thunderbird Thunderbird Thunderbird
Sports Thunderbird Mustang Mustang Mustang
Ford USA aikajana 1980-2009
Luokka 1980 1990 2000
0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9
Subcompact Fiesta Festiva Aspire
Compact Pinto Escort Escort Escort
Focus Focus
Fairmont Tempo Tempo Contour
Granada
Mid-size Granada LTD Fusion
Taurus Taurus Taurus Taurus
Full-size LTD LTD Crown Victoria Crown Victoria Crown Victoria
Country Squire Five Hundred Taurus
Personal luxury Thunderbird Thunderbird Thunderbird Thunderbird
Sport compact EXP EXP Probe Probe Escort ZX2 ZX2
Sports Mustang Mustang Mustang
GT
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ford_Mustang_(1979)&oldid=21222898”